Linnin lähestyminen musiikintoistoon on juuri sitä, pyrkimystä musiikintoistoon. Perihifistiset määritelmät ei kuulu heidän prioriteettilistaansa, eivätkä muutkaan äänitteen analysointiin käytetyt määreet. Ensin on taitava esittäjä ja hyvä teos. Sitten on esittäjän ammattitaito hyvin levylle tallennettuna ja tämä on se, joka pyritään esittämään.
Kaiuttimissa oleellisia asioita ovat tietyt ”ympäristöystävälliset seikat”. Ensimmäinen on se, että kaikki mallit on suunniteltu toimimaan seinän vieressä. Isoja pömpeleitä ei siis laiteta keskelle lattiaa. Toinen piirre on laaja säteilykuvio, kaiuttimia voi kuunnella mistä vain suunnasta ilman, että äänensävy muuttuu käytännössä yhtään.
Edellämainitut yhdistettynä siihen, että stereokuva ei saa suurempaa painotusta tarkoittavat, että saat asettaa lempisohvasi juuri siihen, mihin se luonnostaan parhaiten sopii. Samoin voit asettaa kaiuttimet juuri sille seinälle, johon ne parhaiten istuvat.
”Huomasin Akubarikista
saatavan huomattavan
paljon irti sivuseinällä.”
Itse asiassa huomasin Akubarikistakin saatavan huomattavan paljon irti kun siirtyi sivuseinälle kuuntelemaan.
Aktiivisuuden edut myös visuaalisia
Linn Akubarik on Akurate-sarjan lippulaivakaiutin, joka on saatavilla sekä perinteisenä passiivikaiuttimena että aktiivimallina. Kun aktiivi on puolta tippaa vaille tuplasti kalliimpi kuin passiivi niin mistä hintaero tulee, millä tuodaan toiselle kymppitonnille lisäarvoa?
Aktiivisuudella on monia hyötyjä. Ensimmäinen on mahdollisuus sovittaa elementtien toisto toisiinsa tarkemmin. Toinen on jakosuotimen aiheuttaman kuormituksen poistuminen vahvistimelta ja etenkin bassokontrollin paraneminen basson passiivisuotimen poistumisen myötä. Isobarikit ovat kautta aikojen olleet vaikean kuorman maineessa. Huonolla vahvistimella tulos on paljon pehmoista puuroa. Aktiivimallissa vahvistin on sovitettu basson tarpeiden mukaan joten yksi huoli vähemmän.
Kolmas ja hyvin oleellinen asia on kyky saada kohtuukokoisesta kotelosta oleellisesti isomman kaiuttimen ääni kuin passiivilla helposti luonnistuisi.
Ja jos ajattelee, että passiivi-Akubarikin aktivointiin tarvittaisiin aktiivimallissa käytetyn laatuisia päätevahvistimia käyttäen noin 20 000 euroa pelkkään vahvistukseen, aktiivimalli alkaa olla myös lompakkoystävällinen.
Itse asiassa on toinenkin visuaalinen puoli. Pari aktiivikaiuttimia ja yksi selkeä keskusyksikkö, jonka voi halutessaan laittaa vaikka piiloon on mahdollisimman pelkistetty laitteisto. Jos toki tässä yhteydessä käytettyä Klimax DSM:ää harva raaskii komeroon sulloa.
Rankka rakenne
Akubarik ei yritäkään olla minimalistinen, rakenne on viisitiekaiutin. Etulevyssä ylimpänä on 3K Array -elementtiasetelma, jossa siirrytään pienin harppauksin pienempihalkaisijaiselle elementille taajuuden noustessa. Koska elementit ovat suhteellisen pieniä ja hyvin lähellä toisiaan, toimii 3K Array lähes pistemäisen säteilylähteen tavoin.
Kussakin kaiuttimessa on kuusikanavainen Chakra-topologiaa edustava vahvistin. Kuudesta kanavasta kaksi on siltakytketty isobarik-bassolle ja loppujen neljän vahvistinkanavan hoitamat elementit näkyvätkin etulevyssä. Vahvistin ei kuitenkaan ole aivan sama kuin erikseen ostettava Akurate-päätevahvistin vaan virtalähde on lähempänä Klimax Twinissä käytettyä Dynamikia. Koko takalevyssä roikkuva vahvistinosa on myös ripustettu joustavasti niin, että siihen ei johdu kotelosta mitään värähtelyjä.
Jakosuotimissa ei ole menty DSP-maailmaan vaan ne toimivat perinteisesti analogisignaalilla. Kaiutin saa siis täten myös digiallergialiiton hyväksynnän. Vinoilu sikseen. Aivan ymmärrettävää etenkin kun ottaa huomioon, että Linn LP12 on edelleen erittäin kovan luokan levysoitin ja sen mielellään analogisena ohjelmalähteenä kytkee täysin analogiseen laitteistoon.
Vahvistimen yläosassa on neljällä ruuvilla kiinnitetty luukku, jonka alta löytyvät säädöt bassoalueelle. Alarajataajuudelle on kolme vaihtoehtoa, yleiselle bassotasolle seitsemän. Näin kaiutin saadaan soimaan tarkoitetulla tavalla hyvinkin monenlaisissa akustisissa ympäristöissä kerrostaloyksiöstä kartanon saliin.
Akubarik seisoo jalustalevyllä, jonka helposti säädettävät piikit auttavat saamaan sekä äärimmäisen tukevan että varmasti ryhdikkään pystysuoran asennon. Pitkät piikit ylettivät sujuvasti kuunteluhuoneen brittityyppisen upottavan kokolattiamaton läpi. Uskon, että skotit ovat ylpeitä pystyessään näin varautumaan engelsmannien käyttämiin kommervenkkeihin.
Slämmillä suoraan selkäytimeen
Kuuntelin aikaisemmin samassa tilassa aktiivibassoisia Klimax 350 -kaiuttimia. Niiden hintalappu sopivalla vahvistuksella pyörii 40 000 euron kieppeillä. Ei tässä ihan niiden järkähtämättömyyteen yletytä, mutta ottaen huomioon Akubarik-kaiuttimen aivan kohtuullisen fyysisen koon bassopää ui kiitettävällä vauhdilla suoraan selkäytimeen. Alakerrassa on sekä ulottuvuutta että Linnille ominaista slämmiä. Tosin selvästi demoäänitteeksi tehty pullamössö saa pian kaipaamaan oikeaa musiikkia.
”Akubarik pystyy tuomaan
äänitteeseen tallennettua
sielua ja elämää
todella hienosti esille.”
Akubarik pystyykin tuomaan äänitteeseen tallennettua sielua ja elämää todella hienosti esille. Ennenkin haukkumani The Beatles kuulostaa yllättävän mielekkäältä musiikilta, jonka tekijät ovat todella osaavia ja inspiroivia. Toki etuasteena toimivalla Linn Klimax DSM:llä on iso osa ketjussa.
Tuore Black Sabbath saa sekin hämmästymään. Ei tämäkään bändi ole minuun suuremmin iskenyt, nyt painostava tunne ei hiivi vaan hyökkää suoraan päälle. Sabbathin suhteen osa kiitoksesta menee varmasti herrojen kypsyneisyydelle ja modernille äänitetuotannon ymmärrykselle. Ne täysbassottomat 1980-luvun puolivälin CD-prässit kun eivät juuri korvia hivelleet.
Kaipaan hyvää musiikkia
Mitä Akubarik oikeasti sitten tekee paremmin kuin malliston pienemmät ja halvemmat kaiuttimet? Eteen avautuva esitys on isompi, läsnäolevampi, menevämpi. Paljon muutakin siis on kuin vain se bassopään ulottuvuus ja potku.
Klimax DSM:n ja Akubarik Aktiv:n yhdistelmä nostaa monet todelliset vanhemmatkin helmet arvoonsa. Kasarikauheuksissa on yleensä sekä surkea sisältö että kauheat soundit, mutta kun hypätään siitä ajallisesti taaemmas niin todella hienoa musiikkia alkaa olla paljon. Levyt eivät ääniteteknisesti ole yhtä hiottuja kuin modernit, mutta musiikillinen sisältö kilpailee ihan minkä vain uudemman kanssa. Ja usein pesee sen.
Juuri näistä äänitteistä saadaan se oleellinen esille. Taitavat esittäjät, kiinnostava teos, sävykäs äänite. Kummallisetkin esitykset voivat olla yhtäkkiä hyvin kiinnostavia ja mukaansatempaavia.
Viimeistäkin särmää myöten puhtaaksi siloitellut, mutta musiikillisesti sisällöttömät tuotteet kuulostavat usein hienoilta kun voi ihmetellä bassopään hurjaa ulottuvuutta ja stereokuvaan tarkasti panoroituja elementtejä. Se on äänitteen nauttimista, ei musiikin. Nämäkään Linnit eivät tarjoa stereokuvallista teräväpiirtoa, mutta oikean musiikin tullessa tarjolle nostavat sen jalustalle. Musiikin, jossa on elämää, sävyjä, menoa ja myös karheutta. Ei sitä karheutta, jota voidaan studiossa tarjoilla suoraan karheussäätimestä vaan sitä aitoa, elämään liittyvää.
Ray Gelaton (mahdollisesti taiteilijanimi) vinha bigband-musiikki tuo vahvana esille sen, että elokuvamateriaali varmasti toistuu myös hyvin mukaansatempaavana ja elokuvan nyansseihin pureutuvana. Musiikkivideot Blu-raylta toimivat aivan mainiosti. Tosin äänen rinnalla parista metristä katsottu 55-tuumainen ruutu tuntuu aika tihrustamiselta.
Äänite pullonkaulana
Klimax DSM:n ja Akubarik Aktiv -kaiuttimien yhdistelmä tuo myös hyvin selkeästi esille sen, että CD ei ole se viimeinen sana musiikin välittämisessä. Studio Master -laadulla musiikki avautuu paremmin. Jokainen biisi on menevämpi, hyväntuulisempi (en kuunnellut deathmetal-örinää), sävykkäämpi ja elävämpi.
Kuinka iso merkitys on mahdollisesti eri tavalla tehdyllä masteroinnilla ja kuinka iso merkitys suuremmalla resoluutiolla? Ihan varmasti väittely siitä jatkuu hamaan hautaan saakka. Lopputulos kuitenkin on, että äänentoistoon panostavalle korkearesoluutioäänitteet ovat paremman kuuloisia kuin CD-laatuiset tallenteet.
Kun vertaa Studio Masteria ja CD-laatua, ja sen jälkeen kuuntelee hyvää vinyyliääntä niin ymmärtää senkin kauneuden. Siinä on samaa vapautuneisuutta ja helppoutta kuin Studio Masterissa, vertailukohtana CD kuulostaa aavistuksen siltä kuin käsijarru laahaisi päällä. Linn puhuukin näiden kahden formaatin, vinyylin ja Studio Masterien puolesta aktiivisesti. Kaikki Linnin verkkosoittimet tukevat 192kHz:n 24-bittistä signaalia ja Sneakya lukuunottamatta kaikkiin saa levysoittimen kiinni.
”Studio Master -laadulla
jokainen biisi on menevämpi,
hyväntuulisempi,
sävykkäämpi ja elävämpi.”
Raapimajäljet päässä
Linn Akubarik jättää mietteliääksi. Kyse ei ole siitä, onko Akubarik hyvä vai ei. Se on oikein hyvä, hyvinkin monessa suhteessa. Enemmänkin se herättää miettimään, mihin moderni musiikintoisto on menossa. Verkkoon, se on selvä. Siellähän ollaan jo. Mutta verkko ei soi, paitsi kun seisoo voimajohtojen alla ja silloinkin ambienthumina on ainoa tarjottava biisi.
Musiikin lähteitä on paljon ja hyvin suuri osa niistä on tietokoneella tavoitettavissa. Tai tabletilla tai älypuhelimella, jos on valmis siirtymään Studio Masterista ensin CD-laatuun ja sitten vielä häviöllisesti pakattuun taustamusiikkilaatuun.
Kaiuttimet me silti tarvitsemme edelleen ja kaiuttimet tarvitsevat edelleen vahvistimet. Niiden asemaa ei tunnu uhkaavan mikään. Kaikenlaisia soivia seiniä näkyy aika ajoin, mutta ne eivät yleisty. Siitä voi vetää johtopäätöksen, että hyvälaatuinen kaiutin on edelleen erittäin hyvä sijoitus.
Linn Akubarik on kaiutin, joka tuo musiikin vahvana esille. Niin, että suu on hymyssä ja jalka vippaa. Ja se tekee sen jotakuinkin kiinni seinässä, jopa lähempänä seinää kuin moni muu Linnin lattiamalli.
Perinteisin määrein sanottuna se on selkeä, neutraali, ulottuva ja yleispätevä. Mutta nuo sanat eivät kerro Akubarikin luonteesta kuitenkaan juuri mitään. Jos haluaa avoimin mielin kokeilla, mikä on Linnin juttu, suosittelen ensikuuntelua sivuseinältä. Silloin stereokuvaan ei voi edes yrittää paneutua ja ne muut asiat tulevat helpommin esille.
Internetissä on jo ehditty hekumoida, että Akubarik saattaisi olla jopa parempi kuin Klimax 350. Pahoittelen, ei ole. Tuplarahalla saa valitettavasti vielä selvästi väkevämmän esityksen. Ehkä ainoa asia, jossa Akubarik pääsee edelle on sen varsin helposti sijoitettava fyysinen koko (Klimax 350 on jo kookas järkäle). Ja jos sillä on merkitystä niin ehkä Akubarik onkin sitten se koko Linnin kaiutinmalliston terävin kärki.
Lyhyesti: Kohtuukokoinen kaiutin, joka tarjoaa vahvan elämyksen ja tuo hyvän musiikin suoraan syliin saakka.
Hinta: 19 220 euroa (passiivimalli 10 242 euroa) parilta
Valmistaja: Linn
Linn kauppiaasi:
Kommentointi suljettu.