Kaikilla meillä, rakkaat musadiggarit, on kehon oma ”viestintäjärjestelmä”, joka kertoo milloin kuuntelemanne musiikki osuu maaliinsa. On ilmakitarointia, ilmarumpalointia ja näkymättömään mikrofoniin tarttumista. Ja ties mitä muuta. Itselleni tärkeimmäksi kehon signaaliksi ovat vuosien saatossa tulleet varpaat. Jos biisi on erittäin hyvä, minulla alkavat varpaat kipristelemään. Eli lyhyesti sanottuna, jos ei heilu, ei heilu hyväkään, heh.
Lowburnin tahdissa heiluivat kaikki 10 varvasta ja tapahtuipa seuraaviakin reaktioita. Istuin kuuntelupaikalla lievässä etukenossa ja suljin silmäni. Laskin leukaa hieman alaspäin ja puristin kädet kevyesti nyrkkiin. Vaikutus alkoi välittömästi. Kasvojen lihakset vääntäytyivät hieman ilkeänkin oloiseen virnistykseen, vartalo alkoi keinahdella ja niskan lihakset saivat pään liikkumaan rytmissä. Suora väylä avautui aivoihini kuljettaen musiikin sähköistä energiaa synapsien rutistessa tyytyväisyyttään. Matkasin ihanan yksinäisyyden maailmaan. Paluujunalla aivoista vapautui kierrätykseen elämän kuona-aineita ja ehtaa v**utusta. Kotimainen rock-musiikki ei ole vuosiin tarjonnut mitään näin vastustamattoman oloista ja voimaannuttavaa tukistusta.
”Pitkä rumpu-basso-intro
kiusoittelee kuulijaa, kunnes
odotus palkitaan harvinaisen
tylyllä ja raskaalla riffivallilla.”
Tyylipuhdas Soaring High aloittaa neljän biisin EP:n. Sen pitkä rumpu-basso-intro kiusoittelee kuulijaa, kunnes odotus palkitaan harvinaisen tylyllä ja raskaalla riffivallilla, antaudun! Sitä seuraava, rivakampi Running on Fumes ei myöskään vankeja ota. Kolmas biisi, The Power It Holds on EP:n syväluotaavin järkäle, joka yhdistelee nerokkaasti eri tyylilajeja. Se on jopa niin hyvä, että sen voisi arvostella ja analysoida minuutti minuutilta. En tiedä olenko ajatukseni kanssa yksin, mutta n. 3:30-kohdalla alkava soolo/väliosa voisi olla vaikka Iron Maidenin levyllä, jos kyseiseltä yhtyeeltä voisi vielä odottaa yllätyksiä ja kunnianhimoisia sävellyksiä. Psykedeelisen ja hypnoottisen väliosan jälkeen, viiden minuutin kohdalla tömähtää kertaalleen vielä uskomattoman lujaa.
Kotikutoisen EP:n sounditkin ovat hämmästyttävän selkeät. Erityiskiitos menee teräville, mutta tanakoille rumpusoundeille ja tyylitajuiselle kitaratyöskentelylle. Hitusen miinustakin pitää jaella, sillä varsinkin puhtaammissa ja rauhallisemmissa laulukohdissa Mykkäsen ääntämykseen ja parissa kohdassa laulujen sovittamiseen olisi voitu kiinnittää lisää huomiota. Mutta kovasti paljon tässä jää odottamaan Lowburnin debyyttialbumia. Jos miehet itse haluavat ja tähdet ovat edes jollain lailla oikeassa asennossa, niin Lowburn kampeaa halutessaan kansainvälisille markkinoille.
AudioVideon raskaan rockin raatajaa alkoi kiinnostaa yhtye siinä määrin, että yhteyttä otettiin ja tarinaa iskettiin. Haastattelusta selviytyäksenne saatatte tarvita Etelä-Savo–Etelä-Karjala–Suomi sanakirjan, sori.
Haastattelu – Tomi Mykkänen (kitara, laulu), Miika Kokkola (basso)
Ketäs teitä on, ja jaatteko kaikki suunnilleen samanlaisen musiikkimaun ja historian rock-musiikin pyörteissä. Vai onko kokoonpanossa aivan äärilaitojen musamaut edustettuna ja sitä kautta mahdollisesti syntyy uusia outoja koukeroita Lowburnin tulkintaan?
Tomi: ”Moro Jari! Meillä kaikilla on omat koukeromme tuolla musamaailmassa, mutta toki meillä on noita yhteisiä juttuja aikaisemminkin. Myö kaikki ollaan jossain vaiheessa elämäämme oltu Battleloressa. Henkka (rummut) ja mie (laulu ja kitara) pisimmän aikaa. Kun liityin bändiin, niin yhdet treenit pidettiin sellai, et Miika (basso) oli vielä mukana, mut hänki jäi 2004 kiertueelta pois. Tommi (kitara) oli jääny pois kuvioista jo ekan levyn jälkeen. Tommi taitaa meistä olla kaikkein eniten death metal -ukko. Henkalla tietty tuolta rumpalien ihmemaasta kumpuaa kaikenlaista teknisempää juttua. Miika ja mie ollaan varmaankin hyvin kaikkiruokaisia musan suhteen. Luulen, että miulla on pisin ja syvin suhde tähän stoneriin meidän porukasta. Aikoinaan olin hyvinkin syvällä ”piireissä” mukana, sillo ku tuli tää kolmas tuleminen tuolta 90-luvun lopulta. Onkos nyt sitten neljäs tuleminen päällä? Hahaa!”
Miika: ”Jokaisella on varmasti omassa musiikkimaussa ne tietyt jutut, mitkä antaa kiksit. Ite on tullu kuunneltua aivan laidasta laitaan metallia ja rokkia ja omalla tavallaanha ne varmasti vaikuttaa omaan soittoon. Mut suurimpana vaikuttavana tekijänä kuiteki uskosin et jokaisen omat taustat eri bändeissä sulautuu lowburniin.”
”Tuollasta vaan tulee,
kun alkaa perkaamaan
kitaraa kämpillä.”
Stoner rock on aina ollut jotenkin ajatonta. Se on hankala lokeroida ja se ei oikein millään istu valtavirtaan. Onko tietoinen valinta lähteä puskemaan umpihankeen vai onko stoneri luonnollinen, juuri teidän näköisenne musatyyli?
Tomi: ”No, tuollasta vaan tulee, kun alkaa perkaamaan kitaraa kämpillä. Kai se on luontevaa. Onhan toi Battlelorekin syvimmiltää aika stoneria, toki se on piilotettu sinne fantasian alle.
Miulla on aika pitkä suhde myös bluesin kanssa ja sieltä toki tulee hyvin paljon vaikutteita omaan soittooni ja musiikintajuuni.
Sellai hassua, kun nyt saatiin tuo EP pihalle ja eka keikkakin alta pois, niin kysyntä on ollut huomattavaa. Levypainos on myyty loppuun ja jotain keskusteluja lafkojenkin kanssa on ollut. Eli sinällään tuntuu, että tämähän on alkanut vetämään paremmin kuin mikään bändi viime aikoina. Umpihankeen puskeminen on vähän väärä termi, kun tuntuu, että meillähän on aika hyvä kelkka alla. Ha!”
Miika: ”Joo aika puskistahan tuo tuli, että ilman sen kummempaa promoomista on noteerattu ympäriinsä verkkomedioissa ja jengi on tykännyt yli omien odotusten. Biisitki kun tuntuu syntyneen ihan iteksee jamipohjalta yhen idean ympärille, niin sanosin et tuo jos mikä on luonnollista.”
Vaikka olen vuosikymmeniä raskaan rockin parissa toiminut, niin täytyy myöntää, että stoner ei ole ihan ominta alaani. Totta kai, kummisedät, eli Black Sabbath on tuttuakin tutumpi, mutta esim. Monster Magnet on jättänyt aika kylmäksi, vaikka sitäkin on tullut yritettyä fiilistellä. Samoin Cathedral haastoi aikanaan pitkiksikin ajoiksi, mutta jotain aina jäi puuttumaan. Miten stoneria pitäisi rokkidiggarin kuunnella, että jalat tosiaan menisivät alta. Mites Lowburnia. Kenelle se on tarkoitettu?
”Joko biisi iskee
tai sit se ei iske.”
Tomi: ”Jaa-a. Tää onkin vaikeeta. Kun kaikki on kuitenkin fiilistä ja jos siitä ei saa kiinni, ni sit ei saa. Itselleni Monster Magnet on ollu ihan maagisen kova, kun aikoinaa kuulin Twin Earthin ekaa kertaa. Kyllä niitten kaikki levyt hyllystä löytyy. Cathedralkin on kovaa, toki Dorrianin laulut voi haastaa. Haha!
Tosiaan tää stonerin ja yleensäkin rokin homma on kuitenkin toimia tunnepuolella ja kaljan mausteena. Meillä on vähän jotain kinkkisempää rumpujuttua siellä seassa, mutta silti aika perusmöykkäämistä koetetaan pitää. Hommat pitää pitää helppona, mutta rokkaavana. Kyllä tuolle aina kuuntelijoita löytyy.”
Miika: ”Tosiaan kaikki on fiiliksestä kiinni, joko biisi iskee tai sit se ei iske. Stoneri kuitenkin on aikalailla maalailua sillä omalla junnauksella ja yksinkertaisuudellaan. Kahdesta riffistä pystyy helposti saamaan todella toimivan biisin.”
Mites, kun me oltiin nuorempia, niin heavydiggarin erotti, mutta mistä erottaa nykyään? ja onko jotain stoner fanin must-juttua pukeutumisessa ja lookissa, kauhtunut farkkutakki maybe?
Tomi: ”Kyllä se toi melko karvakas naamataulu taitaa aika peruskuvastoa olla tällä hetkellä. Vanhoja ukkoja alkaa olemaan niin paljo, et pakko piilottaa ruma naama jotenkin. Ja ”Denim&Leather!”. Haha! En mie tiä. Itellä päälle menee, mitä sattuu löytymään. Keikalla oli ihan farkut, tennarit ja t-paita osasto. T-paita taisi toki olla aiheeseen liittyvä SLEEP. Haha!”
Miika: ”Stoner alkaa olla niin levittäytyny ympäriisä, että tuskin enää pystyy mitään stereotypiaa osottamaan, mistä sata varmasti tunnistais stoner-fanin. Ja helvetin hyvä juttu, ettei oo mitään lemmings-efektiä olemassakaan vaan ihmiset pystyy ajattelemaan myös omilla aivoillaan ja olemaan juuri sellaisia kuin haluavat.”
”Kaikki yrittävät keksiä
musiikilleen ja
bändilleen jonkin genren.”
Edellä mainittu Cathedral on ristitty jopa Doom-bändiksi. Taitaa olla aika hiuksenhieno tuo rajanveto nykyään, kun kaikki yrittävät keksiä musiikilleen ja bändilleen jonkin genren. Houkuttelisiko Lowburnia ajatusleikki?
Tomi: ”Se on kyllä hyvin vaikeasti rajattavaa. Meilläkin on omat doomimme siellä seassa. Alkuinnostus tähän nousi itselläni, kun otin yliannostuksen Acid Kingiä. Biisien tekonimet paljastavat nekin jotain: doomi, punkki, stoner, blackpunk, himmailu. Mut sen puoleen on helpoin sanoa, että ollaan stoneria, kun se on sen verta laaja genre.”
Miika: ”Kaikki meidän biisit on punkkia, se minkälainen variaatio biisiin sit sattuu tulemaan, muuttaa sen luonnetta enempi doomiin, punkkiin tai ihan varhaiseen heavy metalliin.”
Mites länsinaapuria kovastikin vaivaava 1970-luvun retro-aalto. Graveyard yms. Minua jotenkin hatuttaa jonkinlainen teennäisyys siinä. Olisiko se kuitenkin liian kosiskelevaa?
Tomi: ”Hauskaahan se on, vähän niin kuin myös tuo koko occult rock -homma. Mukavaa kuulla kuitenkin hyvin soitettua ja tehtyä rokkia. Itekään en niin syvälle ole noissa ruotsalaisissa päässy, kuunnellu muutamat kerrat sekä Graveyardin ja Witchcraftin uusimmat levyt. Jokuhan niissä jättää vähän pintapuolisen olon, mut hyvää rokkia kuitenkin.”
”EP:nne todella voimaannuttaa ja vie ketutusta mennessään.”
Lowburnin musiikissa on se jokin pikku juttu, mikä kovin monen bändin musiikista puuttuu. Se on myös se sama, mitä ei opita kirjoista, eikä sitä voi toiselle opettaa. Itse ainakin huomaan EP:tänne useamman kerran nyt kuunnelleena, että se todella voimaannuttaa ja vie ketutusta mennessään. Varmaan treenikämpällä ja äänityksiänne kuunnellessa olette saman huomanneet. Se on varmasti yksi syy, miksi yhtyeenne ympärillä on alkanut mielenkiintoista kuhinaa ja pöhinää ilmentyä. Se ei niinkään ole se, osaatteko soittaa, tai onko biisit hyviä, vaan nimenomaan se tunnelma on tärkeä.
Tomi: ”No hitto, hyvä! Näin me ollaan itekin sitä koitettu ajatella. Eikä varmasti ole treenattu biisejä puhki eikä nauhotuksissa korjailtu. Pari hommaa tuolla matskussa on sellasta, että voiko tuollasta jättää, mut sinne ne jäi. Eikä haittaa pätkääkään. Onpahan enemmän eloa ja fiilistä. Lauluja tosin olisin tehnyt vähän enemmän, kun siellä on nyt oikeesti muutamat ekat kokeilut ja demottelut levyllä. Levylle sit otetaan tarvittaessa vähän parempiakin ottoja. Haha!”
Miika: ”Nimenomaan letkeä takapotku-meininki tekee biiseihi sen rennon meiningin. Ja kun biisit louhitaan sisää suoraa sellaisenaan, saadaa pihalle autenttista soittoa ja tää on varmasti se juttu mikä kuuluu ja paistaa läpi. Itelle treenit ja jamittelut kämpillä o huumaannuttavaa aivojen nollausta ja fiilis treenien jälkee on jossai ihan muis sfääreissä.”
Ainakin kolmosbiisissä The Power it Holdsissa on selkeää soturimeininkiä. Tämähän on härski yhdistelmä, stoneria ja folk-metallisia kaikuja ammentavaa miekka- ja kypärämeininkiä. Toisaalta, jos Motörhead olisi kehitellyt Orgasmatronin juttuja vähän pidemmälle, niin jotain samankaltaista olisi voinut jossain vaiheessa tullakin. Minulle ainakin uppoaa aivan hulluna. Eli uskaliaat ja raikkaat hybridit tuovat ja luovat aivan jotain uutta. Samaa mieltä?
Tomi: ”Hahhaa! Tuota tuota. Tuo on juuri se meidän doom-biisi, tai ensimmäinen niistä. Tuo on itse asiassa eka biisi, joka kasattiin porukalla kasaan. Mutta tottahan sie taidat turista. Varmaan sieltä paistaa läpi noita meidän vaikutteita ja kouluja.”
Miika: ”En nyt ihan lähtis alleviivaamaa miekka- ja kypärämeininkiä, mutta toki varmasti kuulee fiiliksiä myös vanhoista bändeistä. Meil on yks doom-biisi vaiheessa, mikä itseasias on hyvin pitkälti Orgasmatron-meininkiä kaikessa pyhässä yksinkertaisuudessaan. (JEES! toim.huom.) Toisaalta ei olla kyl niin ajateltu biisejä tehdes, et täst tehään tietyn näkönen biisi, vaan ennemminkin jamitelles ne ettii sen oman muotonsa ja paikkansa. Tämäkin tietty vaikuttaa sitten biisien moninaisuuteen hyvinkin paljon.”
Samoin raakuuden ja melodioiden yhdistelyssä huomaa, että ihan pikkupoikien bändikokeiluista ei tuollaista jälkeä syntyisi. Mietittekö te miten paljon, kuinka raakana ja rajuna musa tulee? Haluaisiko joku/jotkut teistä tehdä rujommin tai toisaalta keposemmin, vai onko luonnollinen jämäkkyys löytynyt automaattisesti?
Tomi: ”Vaikee sanoo kyl. Noi on nyt tuolla sellai, miten ne livesoitossa on tullut. Sinne on esim. kitaroita tuplattu pariin kohtaan, mut hyvin pitkälti mennään livemenolla. Mie oon ollu vähä semmosena ohjaavana päällepäsmärinä tässä bändissä ja ohjaillut hommia siihen suuntaan kuin olen halunnut. Ei nuo muut ole vielä ainakaa valittanu. Hah! Tietysti kaikilla on ollu hyvin vapaat kädet, tehä mitä vaan ja sieltä se varmaan kumpuaa toi moninaisuus.”
Miika: ”Toki biiseissä mietitään kohtia, mis kitaroita himmataa alas ja millo lähetään boostit kaakossa eteepäi, mut nää on ollu helppoja ratkasuja. Jokainen varmasti on kelannu omaa soittoaa myös kotona ja kun näitä sitte o paiskittu kämpillä menemää, kaikki vaan on loksahtanu paikoillee. Eli tämäkin on hyvin pitkälti tullu sitte tän luonnollisuuden kautta.”
Yksi juttu on se Itä-Suomalaisuus, onko sellainen kansanperinnejuttu jossain alitajunnassa mukana, vai ihan ajatuksen tasolla, vai ei ollenkaan.
Tomi: ”No, ehkä se on tuolla veressä perintönä mukana. En usko, että tuollasta ollaan tietoisesti ajateltu. Tai siis ei ole ajateltu.”
Miika: ”Sen verran sitä täytyy olla mukana et kun jamitellaa ja vedetään joku osa läpi ni ensimmäisenä aletaan miettii: onks tää liian ilosta? Näitä riffejähän on siis päätynyt nauhallekin, mutta kait se melankolisuus ja karjalainen rehellisyys putkahtelee näin esii meinkin musiikissa.”
Mielestäni hallitsette ”junnaamisen” ja toiston upeasti. Taitaa olla vaikeita lajeja nekin?
Tomi: ”Kyllähän ne parhaat junnaajat saa hommat toimimaan oikeesti hyvin. Ei meillä tuota junnaamista olla kyllä vielä kauheesti tuotu esille. Yksi uusi biisi tekonimeltään ”Beers&Bongs” toki varsinkin tuon Bongs-osion osalta on melko hyvää junnaamista. Toivottavasti saadaan se kasaan vielä.”
Miika: ”Joo ei miustakaa tol Ep:llä viel oo junnaamista oikee ollu, mut hieronta vaihees on todellakin muutama biisi, missä junnataan ja louhitaan kunnolla. Näitä on sit jännä lähtee livenä kokeilee tulevaisuudessa.”
Mitkäs ovat tulevaisuuden suunnitelmat. Battlelore lienee määrittelemättömän mittaisella tauolla?
Tomi: ”Näin on. Ei meillä mitään kummempaa ole, katsellaan vaan muita hommia tässä. On meillä koko ajan ollu puhetta, että se levy pitää jossain vaiheessa tehdä, mut kassellaan tässä nyt ihan rauhassa. On sen verran monta eri proggista käynnissä tällä hetkellä.
Lowburnin osalta tavoitteena on saada keikkoja lisää, julkaista viidennestä biisistä video maaliskuussa, toivottavasti saada vielä 7″ tms. ulos noista parista julkaisemattomasta biisistä ja sit käydä tiukasti levyn kimppuun. Tänä vuonna tuo levy pitäs ulos saada.”
Perusjuttu, tätä kuuntelisi enemmänkin, tuleehan kokopitkää?
Tomi: ”Kuten tuossa ja hehkuttelin, niin tavoitteena on saada tänä vuonna LP ulos. Ja mieluusti vielä vinyylimuodossa.”
Ulkomaat?
Tomi: ”Kyllä kiitos. Sinnehän tätä on heti alusta suunnattu ja sieltä meille onkin tullut eniten palautetta ja kyselyjä. Toivottavasti saatais kunnon pöhinät päälle ja vähän keikkaa tuonne kauemmaksikin. Ja kyllähän se levy todennäköisesti ei-suomalaisen lafkan kautta tulee.
Näillä mennään lepikon kautta metsään ja sieltä kohti taivaita!”
Kommentointi suljettu.