Tyypillinen tapa suhtautua hifilaitteistoon on analysoida basson alarajataajuutta, triangelin sijoittumista stereokuvaan ja laulajan ässien sointia. Entäs jos koitettaisiin ihan toisenlaista suhtautumista – mietittäisiin, välittyykö musiikin tunnelma? Ei kuunnellakaan äänitettä vaan siinä äänitteellä olevaa musiikkia. Nojataan mukavasti taaksepäin ja nautitaan.
Hifimestan Ari Laine järjesti minulle ainutlaatuisen hienon tilaisuuden päästä kuuntelemaan neljää eritasoista Linn-kattausta. Tämä oli oikeasti mielettömän hienoa koska oma tuntumani Linniin on varsin vähäinen. Kotimaan ja maailman messuilla merkkiä kuunnellessani en ole päässyt kovinkaan hyvin jujuun kiinni. Nyt sen sijaan ajatus aukeni varsin selkeänä kahdessa huoneessa ja yhteensä viidellä eri ohjelmalähteellä.
”Sain oleellisesti
enemmän
irti musiikista.
Ei äänitteestä vaan
sillä äänitteellä
olevasta musiikista.”
Jalat sohvalle vie
Hifimestan yksi kuuntelutila on kuin normaali koti. Tai ei ”kuin” vaan se on normaali huoneisto. Avokeittiö ja mukava olohuone eli lenkkarit jalasta ja olo mukavaksi. Seinustalle on kasattu hifikattaus, joka sekä kauhistuttaa puristia että toimii erinomaisesti. Totta puhuen se on siellä juuri niin kuin hifilaitteisto monessa kodissa päätyykin.
Linn Majik 140 -kaiuttimet ovat seinän vieressä melko kapean tason molemmin puolin. Tasolla nököttävät Majik DSM, joka on todellinen monitaituri, ja Majik LP12 -älppärisoitin. Ei eksoottisia laitetelineitä, ei viimeisen päälle viritettyä kaiutinsijoittelua. Ei mitään, jota normaali kuluttaja tekisi välttämättä itsekään.
Minä alan varmaan tulla vanhaksi kun tälläinen poikittain sohvalla rönötys, hyväntuulinen nautiskelu, istuu paljon paremmin fiilikseen kuin ryppyotsainen sweetspotissa könötys ja instrumenttien kaivelu stereokuvasta. Ja Majik-järjestelmästä huomaa heti, että soundi on jotenkin hyväntuulinen, ihan hirveän hyväntuulinen.
Liian lähellä toisiaan olevat kaiuttimet hukkaavat stereokuvan. Kaiuttimet ja kuuntelija vastakkaisissa seinissä kiinni maksimoivat seisovat aallot ja siten bassovasteen möykkyisyyden. Nämä asiat vain jäivät täysin epäoleellisiksi. Sain oleellisesti enemmän irti musiikista kuin monen ”oikeaoppisen” systeemin äärellä. Ei äänitteestä vaan sillä äänitteellä olevasta musiikista ja sen tunnelmasta, joka vie mielikuviin ja haaveiluihin.
Perinteinen hifihengessä äänitteen erottelu ja tämä vertautuvat kuin kuivin mahdollinen historiantunti koulussa ja parhaiden ystävien kanssa vietetty illallinen. Kyllä, informaatiota se ensimmäinen tarjoaa enemmän, mutta sitäkö me oikeasti haluamme?
Jotenkin tämä kapeakatsantainen stereojärjestelmä onnistuu luomaan hyvin vahvan kuvan esityksestä kaiutinseinälle. Ei stereokuvaa vaan todellisen kuvan, jossa ihmiset tekevät asioita, kommunikoivat. Tätä kuunnellessa on hyvin helppoa ymmärtää, että osa musiikinystävistä kääntyy kokonaan tähän suuntaan. Siirtyvät nauttimaan basson alarajataajuuden ja stereokuvan kolmiulotteisuuden sijaan groovesta, svengistä ja fiiliksestä. Kylmistä väreistä selkäpiissä ja musiikin mukaan lattiaa vasten elävästä jalasta.
”Haluammeko me
maksimaalisen nautinnon
vai maksimaalisen
informaatiomäärän?”
Musiikkia modernille maailmalle…
Majik DSM:stä on pakko sanoa, että insinöörin ajatukset ovat tällä kertaa todella olleet reaalimaailman tarpeissa. Prameilematon yhdistelmälaite on ensinnäkin integroitu vahvistin eli kaiuttimet vain naparuuveihin kiinni. Se on vieläpä sen verran perinteinen vahvistin, että siitä löytyy levysoitinliitäntä. Menen vähän asioiden edelle ja sanon, että soundin perusteella varsin laadukas sellainen.
Joissain muissakin moderneissa vahvistimissa on DA-muunnin optisilla ja koaksiaalisilla liitännöillä. HDMI-liitäntöjä sen sijaan ei muissa ole juuri tullut eteen ja Majik DSM:n HDMI:ssä on vieläpä iso juju. Leffasoittimelta HDMI-kaapeli DSM:lle, siitä eteenpäin AV-vahvistimelle ja edelleen näytölle. Majik kaappaa signaalin, hoitaa pääkaiuttimet ja toimii koko järjestelmän äänenvoimakkuussäätönä. Surroundvahvistin sitten saa hoidettavakseen leffamateriaalin keski- ja surroundkanavat. Sama toimii toki myös Akurate ja Klimax DSM:llä.
Ne aktiivikaiuttimien kytkemisen mahdollistavat PRE-OUT-liitännätkin löytyvät muutamista kilpailijoista, mutta harvemmassa kuitenkaan verkkosoitinta. Majik DSM toistaa kaiken verkkolevylläsi olevan musiikin, nettiradiot ja Spotifyn. Se, isoveli-deeäsämmien lailla, on Airplay-yhteensopiva.
Majik DSM tarjoaa mahdollisuuden moderneimpaan musiikinkuluttamiseen ja samalla klassisimpaan mahdolliseen. Ja kun suuri osa kuunneltavasta musiikista löytyy nykyään tavalla tai toisella tietokoneen kautta niin Linnillä on kaksi erittäin hyödyllistä ilmaista apuohjelmaa sekä Mac- että Windows-ympäristöihin. Songcast on virtuaaliäänikortti, joka ohjaa tietokoneen digitaalisignaalin suoraan verkkoa pitkin DS:lle ja DSM:lle. Toinen mielekäs softa on Songbox, joka kaappaa iTunes-kirjaston ja näyttää sen ikäänkuin verkkolevyn musiikkikirjastona.
…ja laatua nostalgikoille
Niin, olihan siinä tasolla digimonitaiturin vieressä se Majik LP12 -älppärisoitin – klassisemman formaatin ”mediatoistin”. Ihan sama, millä nimellä tätä ääntä kutsutaan. Analogista, nostalgista, parempaa kuin CD tai jotain muuta. Joka tapauksessa se on soljuvaa ja helppoa, siinä on vielä verkkosoitintakin enemmän sitä keskittymistä tunnelmaan ja rentoon oloon. Jos äsken jalka svengasi sujuvasti lattiaa vasten niin nyt läppäri meinaa tosiaan pudota kun kummatkin jalat elävät mukana.
Vaikka minä en halua pilata tunnelmaa niin te haluatte, että ääntä analysoidaan. Nopea, vaivaton ja elävä tulevat helposti mieleen. Se vihaamani musiikin, leffat ja fiiliksen tappava yrittäminen ja lattean tylsä suorittamisen ”tunnelma” loistavat poissaolollaan.
Yllättävää on myös se, että musiikki soi koko ajan varsin hiljaa. Niin hiljaa, että olisi hyvin helppoa keskustella korottamatta yhtään ääntään – ja silti tunnelma välittyy hyvin hyvin vahvana. Tämän ja perushifin ero on kuin upea kiemurteleva tie ja autona Daimler Double Six tai Toyota Corolla. Ok, sillä erolla, että Linn tuskin jättää keskelle levyä…
Kun haetaan sitä hyvää mieltä ja tunnelmaa, joka äänitteelle on koitettu saada talteen paljon oleellisempana kuin se triangelin paikka kuvitteellisessa avaruudessa, tämä on absolutely fabulous, aivan upea. Nyt minun on parempi lopettaa selittäminen, että te usko kuitenkaan. Menkää itse kuuntelemaan Hifimestaan samaa settiä, siellä se nököttää. Ja kuunnelkaa musiikkia, älkää testilevyjä.
Vääräoppinen onkin oikein!
Hifimestan toinen kuunteluhuone on tosiaan selvästi kuunteluhuone eikä normaalikodin olohuone. Tilaa on akustoitu vahvasti ja hifilaitteita on runsaasti joka puolella. Edessä tason päällä on kolme verkkosoitinta: Linn Majik DS, Akurate DS ja Klimax DS. Verkkosoittimien lisäksi tasolla on Akurate Kontrol -etuvahvistin ja kaksi Klimax Solo -lippulaivapäätevahvistinta. Tason molemmin puolin on tarkasti oikeille paikoille laitettuna Akurate 242 -kaiutinpari.
”Hyppy Akuratesta Klimaxiin
on yllättäen suurempi
kuin Majikista Akurateen.”
Tämän perinteisemmän hifiasetelman äärellä huomaan ottavani heti jääräpäisemmän ja ryppyotsaisemman hifiasenteen. Se osoittautuu tietysti vääräksi. Kun ottaa iisisti, järjestelmä soi upeasti millä vain kolmesta ohjelmalähteestään. Jos alan analysoida ja keskittyä liikaa, äänestä katoaa se vaivattomuus, johon edellisessä huoneessa ehdin tottua.
Itse asiassa se perinteisten hifioppien vastaisesti laitettu systeemi siis opetti minulle Linnin jujun. Ota rauhallisesti niin huomaat vain musiikin soivan, yrittämättä ja pinnistelemättä.
Kohti Klimaxia
Starttaamme verkkosoittimista edullisin Majik DS ohjelmalähteenä ja pidämme kuuntelussa vain yhden kappaleen ja äänenvoimakkuuden tietysti koko ajan samana. Hinnat alkaen -mallillakin läsnäoloa on hienosti, mutta ihan parasta vaivattomuutta ei saavuteta. Musiikki tuntuu aavistuksen, no, tallennetulta. Yleisesti ottaen ollaan kyllä jo tässäkin vaiheessa korkealla tasolla.
Sen sijaan vaihdettaessa Akurate DS piuhoihin tapahtuu oleellinen parannus läpikuultavuudessa, detaljien erottumisessa ja varsinkin rytmin toistumisen vakaudessa ja helppoudessa. Soundi on huomattavasti innostavampi ja koukuttaa kuuntelemaan voimakkaammin kuin Majik, joka sekin oli kyllä jo hyvä. Yleisesti ottaen kaikki on esillä selkeämmin ja helpommin erotuvana.
Hyppy Akuratesta Klimaxiin on yllättäen suurempi kuin Majikista Akurateen. Tuntuu lähinnä siltä, että esittäjät olisivat ottaneet pari askelta lähemmäs kuulijaa. Soundi irtoaa entistäkin vaivattomampana ja kevytliikkeisempänä. Äänenlaadullinen ero on oikeasti huima. Stereokuva ei tälläkään järjestelmällä ole perinteisellä tavalla tarkka tai analyyttinen. Silti, ihan samalla tavalla kuin ensimmäisen huoneen pikkusetin kanssa, tämä luo hyvin vahvan esityksen eteesi, vain vielä iisimmin kuin Majikit ja useita askelia aidompana.
Saman biisin tahkoaminen voi jäädä nyt tähän ja ruvetaan kuuntelemaan musiikkia. Sellainenkin musiikki, joka useimmiten kuulostaa täysin elottomalta ja vaatimattomalta, herää henkiin. Ja vielä hämmentävän vahvana ja intiiminä.
Esitys rullaa koko ajan todella hyvin ja vaivattomasti, myös tutut biisit irtoavat dynaamisesti ja innostavasti – kuten Dire Straitsin vanha Communique. Toki, jos musiikissa ei ole tippaakaan munaa niin eivät nämä siihen dildoa liimaa. Hyvä musiikki, kaikenlainen hyvä musiikki toimii ja vetää suupielet hymyyn.
Hyvä verkkosoitin tottakai myös tukee CD:tä parempaa äänenlaatua. 24-bittiset 192kHz Linn Studio Master -äänitteissä tila hengittää ihan eri tavalla kuin hopeisella kiekolla. Yhtäkkiä tuttu CD-laatu muuttuukin kovin muoviseksi ja keinotekoiseksi.
”Toki, jos musiikissa ei ole
tippaakaan munaa
niin eivät nämä
siihen dildoa liimaa.”
Se, onko kyseessä ero äänitteessä vai äänitteen laadussa, on oikeastaan epäoleellista. Jos Studio Masterit ja muut korkearesoluutioiset äänitteet kuulostavat näin hyviltä ja CD:t eivät niin musiikkia kuuntelevalle eron syy on merkityksetön. Oleellista on vain valita se itsellesi suurimman mielihyvän tuova kuuntelutapa.
Ranskalaiset vastaan britit
Ranskalaiskokit sanoavat, että kastike ensin, se on kaikkein oleellisinta. Brittihifipiireissä taas sanotaan, että source first, se on kaikkein oleellisinta. Source first -ajattelu on meille vierasta, mutta pienellä miettimisellä sille voi keksiä perusteita – ainakin itselleen.
Kuten olemme huomanneet, kuuloaisti mukautuu erittäin tehokkaasti niihin akustisiin ongelmiin ja piirteisiin, jota kaiuttimien ja tilan välinen yhteispeli tuottaa. Mutta mukautuuko se huonommin niihin ongelmiin, jotka ovat kuuloaistille epäluonnollisia? Elektroniikassa tapahtuvat sähköiset ja digitaaliset virheet ovat mittaamalla pieniä, mutta kuuloaistille suuria. Uskon kaikkien putkivahvistinharrastajienkin nyökkäävän hyväksyvästi tässä kohtaa.
Toisin sanoen, voisiko source first -ajattelussa olla joku todellinen juju taustalla? Varmaa on, että ei ole vain yhtä tietä onneen, jokaisen on löydettävä omansa. Heille, jotka etsivät hyvän hifilaitteiston sijaan hyvää musiikkilaitteistoa, Linn on selvästi todella kova vaihtoehto. Stereotyyppinen hifisti ei välttämättä ole riittävän avarakatseinen merkin filosofialle. Toisaalta kun sivelee yhdestä matalasta alumiiniharkosta jyrsittyä Klimaxin koteloa niin esteetikkokin näkee jotain, josta on todella helppoa pitää.
Kommentointi suljettu.