Ortofon Quintet Blue -MC-äänirasia testissä

Ruma ankanpoikanen?

Vaikka Tanska onkin tullut tunnetuksi tyylikkään muotoilun maana, uskallan väittää, ettei Ortofonin uusin MC-äänirasiaperhe - Quintet - ole ainakaan ulkoisesti valmistajansa kaunein tuote kautta aikain. Mutta sitä ei tarvitse kuunnella kuin kaksi sekuntia jäädäkseen koukkuun sen innokkaan dynaamiseen tapaan välittää musiikkia.

Tämän vuoden alusta markkinoille tuotu Quintet-sarja korvaa Ortofonin mallistossa aiemmat Vivo- ja Rondo-tuoteperheet. Quintet käsittää valmistajalleen tyypillisesti neljä stereoversiota punaisesta mustaan ja näiden lisäksi valkoisen monoversion. Stereoversioiden hinnat alkavat 350 euron kieppeiltä ja päättyvät juuri karvan alle tuhanteen euroon. Tässä koeponnistettu Quintet Blue maksaa noin 500 euroa. Kokeilin rasian talon kummassakin aktiivisorvissa, ensin Technics SL-1200 mkII:ssa ja sitten perään Michell Gyro SE:ssä.

"Onnistui koukuttamaan
ensimmäisten kahden
sekunnin kohdalla."

Mitään mullistavaa tässä uutukaisessa MC-rasiassa ei ole. Se on muovirunkoinen, matala-antoinen MC-rasia elliptisellä neulanhionnalla ja alumiinisella neulanvarrella. Antojännite on lajille hyvin tyypillinen 0,5 mV. Rasiakelkkaa vasten tuleva asennuslevy vaikuttaisi olevan alumiinia, ja sen asennusreiät ovat kierteistetyt. Niiden kirottujen pienten muttereiden kanssa ei siis tarvitse leikkiä, tästä rasia ansaitsee pienen kiitoksen. Muovirunko tuntuu lähemmässä tarkastelussa laadukkaan tukevalta, ja mukana seuraa hyvin käyttökelpoinen neulasuojus, joka on helppo sujauttaa paikalleen varjelemaan herkkää neulanvartta vielä rasian ollessa asennettunakin.

Soihan se

Yllämainitusta jää ehkä kysymys, miksi tästä rasiasta pitäisi maksaa näinkin paljon. Äänellinen tarkastelu vastasi tähänkin kysymykseen. Yhdessä Technics SL-1200:ni kanssa Quintet Blue onnistui nimittäin koukuttamaan ensimmäisten kahden sekunnin kohdalla. Näin innostuneen dynaamista, koherenttia ja tasapainoista sointia en vielä aiemmin ollut tästä pyörittimestäni kuullut! Heti pakasta vedettynä.

Eikä mittava sisäänajo muuttanut asiaa mihinkään. Levystä toiseen Ortofon onnistui kaivamaan levyltä kuin levyltä oleellisen. Instrumentit vakaasti paikoilleen sijoitteleva ja iso äänikuva ei sekään jätä kylmäksi. Mieslaulajien äänet toistuvat tarvittaessa lähes realistisen läsnäolevasti ja Björkin varsin haastavat ässät toistuvat ongelmitta jopa sisäurille asti. Äänessä on aimo annos koherenssia ja bassopääkin - vaikkei aivan alimpia vavahduksia ehkä jaksakaan kaivaa - jytkii voimalla ja napakasti.

Nappisuoritus siis? No melkein. Pientä läpikuultavuuden ja syväterävyyden puutetta yhdistelmässä voi kuitenkin havaita. Joillain näytteillä jopa lievää pehmoilua. Osan näistä voi kuitenkin laittaa pyörittimen puutteiden piikkiin. Technics SL-1200 mkII kun ei aivan viimeinen sana noilla saroilla kuitenkaan ole.

"Dynaaminen, pakoton,
koherentti, neutraali."

Tarkistus Michell Gyro SE:ssä vahvisti tämän. Jos rasia soikin jopa koukuttavan hyvin Technicsissä, ei se siinä aivan täyteen loistoonsa pääse. Gyroon istutettuna Quintet Blue erottelee toisistaan vielä vakuuttavamman määrän päällekkäisiä instrumentteja, soi hieman mustempaa taustaa vasten, muttei vieläkään menetä hyveitään. Se onnistuu välittämään levyltä toiselle sen tunnelman, joka uraan on kaiverrettu jopa häkellyttävän hyvin. Jarkko Martikaisen sielukas valssi tanssitaidottomille soi lämmöllä, laulajan artikulaatio ja fraseeraus tuntuvat painottavan jokaista sanaa. Emperorin valonnopeudella hakkaava Prometheus hoituu vailla pienintäkään hikeentymistä. Ja hoituu se klassinenkin.

Dynaaminen, pakoton, koherentti, neutraali. Nämä sanat kuvaavat parhaiten Ortofon Quintet Bluen sointia. Ja kun sanon neutraali, tarkoitan sitä ennen kaikkea hyvässä mielessä. Se paukuttelee transientit - kuten rummuniskut - vailla pienintä aavistusta vaivautuneisuudesta, piano nousee hiljaisuudesta massiivisiin äänivalleihin ja takaisin hiljaisuuteen nopeammin kuin korvasi pysyvät perässä eikä rasia silti tunnu suosivan mitään musiikkityyliä. Kyllä, Mana Manan äänitteet kuulostavat Ortofonin toistamana aivan niin vessasta äänitetyn oloisilta kuin muillakin kokeilemillani rasioilla.

Mikä lintu tämä olikaan?

Vaikka Quintet Bluen äänestä onkaan vaikea keksiä mitään todellista pahaa sanottavaa ja vielä vaikeampaa on löytää hyllystään musiikkia, jota sillä ei olisi ilo kuunnella, ei se kuitenkaan ihan täydellinen ole. Lievä kovuus yläkeskialueella nosti ajoittain päätään, mutta häiritsevä tämä taipumus ei ole. Varoituksen sana lienee myös paikallaan niille, jotka pitävät kohteliaan etäälle jäävästä soundista. Tämä rasia ei ole teitä varten. Quintet Blue ei häpeile istuttaa laulajaa syliisi kun äänite sitä pyytää.

Sinällään vertaus rumaan ankanpoikaseen on hieman ontuva kun siitähän tuli joutsen, ja joutsenista lähtee suoraan sanoen aika paha ääni. Ortofon ei ehkä näytä kovin hääppöiseltä, mutta rasian suorakulmainen ulkomuoto ainakin tekee sen kohdistamisesta äänivarteen suorastaan lapsellisen suoraviivaista touhua.

Äänellisesti Quintet Blue on hyvin onnistunut. Olen kuullut rasioita, jotka yrittävät tasapainoilla yhtä innokkaan dynamiikan kanssa, mutta kompastuvat toisinaan hyökkäävän puolelle. Tätä ei Ortofonin tapauksessa käynyt. Suora vertailu kalliimpiin rasioihin osoittaa kyllä soinnista puutteita, mitä tulee siihen viimeiseen hienostuneisuuteen, mutta toisaalta jättää kaipaamaan Quintetin pakotonta dynamiikkaa.

Hyvä rasia kaipaa hyvän levysoitinetusen. Niillä edullisimmilla vaihtoehdoilla, vaikka saattaisivatkin sisältää MC-tulon, ei ehkä tästä rasiasta kaikkea äänellistä hunajaa saa irti. Testissä RIAA:n virkaa ajoi Mauri Pännärin julkaiseman laitteen MC-versio.

Tästä rasiasta oli hyvin vaikea luopua kokeilujakson päätteeksi. Se saa hieman edullisemmankin sorvin - kuten mainitun Technicsin - kuulostamaan sen verran hyvältä, että välillä jopa unohtaa kaivata parempaa. Eikä se aiheuta pettymystä vielä huomattavasti kalliimmassakaan soittimessa. Eikä sen suora vertaaminen edes tuplahintaiseen saata sitä vielä häpeään. Ainoa syy palauttaa Quintet Blue takaisin maahantuojalle olikin se, että talossa on jo muutenkin liikaa rasioita.

Lyhyesti: Dynaaminen, pakoton, koherentti ja neutraali äänirasia.
Hinnat
Ortofon Quintet Red: 329 euroa
Ortofon Quintet Blue: 499 euroa
Ortofon Quintet Bronze: 749 euroa
Ortofon Quintet Black: 999 euroa
Maahantuoja: AH-Hifisystems
Kuvat: 
Mikko Kutvonen
Valmistaja: 
Mallimerkintä: 

Kommentit

No nyt on mekaanisen stereo-museomusiikin ystävätkin saaneet taas fiksinsä. Saisiko pyytää seuraavaa harjattavaan mediaan liittyvää artikkelia aikaisintaan vuonna 2114.

Aihepiiriin liittyen, missä viipyy C-kasettien suuri ryhmätesti? Entäs hehkutushanikka kutosella kirjoitettu vintage-artikkeli VHS:n remmin vaihdosta & uudelleen käyttöönotosta?

P.S. Voisin kirjoittaa artikkelin vinetyssoittimien, putkivahvistimien ja niiden nykyajan rahastus-varianttien (kuten tämän uusimman jutun italiaano koala -optokiekottimen) varmistamisesta polttonesteellä & huolellisimmasta setityksestä SER -lavalle. Mitäs Samu sanot? Tarjoan artikkelini ilmaiseksi jos julkaiset sensuroimattoman version.

Toivon, että AV-tiikeri kommentoi seuraavan kerran mihin tahansa hifiin liittyvää artikkelia vuonna 2214.

Av-tigrulle: entäs jos omistaa 500 tai 1000 vinykkää jostain aikojen alusta ja haluaa fiilistellä nuoruuden musaa tai on saanut enolta ison kirjaston singuloita? Pitäiskö ostaa ne diginä tai poltaa ceedeeksi?