Moon Neo 220i, 250i ja 340i -stereovahvistimet testissä

Kovempaa kontrollia kohti

Moon Neo 220i tuli todettua poikkeuksellisen hyvä-ääniseksi. Mitä isommat mallit tuovat tullessaan ja menetetäänkö samalla jotain?

Ahkerat AudioVideo.fi:n seuraajat huomasivat, että pidin kanadalaisen Moonin pienimmästä Neo 220i-stereovahvistimesta kovin paljon. Kannattaakin lukea ensin sen testi pohjalle, ellei ole jo tuttu juttu. Testin jälkeen oli pakko pyytää lainaan sekä tuo samainen kone että sille seuraksi kaksi isovelimallia, sen verran paljon Moonin perusmalli jo herätti ihmetystä.

Valmistajan edullisimman Neo-sarjan kaikki laitteet on pakattu samaan kohtalaisen näyttävään ja hyvin viimeisteltyyn koteloon. Vahvistinmallistossa isoin 340i eroaa naamataulunsa puolesta 220i:stä ja 250i:stä suurella näytöllä, joka kertoo äänenvoimakkuuden ja sisääntulon. Nappulajärjestys eroaa sekin hieman pikkumalleista, mutta isompi ero näkyy kylkien jäähdytysrivastoissa ja tutkimalla liitinpuolta.

Päällä Neo 220i ja 250i, alimmaisena 340i.

Moon 340i:ssä on näyttävät ja erityisen tukevat kaiutinterminaalit 220i:n ja 250i:n hyvien perusmallien sijaan. Lisävarusteena saa analogipuolelle balansoidut liitännät, mutta vielä suurempi lisäarvo on digitaali- ja levysoitintulolla. 340i voi siis parantaa digitaalisen ohjelmalähteen äänenlaatua hurjasti ohittamalla sen muuntimet ja tekemällä DA-muunnoksen itse. Kuuntelemalla selviää tietysti se, kuinka hyvät 340i:n muuntimet ovat verrattuna vaihtoehtoihin. Levysoittimen vaatiman RIAA-korjaimen kortti on sekin lisävaruste.

Yhteensä lisäliitännät levysoittimelle, digitaalilähteille ja balansoidulle ohjelmalähteelle nostavat 340i:n hinnan vähän alle neljästä tonnista vähän yli neljään tonniin. Lähtöhinta huomioiden lisähinta ei ole holtiton. Kunnollinen ulkoinen RIAA-korjain maksaa joka tapauksessa ainakin satasia ja digitaaliliitännät mahdollistavat paljon halvempien ohjelmalähteiden kytkemisen kun niiden DA-muuntimien laadusta ei enää tarvitse maksaa kaikista erikseen.

Tehoa, tarvitsenko tehoa?

Paljonko on tarpeeksi tehoa on aina rassaava kysymys. Moon Neo 340i on satawattinen ja 220i vain 40-wattinen, onko se iso ero? No oikeasti ei ole, maksimiäänenpaineessa ero on nelisen desibeliä. Selvästi kuultava ero toki, mutta ei kovinkaan suuri. Kotikuuntelussa on tyypillistä, että kymmenen wattia piisaa reilulla marginaalilla tai sitten saisi olla kilowatti, jottei yliohjautumisvaaraa olisi. Tee-se-itse -subbarimiehille kilokin on vasta alku, mutta he (me...) ovatkin ihan oma lajinsa.

Vahvistinasteiden järeydestä kertoo kyllä se, että Neo 220i:lle luvataan neljään ohmiin vain vähän enemmän kuin kahdeksaan, 50 W vastaan 40 W. Sen sijaan Neo 250i ja 340i lupaavat tuplatehon neljän ohmin kuormaan eli niiden vahvistinasteet ovat huomattavan paljon järeämmin rakennettuja. 250i:n luvatut tehot ovat 50 ja 100 wattia kahdeksaan ja neljään ohmiin, 340i:n 100 ja 200 wattia.

Tosiaan se, että tehoa on sata wattia eikä 40 tuo varsin pienen eron. Jos oikeasti epäilet tehon loppumista niin suhteelliset erot ovat sen verran pieniä, että joku vasta todella järeä päätevahvistin tuo oikeasti apua. Vähemmällä pääsee kun vain vaihtaa kaiuttimensa oleellisesti herkempiin. Oleellisempaa on se, paljonko äänenlaatu paranee kun siirrytään hinnat alkaen -mallista ylöspäin.

Leppoisan rennosta kontrolloidun läpivalaisevaan

Moon Neo 220i on bassoiltaan hieman pehmeämmin jysähtävä kuin erittäin tiukasti kontrolloitu ja nopealiikkeinen MM-Audion vertailukalusto. Yleisesti ottaen basso ei vain juuri kiinnitä huomiota. Muuten samankaltainen poikkeuksellisen pitkälle viety kuulaus, kauneus, puhtaus ja hyvin tarkasti kaikenlaisen karheuden ja karuuden puuttuminen leimaavat ääntä vahvasti. Joka kuvittelee, että tranistorivahvistimet ovat aina kireitä ja kliinisiä niin mars ottamaan tyypit tästä.

Rytmi kulkee miellyttävästi rullaten, ei erityisesti sykettä alleviivaten, mutta ei yhtään laahatenkaan. Rennon helppo ja yrittämätön, sitä 220i:n luonne on. Yhtä aikaa miellyttävä ja kuitenkin niin läpivalaiseva, että äänitteen syvempää sisältöä tuovat detaljit tulevat luonnollisina esille.

Tässä kohtaa minua jännittää. Seuraavaksi piuhat kiinni Neo 250i-malliin. Onko se täysin erilainen, menetänkö jotain tästä soljuvasta groovesta, jolla 220i vetää äänitteen toisensa perään läpi?

Neo 340i

Ehkä, ehkä se alleviivattu rentous jää hieman syrjään kun 250i:n selvästi tarkempi ja kotrolloidumpi luonne alkaa toistaa samoja kappaleita, Donald Fagenin Snowbound, Billie Holidayn I'm a Fool to Want You, Don Johnson Big Bandin Burn de Microphones, Ken Ishiin Melting Pot...

Bassopäässä on enemmän nopeutta ja jäntevyyttä ja stereokuva tuntuu syvemmältä ja mustapohjaisemmalta vaikka samat valot huoneessa koko ajan ovat päällä. Kamakiriadin lähes kornisti sihahtelevat pellit kuulostavat nekin vähemmän kihiseviltä kuin yleensä. Tiukempi luonne tuo myös musiikin sykkeen nopeampana ja tiukemmin mukaansa tempaavana esille kuin 220i:n rennon cooli ote. Ken Ishiin Melting Pot iskee kovempaa ja intiimimmin vaikka huippunopeus vaikuttaakin samalta kuin 220i:llä.

340i:n digitaaliliitännät mahdollistavat halpojen digitaalisten ohjelmalähteiden käytön ilman äänenlaadun heikkenemistä.
Lisää nopeutta, lisää jykevyyttä

Vaihto Moon Neo 340i:n vie tuon kontrollin entistä pidemmälle. Bassopää kuulostaa yhtäkkiä pariakin askelta järeämmästä kaiuttimesta irtoavalta ja stereokuva on vielä hieman selkeämpi, mutta myös vaivattomammin avautuva. Äänikuvalliset muutokset ovat pienempiä kuin siirryttäessä 220i:stä 250i:hin, mutta bassokontrolli otti kyllä vähintään yhtä ison harppauksen tässä seuraavassa vaihdossa isompaan vahvistimeen. Ja se tiukempi bassopää tarkoittaa aina sitä, että myös keskialueen ja diskantin pienimmät nyanssit ovat selkeämpiä eivätkä jää bassojen alle piiloon.

Ken Ishiin Melting Pot paljastaa, että huippunopeutta on vielä hieman enemmän kuin Neo 250i -mallissa, mutta jäykemmän alustan kontrolli, tarkkuus ja hallittavuus ovat vielä selvemmin havaittavia piirteitä.

Entä se 340i:n digiotto? Logitech Transporter -verkkosoittimeni on keskivertoa täyteläisempi ja alleviivatun ei-digitaalinen soinniltaan. Moon Neo 340i säilyttää tuon ei-digitaalisuuden, mutta lisää hieman tarkkuutta. Hengittävämpi ja eloisampi Transporter vai tarkempi ja täsmällisempi 340i? En osaa sanoa, molemmissa on vahvoja hyveitä ja yksiselitteisesti paremman valitseminen on mahdottoman vaikeaa. Ehkei 340i pääse ihan Transporterin vaivattomuuteen, mutta harvapa pääsee ja kauas ei jäädä. Yhtä kaikki, 340i:n DA-muuntimet ovat erittäin hyvät ja vahvistimen kalliimpi hankintahinta sitten vastaavasti tuo säästöä kun digitaaliset lähteet voi tosiaan kytkeä suoraan digitaalisina eikä tarvitse maksaa niissä laadukkaista DA-muuntimista.

Kaikkien Neo-sarjan vahvistimien kuulokeanto on poikkeuksellisen laadukas.

Lyhyessä tutustumisajassa vahvistimiin en saanut selvää eroa Neo 340i:n balansoimattoman RCA-oton ja balansoidun XLR-oton välille. Vaihdon tein laskemalla Transporterista äänenvoimakkuutta kolme desibeliä balansoidulle, jolloin molemmat soivat yhtä kovaa. Ajoittain balansoitu tuntui tipan läpikuultavammalta, mutta sitten taas seuraavassa vaihdossa en löytänyt mitään eroa.

Myös luuristille

Moon Neo 220i yllätti jo edellisessä testissä olemalla myös erittäin miellyttävä ja tasapainoinen kuulokevahvistimena. Moni kalliskin stereovahvistin kun välillä aiheuttaa pettymyksen, kuulokeplugin paikka etulevyssä on lähinnä somiste, äänenlaadullisesti käyttökelvoton.

AKG K-601:llä kuuluu Neo 250i:ssä sama bassopään tiukentuminen ja yläpään puhdistuminen kuin kaiuttimillakin. Ei 220i:n diskanttitoisto siis ole ollenkaan epämiellyttävä, Fagenin Kamakiriad-levyn Snowbound-kappaleen on.

Kuulokkeilla Neo 340i:n ja 250i:n eroja alkaa olla vaikea löytää. Alabasson auktoriteetissa, voimassa, kuuluu sopivilla kappaleilla ero 340i:n hyväksi, mutta ero on todella pieni ja välillä kokonaan piilossa.

Kuuntelijat kahteen ryhmään

Moon Neo 250i ja 340i ovat hifiharrastajalle selviä askeleita eteenpäin 220i-mallista. Mutta hänelle, joka haluaa vain rennosti nauttia tilan täyttävästä musiikista 220i on ehdottoman suositeltava jo sellaisenaan. Perusmalli siis täyttää musiikinkuuntelijan toiveet paremmin kuin hyvin ja soundin hieromisesta nauttiva hifiharrastaja saa lisäarvoa hyppäämällä isompiin peleihin.

Vaikka pidän itseäni aika pahasti aiheeseen hurahtaneena harrastajana niin omassa kuuntelussa Moon Neo 220i kyllä houkuttaa näistä eniten. Ehkä alan vain tulla vanhaksi, mutta mukavuus painaa enemmän kuin absoluuttinen suorituskyky.

Lyhyesti: Hyvin miellyttäviä vahvistimia, joista pienin painottuu leppoisaan nautiskeluun ja kaksi isompaa tarjoavat enemmän kontrollia ja läpikuultavuutta.
Hinnat
Moon Neo 220i: 1 590 euroa
Moon Neo 250i: 1 990 euroa
Moon Neo 340i: 3 690 euroa
Moon Neo 340i (sisältäen balansoidut tulot, levysoitinasteen ja DA-muuntimen): 4 290 euroa
Maahantuoja: Scanteknik

Moon-kauppiaasi:









Teksti: 
Kuvat: 
Samu Saurama
Valmistaja: 
Mallimerkintä: