Tässäpä teille, arvon herrasväki, mielenkiintoinen ja uskaltava suomalainen populaarimusiikin albumi. Laittakaa Dekadenssi soimaan ja juopukaa Avantgarde-rockin ja modernin shamanismin vastustamattomasta voimasta.
Sami Hynnisellä on tuottelias historia raskaan rockin ja taiteellisemman musiikin parissa, mikä kuuluu tälläkin albumilla. Vaikka Dekadenssi keinuu näennäisen kevyesti, sen pinnan alta löytää enemmän rankkuutta, kuin monelta nykyajan heavylevyltä. Simppelit ja sovituksiltaan minimalistiset biisit pitävät hypnoottisessa otteessaan, eikä vähiten Röyhkän intensiivisen kertojaäänen ansiosta. Mies luottaa vuosikymmenten tuomaan kokemukseen ja syvään rintaääneen, eikä aiempien vuosien tunnusomaista äänenkäyttöä kuulla kuin ajoittain. Hänelle ominainen fraseeraus on toki kuvioissa edelleen mukana.
Hämmentävien taidepläjäysten tueksi on taottu tukevat ja selkeät soundit. Jokaisen instrumentin tekemisiä voi halutessaan seurailla erikseen. Varsinkin Hynnisen inspiroitunutta ja improvisoitua bassotaiturointia kelpaa ihastella. Referenssikappaleena levyltä voisi toimia Kuuluisan paluu, jonka groove on kuin toisesta maailmasta. Progemaiset bassokuviot, säästeliäästi annostellut kitarat, perkussiot sekä pienet upeasti annostellut efektit niputtavat kokonaisuuden taiturimaisesti.
Hölmistyttävimmät ja yllättävimmät hetket tarjoilee Ihmisvihaaja, jonka uhkaava alku sopisi vaikka Dimmu Borgirin levylle, mutta alkuintron jälkeen se muuttuu kuin taikaiskusta keinuvaksi bossanovaksi. Sanoitusten taiteellisuuskin menee kilometrin yli hilseen, mutta toisaalta nekin sopivat kappaleen kipeän kummalliseen yleisilmeeseen. Parin kappaleen naisvokaalien ja yrmymmän äijälaulun yhdistely tuo mieleen sveitsiläisen Celtic Frostin / Triptykonin vastaavat kontrastien käytöt. Varsinkin Ikävä-kappaleessa heleämmän tulkinnan ja voimallisempien puhelauluosuuksien yhdistely synkentää tunnelmaa onnistuneesti.
Mutta vielä kerran; Taide on ääripäitä, taide ei ole tavallista, taide saa olla kummallista ja taideteoksen pitääkin jäädä vähän hämäräksi tulkitsijalleen ja taideteoksissa pienet nyanssit ja efektit paketoivat lopullisesti kokonaisuuden tiiviiksi. Koska kaikki nuo osuvat nyt kohdilleen, on Dekadenssi parasta maassamme julkaistua populaarimusaa vuosikausiin. Se on aidosti taiteellista ja kuulijoita kosiskelematonta, eikä jätä varmasti ketään kylmäksi. Ota tai jätä.
Kommentointi suljettu.