Levyarvostelu - CMX - Seitsentahokas - Ratas Music Group Oy, RATASLP0313, 2LP

Seitsentahokas

Kotimaisen rockin yhtäaikaa vihattu, mutta myös tulenpalavasti rakastettu dinosaurus CMX julkaisi 22. helmikuuta hartaasti odotetun ja järjestyksessä 14. studiolevynsä.

CMX on allekirjoittaneelle yhtye, joka on tavalla tai toisella kulkenut musiikki- ja hifiharrastuksessa matkassa mukana heti ensitutustumisesta lähtien. Parhaimmillaan vahvasti A.W. Yrjänään henkilöityvä musiikki lähentelee neroutta, johon on palattava yhä uudestaan ja uudestaan - ja pahimmillaan se on sitä viimeistä kuraa, jota haluaa vapaaehtoisesti kuunnella oli tilanne mikä hyvänsä. Koskaan kuitenkaan yhtyeen albumia ei ole tarvinnut sivuuttaa olankohautuksella. Tämä saattaa juontaa juurensa siitä, että aikakaudesta ja albumista toiseen kameleontin tavoin väriään vaihtava CMX on kuitenkin kulkenut vääjäämättä kohti suurta tuntematonta säilyttäen samalla oman identiteettinsä ja se, jos mikä, tekee yhtyeestä kiinnostavan.

Viime vuoden marraskuussa julkaistu ja suurta yleisöä hämmentävästi nimetty ensisingle Kusimyrsky nosti odotukset korkealle. Tuo kahdeksanminuuttinen progressiivinen pläjäys on aitoa CMX:ää. Hieman vastoin odotuksia sinne punkin juuriin ei palattukaan, vaikka siitäkin pieniä viitteitä on kuultavissa. Kappaleen lyriikat ovat taattua A.W. Yrjänää ja kokonaisuus kasvaa junnaavasta seitsentahtisesta paahdosta suvantovaiheen kautta finaaliinsa. Toisena julkaistu single Rikkisuudeltu taas pelasi selkeämmin varman päälle palaten tuttuun, turvalliseen ja toimivaan reseptiin. Kysymys nousikin esille, mitä albumista olikaan tulossa?

"Uusi CMX on selkeämmin
kitara- ja riffivetoisempi
kokonaisuus."

Malttamattomana levykaupasta uuden julkaisun kera kotiin matkatessa mielikuvitukseni laukkasi, ja pian levyn lautaselle saatuani odotukseni palkittiin. Albumin avaava Valoruumis on hyvin suoraviivainen rock-biisi, jonka vanavedessä Etuvartio jatkaa vauhdikkaasti. Kolmantena vuorossa oleva En Tahdo Nähdä Enää Yhtään Alastonta onkin ehdottomasti parasta CMX:ää aikoihin ja mieleen tulvivat vuoden 1994 julkaistulta Aura:lta nousseet klassikot, tosin nyt kokemuksen vahvoin steroidein höystettynä. Myöhemmin albumilla mm. Narsisti ja jo mainitut Kusimyrsky ja Rikkisuudeltu toimivat myös oikein hyvin, mutta kenties aivan loppumetreille saakka ei materiaalin taso pysy yhtä korkealla albumin päättävän nimikappaleen jäädessä ainakin itselle hieman itsestäänselvänä tapauksena muiden varjoon.

Kaikenkaikkiaan uusi CMX on selkeämmin kitara- ja riffivetoisempi kokonaisuus, kuin se on edellisillä levyillänsä ollut. Samettisina soljuvien vokaalien ja melodioiden sijaan on kuultavissa myös rankempaa rypistystä, jossa rytmi ja tunne ovat pääosassa. Tältä osin mieleen tulevatkin paikoin yhtyeen vanhemmat albumit, esimerkiksi Aurinko. A.W. Yrjänän lyriikat ovat edelleen mielenkiintoiset ja hyvin tunnistettavat. Miehen vokaalit ovat hyvässä vireessä ja tutun rauhallisen laulun rinnalle löytyy nyt myös raivoa ja vimmaa ilman väkinäisyyden tunnetta. Edellisistä albumeista poiketen rumpalin tonttia hoitaa nyt mm. 51Koodia-yhtyeestä tuttu Olli-Matti Wahlström, jonka aavistuksen suoraviivaisempi soittotyyli sopii yhtyeeseen paremmin kuin hyvin. Kuulemma myös vanhat biisit toimivat livenä uudella kokoonpanolla loistavasti, mikä jää allekirjoittaneen toimesta vielä kuultavaksi hamassa tulevaisuudessa.

Kuuntelin albumia pääosin vinyyliformaatissa, jonka toteutus on laadukas kansista jämeriin 180g vinyyleihin saakka. Tuplanjulkaisun kolme puolta (aivan niin, kolme) on nimettty kekseliäästi C-, M- ja X-puoliksi, neljännen puolen ollessa tyhjä. Molemmat vinyylit ovat mekaanisesti laadukkaita ja hyvin viimeisteltyjä. Pässin on myös laadukas ja taustaääniltään hyvin hiljainen eli perusasiat ovat kunnossa. Toisena formaattina toimineen Spotifyn maksulliseen tarjontaan verraten vinyylin ääni on huomattavasti luonnollisemman ja dynaamisemman kuuloinen itse musiikin ja detaljien auetessa myös huomattavasti paremmin tilaan. Toki verratessa oikeasti hyviin prässeihin matkaa on vielä kirittävänä - peruslaadukas esitys siis modernien vinyylijulkaisujen joukossa, etten sanoisi.

Seitsentahokas on monimuotoinen ja vahva rock-albumi, jonka kymmenen kappaletta tarjoilevat CMX:n koko komeudessaan. Skaala on laaja ja kappaleet ovat edelleen hyvin tunnistettavia, sillä yhtyeen ikä ja kokemus kuuluvat levyllä pääosin positiivisella tavalla. En voi hehkuttaa Seitsentahokkaan olevan yhtyeen paras albumi, vaan sen sijaan tyydyn toteamaan albumin erittäin hyväksi, ja myös yhdeksi niitä CMX:n albumeja, joihin tulen varmasti palaamaan useaan kertaan.