Luxman SQ-N100 putkivahvistin ja D-N100 CD-soitin testissä

Aitojapanilaiset Neo Classico -sarjan Luxmanit saavat mekaniikkaa ymmärtävälle ihmiselle huomattavan paljon kylmiä väreitä selkäpiihin. Kaikki nupit ja pinta, yksityiskohdat ja yleisilme pakottavat ojentamaan käden ja koskettamaan, sivelemään ja kokeilemaan. Näihin voi tulla himo jo pelkästään mekaanisen rakenteen takia vaikkei ole kuunnellut ensimmäistäkään säveltä. Jokainen makro-objektiivilla joskus valokuvannut tietää, kuinka pelkkä pintamateriaali saattaa joskus olla se juttu. Tässä on juuri sitä.

”Luxman vetää tasapainoisesti
verhoa pois sekä esityksen
että esityksen taltioinninkin edestä.”

SQ-N100-putkivahvistin ja D-N100-CD-soitin ovat pieniä ja pelkistettyjä. Niiden pohjapinta-ala on sama A4-paperiarkin kanssa, 297 x 210 millimetriä. Kaikki yksityiskohdat ja pienet tyyliseikat ovat hyvin tarkkaan mietittyjä ja prameilemattomia, mutta äärimmäisen viimeisteltyjä ja tinkimättömästi toteutettuja.

Jos makusi puoltaa rauhallisia ratkaisuja ja koreilemattoman yksinkertaista, mutta laadukasta ilmettä, pikku-Luxmanit ovat erittäin kova vaihtoehto jo tässä vaiheessa. Voin myös vakuuttaa, että kuvat eivät tuo kovinkaan hyvin esille sitä tunnetta, jonka laitteet saavat eteen aseteltuna aikaiseksi.

EL84-pääteputket ovat äänellisesti erinomaisia, saatavuus on hyvä ja hinnat halvat.

Kontrollia ja tarkkuutta

Olen kuullut tätä parivaljakkoa aikaisemminkin ja silloin kyseessä olivat hyvin sisäänajetut laitteet. Putkivahvistimen kanssa tämä on oikeasti erittäin oleellista. Nyt testiin tulleet yksilöt avautuivat pakkauksistaan ensimmäistä kertaa eikä mahdollisuutta niiden pitkään ja hartaaseen sisäänajoon ollut. Lisäksi nolottaa myöntää, että olen myös omistanut tälläisen vahvistimen. Omistaminen tai sen myöntäminen ei nolota, hävettävä asia on se mennyt aikamuoto. En halua muistella, miksi SQ-N100 piti muka saada uuteen kotiin.

Aloitin kuuntelun Logitech Transporter -verkkosoitin äänilähteenä ja Luxman SQ-N100 vahvistimena. Kaiuttimina toimi normaaliin tapaan Aurelia Graphica -pari. Heti alussa on selvää, että SQ-N100 antaa piut paut sellaiselle asialle kuin perinteinen putkisoundi. Sen ääni on vain erittäin hyvä, ei mitään erityistä tyylisuuntaa edustava.

Yleinen luonne on hyvin puhdas ja läpikuultava. Halpojen putkivahvistimien lasimaisuutta tai kovuutta ei ole yhtään, tämä on vain neutraali, selkeä ja avoin. Jo muutaman kappaleen kuuntelu alkaa avata testiäänitteitä koko ajan lisää ja lisää. Luxman onnistuu upottamaan todella syvälle niin äänitteen olemukseen kuin musiikkiinkin. Se vetää tasapainoisesti verhoa pois sekä esityksen että esityksen taltioinninkin edestä.

Bassopää on putkikoneelle hyvin ei-tyypillinen, minkäänlaista pehmoilua tai utuisuutta ei ole. Propellerheadsilla bassoisku on mehevä, napakka ja huomattavan kontrolloitu. Kaikista transistorikoneistakaan ei löydy näin hyvää ryhtiä alakertaan. Luonne pysyy materiaalista riippumatta nopeana ja dynaamisena. Transientit iskevät vaivatta, myös bassoilla, mutta etenkin keskialueella, jossa ne aikaansaavat erinomaisen läpikuultavuuden ja jarruttelemattomuuden tunteen.

Luxman SQ-N100:lla musiikki kulkee kuin ammattitanssija. Voimaa, kontrollia ja nopeutta on, mutta ne ovat tulkintaa varten, eivät itsetarkoituksena. Nimenomaan tulkinta on se asia, jonka tämä pystyy tuomaan esille. Hyvistä muusikoista on selvästi normaalia helpompaa ymmärtää, miksi heitä arvostetaan taitonsa takia. Anthraxin Got The Time kulkee hillitöntä vauhtia, Stravinskyn Fairy’s Kissin tila ja kerroksellisuus avautuvat uskomattoman kauniiksi teokseksi, Billie Holiday kertoo tarinaansa entistäkin viettelevämpänä.

Parisuhde

D-N100 on vahvistimen tavoin mekaanisesti todella hieno. Pienikokoiseen koteloon on saatu tyylikkäästi henkeä tuomalla pyörityskoneiston kiinnitys kannelle esiin. Pyörityskoneiston värinänvaimennuksella on ollut tämän soittimen kohdalla kaksi syytä. Yksi on tietenkin soittimen oma äänenlaatu mutta vähintään yhtä oleellista on se, että päällekäin asetettuna soittimesta ei johdu värähtelyjä putkivahvistimeen.

Luxmanin pikku-CD:n soundi on tiukka ja napakka. Parhaiden soittopelien hienosyisyyteen on vielä matkaa, mutta mitään karheutta tai suttuisuutta äänessä ei ole. Dynamiikkaa ja kontrollia on hyvin, kontrollia ehkä aavistuksen liikaakin. Nimittäin aavistus vapautuneisuutta, sitä vaivatonta helppoutta ja elävyyttä kun olisi lisää, sen jälkeen ei parempaa enää osaisi kaivata.

Pienen motkotuksen syy ei ole niinkään CD-soittimen huonous vaan se, että SQ-N100-vahvistin todella on poikkeuksellisen hyvä. Se kuuluu siihen ryhmään, joka herättää erittäin voimakkaita tunteita pelkällä äänenlaadullaan. SQ-N100 on hyvä vahvistin millä hyvänsä asteikolla, hinta huomioiden aivan erinomainen. Jos CD-soittimessa jotain ihan oikeasti haluaa osoittaa sormella, niin se on tyyliin aivan liian halpa muovinen kaukosäädin. Vahvistimen luottokorttikokoinen on sekin muovia, mutta tyyliin paljon paremmin sopivan pelkistetty. Ehkä näin toisaalta ajetaan omistaja saamaan mielihyvää painamalla mekaanisesti mukavasti naksahtavia soittimen omia nappeja.

Hivelet niitä, ainakin salaa

Luxman SQ-N100 on monessa mielessä vahvistin, jonka voi kuvitella riittävän loppuiäksi. Paitsi heille, joille laitteiden vaihto puolivuosittain on oleellinen osa harrastusta. SQ-N100:ssa on erinomainen äänenlaatu ja edullisesti mistä vain saatavat EL84-pääteputket. Kohteliaasti vahvistin myös biasoi pääteputket automaattisesti eli sellaisestakaan ei käyttäjän tarvitse enää huolehtia. Kuulokeanto ja levysoitinliitäntä varmistavat, että kaiken saa kiinni ilman erillisiä pöytää rumentavia palikoita.

Kunhan kaiuttimet eivät ole poikkeuksellisen epäherkät, tehoa riittää normaalikuunteluun hyvin. Vahvistimen kymmenkunta wattia kääntyy kymmeneksi desibeliksi eli 90dB herkkyyksisillä kaiuttimilla saadaan 90 + 10dB = 100dB äänenpainetta. Riittää varsin pitkälle. Sinfoniaorkesteria kuuntelevien kannattaa etsiä vielä hieman herkempiä kaiutinmalleja SQ-N100:n seuraksi. Bassopää pysyy kurissa vaikka kaiutin olisi siltä osin keskivertoa hankalampikin.

CD-soitin todennäköisesti tyydyttää omistajaa niin kauan kuin CD-levyjä on käytössä. Eikä kukaan tietenkään kiellä muokkaamasta soittimen äänensävyä ulkoisella DA-muuntimella. Sen voi halutessaan vaikka piilottaa jolloin parivaljakon visuaalinen yhteensopivuus säilyy alkuperäisellä tasolla. Verkkosoittimet samoin, piiloon vain ja ohjaus sillä järkevimmällä tavalla eli älypuhelimen tai tabletin sovelluksella.

Luxmanin kaksikko vetoaa laatutietoiseen. Jopa niin paljon, että vaikkeivat ne ole soimassa, niitä pitää käydä välillä katsomassa ja ehkä muiden huomaamatta sivelemässä. Enkä siis viittaa vain itseeni vaan hyvin moneen pikkuiset nähneeseen ihmiseen. Mutta ennen kaikkea, Neo Classicot ovat klassiset hifilaitteet, jotka taipuvat sujuvasti pienellä päänkäytöllä modernin musiikinkuluttajan kaikkiin vaatimuksiin.