Osa vanhoista vinyylilevyistä on muuntautumassa pelkistä kulutushyödykkeistä kohti oikeaa taidekeräilyä ja kulttuurihistoriaa. Audiovideo otti tarkasteluun kaksi arvolevyä: ensi vuonna 50 vuotta täyttävän Black Sabbathin Paranoidin ja muutaman vuoden nuoremman Hurriganesin ”Vuoromies”-Roadrunnerin. Luvassa on myös pieni katsaus levyjen ja kansien merkintöihin, sekä kuntoluokituksiin.
Minkä ihmeen kertoimen ajankulu saa, kun ikää tulee lisää? Vastahan minä ensimmäisen levysoittimenikin mansikkarahoilla 1985 ostin. Vaikka parta työntää jo harmaata, niin mieli onneksi tuntuisi pysyvän musiikkimakua myöten poikamaisen regressoituneena. Ganesia ja Sabbathiakin pystyy vielä napakoilla volumeilla luukuttelemaan, ilman että sisäinen setämies alkaa vaatia volumenamikan pyörittämistä vastapäivään.
…napakoilla volumeilla luukuttelemaan, ilman että sisäinen setämies alkaa vaatia volumenamikan pyörittämistä vastapäivään.
Ensimmäisenä sujautetaan levylautaselle 1970 ilmestynyt Black Sabbathin läpimurtolevy Paranoid. Tämä on albumin sadoista eri painosversioista alkuperäinen, Vertigo levy-yhtiön Englannissa 1970 julkaisema, nk. ”Without Management Credits”-painos. Ensimmäisessä painoksessa oli ollut vielä manageri Jim Simpsonin nimi, mutta se poistettiin pikaisesti, bändin annettua miehelle potkut melkein heti levyn ilmestyttyä. Kannet ovat avattavat eli gatefold ja levyn keskiössä, sekä alkuperäisessä sisäpussissa komeilee Vertigo levy-yhtiön tunnusomainen, hypnoottinen spiraalitunnus, eli swirl. Takakannen ylälaidassa olevat merkinnät (6360 011 VO PRICE CODE) kertovat levyn painoksesta. Levyn matriisimerkintöjä tihrustelemalla löytyy painettuna pitkä jono erilaisia merkintöjä (6360011 1Y//1▽420 19 55), joilla niilläkin on oma merkityksensä painoksen ikää määritettäessä.
Ganesille läpilyöntinä Sabbathin tapaan toimi yhtyeen toinen albumikokonaisuus Roadrunner. Siltä ei suurimmaksi hitiksi noussut nimibiisi, vaan kansainvälistäkin kiinnostusta herättänyt Get on. Hauska sattuma on, että molemmat bändit ovat kertoneet samankaltaista tarinaa levyjen hittibiisien synnystä. Menopalat kuulemma syntyivät kuin itsestään ja olivat puolessa tunnissa purkissa. Get onin kanssa asia on niin ja näin, sillä bändi soitti kipaletta jo edellisen kesän festareilla. Myös Black Sabbathin leiristä on vuosien varrella annettu ymmärtää, että aivan ilmestyksenomainen ei Paranoidinkaan syntytarina ollut.
Ruotsissa äänitetty Roadrunner-albumi kuulostaa edelleen jyhkeän komealta. Tämä levy on Cisse Häkkisen perhepiirilleen joulukuussa 1974 antama keräilykappale. Levyn sisäkannessa on pieni Häkkisen raapustama kirjoituskin ajankohdasta muistuttamassa. Kyseessä on aivan ensimmäinen ”misprint”-painos, jossa kappalejärjestys on kansissa väärin ja kansikuvan ottaneen Risto Vuorimiehen nimi on painettu muotoon ”Vuoromies”. Kannet ovat niin ikään avattavat, mutta etukannen pahvi on yksikerroksinen ja ohut. Love Recordsin painosmerkintä kannessa on LRLP 117 ja levyn matriisimerkinnät yksinkertaisesti LRLP-117-A ja LRLP-117-B. Muitakin pieniä merkintöjä mm. levyn etiketistä löytyy, jotka kertovat, että kyseessä on ensimmäinen painos.
Levyjen kuntoluokituksissa vallitsee vakiintuneet käytännöt. M, EX, VG, G, POOR. (MINT, EXCELLENT, VERY GOOD, GOOD ja POOR.) Suurin osa normikuuntelussa olleista vanhoista vinyyleistä (myös Roadrunner ja Paranoid yleensä) menee kategoriaan VG(-), eli, levyt on ostettu kuuntelua varten ja ”kotihipoissa” ei silkkihansikkaita ole käytetty. Kansissa voi olla murtumia, taitoksia, tahroja ja teippailuja. vaurioherkkien Levyjen kuntoa on nakerrettu huolimattomuudesta johtuvilla naarmuilla, sormenjäljillä ja joghurtilla, jotka ikävänä rahinana ja napsuina kuuntelunautintoa ja levyn arvoa pilaavat.
Nyt esittelyssä oleva Roadrunner on onneksi paremmassa kunnossa. Levykin on visuaalisesti siisti ja soi hyvin. Toisen puolen neulan tekemä pieni naarmu ja muutama napsaus siellä täällä laskevat luokitusta hieman, mutta VG+/EX- tasoa levy on. Paranoid on kansiltaan hieman kuluneempi, mutta levy on erittäin hyväkuntoinen. Kannet VG/VG+, levy jopa EX. Alkupään Black Sabbathien perusharmia, eli inhottavaa taustarahinaa tässä levyssä ei onneksi kuulu.
Molempia levyjä on tuossa kunnossa myynnissä 150–250 euroilla. Pyynnit ovat tietysti pyyntejä, mutta ennustan että, kuten muussakin taiteessa, hyväkuntoisten klassikoiden arvo tulee jatkossakin nousemaan. Siksikin ”pilviin” nousevat levyjen hinnat saattavat hirvittää tulevina vuosina asiaan vihkiytymättömiä. Esimerkki; vanhempi herrasmies kertoili minulle hommanneensa 1970-luvun alusta alkaen aina kuunteluversion ja ”kirjahyllyversion” jokaisesta ostamastaan uudesta vinyylistä. Siksi häneltä löytyy kokoelmastaan mm. täysin virheetön ja soittamaton Vuoromies-painos. Sen hinta tulee olemaan lähivuosina 500–1000 euroa, jos myyntiin sattuisi tulemaan.
Kuvat: Jari Kuusisto
Kommentointi suljettu.