Spendor D7 -lattiakaiuttimet testissä

Hillityn tahdikas ja arvokas

Ulkoisesti hillityn tyylikkäät Spendor D7:n soivat olemuksensa lupaamalla tavalla. Tasapainoisesti, selkeästi ja ilman, että kiinnittäisivät huomiota itseensä - vain musiikki virtaa.

Brittiläisen Spendor D7 -kaiuttimen ulkoasussa on vähän samaa kuin joissain tanskalaisissa huonekaluissa. D7 ei huuda olevansa designiä eikä se huuda olevansa kallis. Maallikko ei siis välttämättä osaa kiinnittää siihen erityisemmin huomiota. Mutta asiaa ymmärtävä näkee harmoniset mittasuhteet, pienet tarkasti mietityt yksityiskohdat ja sen, että kun kaikki tingeltangel jätetään pois, ulkoasu kestää aikaa todella hyvin.

Kun kaiuttimen naamataulua katsoo, sen voi olettaa olevan kolmitie. Alhaalla 6,5-tuumainen basso, sitten 6,5-tuumainen keskiäänielementti ja ylimpänä kiillotetulla teräslaipallaan diskantti. Vaan rakenne on 2,5-tie eli keskiäänielementti toistaa bassoaluetta siinä kuin se alempikin basso. Alemman elementin toisto vain rajataan pelkälle bassoaluelle. Tyypillisesti 2,5-tieratkaisuissa käytetään kahta identtistä bassokeskiäänistä, mutta Spendor D7:ssä vain bassoja hoitava malli onkin nimenomaan bassoalueelle optimoitu kaiutinelementti. Hyöty tästä on vastaavaan kolmitiemalliin verrattuna se, että bassokartioita on tuplamäärä, pinta-alaa on kaksinkerroin.


Spendor D7:n saa sijoitettua helposti hyvinkin lähelle seinää ja se toimii siinä erinomaisesti.

D7:n viimeistely on ehdottoman hienoa, mutta myös hillittyä. Pohjassa oleva musta jalkaosa ei ole erityisen leveä eikä erityisen räikeästi kotelosta irti. Refleksiputki ja hyvin tukevat, mutta koreilemattomat liittimet ovat takaseinän syvennyksessä mahdollistaen kaiuttimen sijoittamisen hyvinkin lähelle seinää kun törröttävät kaiutinliittimet ja ehkä jäykät kaiutinjohdot eivät ole tiellä.

Suoraan sanottuna, jos Spendor D7 on äänellisesti samankaltainen kuin ulkoisesti - tasapainoisen laadukas ja silmille hyppimätön - sen kanssa voisi olla erityisen mukavaa elää. Joten miltä se sitten kuulostaa?

"Yleinen luonne on elävä,
avoin ja innostava."

Toimii erinomaisesti seinän lähellä

Ensimmäinen hyve iskee korville heti, bassopää on selvästi kevyempi kuin monessa kilpailijassa. Se tarkoittaa, että kaiuttimen voi tosiaan asettaa seinän lähelle ilman, että yläbasso puskee paksuna pintaan ja peittää kaiken kivan - musiikillisen sisällön - alleen. Alabassoa sen sijaan on kaiuttimen hillitty koko ja ulkoasu huomioiden erittäin hyvin. Normaalihuoneessa valmistajan ilmoittama 29 hertsin alaraja on yläkanttiin, selvästi alempiakin vavahduksia toistetaan. Spendorille täysi kymppi D7:n bassovirityksestä.

Yleinen luonne on elävä, avoin ja innostava. Sijoitus tosiaan kannattaa tehdä lähelle seinää tai muuten keskialue ja diskantti voivat jäädä pintaan ja soundi jää hieman yli-innokkaasti kilkattavaksi. Etenkin, jos huoneesi pinnat ovat kovia eli tila on akustisesti hyvin elävä. Mutta sitten kun D7:n pohjalevy on hyvin lähellä lattialistaa, basso mätkii jäntevän mehevästi (ulottuen huomattavan alas) ja kokonaisuus on erittäin hyvin tasapainossa.

Herbie Hancockin Doin' It kiitää loistavat pohjat ja kun vaihdan George Bensonin So What -kappaleeseen, eteeni avautuu ilmavan leveä stage, jossa musiikki rullaa kiitettävän hyvää vauhtia. Stereokuva on tosiaan enemmänkin avara ja hengittävä kuin voimakkaasti suuntaavien ratkaisujen tiukkaa äänitteen teräväpiirtoanalyysia tarjoava.


Kaiutinelementeistä keskiääninen ja basso ovat Spendorin omaa valmistetta.

MINÄTÄSSÄNYT!!! puuttuu tyystiin

Se, onko kaveri kitaransa kanssa puoli metriä sinnepänä vai tännempänä, ei vaikuta millään tavalla siihen, miten kitaralla soitettava musiikki välittyy. Ja se teos välittyy Spendor D7:lla erittäin hyvin. Osa musiikista on sellaista, että itse teoksen ansiot ovat hyvin vaisuja. Kun D7 ei piirrä mitään erityisen hämmentävää stereokuvaa, ohjautuu kuuntelija hyppäämään ohi tälläisen huonon musiikin ja keskittymään parempaan sisältöön.

Spendor D7 ei ole mikään rytmiä ja kulkevuutta alleviivaava. Se ei hyppyytä kuuntelutuolissa, jos ei ole aiheellista hyppiä. Hyvin läpinäkyvä reitti teokseen se kyllä on. Makeat demopätkät jäävät kuuntelematta ja mieli tekee enemmänkin sisällöllisesti hyviä teoksia. Niitä, jotka saavat kyynelet silmiin muusikoiden tekemisten takia, eivät vain punttia lepattamaan korostetulla bassojytkytyksellä.



Toisin sanoen D7 on tavallaan keski-ikäinen, kaikkine hyveineen. Ei tarvitse painottaa koko ajan joka asiaa, ei tarvitse alleviivata sitä, että MINÄ TÄSSÄ NYT vaan annetaan oleellisen - musiikin - olla keskipisteenä.

Hiljalleen avautuva

Kun näin Spendor D7:t ensimmäistä kertaa, en totta puhuen innostunut kovinkaan paljoa. Pelkäsin suuntaimettoman pienen diskantin ja siihen verrattuna ison 6,5-tuumaisen keskialueen sovituksen vaikeuksien kuuluvan. Vaan eivät kuulu. Veikkaan, että keskialue-elementin tehollinen pinta-ala pienenee kohti jakotaajuutta (anteeksi tekninen pulina) ja se auttaa tekemään sovituksen hyvin, keskialueella ei kuulu epäjatkuvuutta.

Pelkäsin myös kaupallista bassoviritystä, jossa yläbassosta on tehty korostuva eli kaupan esittelyrivistössä huomiota itseensä vetävä. Silloin se jäntevyyden ja nopeuden suunnasta ajateltuna paras sijoitus eli seinusta ei toimi kun alakerta muuttuisi päällekäyväksi mörisijäksi ja peittäisi keskialueen sekä diskantin alleen. Hyvä bassopää on sellainen, joka lävähtää voimalla aina tarvittaessa, mutta ei silloin kun ei tarvita. Määrä ei korvaa laatua ja D7:n alakerta on nimenomaan laadukas. Harvinaisen tasapainoinen, nopea ja alas ulottuva näin kompaktista kaiuttimesta.

Tavallaan Spendor D7:n elämä on helppoa. Kun se maksaa jo seitsemän tuhatta euroa parilta, se otetaan vakavasti. Ja siitä kiinnostuneet ihmiset ovat vakavissaan liikkeellä ja todennäköisesti myös ymmärtävät keskivertoa enemmän siitä, mitä äänentoistolta hakevat. D7:n ei tarvitse kilpailla halpasarjan kaiuttimien lailla sillä, kuka pomppaa ensimmäisenä ja suurimmalla tehostemäärällä esille. Se voi vain olla, olla hyvä tietäen, että osaa asian ja kun tarvitsija tulee kohdalle, tarvitsija ymmärtää, että tässä tämä nyt on - ei tarvitse etsiä enempää.



Anteeksi, korjaus. Noin minä luulin hinnasta koko testin ajan ja vasta ihan viime tipassa selvisi, että Spendor D7 ei maksakaan 6 995 euroa pari. Hinta huhtikuun 2017 alusta on perusviimeistelyllä noin 5 500 euroa parilta.

Mikäli keuliminen ja pullistelu eivät ole oleellisia, mutta musiikin sytyttämien tunteiden välittyminen erittäin tärkeitä, voin suositella Spendor D7:aa ihan vilpittömästi. Ellei minulla olisi harvinaisen pahalaatuista "ite mä omat kaiuttimeni teen" -syndroomaa, D7 olisi hyvin voinut saada paikan olohuoneestamme ja sen speksin täyttäviä kaiuttimia on yllättävän vähän.

Lyhyesti: Tasapainoisen avoimesti musiikkia välittävä hillityn tyylikäs kaiutin.
Hinta: noin 5 500 euroa pari (perusviimeistely)
Maahantuoja: Witchwood

Spendor-kauppiaasi:

Teksti: 
Kuvat: 
Samu Saurama
Valmistaja: 

Kommentit

Ylistäviä arvioita näyttää tulleen muuallakin. Itse olen myös "englantilaisen" hillitymmän soundimaailman ystävä... Ei sytytä välttämättä heti mutta eipä aiheuta väsymystäkään.

Ymmärrän kyllä hyvin sen kaupan vaatimuksen, että asiakkaan olisi syytä saada tehtyä ostopäätös - jotkut vehtaavat kuukausia eestaas siinä, että ostavatko ja jos niin minkä. Ja se räväkästi esiin tuleva malli on silloin vahvoilla, mutta saattaa vain ruveta hetken päästä kotona rassaamaan kun pyrkii koko ajan soundillisesti esille eikä anna musiikin olla pääosassa.