Jos musisoijalla on lehtivihreää suonissaan sekä kyky imeä ravinteita oman olemuksensa kautta, voi hän ammentaa ilmaisuunsa kaiken haluamansa joutumatta juurtumaan yhteen paikkaan. Tällainen olento taitaa olla irlantilainen viulisti Martin Hayes, joka suuntaa tradition kautta kohti vapaata musiikin ekstaasia. Pitäkää hatuistanne kiinni ja tehkää tilaa lattialle, nyt pyöritellään syysmyrskyn vertaisesti!
Musiikki ei tunne rajoja vaan se on ihmisen sanatonta itseilmaisua ja pyrintöä yhteyteen toisten kanssa, halua ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Kaikki musiikissa soljuu, elää, yhdistyy ja rönsyilee. Mikä hauskinta, vaikka kaikilla on oma musiikillinen kielensä ja aksenttinsa, löytyy erilaisia yhdistäviä sekä yhdistyviä rönsyjä monelta suunnalta.
Jos pohjalla on kansanmusiikin pitkä perinne, mahdollistaa se musiikin sanoman ja tunteen väkevöittämisen sukupolvi toisensa jälkeen. Irlantilainen kansanmusiikki nousi aikojen mittaan ehdaksi kansainväliseksi ilmiöksi eikä ihme, sillä se tuo ihmiset yhteen sisältäen valtavasti tunnetta, iloa ja energiaa ja sen ympärillä kiertyilee kelttimaailman taika ja sen romanttinen katse.
Martin Hayes – The Morning Star / The Caoilte Mountains
Viulisti Martin Hayes on ollut osaltaan nostattamassa irlantilaista perinnemusiikkia ja eritoten East County Clare -alueen viuluperinnettä koko maailman näkösälle viime vuosikymmenten mittaan, ja hän on ehtinyt esiintymään jo aika lailla kaikkialla kotoisista pubeista suurten yleisömassojen eteen, onpa myös Valkoinen talo värähdellyt hänen soittonsa tahdissa.
Viulu johdattaa
Martin Hayes on artisti, joka saa tuotua elinvoimansa sekä varmaankin koko maailmankaikkeuden voimat soittoonsa. Siitä välittyy elon syviä saloja iloiseen sykkyrään kasautuneen energian vapautuessa karheana ja kuulaana alkuräjähdyksenä. Välillä lemmitään ja kaihotaan verkkaan nautiskelevasti ja pohdiskelevasti, seuraavaksi purskahdellaan sähäkän sähikäisen tapaan hetkessä eläen kaiken maistaen, haistaen ja aistien. Kaikkeen välittömästi reagoiden.
Hayesin musisointi herättää minussa smaragdisaaren monimuotoisen luonnon kuvajaisten lisäksi myös hyvin perikotoisen visiojatkumon: Aamu-uninen metsälampi usvasormet sen pintaa silittelemässä, laulujoutsenen kahiseva siipien ojennus lähettämässä väreitä lammen reunasta toiseen. Rahkasammalsuon tuoksun, jalokivikoristeltujen hämähäkinseittien ja karpalomättäiden keskellä kurki kurottamassa kaulaansa ja kutsuaan kohti taivaita, jossa monivärisenä loistava haarapääsky syöksähtelee pitelemätöntä elinvoimaa täynnänsä.
Jotain vielä intiimimpää
Martin Hayesin esittämä musiikki on perinteitä arvostavaa irlantilaista kansanmusiikkia sekä jotain vielä intiimimpää. Martin Hayes nostaa jokaisen sävelmän hellästi vaalien esiin, kääntelee niitä ja esittelee rakastamiaan kohtia hartaudella. Mukana soitossa on sekä itse sävelmä että rakkaus sävelmää kohtaan, ylistyslaulu sille. Tuo sulauma antaa kokonaisuudelle aivan omanlaisensa energian ja sävyn.
Kokemus on kuin hiljalleen kierroksia nostava retki pitkin muuttuvaista reittiä, jonka lopuksi syöksytään hengästyttävään ekstaasin spiraaliin. Näihin sävelmiin on aluksi aivan mahdoton suhtautua musiikkina saati pyrkiä analysoimaan niitä, sillä soiton tunne, kauneus ja energia lumoaa niin syvästi. Vaatii lukemattomia kuuntelukertoja ennen kun magiaan on tottunut sen verran että pystyy edes yrittämään katsoa tarkemmin sävelmien sisuksiin. En halua sittenkään yrittää niitä lukea vaan annan taian viedä.
Läsnä on hurja energia ilman minkäänmoista kiirettä tai pakottavaa tunnetta. Martin Hayesin soitanta tuntuu kumpuavan musiikin sydämestä: tunteen ja itseilmaisun pelottomasta riemusta siinä hetkessä kun kaikki raja-aidat ovat haihtuneet. On vain puhtaana soljuva elinvoima. Kun soittaja on kerran itsekin antautunut tuohon tilaan, ei siinä voi kuin seurata mukana.
Martin Hayes & Dennis Cahill – Live in Seattle -levyn toinen raita, 27-minuuttinen monissa maisemissa kulkeva sikermä:
Kotikeittiöstä maailmalle
Irlantilaiselle maatilalle kauniin luonnon keskelle Claren kreivikunnan itäiselle puolelle vuonna 1962 syntyneen Martinin lapsuus oli pullollaan musiikkia, eikä sitä usein tarvinnut etsiä kotikeittiötä kauempaa, sillä paikalliset mestarisoittajat kerääntyivät tiuhaan paikalle Martinin isän P. J. Hayesin seuraan musisoimaan. Martinin isä sekä setä Paddy Canny olivat arvostettuja kansanmuusikoita ja viulisteja, ja myös joulupukki tuntui tietävän tämän, sillä hän kääri lahjapakettiin viulun ja antoi sen seitsenvuotiaalle uteliaalle Martinille.
Loppu ei ollut välitöntä virtuoottista ihmelapseutta, vaan kesti joitakin vuosia ennen kuin nuori Martin pääsi kiinni omaan soittoonsa ja ryhtyi levittelemään siipiään. Sen ja soittokisojen ykköspaikkojen jälkeenkin edessä oli vielä pitkä tie kompastumisineen ennen kuin Martin Hayes lopullisesti hoksasi mikä hänelle on tärkeää. Kimmoke muutokseen tuli, kun elämässään ja pyrkimyksissään hukassa ollut Martin Hayes löi viulunsa säpäleiksi soittokumppaninsa päähän Pyhän Patrikin päivänä vuonna 1988 Yhdysvalloissa. Martin järkyttyi tapahtumasta, lopetti hölmöilyt, harrasti tovin syvää itsetutkailua ja pisti itsensä kasaan (rakas viulukin korjattiin soittokuntoon). Loppu on historiaa. Lisää tästä ja miehen kiinnostavasta tarinasta voi lukea Martin Hayesin 2021 ilmestyneestä muistelmakirjasta Shared Notes: A Musical Journey.
Kelttibluesia?
The Irish Times -lehden haastattelussa Martin Hayes vertasi East County Claren soittotyylin ydintä deltabluesiin. Hän totesi että deltabluesin tavoin ei East County Claren tyyliäkään voi vain imitoida vaan se pitää tuntea sisuksissaan pystyäkseen soittamaan niin – ilman tunnetta ei ole mitään mahdollisuuksia.
Minua miellyttää kovasti tuo vertaus deltabluesiin, sillä sen ja Martin Hayesin musiikin välillä on samankaltaisuuksia alkaen siitä, että hän uppoutui musiikkiin paikallisten muusikoiden kotisessioiden kautta ja oppi kaiken korvakuulolta. Hayesin soiton liu’unnasta, rytmiikasta ja aksentista tulee häivähdyksenä mieleen slidekitaran sointi sekä bluesissa läsnä oleva kaksinaisuus: elämää rakastava, nautiskeleva ja näykkiväinen energia sekä syviin melankolian laaksoihin – myöskin nautiskelevasti – sukeltava haikeuden puraisu.
Traditio ja maailman tuulet
Jos jotain summittaista rinnakkaisesimerkkiä hakee bluesin suunnalta, vertaillahan ei mitenkään voi eikä se ole koskaan järkevää, niin mieleen tulee Martin Hayesin kanssa samaa sukupolvea oleva amerikkalainen muusikko Alvin Youngblood Hart, joka tutustui deltabluesiin vähän samoin kuin Hayes East County Claren musiikkiin: vanhempien sukulaistensa musisointia alkulähteillä kuunnellen. Molemmat miehet ovat asuneet ja ottaneet vaikutteita myös noiden alueiden ulkopuolelta ja nauttivat musiikin sielusta ottamatta turhia kahleita harteilleen.
Martin Hayesin musiikin keskiössä on irlantilainen perinnemusiikki ja East County Claren traditio väkevänä uutteena, jonka ylle hän puhaltaa sopivia tuulahduksia eri ilmansuunnista jos kokee niiden voivan korostaa sävelmän perimmäistä olemusta.
Sekä deltabluesissa että East County Claren musiikissa keskeisintä on tunne, joten mikäpä sen aidompaa ja kunnioittavampaa kuin kutoa tuon ydinpunoksen reunamille hitunen kauneutta jonka oman musiikillisen seikkailunsa mittaan on poiminut syliinsä, eli kevyesti koristella rakkaansa ja usuttaa liitämään rinnallaan vieläkin korkeammalle. Näin perinteen elävä sielu pysyy vapaana ja elossa.
Nousuliito kohti korkeuksia ja ilmaisun iloa
Vuonna 1993 ilmestynyt Martin Hayesin nimeä kantava debyyttialbumi on välkehtivä julistus siitä mitä hän rakastaa ja miten rakastamaansa musiikkia haluaa soittaa. Tuosta alkoi kiehtova ja rönsyilevä liito, jonka mittaan Martin Hayes on jatkanut musiikillisen ilmaisunsa väkevöittämistä ja pyrkinyt syvemmälle musiikin alkulähteeseen.
Martin Hayes & The Common Ground Ensemble – Toss The Feathers / The Magerabaun Reel
Hän on nauttinut monituisista yhteistyöprojekteista, ja niistä ensimmäinen isompi kurotus irlantilaisen kansanmusiikin ulkopuolelle alkoi vuonna 2009 Martin Hayesin ja jousikvartetti Brooklyn Riderin polkujen yhtyessä ensimmäistä kertaa. Lopputuloksena oli kymmenen vuotta myöhemmin julkaistu The Butterfly -niminen albumi, joka tuntuu siltä kuin siistiin ruusupuutarhaan olisi kutsuttu käväisemään lähimetsästä esiin askeltanut tuulahdus villiä luontoa. Jousikvartetti ja viulu koskettavat toisiaan kevyesti ja painotus on unenomaisessa haaveilussa.
Nykyään Martin Hayes esiintyy The Common Ground Ensemble -kokoonpanon kanssa, jonka hän kokosi eri suunnista tulevista muusikoista joilla kaikilla on yhteys Irlantiin. Ytimenä oli Martin Hayesin halu muodostaa unelmiensa kokoonpano. Tänä vuonna ilmestyneen Peggy’s Dream -albumin viimeinen sikermä Toss The Feathers/The Magerabaun Reel kuulostaakin siltä kuin tuo aiemmin mainitsemani villin luonnon tuulahdus olisi nyt vallannut itselleen nurkan puutarhasta, villiinnyttänyt sen itsensä näköiseksi ja kutsunut ystäviä mukaan kieppuessaan itse sen kaiken keskellä.
Martin Hayesin syvää dynamiikkaa ja musiikillista kieltä on vuosikymmenten mittaan kauniisti korostanut yhteissoitto kitaristi Dennis Cahillin kanssa sekä muun muassa The Gloaming -kokoonpanon kera. Dennis Cahill menehtyi viime vuonna, mutta musiikinsa on yhtä täällä. Alla olevasta videosta pääsette kuulemaan Martin Hayesia ja Dennis Cahillia sekä muita The Gloaming -kokoonpanon jäseniä. Tästä näkee että vaikka Martin Hayesin ja kumppaneiden musiikki on levyltä koettuna upeaa, on livenä varmasti tarjolla aikamoisia tasoja jotka voisi olla hyvä kokea ainakin kerran elämässä.
The Gloaming – Sailor’s Bonnet
Tässä vuonna 2014 taltioidussa esityksessä Hayesin viulun ja The Sailor’s Bonnet -sävelmän ympärille muotoutuu täyteläisesti purskahteleva ja rönsyilevä sävelmällinen ja soitannollinen runsaudensarvi yhteistuumin musiikkiin heittäytyvän kokoonpanon voimin.
Pianossa on Thomas Bartlett, Hardanger d’Amore -lempinimeä tottelevaa kymmenkielistä hardangerviulun ja lemmenviulun lemmenlasta soittaa Caoimhín Ó Raghallaigh ja kokoonpanon laulaja Iarla Ó Lionáird heiluttelee harmonin paljetta sekä fiilistelee. Dennis Cahill ja Martin Hayes näyttävät taipuvan fyysisestikin lähemmäs toisiaan vuosikymmeniä kestäneen ystävyyden ja yhteisresonoinnin luoman sidoksen nostattaessa miehiä ylempiin kerroksiin.
Hämmästelen miten Martin Hayes pysyy tuolillaan, musisoinnin väkevyys kun näyttää niin miestä ravistelevalta että olisi kovin luonnollista jos tuoli hajoaisi tähtipölyksi soittajan tempautuessa syöksähtelemään kelttipääskynä elossaolonsa ekstaasiin.
Tuossa on mielestäni kaikki.
Emmekös me olekin olemassa juuri tämän vuoksi, tätä varten?
Lisään löytöretkiraporttini loppuun muutaman englanninkielisen pohdinnon, jotka kirjoitti edesmennyt irlantilainen kirjailija, filosofi, pappi ja runoilija John O’Donohue, jonka juuret punoutuvat Martin Hayesin ja musiikkinsa tavoin Irlannin länsirannikolla sijaitsevan Claren kreivikunnan tunteikkaaseen multaan, tosin vähäsen eri puolelle.
“I would love to live
Like a river flows
Carried by the surprise
Of its own unfolding”
”The call to the creative life is a call to dignity, to a life of vulnerability and adventure and the call to a life that exquisite excitement and indeed ecstasy will often visit.”
”When you regain a sense of your life as a journey of discovery, you return to rhythm with yourself. When you take the time to travel with reverence, a richer life unfolds before you. Moments of beauty begin to braid your days.”
Kommentointi suljettu.