Levyarvostelu – Sergei Rahmaninov – Sinfoniset tanssit. Gustav Mahler – Sinfonia nro 1. Berliinin filharmonikot, Simon Rattle. Euro Arts Blu-ray 3D – PCM 2.0 – DTS-HD Master Audio Surround.

Äänen ja kuvan luksusta

Harmaantunut kikkarapää Sir Simon Rattle, lyömäsoittaja Liverpoolista, johtaa Berliinin filharmonikoita, maailman kuuluisinta sinfoniaorkesteria. Blu-ray-levyn surround-ääni lyö ällikällä, eikä kuvassakaan ole valittamista.

Simon Rattle ei ole perinteisellä mukavuusalueellaan venäläisen romanttisen musiikin parissa. Sergei Rahmaninov ei tosin säveltänytSinfonisia tansseja romantiikan aikakaudella 1800-luvulla, vaan Yhdysvalloissa keskellä musiikin modernisaatiota 1940. Rahmaninov pysytteli kuitenkin vuolaan melodisessa ja raskaan tunteikkaassa tyylissään. Toinen niin ikään Yhdysvaltoihin muuttanut venäläissäveltäjä, modernin vallankumouksen kärkihahmo Igor Stravinsky, luonnehti Rahmaninovia sanoin "188 senttimetriä venäläistä synkkyyttä".

Tehokkaasta rytmisyydestään tunnettu poikamainen Rattle on ollut alkuaan enemmän Stravinskyn miehiä, mutta on vuosikymmenien kuluessa valloittanut yhä enemmän romanttisen musiikin sarkaa. Sitä paitsi Sinfonisissa tansseissa rytmi on keskeinen vaikuttava aines. Liikkeelle lähdetään hiljaisella sykkeellä, joka kasvaa rajuiksi rouhaisuiksi. Jousiston raskas massa tunkeutuu luihin ja ytimiin.

"Viulistit vetelevät jousellaan
viimeistä senttiä myöten
ja patarumpali täräyttää
kirjaimellisesti olan takaa."

Komeaa on myös katsella, kuinka viulistit vetelevät jousellaan viimeistä senttiä myöten. Orkesterin soitossa ei näy löysää yhtään. Patarumpali täräyttää kirjaimellisesti olan takaa ja vahvistaa sen viisauden, että jos lyömäsoittajan työskentely näyttää hyvältä, se myös kuulostaa hyvältä. Kontrabassoryhmällä on suomalaiset äänenjohtajat Janne Saksala ja Esko Laine, mutta he eivät ole Singaporessa kuvatussa konsertissa mukana.

Rahmaninov jättää hyvästit traumalleen, joka syntyi vuosikymmeniä aiemmin ensimmäisen sinfonian teilauksesta. Sinfonisten tanssien ensi osan lopuksi sinfonian dramaattinen pääteema palaa lohdullisesti laulavana, sovittavana jousikuorona harpun ja kellopelin taivaallisessa helkkeessä. Hidas osa soi kuin unohdettu valssi, jonka muistot kiihtyvät polttaviksi. Finaaliin tunkeutuu Rahmaninovin pakkomielle, keskiaikainen Vihan päivä -sävelmä, jota monet muutkin säveltäjät kernaasti lainailevat.

Sir Simon Rattle johtaa Berliinin filharmonikkoja.

Gustav Mahlerin ensimmäisessä sinfoniassa livertelevät linnut, tömistellään maalaistanssia ja räydytään onnettoman rakkauden takia. Hitaan osan aloittaa Jaakko kulta mollissa. Yksinäinen kontrabasso vetää koko orkesterin perässään kaanoniin. Ilkkuen keinuvat sävelmät, onnelliset muistot ja ruikuttavat valitukset sekoittuvat omalaatuiseksi, unenomaiseksi tunnelmaksi. Se särkyy finaalissa orkesterin hirvittävään parkaisuun. Paniikin ja sakean tummasti laulavien jousimelodioiden vuorottelu johtaa riemun räjähdykseen ja sekopäiseen loppukiihdytykseen. Toiselta patarumpalilta lentää kädestä kapula, mutta jollain konstilla (kuvakulman juuri vaihtuessa) hän sen nappaa ja jatkaa häkeltymättä loppuun.

Levyn sointi on niin puhdas, vaivaton ja kiinteä, että nupit tulee vääntäneeksi kaakkoon. Kun loppurytinöissä sitä samaa puhdasta voimaa tuntuu yhtäkkiä tulevan vielä tuplasti, säikähdys on melkoinen.

Teksti: 
Tagit: