Iisalmesta iskettiin pienten yhden laatikon kaiuttimien markkinoille rajoitetulla erällä hyvä-äänisiä musiikkiputkia. Jo ennen kuin niille oli edes markkinoita.
Vain vähän talouspaperirullan pahviputkea suurempi kaiutin herättää sisustuksen ystävässä vähintään yhtä suurta innostusta kuin se herättää vakavassa hifiharrastajassa kauhua ja vastemielisyyttä. Sisustuksen ystävä näkee vähäeleisen ja hillitysti muotoillun musiikkilähteen, vakava hifiharrastaja kaksi kämäistä kaksituumaista laajakaistaelementtiä, jotka vielä osoittavat vääriin suuntiin.
Koko huoneen täyttävä äänimatto.
Jos pienenpienen musiikkiputken valmistaja olisi joku pingpongilainen multielektroniikkafirma, olisi selvää, ettei vakava hifiharrastaja edes huomaisi koko tuotetta. Tuhahtaisi vain hyllylliselle samankaltaisia kodinkoneliikkeessä. Mutta kun putken valmistaja on suomalainen maailmanluokan aktiivikaiutinvalmistaja Genelec niin hifiharrastajankaan on vaikea ohittaa 6000A:ta pelkällä olankohtautuksella.
Pieni koko, iso ääni
Genelec 6000A:n tarkoitettu sijoituspaikka on lähellä seinää tai nurkkaa. Ideana kun on, että putken päissä olevista laajakaistaelementeistä lähtevä ääni heijastelee lähipinnoista ja tulos on suuri diffuusi äänikenttä. Siis ei yhdestä pisteestä tulevaa ääntä vaan vain koko huoneen täyttävä äänimatto.
Sijoitus seinälle antaa lisää tukea bassoille ja nurkka entistä enemmän. Vaikkei varsinaista jumputusta putkesta saakaan niin kaikenlainen musiikki kuulostaa uskottavalta. Klassista, elokuvasoundtrackeja, konemusiikkia, rockia, akustista – kaikki toimivat. Ääni on neutraali, tasapainoinen, rauhallisen miellyttävä ja kuitenkin avoin.
Alarajataajuus, bassopään ulottuvuus siis, on samaa luokkaa kuin 6010A-kaksitieaktiivissa ja sen nykyisessä G One -kotiversiossa. Käytännössä siis isokin mieslaulaja kuulostaa itseltään eikä äänenmurrosta käymättömältä lapselta.
Ocean’s Elevenin aloitusraita kertoo, että ihmisääni toistuu selkeänä ja sävykkäänä, välittömänä ja vääristymättömänä. Tilakin hahmottuu sen verran, että se tukee hyvin musiikin tunnelmaa. Jatkoraidalla tuleva bassomättö paljastaa, että vaikka subbarihenkistä jumputusta ei minitötteröstä irtoa niin kyse ei ole pienestä piipittäjästä vaan täysin uskottavasta soittopelistä.
Päinvastoin kuin joissain minikaiuttimissa, bassopäässä on myös sävykkyyttä ja erottelua. Ei pelkkää nyt bassoa tulee tai nyt sitä ei tule -”informaatiota”.
Analog Pussyn hakkaava teknobiitti saa jalan vipattamaan, todella tiukalla biitillä. Herbie Hancockin funk hieman leppoisammassa tempossa, mutta aivan yhtä suurella tunteella. Stravinskyn Fairy’s Kiss, Kevätuhri ja Tulilintu piirtävät silmänsä sulkevalle kuuntelijalle balettiesitysten tiiviin tunnelman elävänä.
Äänenpaineresurssitkin riittävät hyvin. Seinän tai nurkan hyväksikäyttö antaa niin paljon tukea, että puhdasta ääntä riittää vaikeammallakin materiaalilla mihin vain, missä ihmiset haluavat vielä puhua toisilleen. Huutojuhlintaan sitten PA-kaiuttimet ja kilowatti tehoa.
Välttää turhaa hifistelyä
Elokuvaäänestä tulee mieleen juuri se, että 6000A on kuin raamatun Daavid isolle soundbar-Goljatille. Tämä minimalistinen putkenpätkä television edessä on ehdottomasti helpoin mahdollinen tapa saada litteän telkkarin latteasta äänestä hyvälaatuinen. Koko seinän, tai enemmän, täyttävä äänimatto istuu elokuviin ja TV-sarjoihin aivan nappiin.
Sisääntuloja 6000A:ssa on vain yksi, 3,5-millinen miniplugi. Ratkaisussa on kaksi erittäin hyvää puolta. Kuka vain osaa tehdä kytkennän ja toisaalta vastaava lähtöliitäntä on ihan jokaisessa ohjelmalähteessä. Loogisin kaveri ääniputkelle on televisio tai älypuhelin, joka soitaa esimerkiksi Spotifyä. Mutta tietokone, verkkosoitin tai vaikka erillisen RIAA-korjaimen kanssa levysoitin toimii yhtä hyvin. Ihan minkä vain saa kiinni eikä varmasti tarvitse murehtia ASIO-drivereista tai muusta tietokonesopasta.
On liitinpaneelissa myös USB, mutta se on tarkoitettu vain lataukseen. Eli älypuhelimen aina piiputtava akku ei aiheuta murheita vaan latautuu samalla kun musiikki virtaa puhelimelta soittoputkelle.
Toisin sanoen Genelec 6000A välttää turhaa hifistelyä. Se on pelkistetty ratkaisu, joka ei yritäkään olla sen enempää highendistin kuin tietokonenörtinkään märkä uni. Enemmänkin se on kotimaisen designin ja musiikin arvostajan toiveiden mukaan tehty.
Vain yksi huono puoli
Oikeastaan Genelec 6000A:ssa on vain yksi huono puoli. Niitä ei saa. 6000A esiteltiin syksyllä 2011, melkein kaksi vuotta sitten. Valmistaja teki putkea 2 000 kappaleen erän, joista vieläpä puolet hävisi Japaniin. Toinen puolisko tuotannosta myytiin Eurooppaan sitä tahtia kun tilauksia tuli. Eli alta aikayksikön.
Tuotteen haluttavuutta kuvaa sekin, että näiden pienten yhden laatikon hifistyneiden ratkaisujen markkinat olivat 2011 vasta alkamassa. Yhä useampi musiikinystävä on huomannut, että ääneltään erittäin hyviä pieniä ja yksinkertaisia laitteita tulee koko ajan lisää. Niin design-valmistajilta, perinteisiltä hifimerkeiltä kuin yleiselektroniikkasälätuottajiltakin.
Jos siis tälläisen jossain tarjolla näet ja yhtään kiinnostaa niin iske kiinni samantien. Ellei 6000A rahallisesti olisikaan investointi, jolla takaat leppoisat eläkepäivät niin ainakin se on hyvin pienenä sarjana tehty tuote, joita on vain hyvin harvoilla. Käyttöarvoa pikkuputkella on vielä uniikkiarvoaan enemmän, se kun kuulostaa oikein hyvältä.
Lyhyesti: Hyvää ääntä ja miellyttävän hillittyä muotoilua minimalistisessa paketissa.
Hinnat
Genelec 6000A (valkoinen tai hopea): 450 euroa
Kantolaukku: 125 euroa
Valmistaja: Genelec
PS. Geneleciläiset antoivat putkesta kaksi vihjettä. Oleellisempi on se, että niitä pitäisi vielä olla ainakin Helsingin keskustan Stockmannilla, mahdollisesti muillakin. Toinen liittyy siihen, miten putkesta saa vielä hauskemman: kytkemällä sen kaveriksi 5040A- tai F1-subwoofer!
Kuvat: Samu Saurama
Kommentointi suljettu.