Niille lukijoille, joille nämä herrat Steve Hackett ja Chris Squire eivät ole tuttuja kerrottakoon taustoja lyhyesti. On palattava ajassa jonnekin viime vuosituhannelle, 1960-1970-lukujen taitteeseen. Tuolloin Hackett korvasi Trespass-levyn jälkeen Genesis-yhtyeessä erinomaisen lyyrisen kitaristin Anthony Phillipsin, jolle keikkailu ei ollut se juttu. Energia, jonka Hackett yhtyeeseen tullessaan toi, hioi siitä timantin, joka jätti jälkensä koko progressiivisen rockin tulevaisuuteen. Hän taas jätti yhtyeen kun se popahti Phil Collinsin ottaessa ohjat ja Peter Gabrielin siirryttyä soolouralle.
Hackett on sittemmin ollut tavattoman tuottoisa ja uudistuva sooloprojekteissaan. Squire puolestaan oli viemässä länsimaisen musiikkiperinteen sinfonisuutta progressiiviseen äärimmäiseen huippuunsa rockin keinoin Yes-yhtyeessä. On siellä pysynyt ja yhä pysyy vaikka miehistöt ympärillä ovat tulleet ja menneet ja monesti palanneetkin.
Levyn ovat siis tehneet progevanhukset, joilla on molemmilla taustalla yli neljä vuosikymmentä menestyksekästä muusikkouraa genrensä arvostetuimmissa piireissä. Yhteisiä säveliä miehet ovat kehitelleet tällä vuosituhannella. Hackkett osallistui Squiren viimeisimpään sooloproduktioon, joululevyyn Chris Squire’s Swiss Choir ja Squire puolestaan on soittanut muutamalla kappaleella Hackettin kahdelle viimeisimmällä levyllä Out of the Tunnel’s Mouth ja Beyond the Shrouded Horizon.
”Kiehtovaa on se tapa,
jolla kappaleiden erilaiset
osat liittyvät toisiinsa ja
rakentavat kokonaisuutta.”
Kun tätä levyä, A Life Within a Day, kuuntelee, ei voi välttyä huomaamasta, että tämäkin on aika Hackettiä. Tämä voisi oikeastaan olla Hackettin seuraava soololevy, elleivät kaikki kappaleet olisi crediteissä kirjattu sekä hänen että Squiren ja muutaman muunkin säveltämäksi. Mikä lienee kunkin osuus, on sitten kuitenkin toisarvoinen asia, sillä tämä musiikki kokonaisuutena toimii mainiosti, eikä olisi tällaisenaan olemassa ilman poikain yhteistyötä.
Hyvin vähän musassa kuuluu Genesiksen tai Yesin kaikuja. Nyt eivät soi eepokset eikä sinfoniset sfäärit vaan kädessä on levyllinen enemmän tai vähemmän popahtavia progressiivisia balladeita ja voimalaulelmia. Tuo voima tulee osin sävellysten voimallisesta rakenteesta, joka on tyypillistä juurikin Hackettin soololevyillä ja osin soitannan kouriintuntuvasta herkästä voimallisuudesta. Minkäs nämä miehet itselleen mahtaisivat, soiton ja sävellysten voima ja lyyrisyys kun ovat luissa ja ytimissä.
Vaikka tämä on melkoisen leppeää, paikoin melankolista, ja suoraa soitantaa, jota voisi kuulla radiostakin, on musiikki täynnä jännää luovaa materiaalia. Kuulijalle tarjotaan melodisia ja rakenteiltaan mielenkiintoisia lauluja, jotka keikkuvat kertosäemusiikin ja progressiivisen välimaastossa. Kappaleet ovat lyhyitä, komppi usein yksinkertainen ja niissä on tunnistettavia laulettuja melodioita. Sävellykset ovat suht mielenkiintoisia, mutta eivät mitenkään ylimaallisen huikeita.
Juttu on toisaalla. Etenkin kiehtovaa on se tapa, jolla kappaleiden erilaiset osat liittyvät toisiinsa ja rakentavat kokonaisuutta. Yksinkertaisuudessaan kappaleet ovat sopivan vaativia pysyäkseen mielenkiintoisina. Ja itse soittohan on mestarillista, Hackettin kitaratyyli ja soundi on tunnistettavaa ensi tahdista alkaen ja Squiren Rickenbacker kiemuroi riemukkaasti.
Äänitys on selkeä ja hyvin musiikin paletin erittelevä mutta dynamiikaltaan hieman hillitty. No onhan itse musiikkikin melkoisen hillittyä ja kypsää eli käsi kädessä kulkevat. Mikään musiikin osa ei kärsi erityisesti vaan kokonaisuus on aika smooth, mutta niinpä ovat olleet viimeisimmät Hackettin omatkin tuotokset hiukan usvaisia. Varttuneemmat kuulijat, kuten allekirjoittanut, osaavat tällaista toteutustapaa arvostaakin. Nytkin kuuntelen tätä aamukahdeksalta kohtuullisen mukavalla voimakkuudella, eikä tarvitse pelätä että naapureita häiritsisi. Ja on totuuden nimissä sanottava, että sopivissa kohdin helähtää hyvin ja esim Squiren basso nousee tarvittaessa hyvin pintaan. Myös tässä näkyy se taito painottaa musiikin merkityksiä, joka nostaa tämän levyn korkeammalle kuin sen ihan mukiinmenevät sävellykset kenties edellyttäisivät.
Kommentointi suljettu.