Levyarvostelu – Mikko Joensuu – Amen 1 ja Amen 2 - Svart Records

Totisesti kovaa kamaa

Amen 1 nousi Soundi-lehden vuoden 2016 parhaaksi kotimaiseksi levyksi. Ylistäviä arvioita myös muissa julkaisuissa. Lisäksi Mikko Joensuu on viiden muun musiikintekijän kanssa ehdolla tämän vuoden Teosto-palkinnon saajaksi. Mikä mies? Millaista musiikkia?

Mikko Joensuu on helluntalaisperheen lapsi ja uskoon kasvanut. Yksitoistavuotiaana hän puhui kielillä seuroissa. Sittemmin uskon auvoa alkoi hiertää epäily, ja nyt mies ilmoittaa luopuneensa uskosta. Amen 1 ja Amen 2 sekä keväällä ilmestyvä Amen 3 kertovat sanoin ja sävelin tästä henkisestä matkasta. Levyt ovat kymmenvuotisen kypsyttelyn tulos, ja ne Joensuu on tehnyt Lappajärvellä mökkistudiossaan. Ei kuitenkaan pidä pelästyä: mitään uneliasta virrenveisuuta ei ole luvassa.


Mikko Joensuu, Amen 1

Jos ykköslevyä kuuntelisi sokkona, arvelut esiintyjästä menisivät rapakon taakse. Joku kova kantrilaulaja tämä on, mutta ääni ja tyyli ei muistuta oikein ketään noista legendoista. Ja mitä solistin ääntämykseen tulee, tein testin kahdelle englantilaiselle tuttavalleni. Arvelivat laulajaa joko irlantilaiseksi tai jenkiksi. Että kielimiehiä tämä Joensuu vielä vanhempanakin.

Joensuu ilmoittaa kantrisuosikikseen Hank Williamsin (1923 - 1953), tuon nuorena kuolleen honky-tonk-tyylin mestarin. Levy alkaakin mukavasti aidon amerikkalaisesti vieden ajatukset 1950-luvulle. Kappaleet ovat hitaahkoja paria poikkeusta lukuunottamatta, sovitukset ja kokoonpanot mukavan vaihtelevia. Viimeisessä laulussa Valley of gold jäljellä on vain mies ja kitara, johon lopussa yhtyy yksinäinen viulu. Kahdeksan kappaleen ja kolmen vartin setti tyydyttänee vaativankin kantrimusiikin ystävän.

Mikko Joensuu: Warning sign (Amen 1)

Kakkoslevy liikkuu aivan eri sfääreissä. Taustat muodostuvat useiden instrumenttien luomasta soivasta matosta, joka käyttää hyväkseen toistuvia melodia- ja rytmiaiheita. Voisi jopa puhua minimalismista. Kokonaisuus on melko staattinen, mutta tyylillisesti yhtenäinen. Uskoisin tämäntyylisen musiikin purevan paremmin nuoreen nykykuulijaan kuin tuon ensimmäisen levyn kantrin. Hienoa musiikkia lajissaan.

Mikko Joensuu (Amen 2): There used to be a darkness

Miten nämä levyt liittyvät uskonkilvoitukseen? Esitän valistuneen arvauksen. Amen 1 on iloisen ja uskossaan varman ihmisen musiikkia. Amen 2:ssa epäily valtaa mielen ja uskosta eroamisen prosessi käynnistyy. Siksi musiikki välillä kuulostaa raskaalta ja painostavalta. Varsinaisia radiosoittokappaleita Amen 2:n raidat eivät ole. Ei etenkään viimeinen, jossa kahdeksan minuutin lauluosuuden jälkeen seuraa yli kymmenminuuttinen instrumentaalipäätös.

Kappaleiden englanninkieliset tekstit (runot) ovat omiaan avaamaan lauluntekijän henkilökohtaista sanomaa.

On mielenkiintoista kuulla, millaista musiikkia uskosta luopuneen Mikko Joensuun Amen 3 tuo tullessaan? Ehkäpä siinä liikutaan aivan uudenlaisissa kosmisissa sfääreissä.

Ps. Teosto-palkinnon saajat julkistetaan 20. huhtikuuta.
Mitä hengelliseen musiikkiin tulee, niin kovin monenlaisella tyylillä sitä on esitetty. Seuraavassa muutama näyte.

[Toim.huom.]Hyvin Jouko Alanko arvasi, Amen keräsi Teoston koko 25 000 euron potin.[/toim.huom.]

Blind Willie Johnson: John the revelator (1930)

Hank Williams: I saw the light (1947)

Elvis Presley: (There`ll Be) Peace in the valley (for me) (1957)

The Abyssinian Baptist Gospel Choir: Said I wasn`t gonna tell nobody (1960)

Reverend Robert Wilkins: Jesus Said If You Go (1964)

Johnny Cash: Where We`ll Never Grow Old (2003)

Randy Travis & the Blind Boys of Alabama: Swing down chariot (2005)

Teksti: 
Tagit: 

Kommentit

John Coltranen A Love Supreme lienee sit päinvastainen prosessi... Alko kyl kiinnostamaan nää Aamenet just ton Coltranen takia osittain.