Aloitetaan yhteenvedolla. Parin tuhannen euron hintainen Logitech Transporter -verkkosoitin on äänellisesti kammennut itseään paljon kalliimpia CD-soittimia syrjään. Kun soittimien hintalaput alkavat olla kaksi tai kolmekin kertaa Transporterin luokkaa, päästään samoihin. Silloin aletaan olla tasolla, jossa alunperin pienen amerikkalaisfirma Slim Devicesin soitin päästää kilpailijat rinnalle.
Olen toivonut, että vastaan tulisi jotain uutta, joka pärjäisi joka osa-alueella Transporterille. Etenkin sille mekaanisuuden ja kliinisyyden puutteelle, joka tekee kuuntelusta aina yhtä miellyttävää. Vinyyliharrastajat tietävät tarkkaan, mistä puhun.
Toivoin kanadalaisen Anthemin AVM50:n ja Statement D2:n olevan niin hyviä. Silloin ne tarjoaisivat todellista highend-äänenlaatua myös musiikinkuuntelijalle monikanavalaitteistossa. Yleensä kun on parempi tehdä suosiolla kaksi järjestelmää, jos haluaa sekä hyvän kotiteatterin että todella laadukkaan stereoäänen. Suoraan sanottuna juuri tämä äänenlaatuasia oli minulle se suurinta uteliaisuutta aiheuttava, se kun on se tavallisin AV-laitteiston pullonkaula.
”Anthemit eivät päässeet
Transporterin rinnalle.
Ne painoivat siitä ohi.”
Ei, Anthemit eivät päässeet Transporterin rinnalle. Ne painoivat siitä ohi sellaista tahtia, että XLR-piuhat vain lepattivat tuulessa.
Vahvistin onkin ohjelmalähde
AV-vahvistin on käytännössä koko hifilaitteiston keskus, johon kuva ja ääni tulevat muokkaamattomana digitaalisignaalina. Ja jos äänisignaali on analoginen, se digitoidaan joka tapauksessa ensin, koska moderni AV-vahvistin tekee kaiken signaalinkäsittelyn digitaalisesti.
Digitaalisignaalille ensimmäiset muutokset tapahtuvat juuri siellä AV-vahvistimen sisällä, samoin lopuksi ohjaus DA-muuntimelle ja sen perässä olevalle analogielektroniikalle. Vahvistin onkin nyt myös ohjelmalähde, se on se kohta signaaliketjua, jossa äänenlaatu voi ensimmäistä kertaa heikentyä.
Kuvalle vielä voidaan tehdä paljon näyttölaitteessa, tai jo kuvaa tarjoavassa lähteessä. Mutta äänen kanssa AV-vahvistin on se kohta, jossa digitaalisignaali muutetaan analogiseksi ja sen jälkeen vain ohjataan päätevahvistinkanaville. Juuri tämän takia nykyaikaisessa laitteistossa AV-vahvistimen äänenlaatu on äärimmäisen kriittinen.
Järkyttävän monipuoliset
Anthem AVM50v ja Statement D2v ovat toiminnoiltaan identtiset ja ulkoisesti hyvin pitkälti samanlaiset. Ne ovat erittäin monipuolisia ja aivan järjettömän pitkälle toiminnoiltaan muokattavissa käyttäjän toiveiden mukaan. Sen sijaan, että kopioisin käyttöohjeen pala palalta tähän artikkeliin, suosittelen ominaisuuslistasta kiinnostuneita hakemaan ohjeen suoraan Anthemin nettisivuilta www.anthemav.com.
Oleellista on juuri se, että AVM50 ja D2 on suunniteltu toimimaan isoissa järjestelmissä, joissa muokattavuus kulloiseenkin tarpeeseen on kriittistä.
Kullekin nimetylle sisääntulolle määritellään, mistä se ottaa kuvan ja mistä äänen sisälle. Niitä tuloja on muuten muutama kymmenen. Iso oleellinen asia on valita, ovatko kyseiselle tulolle käytössä musiikki- vai elokuva-asetukset.
Jos sekä katsot leffasi PS3:lla että pelaat sillä, voit saada liian vaisuihin peliääniin helposti lisätunnelmaa. Teet vain yhden sisääntulon leffoja varten ja vähän eri asetuksilla olevan sisääntulon pelejä varten, jotka molemmat käyttävät samaa HDMI-liitäntää signaalille.
Jokaiselle tulolle tietysti myös määritellään, onko ARC-huonekorjaus käytössä (jos et käytä sitä, voit samantien siirtää pari kaiutinta lattialle nurkkaan ja heittää ylimääräiset viltit niiden päälle – yhtä järkevää) ja vaikka säätää kyseisen tulon äänensävyä.
”Statement D2v:n AD-muuntimetkin
ovat 192kHz/24bit-laatuiset.”
Mikäli sinulla on analoginen ohjelmalähde, jonka signaaliin et halua koskettavan, on tarjolla myös Analog-Direct. Jos haluat digitoida esimerkiksi huonekorjausta varten analogisignaalin, se onnistuu AVM50:ssä 96kHz/24bit -AD-muuntimilla ja D2:ssa 192kHz/24bit -muuntimilla. Tämä luonnollisesti pätee sekä kaksi- että monikanavaiseen ottoon.
Analogiottojen taso on myös säädettävissä ja radioasemien järjetöntä toimintaa vastaan virittimen oletusasetus on järkevästi viiden desibelin vaimennus.
Suoraan sanottuna AVM50v ja D2v ovat niin monipuolisia, että suosittelen niiden asennusta itse vain aiheeseen paljon perehtyneelle harrastajalle. Laitteiden kykyä loihtia esille äärimmäisen nautittavaa ääntä ja loistokasta kuvaa varmasti arvostaa jokainen. Mutta ellei ole uppotunut harrastukseen erityisen syvälle, voit päästä vähemmällä tilaamalla asennuksen myyjäliikkeeltä.
Karu vain funktionaalinen?
Mikäli uppoat säätöjen ja valintojen maailmaan itse huomaat, että Anthemilla on selvästi käytetty energia johonkin muuhun kuin kauniin grafiikan piirtelyyn. Valikot ovat selkeät ja aiheesta perillä olevalle informatiiviset, mutta ulkoasu on pelkistetty. Eipä sillä, suorituskyky on aika paljon oleellisempaa kuin sen ympärille ripoteltu tingeltangel. Hyvät työkalut ovat aina olleet karuja.
Esimerkiksi Hiltin oleellinen tehtävä on tehdä reikä kiviseinään, siinä se on paras mahdollinen laite. Kukaan käyttäjistä ei oleta, että se toimisi myös ruuvinvääntimenä, taskulamppuna ja matkaradiona. Anthem Statement D2v 3D:n tehtävä on tarjota paras mahdollinen kuvan- ja äänenlaatu, se onnistuu siinä varsin mainiosti, eikä AVM50v 3D jää juuri jälkeen. Mutta nythän minä jo paljastin jotain oleellista.
Yksinkertaisista ja pelkistetyistä valikoista seuraa toisaalta se mukava puoli, että kaikki laitteen asetukset on täysin mahdollista tehdä pelkkää etulevyn näyttöä hyödyntäen. Vaikka ruutu ei ole kovin suuri, se näkyy ongelmitta muutaman metrin päähän sohvalle.
Kaukosäätimestä on pakko sanoa, että se ei oikein istu auton hintaisen vahvistimen seuraan. Lyhyellä totuttelulla kapulan käyttöön tottakai tottuu ja jonkunlainen valaistuskin on. AVM50:n ja D2:n kanssa kannattaa kuitenkin miettiä jotain pitkälle vietyä ulkoista ohjausjärjestelmää, jossa yhdellä kosketusnäytöllä hallitaan koko laitteiston toimintoja. Vasta silloin koko kotiteatterin käyttömukavuus on yksittäisen komponentin laadun tasolla.
Vanhanaikainen vai edelleen ajan tasalla?
AVM50:ssa ja D2:ssa on muutamia hieman vanhanaikaisia ratkaisuja, sitä on turha kiistää. AVM-sarjan alku kun osuu vuosituhannen vaihteeseen. Asialla on vain toinenkin puoli. Kuka olisi uskonut, että toistakymmentä vuotta sen jälkeen sama perusrakenne on edelleen käytössä ja toimii edelleen.
AVM:n rungon ikä näkyy esimerkiksi siinä, että Blu-ray-nimistä sisääntuloa ei ole ollenkaan. Tai Game-nimistä. On vain useita DVD-tuloja, useita TV-tuloja jne. Tulojen nimet voi toki vaihtaa.
RS232 on sekin vanha, mutta toisaalta luotettava tapa siirtää dataa pitkiä matkoja. Ja Jenkeissä kotiteatterit ovat isoja. Siis ISOJA. Toisaalta pian markkinoille tulevat MRX-sarjan surroundvahvistimet tarjoavat Ethernet-yhteyden ohjaukselle, todennäköisesti se tulee myös lippulaivoihin jonkin ajan päästä.
Päivitettävyys on mahdollistanut sen, että samaa runkoa voidaan hyödyntää hyvin hyvin pitkälle tulevaisuuteen. Ok, ehkä ovenkahvat eivät ole ihan yhtä aerodynaamiset kuin viimeisimmässä japanilaistuotteessa ja käyttöliittymä ei pärjää iPadille, mutta suorituskyky tositilanteessa, silloin kun kuunnellaan musiikkia tai katsotaan leffaa eikä surffata asetusvalikoissa, on todella rajua luokkaa.
Kun tapahtuu seuraavia teknisiä edistysaskelia, ei Anthemin omistajan tarvitse ostaa AVM51:tä ja sitten AVM52:a ja perään AMV53:a 7 500 euroa kappale. Hän voi päivittää olemassaolevan laitteensa.
Lyhyesti sanottuna AVM50 ja D2 tekevät asiat paljolti juuri toisinpäin kuin japanilainen peruslaatuinen AV-vahvistin. Käyttöliittymä on hieman kankea, perusnegatiivisen hifilehtimäisen kielenkäytön mukaan ehkä jopa ankea, mutta ääni ja kuva ovat aivan sairaan hienoja. Se muutaman satasen AV-vahvistin tekee asiat juuri toisinpäin. Kumpi parempi?
ARC ja autuus
Bassoaluetta myöten riittävä akustointi vaatii taitavaltakin akustikolta syvyyssuunnassa useita kymmeniä senttejä joka seinältä. Elleivät mittalaitteet, mittausten analysointi ja resonaattorien kiemurat ole aivan selkäytimessä, harpataan vaimennuksen paksuudessa 50 – 100 senttiin per seinä. On mahdollista, että tätä ratkaisu ei pidetä keskiverto-olohuonessa suotavana. Tietysti Anthemien tasoiset laitteet päätyvät kyllä useammin varta vasten rakennettuihin kuunteluhuoneisiin ja kotiteattereihin, mutta ei niissäkään aina ole parhaiden studioiden veroinen akustiikka.
”Hyvä huonekorjain on ehdottoman
välttämätön apu kun halutaan
saada kaiuttimien kyvyistä kaikki irti.”
Tottakai aina kannattaa pyrkiä akustoinnilla niin pitkälle kuin mahdollista, se parantaa huoneen yleistä viihtyvyyttäkin erittäin paljon. Mutta ellei olla ihan täysveristä kuuntelutilaa rakentamassa alusta alkaen niin hyvä huonekorjain on ehdottoman välttämätön apu kun halutaan saada kaiuttimien kyvyistä kaikki irti.
Anthem Room Correction eli ARC on huonekorjaimena selvästi tarkempi kuin peruslaatuisen AV-vahvistimen yhden napin järjestelmä. ARC:n lähtökohtana on Windowsissa pyörivä ohjelmisto, joka sekä analysoi mukana tulevalla kalibroidulla mittamikrofonilla kustakin kaiuttimesta kuulemansa äänen että laskee tarvittavat korjaukset jokaiselle kanavalle.
Ajatus tietokoneen käytöstä huonekorjauksen tekemisessä saattaa ahdistaa. Se kun on väkisinkin monimutkaisempaa kuin pelkkä napin painallus vahvistimesta. Taustalla oleva ajatus on vain erittäin terve. Kun huonekorjausalgoritmit kehittyvät, ulkoisella tietokoneella pyöritettävänä ne saadaan sujuvasti käyttöön yksinkertaisella ohjelmistopäivityksellä. Samoin mahdolliset virheet on helppoa paikata. Ja lisäksi tietokoneessa on rajusti ruutia laskemaan tarkkoja korjauksia.
AVM50 on ääneltään puhdas, kuulas ja nopea
Johan minä alussa sanoin, että Anthemien äänenlaatu oli hämmentävän hyvä. No kuinka hyvä?
AVM50 ei soi yhtään viileämmin kuin pelkkä Transporter tai Transporterin ja MiniPre-etuvahvistimen yhdistelmä. Silti stereokuvallinen piirto on oleellisesti selkeämpää.
”Minä jäin koukkuun jo
ensimmäisen kappaleen
aikana.”
Minä jäin koukkuun jo ensimmäisen kappaleen aikana. AV-vahvistin, joka pieksee erittäin hyvän kaksikanavaisen laitteiston. Toki, AVM50 maksaa 7 500 euroa kun MM-Audio MiniPre on tonnin ja Logitech Transporter kahden hintainen. Yli tuplahinta siis. Mutta pitää muistaa, mitä kaikkea muuta AVM osaa.
Hitto. Kuulaus, selkeys ja puhtaus ovat selkeästi parempia kuin mihin olen tottunut. Ja kuunneltuani melkoisen montaa kapistusta niin tiedän vertailukohdan olevan hintaansa nähden hyvin tiukan vastuksen antava.
Billie Holidayn Lady In Satinin ympärillä häilyvä sumuverho on poispuhallettu ja tilalla on vain kirkas ja selkeä kuva laulajasta. Ilman kuvaa. Ja kirkkaalla en tarkoita diskanttipitoista vaan sumean vastakohtaa.
Geroge Bensonin Beyond The Blue Horizon -levyllä So What kulkee Anthemilla sekä lujempaa että tarkemmin kuin Transporterilla. Analog Pussyn Vinyl Traxin aloitusraita Space Walk iskee napakammin ja vauhtia on oleellisesti enemmän kuin yleensä. Saman levyn Hanging Myself Comfortably piirtää taas niin sävykästä bassomattoa, että kirjoittaminen stoppasi kokonaan.
Ei steriili vaan läpivalaiseva
Vaikka AVM50:n sisällä on aivan hirvittävä määrä digitaalitekniikkaa, tulos ei kuitenkaan ole ylettömän steriili ja eloton esitys. Anthem kaivautuu musiikin sisältöön sillä periaatteella, että enemmän tallennetusta informaatiosta esille tarkoittaa isompaa elämystä kuuntelijalle. Ja se periaate toimii hyvin.
”Basson potku on juuri niin jäntevä
ja voimakas kuin kuuluukin
ja yhtä aikaa akustisilla
instrumenteilla hyvin sävykäs.”
Gotan Projectin Lunatico on harvoin jämäyttänyt minua näin tiukasti ja saanut uppoamaan teokseen. Tilavaikutelman syvyys on aivan pohjaton ja tarkkuus jaksaa hämmentää. Basson potku on napakan nopea, juuri niin jäntevä ja voimakas kuin kuuluukin ja yhtä aikaa akustisilla instrumenteilla hyvin sävykäs.
Jousisoittimien sävykkyys ja soinnin täyteläisyys välittyvät erityisen hienosti. Samoin bassopään erottelukyky on aivan eri luokkaa kuin Transporterilla, joka taas vie korren lähinnä siinä, että kihisevän huonot äänitteet ovat helpompia kuunnella. Jotkut Anthemilla huomaamani kihinät ovat Transporterillakin olemassa, jäävät vain paksuluonteisen yleissoinnin alle osittain piiloon.
Tämä kaikki siis niin, että AVM toimi vain DA-muuntimena ja ARC ei ollut vielä kalibroituna ja kytkettynä päälle.
Kyllästyin varsin pian vertailemaan Transporterin analogiantoa ja jäin vain kuuntelemaan AVM50:ä.
Onko D2v parempi kuin AVM50v?
Anthem Statement D2v 3D eroaa ulkoisesti halvemmasta AVM50-mallista vain etukulmien laippojen ja etulevyn alareunan suhteen. Liitännät ja toiminnot ovat identtiset. Se 2 500 euron lisähinta Statementille tuleekin sisältä.
AD-muuntimet, DA-muuntimet, operaatiovahvistimet ja passiivikomponentit ovat kaikki Statement D2:ssa AVM50:stä parempia. Statement D2:n muuntimet saavat aina upsamplatun 192kHz/24bit-signaalin, jolloin kaikki mahdolliset häiriöt ovat kaukana kuuloalueelta ja hyvin helppoja suodattaa pois ilman sivuoireita.
Oleellinen kysymys on, paljonko ne komponentit kuuluvat äänenlaadussa. Stereokuuntelussa, Aurelia Graphicat pääkaiuttimina ja MM-Audio MaxiMonot päätevahvistimina, ero kuuluu kyllä. Ero ei ole suuri. Ero on itse asiassa melko pieni, mutta olemassaoleva kyllä. Toive toki olisi, että 30% lisähinnalla saisi hurjasti parannusta, mutta tällä laatutasolla liikuttaessa asia ei vain ole niin.
”Statement D2 loihtii äänitteestä
pienen aavistuksen verran
enemmän elävyyttä esille.”
D2v tuo musiikin lähemmäs, läsnäolevammaksi, Vinyl Traxin Hanging Myself Comfortablylla. D2 kuulostaa aivan aavistuksen verran elävämmältä ja AVM50, en haluaisi käyttää tätä termiä koska siitä tulee väärinkäsitys, kliinisemmältä. AVM50 ei ole kliininen negatiivisessa mielessä, mutta D2 loihtii äänitteestä pienen aavistuksen verran enemmän elävyyttä esille.
Gerorge Bensonin So What kertoo samaa, mutta hieman eri sanoin. D2v:n ääni on vaivattomampi. Se AVM50:lläkin löytynyt hämmentävä erottelukyky on siellä, mutta asiat kuuluvat hieman helpommin, vähän selkeämmin erikseen yrittämättä. On pakko sanoa, että ajoittain sain todella pinnistellä ja mietin, että uskottelenko vain kalliimman olevan parempi. Eroa ei aina löydäkään, mutta sitten seuraavalla äänitteellä se taas on siellä.
D2v:n äänessä on aavistus lisää ilmavuutta, aavistus lisää lihaa luiden päällä. D2v on hyvän AV-esivahvistimen verran kalliimpikin kuin AVM50v, 2 500 euroa. Se on paljon rahaa. Mutta toisaalta, jos on hankkimassa 7 500 euron laitetta, onko se kympin vaihtoehto enää oleellisesti kalliimpi. Etenkin kun koko AVM:n omistajan takaraivossa kaivertaa koko ajan tieto siitä, että D2 olisi ollut äänenlaadullisesti parempi. Tämä on hyvin suhteellista.
Kun minä saan kuunnella näin upeita laitteita niin tietysti oma suhteellisuudentajuni on täysin mennyttä. AVM50v:n tai D2v:n kanssa eläminen on kuin söisi aamiaisen, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan joka päivä Michelin-ravintolassa. Joku kokki on ehkä hieman parempi kuin toinen, mutta joka tapauksessa ollaan aivan sairaan kaukana peruslaatuisen lounasravintolan maailmasta.
Vietetin kesken testirupeaman pitkän viikonlopun muissa maailmoissa ja palaaminen AVM50:n ja D2:n ääreen oli hurja tunne. Bassopään voima ja kontrolli hätkähdyttivät vielä enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Ero oli samaa luokkaa kuin oleellisesti laadukkaampaan subwooferiin vaihtamisessa.
Prosessoinnilla paremmaksi
Entäs sitten kun otetaan ARC-huonekorjain mukaan? ARC:n käytöstä voit lukea tarkemmin Anthem MRX-300:n testistä. Lyhyesti sanottuna noin vartissa tehdään mittaukset useasta paikasta kuuntelualueella, tarvittaessa erikseen musiikki- ja elokuvakäyttöä varten (joka tietysti tuplaa mittauksiin menevän ajan). Tämän jälkeen odotetaan kärsimättöminä kunnes tietokone on laskenut tarvittavat korjaukset ja siirtänyt tämän tiedon vahvistimelle.
Olen kuullut sanottavan, että huonekorjaus on pahasta kun se muuttaa keskialuettakin. Siis silloinkin kun korjaukset rajoitetaan bassoille. Tottakai se kuuluu keskialueellakin kun bassomöykyt poistetaan peittämästä muun alueen sävyjä!
ARC voi tehdä korjauksia pitkälle keskialueelle saakka, jos käyttäjä antaa sille luvan. Minä annoin ja kokeilin D2:n kykyjä monikanavajärjestelmässä maahantuojan lainaaman Anthem MCA50-monikanavapäätteen tukemana.
Tulos on aivan käsittämätön. Leffahuoneeni akustointi on varsin raskasta luokkaa, mutta parantamisen varaa on selvästi vielä paljon. Bassopää muuttuu mehevästi muraisevasta suoraan luihin ja ytimiin pureutuvaksi. Analog Pussyn Hanging Myself Comfortably tuntuu siltä, että elementtien puhekelat ovat suoraan kiinni kylkiluissani. Heti ensimmäisellä biisillä muistutan itseäni, että asiat etenevät siistimmin, jos en laske innoissani housuun.
Bassopään tarkkuus, voima ja isku ovat vielä hurjan paljon parempia kuin MRX-300:lla. Jos lukaisitte sen testin niin tiedätte, etten ollut senkään suorituskykyyn täysin tyytymätön. Leffahuoneeni kaiutinjärjestelmässä on kapasiteettia paljon enemmän kuin mihin koskaan on tarvetta ja D2v:llä se saa räjähtävän suorituskyvyn tueksi äärimmäisen tarkkuuden, kontrollin ja hallinnan.
Stereokuvan edestä vedetään huonekorjauksella paksu viltti pois. Tarkkuuden parantuminen akustoidussakin tilassa voimakkaasti suuntaavilla kaiuttimilla on huomattava.
Mieleen tulee valtava kaivinkone tanssimassa balettia. Liikkeet ovat sujuvia ja sulavia, ei takkuilua tai töksähtelyä, vain teoksen tulkintaa. Ja voimaa on niin, että keskikokoisen perheauton unohtaminen kauhaan ei vaikuttaisi enempää kuin lapasen pitäminen kädessä. Ei se ehkä ole järjellinen analogia, mutta tässä olotilassa on kovin vaikeaa keksiä mitään järjellistä.
”Artikulaatio kuuluu paremmin kuin
suun liikkeistä voi tulkita parimetrisellä
valkokankaalla Blu-rayn Full HD -kuvalla.”
Ocean’s Elevenillä näyttelijöiden suun liikkeet kuulee selkeämpinä kuin näkee parimetrisellä valkokankaalla Blu-rayn Full HD -kuvalla. D2v:llä monikanavaisen kaiutinjärjestelmän saumattomuus on vielä paljon vahvempaa kuin MRX:llä. Anthem Statement D2v pystyy viemään paljon syvemmälle elokuvaan kuin mikään aikaisemmin kokeilemani laite. Ja se tekee sitä myös kuvallisesti.
Soittimien ongelmallisuus
AVM50v 3D:ssä ja D2v 3D:ssä on molemmissa sama Sigma Designs VXP -prosessori kuvalle. Anthem kuvaa prosessoria vaatimattomasti ”Broadcast quality” -maininnalla. Nyt se vain ei ole mainos vaan toteamus.
Videoprosessointi on niin laadukasta, että on tuskin mikään ohjelmalähteesi tekee parempaa. Suurin kysymys onkin se, että saatko Anthemin prosessorille riittävän puhdasta ja käsittelemätöntä signaalia. Melkein pitäisi hankkia joku DVD-soitin, joka on riittävän vanha ymmärtääkseen, että jonkun osaavamman kannattaa tehdä de-interlacing. Sitä ihan peruslaatuista 576i-signaalia ei nimittäin uusista tahdo saada ulos kun ne olettavat tekevänsä asian kovin erinomaisesti.
Lähtökohdaksi kannattaa joka tapauksessa ottaa mahdollisimman vähän käsitelty signaali eli poista sekä soittimesta että näytöstäsi kaikki kuvanparannuspiirit käytöstä. Kun annat AVM50:n tai D2:n tehdä prosessoinnin, ero on raju.
Muistatteko ajan kun DVD-soittimia modifioitiin antamaan SDI-liitännästä mahdollisimman puhdas signaali ulos erilliselle videoprosessorille? Ei sitä turhaan tehty. Kaikki huonolaatuinen prosessointi välissä heikentää mahdollisuutta saada alkuperäisestä signaalista kaikki irti.
Aivan hirveästä kurasta ei Blu-rayn näköistä tehdä edes Sigma Designsin VXP:llä. Sinun ei tarvitse kaivaa videonauhuriasi varaston perältä esille saadaksesi sellaista materiaalia. Youtube on nimittäin täynnä todella raskaasti pakattua tavaraa, jota on vaikea uskoa muuksi kuin Lego-mainokseksi. Mitä paremman signaalin Anthem saa käyttöönsä, sen paremman lopputuloksen se pystyy siitä tekemään.
DVD:stä Blu-ray
Hyvälaatuisesta DVD:stä AVM50 ja Statement D2 kyllä taikovat sellaisen kuvan, että harva uskoo. Laadukkaimmat DVD-leffat näyttivät kuin Blu-raylta, jota ei vain ole hinkattu ihan LOTRin lailla.
720×576-pikselin karkeus muuttuu isollakin kuvalla puhtaaksi ja selkeäksi, sävyiltään vain aavistuksen oikeaa Blu-ray:ta vaatimattomammaksi. Suoraan sanottuna R.E.D:llä menin jo kerran kirjaston kohinaisen pöydän kanssa sekaisin, katsonko Blu-ray-versiota yhdeltä soittimelta vai DVD-vanhusta toiselta. Toki eroa on, mutta hyvin tehdyillä kiekoilla se kutistuu hämmästyttävän pieneksi.
”Menin kerran sekaisin, katsonko
Blu-raytä vai skaalattua DVD:tä.”
Kaikki DVD:t eivät tietenkään ole yhtä hyviä ja esimerkiksi karkeasti yliterävöiteyt kyllä erottuvat. Jos Wall-E:n ja R.E.D:n kanssa ei Blu-ray-versiota osannutkaan kuvan puolesta kaivata niin Austin Powers Goldmember vaati 250 cm katseluetäisyydeltä kuvakoon tiputtamisen 200 cm leveästä 150 cm leveään ennen kuin kohina poistui näkyvistä ja terävyys oli asiallinen.
Eli toisinpäin. Vasta hyvin äärimmäisissä olosuhteissa Anthemin videoprosessori ei enää taio vuodelta 1995 olevasta formaatista niin hyvää, että se huijaisi olevansa Blu-ray. Nimenomaan taio, teknisesti tälläisen kuvan tuottaminen on jo täysin mahdotonta.
Tämä on varsin hyvä uutinen. Jos sinulla on iso ja arvokas DVD-kokoelma, se ei olekaan Blu-ray-maailman myötä muuttunut arvottomaksi ja huonoksi. Itse asiassa Statement D2:lla myös peruslaatuinen Dolby Digital -ääniraita menetti sille tyypillistä kovuutta ja suoraviivaisuutta. Ei se ihan korkearesoluutioäänestä mene, mutta on kyllä oleellisesti parempi, mitä olen normaalisti kuullut.
Verkosta streamattavat TV-sarjat ja elokuvat, jotka eivät ole Full HD -materiaalia, puhdistuvat nekin. Sävyliu’ut ovat sulavampia, palikoitumista ei näy ja kuva on luonnollisen terävä. Ällömakeat karkkisävyt toistuvat juuri niin ällöinä kuin voivat ja lähes monokromaattiset hillityt maisemat herkkinä ja väkevää tunnelmaa luovina.
AVM50:n tai D2:n prosessoinnin jäljiltä kuvassa on enemmän tarkkuutta ja enemmän sävyjä, ja tulos siitä on elokuvan ja TV-ohjelman sisällön intiimimpi välittyminen katsojalle.
Jopa aikoinaan DVD:ltä serverille huonosti talteen rippaamani Police Squad (In Color!) näyttää epäilyttävän vähähäiriöiseltä. Ottaen huomioon rippini kuvanlaadun, sana vähähäiriöinen on erittäin suuri kunnianosoitus lopputulokselle.
Kuten muiltakin osin, Anthemit ovat monipuolisesti säädettävissä kuvanparannuksenkin suhteen. ”Video out config” -asetuksia on neljä eli eri tarkoituksiin voidaan tehdä eri asetukset. Kullekin ohjelmalähteelle sitten vain määritellään, mitä neljästä vaihtoehdosta käytetään sen kuvan prosessointiin. Lisäksi on ”Through” eli ei mitään prosessointia, joka sopii hyvin Blu-ray-materiaalille ja päästää myös 3D-kuvan läpi 3D-näytölle.
10 000 euron kysymys
Kymppitonni on todella paljon rahaa, eikä 7 500 euroa ole hirvittävästi vähempää. Voidaan siis nostaa esille erittäin hyvä kysymys, mitä järkeä näin kalliissa yksittäisessä laitteessa ylipäätään on. Ja siitä päästään yllättävään pointtiin.
Uskallan väittää, että yleisen äänenlaatunsa, erinomaisen huonekorjauksensa ja erinomaisen kuvaprosessointinsa ansiosta Anthemit puolustavat paikkaansa todella tiukasti. Laita kymppitonni 5.1-kaiutinjärjestelmään, toinen Statement D2:n ja kolmas erinomaiseen projektoriin ja valkokankaaseen. Säästämällä D2:n kohdalla ja laittamalla lisää rahaa projektoriin ja kaiuttimiin et välttämättä saakaan yhtä hyvää lopputulosta.
AVM50 ja D2 tekevät kuvalle sellaisia ihmeitä, että niitä ei näkemättä usko todeksi. Toistaiseksi missään näytössä tai ohjelmalähteessä ei ole ollut yhtä paljon kykyjä taikoa kuvanlaatu ehdottoman priimaksi, ja siitä yli. Anthemien ARC-huonekorjaus taas tekee äänelle enemmän hyvää kuin kaiuttimien vaihtaminen pykälää tai kahtakaan paremmaksi välttämätä auttaisi. Ja yleinen äänenlaatu on tasolla, jota en ole aikaisemmin kokenut.
Anthem Statement D2v 3D on ehdottomasti hienoin tuote, mitä olen koko tänä vuonna testannut. Se ja AVM50v 3D ovat myös niitä harvoja tuotteita, joilla pystyt yhdistämään todella hyvän äänenlaadun stereokuuntelussa ja huippuluokan kotiteatterin.
On, on niiden hinta korkea, mutta niin on hintalaatusuhdekin. Jos sinulla on mahdollisuus elää AVM50:n tai D2:n kanssa niin takaan, että se on nautinnollista elämää.
Edit: Hinnat päivitetty
Lyhyesti: Erittäin hyvä äänenlaatu mihin vain verrattuna, lisänä erinomainen kuvaprosessointi ja todella laaja muokattavuus.
Hinnat
Anthem AVM50v 3D: 8 615 euroa
Anthem Statement D2v 3D: 11 489 euroa
Maahantuoja: Scanteknik
Anthem kauppiaasi:
Kommentointi suljettu.