Levyarvostelu - Roky Erickson - True Love Cast Out All Evil

Pimeydestä valoon

Yhtälailla upean musiikkinsa ja traagisen yksityiselämänsä vuoksi kulttimaineeseen noussut Roky Erickson palasi tällä upealla albumilla pimeydestä takaisin valoon. Myös tarina musiikin takana on vaikuttava.

Dallasissa, Texasissa vuonna 1947 keskiluokkaiseeen perheeseen syntynyt Roger Kynard Erickson osoitti jo lapsena musikaalisia lahjoja soittaen mm. pianoa ja kitaraa. Pian lukio-opinnot saivatkin jäädä syrjään unelmien tieltä ja ura rock-musiikin parissa alkoi mm. The Spades -yhtyeen riveissä. Varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin toisen alueen yhtyeen 13th Floor Elevatorsin perustamisen jälkeen, sillä sen autotalleista ponnistava psykedelia Rokyn vokaalien kera upposi 1960-luvun yleisöön kuin kuuma veitsi voihin.

Menestyksen myötä 13th Floor Elevators tuli musiikkinsa ohella tunnetuksi mm. marijuanan ja LSD:n käytöstä ja yhtye ajautuikin ajoittain vaikeuksiin virkavallan kanssa. Vuonna 1969 Roky pidätettiin sätkän vuoksi huumeiden hallussapidosta. Vedottuaan mielenvikaisuuteen välttääkseen vankilatuomion hänet määrättiin kolmen ja puolen vuoden laitoshoitoon, jonka aikana hänellä diagnosoitiin vaikea skitsofrenia. Rankat hoitomuodot mm. sähköshokkien ja rajun lääkityksen muodossa jättivät jälkensä, ja mies ei palannut koskaan entiselleen.

Vapauduttuaan hoidosta hänen uusi yhtyeensä The Aliens julkaisi 1970-luvulla laadukasta musiikkia mm. kauhuviritteisen The Evil One -albumin usean hienon singlen voimin, mutta tämä jäi kuitenkin vain pienen piirin ilmiöksi. Pian Roky julistautui ulkoavaruuden hörhöjen kaappaamaksi ja katosi musiikkiteollisuudesta vuonna 1982. Erakoitunut Roky kehitti itselleen pakkomielteen roskapostin lähettämisestä suuntaan, jos toiseenkin, joutuen taas kahnauksiin lain kanssa ja samalla syvempiin mielenterveydellisiin ongelmiin. 1990-luvulle tultaessa Roky kituutti köyhyysrajan alapuolella ja joutui jälleen laitoshoitoon.

Rocky Erickson (kuva: Lights in The Attic)

Vuonna 1990 useiden arvostettujen artistien (mm. ZZ Top, R.E.M. ja The Jesus and Mary Chain) ja Sire Recordsin toimesta julkaistu albumi Where The Pyramid Meets The Eye: A Tribute to Roky Erickson, toi Rokyn ja hänen musiikkinsa taas julkisuuden valokeilaan. Tätä seurasi joitakin julkisia esiintymisiä ja jopa muutama satunnainen levytyssessio. Elämä oli vuoristorataa, vuonna 2001 Rokyn tila jälleen huononi ja hänen huoltajuutensa luovutettiin tiukan oikeudenkäynnin jälkeen nuoremmalle veljelleen Sumner Ericksonille.

Asiallisen hoidon ja lääkityksen myötä Rokyn tila lopulta koheni ja hän pääsi elämään kiinni, palaten myös musiikin pariin. Tätä prosessia seurataan Keven McAlesterin dokumentissa You're Gonna Miss Me. Vuonna 2005 Roky esiintyi ensimmäisessä täysimittaisessa keikassa yli 20 vuoteen ja hän keikkailee edelleen harvakseltaan The Explosives yhtyeensä kanssa.

True Love Cast Out All Evil

True Love Cast Out All Evil on Rokyn vuonna 2010 julkaistu albumi yhteistyössä austinilaisen Okkervil River -yhtyeen kanssa, jonka nokkamies Will Sheff toimi myös albumin tuottajana. Albumi oli Rokyn ensimmäinen levytys yli 15 vuoteen ja myös eräänlainen virstanpylväs kuntoutumisessa, sillä ensimmäistä kertaa synkän ajanjakson jälkeen Rokyn purkitetussa äänessä suurelle yleisölle on kuultavissa toivoa ja elämäniloa.

"Alunperin psykedelinen rock
taipuu yllättäviin sfääreihin
kameleontin lailla."

Albumille on valittu tusina kappaletta yli 60 ehdokkaan joukosta kasaten ne tuoreeksi yhtenäiseksi setiksi. Tällä tavoin kohdeltuna Rokyn alunperin psykedelinen rock taipuu yllättäviin sfääreihin kameleontin lailla, itse artistin kuullostaen paremmalta ja elinvoimaisemmalta kuin miesmuistiin. Esimerkiksi voimakas Be And Bring Me Home, raastavan seesteinen Please Judge, tai garage rockin kunkku John Lawman ovat hienoja osoituksia syvällisemmästä tulkinnasta, mihin Roky on parhaimmillaan kykenevä ilman huumesekoiluja tai mielenterveydellisiä ongelmia. Myös albumin nimiraita on erittäin vahva näyttö hyvin yksinkertaisen sanoituksen voimasta osaavissa käsissä, kuten myös maailmaa syleilevä kappale Think Of As One. Indie piireistä paremmin tuttu Okkervil River sopii seesteisemmän Rokyn taustalle paremmin kuin hyvin, sillä huolimatta sen vahvasta luonteesta itse artistille jää hyvin tilaa hengittää ja valokeila osuu oikeaan paikkaan.

Tämä ANTI-levymerkin julkaisema vinyylipainos on kaikenkaikkiaan hyvä kokonaisuus. Lyriikat sisältävät gatefold-kannet ovat paksut ja laadukkaat, ja mukana on myös kompakti 12-sivuinen booklet, johon tuottaja Will Sheff on koonnut seikkaperäisen tarinan artistin elämästä ja sen vaiheista. Itse HQ-vinyyli on mekaanisesti laadukas ja taustakohinaltaan hiljainen. Äänenlaatu on myös kohdallaan Rokyn vokaalien ollessa hienosti framilla.

Okkervil River -yhtyeen komppaus ja yksittäisten soittimien seurattavuus on hyvää tasoa, vaikka paikoin hieman turhan pintaan miksattu kitara tai basso saattavatkin herkempiä kuulijoita vaivata. Stereokuvaltaan ja dynamiikaltaan prässi on perustasoa ja näin musiikki hengittää vallan mukavasti. Soundipuoli on siisti ja salonkikelpoinen muutamaa turhankin harkittua Rokyn skitsofreniaan viittaavaa tuotannollista jippoa lukuunottamatta.

The Evil One -albumin kansi

Kaikenkaikkiaan True Love Cast Out All Evil -albumista jää päällimmäisenä mieleen artistin elämänmakuinen tulkinta, tapahtumat sen takana, sekä miehen nykyinen arvostus elämää kohtaan. Roky Ericksonin palaaminen parrasvaloihin on erittäin tervetullutta, sillä maailma tarvitsee traagisia tarinoita epäonnistumisista ja niistä toipumisista. Rokyn musiikista pitäville suosituksen voi antaa myös vuonna 2013 Light In The Atticin toimesta uudelleenjulkaistuille Rokyn vanhemmille albumeille. Eritoten The Evil One on loistava rokimpi ja rosoisempi kokonaisuus, joka näyttäytyy kenties nykyään hieman uudenlaisessa valossa kuin aiemman julkaisunsa aikana.

Kuva artistista: Lights in The Attic -levy-yhtiö

Tagit: