Pääkallot voisi kyllä unohtaa heavy-levyjen kansista. Mikähän ihme kyseisessä ihmisen osasessa niin kovasti on heavyporukoita jo 40 vuotta kiehtonut? Rangerin kohdalla kyseessä lienee kuitenkin hymyhuulilla suoritettu provokaatio; neljä, ”tyyliteltyä” torahampaista kalloa ja osittain kuvassa näkyvä palava pentagrammi, jonka keskellä on nolo R-kirjain…
Naivi lähestyminen kuului aikanaan, muita metallin alalajeja enemmän, speed metallin kuvastoon. Syyt jäivät hieman hämäräksi minulle. Ehkä sellainen ”vähän sinne päin” -asenne tuli paremmin esille kammottavissa poseerauksissa, vaatetuksessa ja kansitaiteissakin. Yksi noloimmista lienee kulttimaineessa olevan Hallow`s Eve:n Tales of Terror-levyn kansi. Kyseinen levy oli yksi ensimmäisistä puhtaasti speed metalliksi luokiteltavista metallilevyistä. Ei siis ihme, että Rangerkin siteeraa sanoituksissaan levyn nopeinta ”Plunging to Megadeath” -kappaletta. Toisen selkeästi Rangerin soundiin vaikuttaneen 1980-luvun suunnannäyttäjän Razorin kansitaide on sekin komeaa katseltavaa.
Rangerin univormut ovat suoraan 1980-luvulta. Löytyy pillifarkkua, niittivyötä, mustaa nahkatakkia ja tottakai varsilenkkarit. Koska biisitkin ryskävät osin tuttuja polkuja, voisi ilkeämielisempi kysellä, onko Rangerilla mitään omaa? Mielestäni energisyys, soittotaidot ja hyvät biisit antavat anteeksi lievää copy-paste-touhua. Ensimmäinen huomiota kiinnittävä seikka levyllä on liian pintaan miksattu laulu. Yleissoundikin on jopa liian hyvä ja selkeä. Speed metalliin kuuluu hieman tunkkainen soundimaailma ja laulut pitää olla jossain siellä sotkettuna ylinopeudella sahaavien kitaroiden ja tuplabasarien sekamelskaan. Audiovideossa aiemmin arvostelemani Ranger EP oli miksattu ”juuri oikein”.
Videobiisi Storm of Power kertoo kaiken olennaisen levystä. Vauhtia piisaa ja meno on muutenkin hurjaa. Jotain kuitenkin alkuperäisiin vauhtimetallin suuruuksiin verrattuna uupuu. On kuin näkisi lähietäisyydeltä kovaa vauhtia ohi kiitävän luotijunan. ”WHOOAAAA tuossa se menee!..aijaa tuonne se meni”. Toista se oli 1980-luvulla. Neulan laskeuduttua levylle olit saman tien dieselinkatkuisen, väkivahvan ja ruman veturin vetämässä vaunussa, matkalla kierrokset rajoittimella kohti tuntematonta. Yleensähän se on niin, että aika kultaa muistot, mutta kuuntelin Rangerin innoittamana aikanaan hommaamiani speed metallivinyylejä ja kyllä ne vieläkin melkoisen rajusti potkii. Varsilenkkareita, pitkää takatukkaa ja farkkutakkia, johon äiti ompeli hihamerkkejä, en löytänyt.
Vaikka levyllä on muutama erittäin onnistunut vauhtipätkä, niin seuraavalle levylle sitten omaperäisempää otetta. Tietysti monet saavat ensikosketuksensa speed metalliin Rangerin kautta ja kuuleman mukaan yhtye on äärienerginen ja mukaansa tempaava livenä, eli oikealla asialla ovat. Thrash metal -buumin vaipuessa taas taka-alalle, voisi Rangerin speed metal räväyttää ulkomaillakin. Sykleissähän nämä(kin) asiat menevät.
Kovat plussat
-Hieno hatunnosto, hieman muiden metallimusiikin alalajien varjoon jääneelle speed metallille.
-Valtava energia
-Suurin osa kappaleista täysin kansainvälistä tasoa.
Miinukset
-Vanhoilta mestareilta lainaaminen musiikkiin ja kaikkeen sen ympärillä.
-Liian hyvin tuotettu levy ; ).
-Laulun miksaaminen pintaan.
Kommentointi suljettu.