Genelec 8030A -aktiivikaiuttimet testissä

Kaikkein helpoin Genelec

Kun kaiutin maksaa sopivasti, on mukavan kokoinen ja helposti lähestyttävän näköinen, sen uskottavuus voi kärsiä. Täysin tarpeettomasti.

Kaikki odottavat kieli pitkällä Genelecin uusia G-sarjan malleja joten miksi ihmeessä nyt otetaan testiin tälläinen "vanha versio"? No siksi, että onhan sitä hyvä ottaa pienet pohjat vertailun vuoksi ja toisaalta siksi, että mihin ihmeeseen nämä muka olisivat häviämässä?

Tästä pääset kuitenkin lukemaan testiä vastaavasta G-sarjalaisesta.

8030A on Genelecin malliston tavallaan helpoin alumiinimuna. Se on fyysisesti vielä varsin pienikokoinen kaiutin, mutta silti erittäin täyspainoisesti soiva. Ei, se ei ole miniatyyrikokoinen matkapurkki vaan ihan normaalikokoinen kompakti jalustamalli. Juju on siinä, että suurin osa musiikinkuuntelijoista pärjää pelkällä 8030A-parilla eikä koskaan osaa kaivatakaan subwooferia lisukkeeksi.

"Bassopäässä on suoraan
sanottuna tämän kokoiselle
kaverille todella
poikkeuksellisesti munaa."

Aiemmin testatuista iisalmelaisista 6010A-malli on selvästi subbarin kanssa toimivaksi suunniteltu ja pykälää suurempi 8020B riittää subbaritta vain heille, joille bassopotku ei ole kaikki kaikessa. Jos toki subwoofer tuokin paljon iloa elämään, se voi tuntua minimalistille - ja saakin tuntua - turhalta kapineelta. Mikäs sen mukavampaa kuin ääriyksinkertainen kahden kaiuttimen järjestelmä, jolla voi nauttia mitä vain musiikkia.

Sukulaisuussuhteet selvät

8030A on erittäin selkeä Genelec. Ulkonäkö on varmasti tuttu kaikille, jotka ovat iisalmelaisia alumiiniaktiiveja jossain aiemmin nähneet. Pehmeä ja sopivan pyöreä kuori on ystävällinen niin akustisille asioille kuin katsojan silmällekin. Hillitty lookki mahdollistaa sovituksen minne vain, kaiutin ei hyppää silmille. Paitsi, jos sen tilaa kiillotettuna tai jollain muulla hyvin eksoottisella pinnalla.

Ulkonäön lisäksi kunnolliset äänensävyn säädöt ovat perinteistä Geneleciä. Kaiuttimen sijoitus ja huoneen koko vaikuttavat aina bassopään voimakkuuteen hyvin selvästi. Ilman säätöjä mikään kaiutin ei ole yleispätevä joten 8030A:ssa on 0, -2dB, -4dB ja -6dB -vaimennusvaihtoehdot basson yleistasolle. 0-asetuksella bassopää on sen verran runsas, että se sopii lähinnä ulkokäyttöön. Lisäksi on merkin omaan subbariin kytkemistä varten 85 Hz ylipäästösuodin eli bassoleikkuri.

Takana on suuriläpimittainen refleksiputki, säädöt äänensävylle ja järkevästi alaspäin osoittavat liittimet.

Diskantille on mahdollisuus kahden desibelin vaimennukseen, jos tilan akustiikka on kovanpuoleinen. Vaimentamattomana sävy sopii huoneeseen, jossa on kaikilla pinnoilla ääntä hajottavaa ja vaimentavaa materiaalia. Kuten studioon tai vaikka kirjastohuoneeseen. Normaali olohuone todennäköisesti räväyttää yläpäätä liikaa korville ilman vaimennusta.

Kaiuttimen etupuolella on vielä virtakytkin ja äänenvoimakkuuden säätö. Koska säätö on kummassakin kaiuttimessa erikseen, on se mielekkäämpää pitää vain yleisenä herkkyyssäätönä - maksimiäänenvoimakkuuden rajoittimena tarvittaessa. Varsinainen kuunteluvoimakkuuden säätö sitten verkkosoittimesta, tietokoneesta tai etuvahvistimesta. Mihin nämä nyt sitten ovatkaan liitettyinä.

Sukulaisuuteen kuuluu vielä yksi asia. Valualumiininen kotelo on akustisesti täysin kuollut. Rystysillä ei saa pienintäkään soimisefektiä aikaiseksi, aivan kuin mollukka olisi umpinainen. Kaiuttimen massakin viittaisi siihen.

Uskottavuutta ja kapasiteettia

Olohuoneessa 8030A:t sijoitettiin hyvin lähelle etuseinää noin 80 cm korkeille jalustoille. Bassodipin asennoksi päätyi lyhyen kokeilun jälkeen -4dB ja diskantille -2dB.

Rinneradion G aloittaa rupeaman ja heti ensitahdeista kuulee, että soundissa on huomattavasti enemmän auktoriteettia ja uskottavuutta kuin kaiuttimen koosta mitenkään arvaisi. Bassopäätä irtoaa seinäsijoituksella todella hyvin kun katsoo purkin pientä kokoa. Lisäksi matalien kontrolli ja ulottuvuus saavat mielen hamuamaan subbarin sijoitusta. Subbarin, jota ei ole.

Pykälää suurempi vanhempaan Geneleciin pohjautuva germaani, Behringer B2030A, jää tässä vertailussa lähtöviivalle hölmistelemään. Osa iisalmelaisen ansioista johtuu varmasti sisällä mutkittelevasta suuriläpimittaisesta reflekiputkesta. Se vielä avautuu takaseinässä isoon levennykseen. Iso putki ei kompressoi eikä puhise turhia, käytännössä putkesta ei saa mitään häiriöääniä irti kovimmallakaan tuuttaamisella.

Vain alimmat bassot jäävät toistumatta. Normaalikuuntelijaa niiden olemassaolemattomuus tuskin rassaa soi raitana sitten Stravinskyn Kevätuhri, Metallican One tai 20 Fingersin Short Dick Man. Bassopäässä on suoraan sanottuna tämän kokoiselle kaverille todella poikkeuksellisesti munaa.

Tuttu rakenne. Suuri suuntain diskantilla vähentämässä säröä ja auttamassa elementtien välistä sovitusta toisiinsa. Pyöreämuotoinen alumiinikotelo on oleellisesti peruslaatikkoa akustisesti etevämpi, monessakin suhteessa.
Säädettävää piirtokykyä

Kaiuttimen sävyllinen luonne pysyy melko tarkasti vakiona vaikka sitä kääntelee vähän. Sen sijaan stereokuvassa tapahtuu selvästi enemmän. Jätä kaiuttimet seinien suuntaisesti ja ne sytyttävät koko päätyseinän soimaan. Tai käännä reilusti sisäänpäin ja nauti kolmiulotteisesta piirtokyvystä. Lähikentässä piirtokyky on hyvinkin tarkkaa ja valmistaja lupaa toimivuuden vain 70 sentin kuunteluetäisyydelläkin.

Stereokuva piirtyi nytkin seinäsijoitus huomioiden varsin hyvin. Etäisyyttä sohvalta kaiuttimiin oli melkein neljä metriä, hyvin paljon näin pienelle eli vain vähän suuntaavalle kaiuttimelle. Tila muodostuu selkeänä vailla turhaa leveilyä. Tilakikkailut välittyvät hyvin selkeinä, Andreas Vollenweiderin Caverna Magica avaa koko huoneen soimaan. Ikkunalaudalla kääntyi yhtäkkiä monta kissan päätä kummastelemaan, mitä huoneelle tapahtui. Stereokuvan leveys on Caverna Magicalla arviolta 130-150 astetta, kuuntelukulman noin 60.

Solisti asettuu suoraan mikrofonin taakse ja artikulaatio on sen verran selvää, että välillä Brian Johnsonin sylkeä tuntuu tulevan sohvalle saakka, ja Angus Youngin kitara uppoaa suoraan selkäytimeen. Ei sillä, Anthraxin Milk (Ode to Billy) nostaa sekin aika rajusti niskavilloja ja irtoaa vauhtiin, joka ei ole sallittu kotimaisilla moottoriteillä. Mutta näistä ei saa sitä soundia, johon ollaan totuttu Corollan hattuhyllyyn asetetuilla kuusyseillä. 8030A:lla äänitteet eroavat toisistaan: jotkut on paremmin tehty ja jotkut, no, jotkut ovat vain huonoja.

Genelecin sointiin liitetään joskus armottomuus ja tavallaan totta onkin, että parhaimmillaan nämä ovat kun tilaa on akustoitu jonkin verran eikä kuunnella aivan pahimmassa mahdollisessa tärykaikukammiossa. Sama tilanne on toki minkä hyvänsä erottelukykyisen kaiuttimen kanssa.

Asialla on vain toinenkin puoli. Koska ääni on erittäin puhdasta ja häiriötöntä, kuunteluvoimakkuus voi helposti nousta paljon normaalia korkeammaksi ja se korostaa tilan ongelmia - huone kaatuu päälle. Diskantin -2dB riittääkin omassa olohuoneessani juuri ja juuri. Mutta oma syyni, kummallakaan sivuseinällä ei ole diffuusoivaa tai vaimentavaa materiaalia ja suuri osa tilasta on muutenkin kovapintaista.

Jos hillitty lookki jää kaivertamaan niin erikoistilauksesta kotelon saa esimerkiksi kiillotettuna. Kappaleen hintalappu vain nousee tavallisen parihinnan kieppeille.
Liian helppo ratkaisu?

8030A:n suurin ongelma on varmasti se, että se tuntuu liian helpolta. Se on liian helposti sijoitettavan kokoinen ja helposti hankittavan hintainen. Se ei siis ehkä tunnu tarpeeksi isolta satsaukselta ja siksi vakavampi harrastaja ohittaa sen samalla tavalla kuin upotettavan AIW25-sisarensa.

Yhtä pykälää suurempi 8040A tarjoaa tarkemmat säädöt bassopäälle, lisää ulottuvuutta ja lisää kapasiteettia. Mutta mikäli haluaa oleellisen parannuksen äänenlaatuun, on kuitenkin pompattava 8030A:sta ainakin kaksi pykälää 8050A:han tai suoraan alumiinimunamalliston lippulaivaan 8260A:han.

Aseta nämä kovaa seinää vasten ja hyödynnä seinäboosti bassoille maksimaalisesti tiputtamalla dipillä basson tasoa. Tulos on kaiuttimen koko huomioiden aivan käsittämätön määrä nopeaa ja sävykästä bassopäätä, joka potkaisee ja murahtaa paremmin kuin moni lattiakaiutin. Samoin stereokuvan tarkkuus ja yleinen erottelu nostavat hyvät äänitteet arvoon arvaamattomaan. Niiden huonojen äänitteiden huonoutta joutuu vain jotenkin sietämään.

Genelec 8030A onkin erittäin helppo ratkaisu kun halutaan kompaktissa koossa runsaasti puhdasta ääntä, esimerkiksi olohuoneen monikanavaratkaisuksi tai musiikinkuunteluun. Rankasti akustoituihin tiloihin kapasiteetti ei riitä, mutta eipä niihin yleensä riitä vielä monta pykälää järeämmätkään ratkaisut.

Lyhyesti: Järkikokoinen ja -hintainen aktiivikaiutin, jonka ääni on hyvällä sijoittelulla menevä ja erotteleva.
Hinta: 625 euroa kappale (perusviimeistely)
Valmistaja: Genelec
Teksti: 
Kuvat: 
Valmistaja
Valmistaja: 
Mallimerkintä: 

Kommentit

Miten aikoinaan testaamasi Elac am 150 aktiivikaiuttimet pärjäisivät verrattuna näihin Genen malleihin?

Eri tila, aikaa vuosia - en ala vertailemaan. Bassopään puhdissa Gene vie, ja vie montaa muutakin kuin Elacia. Muun soundin suhteen joudut käymään jossain kuuntelemassa.

Moro!Miten vertaisit näitä G Three sarjalaiseen,kumpi vie potin?

Teknisesti G Three ja 8030 ovat tippaa vaille identtiset. Eli valitse se, josta saat kivemmin istuvan värin pienemmällä kololla lompakossa.