Tee itse Revenge PL 504 Single End - katodiseuraaja-putkipäätevahvistimen rakennusohje

Highendiä kohtuukustannuksin

Yksinkertainen kytkentä, edulliset perusosat ja palkitseva äänenlaatu. Ei aloittelijan ensimmäinen projekti, mutta syntyy kyllä pienellä kokemuksella.

Aiemmin esitellyn F2a SE eli Single End -triodivahvistiminen rakentamiseen saa osia maailmalta, mutta hankaluusaste ja hintataso nousevat DIY-harrastajalle kovin korkeiksi. Pelkkiin osiin menee helposti toista tuhatta euroa.

F2a-jatkokokeilujen tuloksena syntynyt all Siemens -putkituksella tehty katodiseuraajavahvistin ylitti soundiltaan ja suoritusarvoiltaan kaikki odotukset ja näillä osilla tehty laite on toiminut kotipäätteenäni kohta kaksi vuotta. Lähdin katsomaan laitteelle jatkokehitystä halvemmin eväin ja löytyi mainio ratkaisu, joka joiltakin mittaustuloksiltaan (mm. keskialueen THD) on jopa piirun parempi kuin alkuperäinen F2a-kone.

Tuo sama katodiseuraajakonsepti on tässä kloonattu käyttämään halvempia ja helposti saatavissa olevia osia, jotta kynnys rakentaa olisi mahdollisimman matala. Uraltone Oy on ollut avuliaasti tukemassa tätä pyrkimystä. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä että laadusta olisi tingitty, mutta sanat eivät tässä auta: lopputulosta voi arvioida vain tekemällä laitteen ja kuuntelemalla itse, kuten näissä DIY-jutuissa useimmiten on.

Tästä eteenpäin siirrymme itse asiaan eli teksti ei ole perusharrastajalle kevyttä, mutta oppia siitä voi saada paljonkin. Ja rakentaessanne, muistakaa pitää näpit irti jännitteistä, tässä on tappavaa latinkia. Toinen käsi aina selän taakse kun mittaatte!

Se all-Siemens-lähtökohta

Tein lyhyen kokeilun katodiseuraajalla jo kun protoilin Hifimaailmassa vuonna 2010 julkaistua F2a-pentodipäätettä, mutta silloin oli fokus muualla ja homma jäi odottamaan. Nyt on viimeisen 15 vuoden aikana perinteiset SE-päätekytkennät putki- ja topologiavariaatioineen sekä särökompensointitrikkeineen jo lähes tullut kokeiltua. Tuntuu että ne entistä harvemmin johtavat isompiin ahaa- elämyksiin, eikä sitä suurta innovaatiotakaan ole syntynyt (joitakin pieniä onneksi kyllä). Tuli aika ja mielenkiinto kokeilla uudestaan katodiseuraajan potentiaalia pääteasteena, ja loogisena jatkumona nimenomaan F2a-putkella.

Ulostulomuuntajiksi sopi Audio Note 1,8 kohm/140 mA, tällaiset kun sattuivat olemaan hyllyssä ja inspiroivat kokeiluun. Verkkomuuntajaksi löytyi Uraltonesta sopiva Indel-toroidi. Ohjainputkena on tietoliikenneputki Siemens C3g triodina ja sen anodilla 100H/10 mA Bartolucci -kuristin, tällaisetkin kun sattuivat hyllystä löytymään. Tämä oli se pelkillä Siemensin putkilla tehty ratkaisu, joka soi ja mittautui erinomaisesti.

Tällä pääteputkella on nyt itselläni enää kokeilematta push-pull-vahvistin, jolle referenssinä voisi olla Siemens V69 -studiovahvistin. Mainittakoon että Hifi-lehdessä kymmenkunta vuotta sitten julkaisemani EL34 PP -kytkentä ei tuosta V69:stä topologiana paljon eroa kun sen differentiaaliasteen eteen laitetaan vaiheenkääntömuuntaja, mikä studiotekniikassa oli taannoin yleinen ja ehkä paraskin tapa tehdä putkilla umpisymmetrinen laite takaisinkytkentää myöten. Tämän olen sittemmin kokeillutkin, muuntajana YLEn studioromuista peräisin olevat tanskalaisen JS-tehtaan purkit (1:10 keskitapilla), joissa kaistaa on yli 60kHz! Tämä firma (JS = Jörgen Schou) teki 1960-luvulla maailman huippuun kuuluvia äänitaajuusmuuntajia.

"Voiko katodiseuraajaa käyttää
missään muodossa oikeissa
hifilaitteissa, se kun on ankarasti
vastakytketty vahvistinaste."

Perusratkaisu jo 1930-luvulta

Ammoisista ajoista on audioympyröissä käyty keskustelua siitä, voiko katodiseuraajaa käyttää missään muodossa “oikeissa” putkihifilaitteissa, se kun on ankarasti vastakytketty vahvistinaste, vaikkakin vain paikallisesti. Täytyy myöntää, että itsekin kauan sitten läksyni lukeneena noviisina vieroksuin sen käyttöä, asiat kun useimmiten voidaan ratkaista ilmankin. Kokeilunhalu toi sen kuitenkin jo ajat sitten kytkentöihini (esim. Hifi-lehdessä julkaisemani esivahvistin toistakymmentä vuotta sitten) hyvin käyttökelpoisena elementtinä. Katodiseuraajakehitelmiä on sitten historian varrelta useita valittavaksi, viimeisin audiopiireissä jalansijaa saanut on Tubecad / Broskien Aikido.

Katodiseuraaja pääteasteena mainitaan mm. Langford-Smithin kirjassa Radio Designers Handbook jo 1930-luvulla. Harvemmin sitä kuitenkaan on nähty käytännön SE-päätesovelluksena johtuen lähinnä siitä, että sen jännitevahvistus on alle yksi ja näinmuodoin pääteputken hilalle tarvitaan suuri ohjausjännite, joka seurautuu sitten suunnilleen samaansuuruisena ja melko tarkalleen samanlaisena päätemuuntajan pääkäämiin katodilla. Putken nettovahvistus hukkuu kokonaan signaalin korjaukseen ja lopputulos on vahvistusmielessä epäekonominen.

Kohti harrastajaystävällisiä kustannuksia

"Hintahype audiokäyttöön
on kyllä jo nähtävissä."

F2a:n tilalle valitsin mustavalkotelevision juovapääteputken PL504, jolla olen toteuttanut Köykkäläisen vastavaihevahvistimen jo 25 vuotta sitten hyvin tuloksin. Proto, jossa oli legendaarisen O. Taavelan tekemät verkkomuuntaja ja liki 100 kHz pääterauta, piti panna sarjatuotantoon mutta silloiset työkiireet veivät hankkeeni jäihin ja siihen se jäi. Tämä, historiassa PL36- putken seuraaja, on pomminvarma komponentti ainakin NOS Telefunken -versiona joita itse käytän (putkiekspertti Johannes Roine tunnisti kyllä että nuo ovat kotoisin EI:n tehtaalta). 25W anoditehosta ei tämä fyysisesti pieni putki ole vielä moksiskaan.

Pseudotriodina PL504 kilpailee DHT-versioiden parametrisarjassa ja hintakin on kohdallaan - ainakin on ollut, itse ostin näitä takavuosina eurolla. Näitä poikkeutusputkia tehtiin aikoinaan 1960-luvulla niin valtavat määrät että jossain luulisi olevan nukkuvia varastoja. Hintahype audiokäyttöön on kyllä jo nähtävissä.

Väritelkkarien vastaava PL519 (tai PL509) taitaa olla edelleen Venäjällä uustuotannossa ja käytössä joissakin Paravicinin kaupallisissa EAR-laitteissa; kenties osasyy tuotantojatkumoon.

Hammondin rumien ankanpoikasten piilo.
Kriittinen päätemuuntaja

Päätemuuntaja on sitten aina se kriittinen kohta. Kokeilut Hammondin 125 GSE -muuntajalla tämän putken katodilla antoivat jälleen hyvän tuloksen ja roimasti tehoa yllättävän pienellä säröllä, nyt myös alapäässä 40 Hz:n alueella.

10 kHz:n kanttiaalto paljastaa että ylätaajuuksien taajuusvaste/vaihesiirto- yhdistelmä ei ole Hammondilla paras mahdollinen. Oleellinen parannus tähän vaatisi kuitenkin ylätaajuudeltaan 60-100kHz:n luokkaa olevan muuntajan. Paremmalta osastolta Tango U-808 voisi olla kova sana tässä, vinkiksi kokeilunhaluisille. Muistan lukeneeni että ISO-Tango ei enää tee muuntajia, mutta eBayssa näitä liikkuu. Nykytuotannosta James, Silk ja Hashimoto voisivat olla vaihtoehtoja parhaasta päästä.

Hammondin soundi oli kuitenkin tässä taas se, mikä säväytti ja kelpasi itselleni. Lisäksi, matalat taajuudet eivät ole tässä kytkennässä ollenkaan ongelma kuten tavallisesti, vaan nyt vahvuus: PL504:n katodi seuraa kiltisti totellen hilaa ja tuuppaa muuntajaa alle 200 ohmin impedanssilla. Jopa 10Hz tulee läpi hyvin. Lähtöimpedanssi kaiuttimeen päin on sitten alle 0,8 ohmia, mainio arvo putkikoneelle ilman pitkää vastakytkentää. Perinteisellä SET:llä jäädään tyypillisesti liki kolminkertaiseen arvoon.

Tavoitteena hankkeessani oli kahden putken pääteaste, keulassa suoraan triodivääntöä 45-70x ja tämä 5-10 kohmin sisäimpedanssilla. Ohjaimeksi kokeilin kymmenkuntaa tyyppiä kuten mm. C3g, ecc81, 33a/101k, 12av7, ecc88, ecc85, 2c51, 6h3pi sekä e83f ja ef41 pseudotriodeina. Hinnan ja saatavuuden takia C3g täytyi jättää pois laskuista, samaten ecc83 suuren sisäimpedanssin takia. Parhaaksi osoittautui lopulta EF184 pseudotriodina.

Sen anodille löytyi Bartoluccin kuristimen sijaan Uraltonen hyllystä sopiva ja edullinen Hammondin versio 156C, 160H/8mA. Tämä kuristin toimii hyvin alueella 10Hz - 70 kHz (-1dB) putken n. 10 kohmin syöttöimpedanssilla 8mA:n virralla. Kokonaisuus lähti toimimaan hyvässä soundillisessa synergiassa loistavin mittaustuloksin, vola !

Kytkentä on seuraavanlainen:

Revenge PL504 -vahvistinosan kytkentäkaavio

Revenge PL504 osaluettelo

Kun SE-ulostulomuuntajan ensiö on normaalisti pääteputken anodilla, on se nyt siis viety putken katodille. Putken sisävastus pseudotriodina toimintapisteessä on luokkaa 700 ohmia jolloin sopiva muuntajan impedanssitaso on 1,6-2,5 kohmia.

Huomautettakoon tässä, että kuormaimpedanssin (tässä muuntajan ensiö) putken katodilla tulee olla samaa luokkaa kuin jos se olisi anodilla. Putki ei sortumatta hyväksy muuta ja tässä on usein väärinkäsitys liittyen pieneen lähtöimpedanssiin, joka tulee siitä että katodi kyllä syöttää kuormaa pienellä impedanssilla. Tämä syöttöimpedanssi on karkeasti putken sisävastus jaettuna sen vahvistuskertoimella, tässä luokkaa alle 200 ohmia. Tämä peilaa sitten muuntajan muuntosuhteen kautta pienemmän lähtöimpedanssin kaiuttimeen päin.

Hammondin nimellistä 2,5 kohmin ensiötä on tässä madallettu pienen lisätehon puristamiseksi parisataa ohmia kytkemällä täysi toisiokäämi vastavaiheessa ensiön kanssa sarjaan säästömuuntajaksi. Tästä aiheutuu läpimenevän virran takia lähtöön n. 20 mV DC-ofsettia joka on käytännössä merkityksetön. Anodivirran, 100 mA, asetin reilut 10 mA suuremmaksi kuin lähtöteho edellyttäisi, pääteputki kun ei ole moksiskaan ja kuorman impedanssiminimit eivät sitten kaadu virranpuutteeseen.

"-3dB piste on 29 kHz.
Valmistajan datalehdessä
esittämät takuuarvot
ylittyvät reilusti."

Kun 125 GSE- muuntajaa ei tässä avita minkäänlainen sähköinen apumekanismi (paitsi tuo pieni generaattori-impedanssi), se täysin omillaan 100mA:n DC-virran kanssa antaa tässä kaistan 10Hz - 19 kHz (-1 dB). -3dB piste on 29 kHz ja kuuntelun kannalta täysin riittävä. 1 kHz:n kanttiaallossa näkyvä pieni kauneusvirhe on toiston kannalta lähinnä audiovisuaalinen harha.

Valmistajan datalehdessä esittämät takuuarvot ylittyvät reilusti. Myös särömittaukset näyttävät vihreää valoa. 1 kHz:n arvo alle 0,05% 1 watilla on loistava. Hienoa on nyt tässä, että 40Hz tulee läpi neljällä watilla puolen prosentin säröllä ja oskilloskoopissa ei näy sitä tuttua magneettivääristymää.

Säätö- ja huoltovapaa autobias

Hilaetujännite synnytetään muuntajan resistanssin (n. 60 ohm) ja 255 ohmin vastuksen sarjakytkennällä (ns. autobias); 100 mA:n anodivirralle tarvitaan n. -32V kun putken anodi- katodijännite on n. 225V. Tämä on PL504-putkella stabiilimpi ratkaisu kun ulkoinen bias, lisäksi säätö- ja huoltovapaa. Tappelin aikoinaan juuri tämän putken kanssa nimittäin yhden säädön ulkoisen biaksen kanssa mainitussa Köykkäläisessä ja vaihdoin siinäkin katodibiasointiin.

"Autobias on tässä
stabiilimpi ratkaisu kun ulkoinen
bias, lisäksi säätö- ja huoltovapaa."

Kuutta lähtöwattia varten päätemuuntajaan tarvitaan n. 140V:n huippujännite, putken hilalle tällöin n. 170V huippujännite. Tämän aikaansaamiseen on käytännössä kolme vaihtoehtoa: ainakin 600V:n anodisyöttöjännite normaaliohjainasteella (harva signaaliputki kestää tämän), step-up muuntaja tai anodikuristin.

En alunperin ennen F2a-kokeiluja oikein uskonut kuristinratkaisuun tällaisilla draiverin signaalijännitetasoilla, mutta sepä sinällään antaa reilusti yli 200V:n puhtaan huippusignaalin ja ohjaa tässä pääteputken katodin n. 2400 ohmin kuormaan liki 8 wattia!

Muuten helppo toteutus

Muutoin ei rakenteessa sitten olekaan mitään erikoista. EF184 oli ohjaimeksi tosi mainio löytö, myös 1960-luvun telkkariputki (videopentodi, EF80:n seuraaja, joka taas oli EF91:n seuraaja historiassa) joka sopii tähän kuin nakutettu. Sisävastus voisi olla vähän pienempi mutta aina ei voi voittaa.

Putken katodivastus on ohitettu normaalisti elektrolyytillä. Kokeilin tässä kahta lediä sarjaan mutta säröarvot huononivat lievästi (kohina alkoi näkyä HP:n analysaattorissa särölukeman vaelluksena) ja palasin perinteiseen vastukseen ja shunttiin; tätäkään mainostettua vippaskonstia ei tarvitse itseni enää myöhemmin kokeilla saati käyttää. Ohjaimen anodivirran kasvattaminen pienensi säröä mutta en viitsinyt mennä yli 9 mA Hammondin kuristimen speksin takia, loppututulos on riittävä. Mielenkiintoinen ilmiö sitten oli, että etuputkia rullaamalla löytyi yhdistelmä jossa särö meni erityisen pieneksi (1kHz:llä ja 1Watilla). Paras arvo kokeilussani oli 0,02% ja tarkoittaa että jotain oikaisumekanismia etu- ja pääteputken välillä on. Putkitus umpimähkään valittaessa jäädään tyypillisesti alueelle 0,1%, hyvä niinkin.

Räätälöity rengassydänverkkomuuntaja

Mallikappaleita varten on Uraltone teettänyt kokeiluerän tähän räätälöityä verkkotoroidia, josta sadaan PL504:n tarvitsemat 27V/400mA kelluvat hehkujännitteet, omansa kummallekin pääteputkelle. Anodikäämi on 250V/400mA ja lisäksi on normaali 6.3V/4A käämi, sinänsä siis myös ihan yleiskäyttöinenkin muuntaja (vaikka PP-koneisiin), jossa anodijännitettä voi nostaa tai laskea 27V:n käämeillä jos niitä ei tarvita muuhun.

"Putkien välisellä
kytkentäkondensaattorilla
on taas tässäkin
soundin kannalta
merkitystä."

Virtalähde muutoin on tavanomainen, paitsi että molempien kanavien anodisyötössä on oma CRC-paketti. Vastus on mitoitettu niin, että pääteputkea varten tarkoituksella hukataan siihen liki 70V anodijännitettä; putken yli jää tällöin n. 225V jolloin etuasteelle jää pääjännitteestä ensimmäiseltä suotoelektrolyytiltä otettuna mukavasti anodijännitettä. Vastus (680 ohm/25W laippaversio) vastaa tässä samalla 2H:n kuristinta 100Hz:llä, eikä tämän kummempaa suotoa sitten tarvita; katsoin että menetetty hukkateho palkitsee tässä toisella tapaa.

Etuasteelle on oma RC-suotolenkki, sen anodilla on n. 250V. Anodikuristimen resistanssi on n. 4 kohm eikä sinänsä haittaa kun se kuristimen kanssa summautuu anodikuormaksi, mutta hukkaa tässä kolmisenkymmentä volttia.

Putkien välisellä kytkentäkondensaattorilla on taas tässäkin soundin kannalta merkitystä ja siihen voi laittaa mieleisensä, 400-volttinenkin riittää. Mallikappaleessa on Rifa-polyesterit 1980-luvulta. Myöskään kapasitanssiarvo ei ole kiveen kirjoitettu, voi kokeilla haarukassa 68nF-1uF. Itse suosin suurta arvoa joka parantaa hieman kanttiaallon sakkausta. Kaikki elektrolyytit kannattaa valita mahdollisimman hyvälaatuisia, ne kun myös ovat signaalitiellä.

Huomautan tässä erikseen, että PL504:n kannassa pitää langoittaa kaikki tuplatut nastaliitokset pareiksi: tämä parantaa kuumana käyvän liitosrajapinnan luotettavuutta aivan oleellisesti. Luotettavuusteoriassa trikin nimi on rinnakkaisvarmistus.

Revenge PL504 -virtalähteen kytkentäkaavio

Tähän räätälöity 150VA-verkkotoroidi on magneettisesti suojattu, sen keltavihreä johdin vedetään runkoon/miinukseen. Tavallinen pakkamuuntaja ei tule tässä kyseeseen ainakaan kovin pienessä alustassa, syöttöasteeen anodikuristin ottaa lentävää hurinaa.

Anodijännite on tasasuunnattu nopeista diodeista tehdyllä Graetz-sillalla ja kummallekin kanavalle on oma tehty siis oma CRC-suoto nopeiden UF 5408 -diodien taakse. Kondensaattorit ovat 220uF/450V, välissä tuo 680 ohm vastus, joka ajaa siis myös kuristimen virkaa. 27V hehkut pääteputkille jätetään kellumaan ja ohjainputkien 6,3V:n erillinen hehkukäämi maadoitetaan laidasta normaalisti. Siinä kaikki. Miinuksena tulee katodivastuksen n. 7W:n lämpöteho, stereoversiossa 14 W pitää hukuttaa alustaan tai erilliseen jäähdytyslaippaan.

"Laite on täysin hiljainen
yli 100dB/W-torvikaiuttimen
edessä."

Tämä verkkomuuntaja on täysin hiljainen, Indelin vastaavasta F2a-versiossa ei voinut sanoa samaa. Kohina/hurina kaiutinlähdöissä on 100uV:n luokkaa lineaarisesti mitattuna 1 MHz:n kaistalla vastaten 95dB kuuteen wattiin, erinomaista. Laite on hana kiinni täysin hiljainen 96dB/W-Tannoyn ja yli 100dB/W -torvikaiuttimen edessä ja loppu jää etuvahvistimen kontolle.

Testaus ensin ilman putkia

Kun langoitus on valmis ja useampaan kertaan tarkistettu, kytketään laite päälle ilman putkia. Anodijännite kiipeää jonnekin 350V:n tienoille tai kenties ylikin riipuen verkkojännitteestä. Se on hyvä jättää muutamaksi tunniksi kestotestiin jotta näkee että paikat kestävät, laitteen startissa kun käydään aina tässä tilanteessa. Mitataan tämä jännite myös kaikkien putkien anodinastoista ja suojahilanastoista. Samoin mitataan AC-hehkujännitteet putkien nastoilta.

Sitten kone sammutetaan ja annetaan elkojen purkaantua muutama minuutti ja tarkistetaan vielä yleismittarilla, että anodijännite on alle 10V. Pannaan pelkät pääteputket paikoilleen ja mitataan lämmenneenä anodijännitteet, 252-255V. Katodeilla on vastaavasti -31 - -32V. Vielä mitataan anodivirrat: 10 ohmin tarkkuusanodivastuksen yli pitää olla 0,97-1,03V. Sammutetaan ja lisätään ohjainputket. Sitten mitataan niiden anodilta n. 245-255V ja katodeilta 3,6-3,8V. Siinä kaikki.

Häiriöetäisyys kilohertsillä 95dB.

Moottorit käyntiin, sivuääniä

Tässä kuvatun laitteen hinta-/laatusuhdetta on mielestäni vaikea ylittää. Soundillisesti erityisen hyvin laite omissa kokoonpanoissani mielestäni tuuppaa isoa torvikaiutinsysteemiä (290 litran RT bassotorvet (12- tuumainen Gamma Alnico), Pioneer /TAD keskiäänet (PH50 + PD 50) ja JBL 075 diskantit). Myös Kingin baffelit ja Fostex 103 Sigma laajakaistat L’ Petit Audiophile- koteloissa pelittävät mainiosti, samoin Tannoy Monitor Goldit.

Pääteputken anodihatut ovat ongelmallinen paikka. Saatavilla olevat kiinalaiset valkoiset keraamiset ovat kehnoja eivätkä suojaa kosketusjännitteeltä riittävästi. Testivaiheessa niitä voi käyttää, parempi ratkaisu on Uraltonessa etsinnän alla.

Osaajille kokeiltavaa

Viime kädessä huomasin että EF80 voisi olla myös hyvä ohjain ja kappas vaan, kantakytkentä olikin sama ja putki kävi suoraan EF184:n tilalle. Särömittaukset näyttivät kuitenkin ettei samaa lopputulosta taida saada tämän pääteputken kanssa ja lopetin kokeilut siihen toimintapisteen uudelleenoptimoinninkin kanssa. Rakennusohjeessa vaihtoehdon esittämisestä on usein enemmän haittaa kuin hyötyä, sanoo kokemus. Kuitenkin vinkkinä, tuo vanha videopentodi EF80 on kyllä myös hyvä yleiskäyttöinen audioputki pseudotriodina.

"Etupään EF184-putket
vaikuttavat soundiin ja
suositeltava brandi on
vielä hakusessa."

Etupään EF184-putket vaikuttavat soundiin ja suositeltava brandi on vielä hakusessa. Mallikappaleen Philipsit ovat oikein hyvät. Tähän varoituksen sana: itselleni osui tuntemattomia EF184-leimattuja jotka heittivät särön taivaisiin, olivat itse asiassa EF183- tyyppisiä ‘variable-u’ putkia.

Pääteputken katodivastuksen kohdalla voi osaaja helposti vähän kokeilla, jos haluaa. Jos 1000uF-shunttikondensaattori jätetään pois, sakkaus paranee hieman, mutta samalla särö kasvaa jonkin verran, varsinkin ylätaajuuksilla. Myös lähtöimpedanssi nousee. Lähtötaso tippuu taajuuslineaarisesti 255 ohmin vastuksen häviöön yhden desibelin. Tämän voi sitten hyödyntää vahvistimen nopeammaksi toiminnaksi shunttaamalla vastuksen 0,1uF/100V polykonkalla, jolloin taajuusvaste oikenee suoraksi 20kHz:iin saakka.

Tämä tapahtuu kuitenkin vaihekäyttäytymisen kustannuksella ja näkyy kanttiaaltovasteessa. Ilmaista lounasta ei ole. Tämän trikin nimi on katodikorostus ja se kuuluu video- ja audiotekniikan vanhoihin apukeinoihin. Suosittelen kuitenkin kaavion mukaista normaalia ohitusta isolla elektrolyytillä.

Päätemuuntajan toision voi jättää myös täysin kellumaan jolloin ensiön alapää (brown) vedetään suoraan maihin, maksimilähtötehon pudotus on alle 0,5W kun ensiöimpedanssi suurenee vähän. Silloitus monoksikin on tällöin mahdollinen. Huomautan että en ole tätä testannut. Hammondin päätemuuntajien olisi hyvä olla samaa käämintäerää, taajuusvaste vaihtelee erien välillä ja jonkin verran myös saman valmistuserän sisällä.

PL504:n edeltäjä, mustavalkotelevisiokauden PL36, on myös osaaville kokeilijoille käyttökelpoinen putki tähän kytkentään. Sen hehkujännite on 25V ja se saadaan kytkemällä 27V:n hehkukäämeihin 6,8 ohmin (2W) sarjavastukset. Häviöteho pseudotriodina on syytä rajata 18 Wattiin tai allekin. Tämä sovellus jää kuitenkin omatoimisille osaaville kokeilijoille, mutta tässä esitetyn sabluunan pitäisi toimia suoraan samoilla raudoilla.

Särömittauksessa.

PL36:lla mitoitetaan anodisyötön 680 ohmin vastus ja putken katodivastus uudestaan niin että 310 V:n lähtöjännitteestä ensimmäisellä suotoelkolla saadaan toiselle suotoelkolle ja siis putkelle 80mA/250V. Bias on suunnilleen sama tässäkin, 35V:n hehtaarilla , ja sen mukaan lasketaan katodivastus. Näitä putkia, joita pseudotriodina on kutsuttu köyhän miehen 2a3-korvikkeiksi, löytyy varmaan myös edullisesti. Kokeilijat voivat kloonata tai modifioida myös perinteisen SE- 2a3- koneen tällä putkella. Kerettiläistä, voi joku sanoa, enkä ole siis tätä kokeillut, voisi vaikka 2a3- hype saada kolauksen muutaman euron putkesta!

Vielä uudestaan: muista pitää näpit irti jännitteistä, tässä on tappavaa latinkia. Toinen käsi aina selän taakse kun mittaat!

Onko tämä integroitu- vai päätevahvistin?

En ole järin innostunut integroituihin ratkaisuihin kun olen enimmäkseen kehitellyt päätteitä ja etupäitä erillisinä. Etuvahvistin siis tarvitaan, mutta hätätilassa testivaiheessa CD-soitin parin voltin outputilla tuuppaa suoraan laitteen volyymipotikkaan, jota käytännön syistä käytän aina päätteiden keulassa.

Rakensin kyllä monoprotoon ECC82:lla etuasteen ja se toimi oikein hyvin antaen 300mV:n herkkyyden ja hieman kasvaneet särölukemat, mutta jotenkin koetteli luonnetta iskeä sellainen perusaste lisukkeeksi tähän. Varsinkin kun sopivaan etuvahvistimeen, joka on suunniteltu tämän yhteyteen, on tarkoitus palata jatkossa: mallikappaletta on testattu jo vuosi ja toimivia kappaleita käyttöön tehty kolme.

Hifi-lehdessä kauan sitten esittämäni 12BH7-pohjainen konstruktio ja sen harrastajapiireissä tehdyt jatkokehitelmät sopivat myös oikein hyvin. Samoin jokin kaupallinen etuvahvistin niin kalliista hintaluokasta kuin sielu sietää, pääte tottelee sitä kyllä respektillä.

Pääteputki testerissä.

Ja sitten peli soimaan mielimusiikkia, uskon että soundi ei petä. Rytäkämmästä päästä vaikka vanhalta Red Hot Chili Peppersin Uplift Moto Party Plan -vinyyliltä kappale Fight like a brave. Tämä laite selvittää kerrankin kaikki musiikkilajit tyylillä ja nyanssilla, tarvittaessa potkulla ja sortumatta. Myös suurella volyymilla ja vaikeilla kaiutinkuormilla, jos nyt itseni sallitaan vähän sanoa. Soundin tiukkuus ja analyyttisyys voi aluksi yllättää perinteistä SE- korvaa, näin nimittäin kävi itselleni. Mutta älkää uskoko vaan kokeilkaa!

Tämän jutun Copyright-oikeudet ovat toistaiseksi virallisesti AudioVideo.fi:n ja kirjoittajan hallinnassa. Kirjoittaja katsoo aiheelliseksi huomauttaa tästä siksi, että luvaton kopiointi myyntitarkoituksessa, mitä hänen kohdallaan on tapahtunut, on laitonta!

Mittaustulokset:

Harmooninen särö 1 watilla : 40Hz 0,4%, 1 kHz 0.02%, 10 kHz 0,25%
Harmooninen särö 5 watilla: 40Hz 1.1%, 1 kHz 0,19%, 10 kHz 0,65%
Lähtöteho 5% THD- leikkausrajalla (1 kHz): 7,8 W
Taajuusvaste 1 watilla: 10Hz - 19kHz (-1dB), 29kHz (-3dB)
S/N lähdössä > 95dB (n.100 uV) ref. 6W out, lineaarinen mittaus 1MHz kaistalla.
Lähtöimpedanssi (1W/1 kHz): alle 0.8 ohm
Herkkyys (6W out): n. 2,5V
Ylikuuluminen kanavien välillä (1kHz/4W) : yli 75 dB

Mittauslaitteet:

Low distortion generator Grundig TG 100
Oskilloskooppi Hameg HM400, 40 MHz analoginen
Säröanalysaattori Hewlett Packard 8903B
Särömittari / putkivolttimittari HP 334A
Omatekoinen sinigeneraattori 10Hz-110 kHz, lähtö max 4V/600 ohm, särö alle 0,1%
Omatekoinen millivolttimittari 10Hz-1MHz
Omat ja vieraat korvat

Edit: Korjattu kirjoitusvirheitä.

Putki- ja osakauppiaasi:

Kuvat: 
Mauri Pännäri ja Samu Saurama

Kommentit

Tässä voinee käyttää myös EL504 putkia. Kuten myös CCCP 6P36S putkea tai EL500 putkea. Niissä ei tarvita erikoismuuntajia hehkujännitteelle.