fbpx
Testit

Soundcare SuperSpikes -lattiaa suojaavat piikit

Minulla palaa pinna kaiuttimien ja laitteiden alla käytettäviin piikkeihin. Maahantuojat ja valmistajat perustelevat niiden käyttöä vaihtelevilla syillä. Näyttävät tosi hienoilta valokuvissa ja livenä, soundi menee ihan poskelleen ilman, kuuluvat imagoon. Milloin mitäkin.

Oman kokemukseni mukaan piikit kaiuttimissa ja laitteissa rikkovat lattiat, rikkovat laitetelineet, rikkovat vaatteet, rikkovat kuvauspöydän ja parhaimmillaan saavat isoja reikiä minuun. Ai aluslevyt sinne suojaksi? Eiväthän ne ikinä osu juuri kohdalleen ja ahkerampi kaiutinjumppaaja saa ihan varmasti kolon lattiaan kun joku suojakiekoista ei olekaan piikin kohdalla vaan vieressä. Joskus myös tuntuu järjettömältä maksaa 50-senttistä pienemmistä metallilätkistä eurotolkulla kappaleelta kun ne 50-senttisetkin olisi olemassa. Vaikka kuinka olisivat erikseen myytävät kiekot oikeampaa metallia tarkoitukseen.

Totta, totta. Kotona kaiuttimet asetetaan paikoilleen, niiden paikkaa haetaan hetki ja sitten ne nököttävät niillä sijoillaan kuukausi- tai vuositolkulla. On selvää, että tilanne on eri kuin täällä AudioVideo.fi:n toimistolla, jossa laitteet kulkevat kuuntelu- ja kuvauspaikoille päivittäin. Mutta se ahkera jumppaaminen tuo karrikoidusti esille piikin huonon puolen, se pistää paikat rikki!

Ruuvikiinnitteisen SuperSpike-pakkauksen sisältö. Lattiaa suojaavat huopatassut tulevat kaikkien mallien mukana.

Yhdellä älliä

Kummastuttaa siis, miksi markkinoilla on vain yksi piikki, jossa on myös älyä mukana. Soundcare SuperSpike on piikki siinä kuin muutkin, mutta se alla oleva suojalevy roikkuu siirrettäessä mukana, ei tipukaan kyydistä. Onko rakenne patentoitu niin ovelasti, että muilla valmistajilla ei ole mahdollisuutta tehdä mitään vastaavaa vai onko kyse vain siitä, että muut keskittyvät muihin asioihin kuin käyttömukavuuteen.

Niin, äänenlaadun paraneminen on se syy, miksi piikkejä myydään. Kaiutin pitää erottaa alustastaan tai huonosti käy. Mutta myöntäkää pois, moni teistä on hankkinut piikit vain siksi, että kauppias niin yllytti tai ihan vain siksi, että ne näyttivät uskottavilta siellä kaiuttimen alla. Ette ole koskaan kuunnellut, tuliko eroa ääneen.

Onko piikillä mahdollista parantaa äänenlaatua vai onko kyseessä pelkkä markkinointiosaston vedätys?

Miten paljon piikki parantaa äänenlaatua?

Kysymys piikin äänenlaatua parantavasta vaikutuksesta on todella vaikea. Siihen kun vaikuttaa hirveän moni asia. Minä en tehnyt maahantuojalta kuvauksiin saaduista SuperSpikeistä kuuntelukokeita koska muutujia on ihan liikaa, mutta heille, jotka tekevät, huomautan muutamia asioita.

Varsin pienetkin muutokset bassoelementin etäisyydessä lattiasta vaikuttavat basson voimakkuuteen laaja-alaisesti. Ja hyvin laaja-alaisessa muutoksessa desibelin murto-osankin suuruinen muutos voi olla yllättävän helposti kuultavissa. Lisäksi bassoalueen muutos napakammaksi ja kontrolloidummaksi kuuluu usein keskialueen ja stereokuvan paranemisena kun basson peittävä vaikutus vähenee.

Varmista siis, että havaitsemasi äänenlaatuero johtuu juuri piikistä eikä vain siitä, että kaiutin onkin neljä-viisi senttiä aikaisempaa korkeammalla. Eli tee vertailut piikkien, Lego-palikoiden ja puukalikoiden välillä – älä piikkien ja suoraan lattialla seisovan kaiuttimen välillä.

SuperSpike-piikin rakenne on erittäin maino. Kun painoa on päällä, nojataan vain piikin kärkeen. Nostettaessa ympärillä oleva vaippa ottaa kiinni ja siirtää aluslevyn piikin mukana.

Piikin ideahan on saada kaiutinelementistä kaiutinkoteloon siirtyvä värähtely pysäytettyä, jottei se jatkuisi lattiaan saakka. Kiinteissä aineissa ääni liikkuu hurjan paljon nopeammin kuin ilmassa eli bassoisku voisi ehtiä jalkapohjiisi ennen kuin korviisi. On se mahdollista, mutta onko se oikeasti havaittava asia ja paljonko siitä on haittaa, ovat vaikeammin vastattavia kysymyksiä. Toinen tyypillinen tilanne on se kun halutaan varmistaa, ettei laitetelineestä kulkeudu värähtelyjä herkkään elektroniikkaan. Levysoitin mekaanisena esineenä kärsii selvästi, jotkut vahvistinputket voivat olla hyvin herkkiä tärinälle ja osa harrastajista haluaa varmistaa myös puolijohdelaitteiden vakaan olotilan.

Korkeusmuutoksen lisäksi toinen varmasti hyvin paljon vaikuttava asia on lattiamateriaali. Ja usein materiaalit, niitä kun voi olla montakin päällekäin. Betonia, massiivipuuta, korkkia, muovia, vaneria, lastulevyä, HDF-levyä ja varmasti montaa muutakin. Yhdessä tilassa saatu havainto voi olla vaikea toistaa toisenlaisessa identtisenä.

Piikeille luvataan reilu vaimennus, mutta lattian rakenne vaikuttaa vähintään yhtä paljon.
Loppupiikitelyt

Hifi on harrastus ja me kaikki harrastamme omalla tavallamme. Ja saamme tehdä juuri niin, piikkien valintaa myöten.

Mikäli valitset piikit sen perusteella, miltä ne kuulostavat sinun laitteistossai, en osaa auttaa. Joudut sitten itse tekemään kuunteluvertailun. Mutta jos haluat piikit, jotka ovat markkinoiden järkevimmät, ne ovat Soundcare SuperSpiket. Ja ovathan ne kieltämättä ihan makean näköisetkin.

Tarrakiinnitteiset SuperSpike-piikit ovat mahdollisimman matalia ja toimivat niin kaiuttimissa kuin elektroniikassakin.

Lyhyesti: Se ainoa piikki, jonka kanssa lattiassa ei koskaan vahingossa olekaan reikää.
Hinta
Soundcare SuperSpikes kierrekiinnityksellä: 50 euroa / 4 kpl
Soundcare SuperSpikes tarrakiinnityksellä: 35 euroa / 3 kpl
Soundcare SuperSpikes elektroniikalle: 60 euroa / 4 kpl
Soundcare SuperSpikes High-End: 160 euroa / 4 kpl
Soundcare SuperSpikes High-End Titanium: 500 euroa / 3 kpl
Soundcare SuperSpikes High-End Titanium Extreme: 2 500 euroa / 3 kpl
Maahantuoja: Highend Studio Finland
Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap