Hegel H160 -AirPlay-stereovahvistin ja -USB-DA-muunnin testissä

Kaunisääninen ja monipuolinen

Vahvistin, joka tarjoaa kaikki ominaisuudet, mitä modernissa kodissa tarvitaan ja äänenlaatu tuntuu paranevan koko ajan.

Vain vuosikymmen sitten oli hyvin harvinaista, että stereovahvistin osasi ottaa sisäänsä mitään muuta kuin linjatasoista analogisignaalia. Ensin digitulot yleistyvät halvimpiin laitteisiin, joita myydään enemmän esitteen ominaisuuslistalla kuin äänenlaadulla ja vasta sitten hifiharrastajien peleihin.

Tänään tilanne on toisenlainen, puhtaasti analogisignaalia kelpuuttavaa peliä jo lähes ihmetellään ja pidetään poikkeuksellisen puristisena. Osa harrastajista tietysti haluaa jokaista asiaa varten erillisen koneen, mutta suuri osa meistä pitää siitä, että setti sekä soi hyvin että on yksinkertainen ja pelkistetty. Sitäpaitsi, käytöltään selkeästä laitteistosta on paremmin iloa koko perheelle kuin monimutkaisen kankeasta, vaikka olisi kuinka hyvä-ääninen.

"H160 tukee myös
AirPlay-toistoa."

Vaikka näitä digi-inputillisia highendistin ja vakavan hifiharrastajan stereovahvistimia on jo markkinoilla moneltakin merkiltä, Hegel H160 vie asiaa monipuolisuuden ja käyttömukavuuden suhteen vielä pidemmälle. Sen liitinarsenaali nimittäin nielaisee myös ethernet-kaapelin, H160 kun tukee myös AirPlay-toistoa, puhelimesta tai tabletista Tidal soimaan ja materiaali lennossa vahvistimelle. Aika mukava osa nykypäivää.

Sulautuu osaksi isompaa järjestelmää

H160:n sisääntuloista yksi on äänenvoimakkuussäätimen ohittava eli vahvistin on myös helppoa integroida kotiteatterijärjestelmään. H160 on kiinni sekä vasemman ja oikean kanavan kaiuttimessa (luonnollisesti) että halutuissa kaksikanavaisissa ohjelmalähteissä, näin äänenlaatu stereokuuntelussa on mahdollisimman hyvä. Lisäksi tuohon äänenvoimakkuusäätimen ohittavaan tuloon voidaan kytkeä AV-vahvistimen etukanavien linjatasoinen anto. Monikanavamateriaalilla H160 toimii pelkkänä päätevahvistimena ja äänenvoimakkuus säätyy sieltä AV-vahvistimesta.

Ulkoisesti H160 edustaa hyvin hillittyä linjaa. Edes äärimmäisen teräviä särmiä ei ole korostamassa minimalismia. Kannen paksuuskaan ei riittäisi panssarivaunuun. Iso näyttö, jonka tekstit erottuvat helposti pidemmällekin ja kaksi nuppia. Virtakytkin on vahvistimen pohjassa ihan etulevyn tuntumassa. Asia, jota ei välttämättä heti löydä ellei tiedä.

Home Theatre Input mahdollistaa H160:n integroimisen osaksi monikanavajärjestelmää.

Liitinpuolellakin on tavallaan minimalistista. Analogisia ottoja on nimittäin vain kaksi, sen mainitun äänenvoimakkuussäätimen ohittavan kotiteatterioton lisäksi. Yksi balansoimaton RCA-liittimillä ja yksi balansoitu XLR-liittimillä. Linjatasoiset annot on sekä äänenvoimakuuden mukaan säätyvänä aktiivikaiuttimille tai erilliselle päätevahvistimelle ja kiinteällä tasolla tallentimille. Niin, ja kaiuttimiakin saa kiinni vain yhden parin. Tosin sille yhdelle parille tarjotaan tarvittaessa tehoa runsaasti. Valmistaja lupaa 150 wattia per kanava kahdeksan ohmin kuormaan ja 250 wattia per kanava neljään ohmiin.

Oleellisempaa kuin äsken läpikäydyn vasemman reunan sijaan on kuitenkin takapaneelin oikea reuna. Digitaaliottoina ovat koaksiaalinen, kolme optista ja USB. Sekä se ethernet-verkkopiuhan reikä, jolla Hegel H160 kytkeytyy lähiverkkoosi ja toimii myös AirPlay-toistimena.

"Soundi tuntui vain
paranevan koko
testin ajan."

Alati paraneva äänenlaatu

Kun pääsin epäoleellisesta nuppien sorkkimisesta oleelliseen eli äänenlaadun testaamiseen, olin ensinuoteilla aika ällikällä lyöty. Tätä vahvistinta on kehuttu huomattavan paljon ja se, mitä minä kuulin oli lähinnä tukkoisen karhea ja tilaltaan tosi supussa oleva esitys.

En tosiaan tiennyt, mitä tehdä. Pitäisikö vahvistin vain pakata takaisin laatikkoonsa ja todeta, että sillä selvä? Vai pitäisikö minun koittaa kuunnella enemmän, jotta ehkä löytäisin soundista jonkun jujun. Vaan kun en pitänyt äänestä yhtään, kuulosti tosi halvalta ja huonolta.

Onneksi tein oikean ratkaisun, ja sitten löysin sen jujun. Ihan vain antamalla H160:n soida jonkin aikaa, sen jälkeen nimittäin homma alkoi toimia. Pää nyökkiä, hymy levitä ja tunnelma hiipiä ihon alle. Koskaan aikaisemmin, edes putkivahvistimien kanssa, ei suoraan laatikosta nostetun vahvistimen ja jonkin aikaa soitetun välillä ole ollut näin rajua soundieroa. Jo tunnin päästä alusta soundi oli hyvä ja se tuntui vain paranevan koko testin ajan.

Kiihtyy, kulkee ja taittuu tiukastikin

George Bensonin So What -kappaleessa on hyvin vahva läsnäolon tunne ja rumpalin rytmiset leikittelyt kuuluvat lähes alleviivatun vaivattomasti. Kulkevuus on kovaa luokkaa, minkäänlaista laahaavaa käsijarrua ei ole vaan musiikki kulkee helpolla tavalla, johon jää mukavasti koukkuun. Ja kun biisi ottaa vauhtia, niin ottaa myös jalkapohja lattialla hartioilla nyökkivä pää. Norjalaisvalmistaja ei ehkä haluaisi saada flat-earth-leimaa otsaansa, mutta kyllä H160:lla kulkee sen verran hyvin, että kaiuttimet vain etuseinää vasten ja näyttämään mallia muille tasamaan kilpailijoille.

Myös Billie Holidayn I'm a Fool to Want You -biisillä vahva läsnäolo on hyvin selvää, kuin olisin astunut rohkeasti askeleen tai kaksikin lähemmäs esiintymislavaa. Stereokuva on siis enemmänkin tässä ja nyt -kompakti kuin yleisilmava.

Rinneradion Helmi-kappaleella basso sykkii hyvin kontrolloituna. Suoraan sanottuna alapään kontrolli pärjää varsin hyvin jopa Hypex UcD700HG eli MM-Audio MaxiMono -vertailukohdalle, joka on todella hyvä saavutus kun tämä integroitu kaikkine digitaitoineen maksaa saman kuin kaksi MaxiMono-päätevahvistinta. Ihan samaa viimeistä vaivattomuutta ei irtoa, mutta lähellä ollaan.

Luonne on hyvin kuulas ja kaunis, vailla mitään karheutta tai karkeutta - täysin vailla kliinisen analyysin luotaantyöntävyyttä. Sellainen, jota on helppoa kuunnella ja joka houkuttaa äärelleen nopeasti uudelleen.

Terveen itserakas

Mutta se DA-muunnin, miten pitkälle se riittää? No hyvin pitkälle sekin ja oikeastaan pidin H160:n äänestä vielä enemmän sen oman DA-muuntimen läpi kuin Transporterin pehmeäsointisten muuntimien seurassa. Vahvistimen bassokontrolli pääsee oikeasti näyttämään kyntensä ja kun Ken Ishiin Melting Pot potkii Transporterin muuntimien läpi hieman paksuna niin siirtyminen H160 DA-muuntimiin on kuin kaveri olisi käynyt kahden vuoden aktiivikuurin kuntoilua.

Jäntevyyttä on selkeästi enemmän, kontrolloitua vaivattomuutta, joka saa musiikin kulkemaan juuri tarkoitettua vauhtia. Se oikea vauhti, musiikkityylistä ja teoksesta riippuen, tuo suurempia elämyksiä. Olivat ne sitten ilon kyyneleet ja leveälle ylettyvät suupielet tai painostavan kylmät väreet sekäpiissä.

Eli kyllä, H160 on sellaisenaan mainio yksikkö modernin analogis-digitaalisen ohjelmalähteistön keskukseksi. Kuulokepuoli mukaanlukien

Laadukkaat analogiliitännät ja runsaat digitaaliliitännät, tätä on stereovahvistin 2015.

Luurianto?

Otin kuulokepuolen vertailukohdaksi halvan ja erinomaisen Little Dot MkII -kuuokevahvistimen ja signaalia syötti PS Audio DirectStream DAC. Kontrollia luonnollisesti H160-transitoripelissä on enemmän kuin Little Dot -putkilaitteessa, mutta kiitettävän vähän kulkevuuden helppous kärsi siirryttäessä eksoottisesta OTL-putkitekniikasta normaalikuolevaisten laitteeseen.

Itse asiassa Herbie Hancockin Doin' It -biisillä bassopään lisääntynyt slämmi kuljettaa oikeastaan vain paremmin, AKG 601:t kun ovat Little Dotiin kytkettynä jo vähän ohutsointiset. Don Johnson Big Bandin Support De Microphones -levyn Burn de Microphones soi samoin Little Dotia selkeämmällä kontrollilla ja täsmällisyydellä, silti ihan tippaa vaille yhtä helpolla kuunneltavuudella ja soljuvuudella.

Kokonaisuutena Hegel H160:n kuulokeanto riittää hyvin pitkälle. Vain huomattavan vaativa kuulokekuuntelija ja mahdollisesti erikoisen eksoottisia luureja käyttävä kuuntelija kaipaa ehdottomasti erillisen kuulokevahvistimen. Silloinkin paljolti siksi, että sellainen kuulemma kuuluu olla.

Yksi erityismukava piirre H160:n kuulokeannossa on se, että se tiputtaa äänenvoimakkuuden hiljaiselle sekä kytkettäessä kuulokeplugi paikoilleen että poistettaessa se. Yllättäviä "Ai prkl tämä on kovalla!" -hetkiä ei siis tule, korvasi eivät ole vaarassa vaikka itse et muistaisikaan äänenvoimakkuutta huomioida.

Liian kallis hitiksi?

"Kotiteatteriharrastajan kannattaisi
kokeilla, mitä saa, kun sijoittaa
rahat määrän sijaan laatuun."

Hegel H160 maksaa tipan alle kolme tonnia. Vaikka vahvistin on hintaisekseen erittäin hyvin soiva, yhtä aikaa miellyttävä ja tarkka, se on monelle vähän liian kallis. Ehkä. Toisaalta...

Kun ajattelee, minkä verran rahaa menee asialliseen perustason kotiteatteriin niin valitsemalla asiallisia peruskomponentteja saadaan seitsemällä kaiuttimella, subbarilla ja AV-vahvistimella palamaan rahaa yhtä paljon, mitä H160 maksaisi kunnollisen kaiutinparin kanssa. Leffoilla monikanavaääni on toki iso asia, en minä sitä sano. Sanon vain, että vaikka siitä monikanavaäänestä nauttisitkin, sinun kannattaa käydä kokeilemassa, mitä samalla rahalla saisi, jos sen sijoittaisikin määrän sijaan laatuun.

Lyhyesti: Referenssitason äänenlaatu yhdistyy juuri sopivaan varusteluun
Hinta: 2 895 euroa
Valmistaja: Hegel Music Systems

Hegel-kauppiaasi:

Teksti: 
Kuvat: 
Samu Saurama
Valmistaja: 
Mallimerkintä: 

Kommentit

Hulluina vuosina (2013) etsin itselleni hyvä äänistä vahvistinta ajamaan stereo settiä, Marek heitti silloin hurjan täkyn, se kuului jotenkin näin että, osta Hegel, vastaavaan ei muut valmistajat pääse samaan hintaan... tiedä sitten siitä ;)

Tosin puhuttiin silloin mallista H300.. Mutten usko että siinä suurta eroa h160 on äänellisesti...

Samulla tietoa?

En osaa verrata H300:n...