Suomalainen Gradient esitteli uuden mallistonsa edullisimman lattiakaiuttimen juuri DigiExpo ja HifiExpo 2014:n alla. Tuore 6.0 on selkeä jatkumo kahdellekin kaiuttimelle. Se on sitä tietysti mallistossa olevalle Gradient 5.0 -jalustakaiuttimelle.
Lisäksi 6.0 on jatkumo Gradient Introlle, 1996 esitellylle kaiuttimelle, jota moni suomalainen harrastaja jäi kaipaamaan. Intro nimittäin oli siitä erikoinen, että sen äänensävy oli suunniteltu sopimaan suomalaiseen olohuoneeseen lähelle seinää. Meilläpäin kiviseiniä on paljon ja 20 – 30 neliömetriä on tyypillisempi huoneen koko kuin sata neliötä.
Isot tilat eivät juuri korosta kaiuttimen tuottamaa bassoa eli isoihin tiloihin suunniteltujen kaiuttimien täytyy toimia lähes kuin olisivat keskellä pihaa. Sen sijaan pienet huoneet korostavat bassoa paljon ja jos isoon tilaan suunnitellun kaiuttimen tuo pieneen huoneeseen, on tulos hurja bassojyminä, joka peittää keskialueen ja diskantin pienet yksityiskohdat alleen.
Intro-edeltäjänsä lailla 6.0 toimii hyvin silloin kun kuunteluhuone korostaa bassoa. Eli varovaisesti arvioituna puolessa suomalaiskodeista.
Ei mitään pahvilaatikoita
Gradient 6.0:n kotelot kunnioittavat oikean puun arvoa. Suurpainepahvia eli myyvemmältä nimeltään MDF:ää näissä ei ole. Kyljet sekä ylä- ja alaosa ovat 20-millistä massiivikoivua. Etu- ja takalevy ovat yhtä paksua koivuvaneria ja niiden pinnoitteessa on iso juju, vaneri on nanoteknisella mattapinnoitteella päällystetty.
Nanoniinkunmikä? Hitech tulee tällä tavalla koteihimme ja tuo asioita, joista perinneratkaisujen kanssa ei voi kuin haaveilla. Ensinnäkin 0,9-millinen pintakalvo hylkii sormenjälkiä. Kilpailijoillahan pinnat ovat pääasiassa pianolakattuja eli huippustudion valokuvissa upeasti kiiltäviä, mutta kotioloissa normaalien rähmäkäpälien sormenjälkien keskuksia. 6.0:n laminaattipintaan ei todellakaan tahdo tarttua sormista mitään jälkiä. Tosin en nyt oikein yrittämällä yrittänyt niin, että olisin syönyt metwursti-maksamakkaravoileipää ensin pohjalle.
Toinen asia on se, että pinta pystyy korjaamaan itse itsensä. Jos laminaattiin tulee naarmu, sen voi korjata itse kostuttamalla pehmeän kankaan ja silittämällä kankaan läpi silitysraudalla. Valmistaja varmasti ohjeistaa tuotantoparien käyttöohjeissa aiheesta tarkemmin. Esimerkiksi oikea lämpötila saattaa olla oleellinen asia.
Pääasia eli kaiutinelementti on sama koaksiaalinen, jota Gradient käyttää monessa muussakin mallissa. Koaksiaalisuus tarkoittaa, että diskantti on bassokeskiääniskartion pohjalla ja hyödyntää kartiota suuntaimena eli tuottaa halutun äänenpaineen vähemmällä säröllä ja hallitumpaan kulmaan kuin pelkkä pinta-asennettu diskantti. Kotelon takalevyssä on lisäksi 14 x 20 -senttinen passiivisäteilijä, jolla bassorefleksiviritys on tehty.
Kaiuttimien yleisolemus on hyvin siisti, hyvin suomalainen ja varmasti aikaa kestävä. Räikeyttä välttävänä se ei, äänen lailla, aikaansaa vahvaa ensireaktiota, mutta ei myöskään ala ärsyttää pidemmän päälle. Viimeistelyn laadussa ei ole tippaakaan varaa nokan koputtamiselle, kaikki on juuri niin hyvin kuin aitojen materiaalien kanssa voi olla. 90 sentin korkeus tarkoittaa, että kaiutinelementti asettuu automaattisesti sopivalle kuuntelukorkeudelle, mutta kaiutin ei kuitenkaan ole hallitsevan suuri.
Selkeästi sijoittuva
Jorma Salmi neuvoi asettamaan kaiuttimet hyvin lähelle seinää. Aloitin parinkymmenen sentin päästä ja päädyin Hiacellisella bassovaimentimia terästetyssä tilassani lopuksi tilanteeseen, jossa kaiuttimien sisäkulmat nappasivat lattialistaan kiinni. Vähän omasta maustasi ja huoneen ominaisuuksista riippuen se optimaalinen paikka on joka tapauksessa lähellä seinää.
Kuulen mielessäni kuoron, joka nyrkit pystyssä huutaa, että seinän lähellä ei saa hyvää stereokuvaa. Ei niin, syvyyssuuntaa liioittelevaa ja yli-ilmavaa versiota sillä ei saa. Hyvän kyllä. Käänsin 6.0:t lähes 45 astetta sisäänpäin. Ne siis osoittavat niin, että kuvitteelliset akselit leikkaavat selvästi edessäni ja tulos on vahvan läsnäolon ja täsmällisen stereokuvan yhdistelmä. Ylimääräistä ilmavuutta ei ole, mutta tarkkuutta kyllä. Myös syvyyssuunnassa, jos sitä oikeasti äänitteelle on tallennettu.
Billien Holidayn lievä nenä-ääntämys I’m a Fool to Want You -kappaleella kuuluu hyvin aitona. Koska bassopää on tasapainoinen eikä peitä herkkää keskialuetta, ihmisäänen sävyt, nyanssit ja painotukset kuuluvat selkeinä. Instrumentaalimusiikki on ainoa, josta 6.0 ei pysty kaivamaan laulajan suun liikkeitä teräväpiirtona esille.
Igor Stravinskyn Keijukaisen suudelma -baletti liikkuu juuri niin kevytliikkeisesti kuin keijukaisen kuuluukin. Iso konserttitila ei avaudu aivan yhtä vallattomaksi kuin Gradientin järeämmillä malleilla, Evidence MK IV:lla tai varsinkaan Helsinki 1.5:llä ja Revolution MK IV:llä, mutta hyvin kyllä. Stereokuvaan pätee sama määritelmä, liioittelematon luonnollisuus, kuin äänensävyynkin.
Gradient 6.0:n tapa piirtää tilaa ei ole kuin modernissa 3D-elokuvassa, jossa kaikki kohtaukset on mietitty vain maksimaalisen räikeän syvyysvaikutelman alleviivaamiseksi. Joskus jotkut asiat ovat kauempana kuin lähellä olevat, mutta usein syvyyserot ovat enemmän nyansseja kuin kilometrin mittaisia alleviivaustussin raitoja.
Ilman huonekorjausta selviävä
Herbie Hancockin Doin’ It kulkee poikkeuksellisen kevytliikkeisesti. Samaan kyllä pääsee muillakin kaiuttimilla, mutta lähes aina ne kaipaavat huonekorjauksen paikkaamaan päällekäyvän raskasta bassoa. Tippakin ylimääräistä bassoilla nimittäin aina kääntyy siihen, että vauhtia jarrutetaan.
Bassoa kyllä tulee, ulottuvuutta on yksinkertaiselle kaksitiekaiuttimelle hienosti. Huoneesta riippuen alarajataajuus on lähellä 30 hertsiä. Black Hawk Down -soundtrackin painostavuus välittyy hyvin ja Ken Ishiin Melting Pot iskee hyvin pitäen tempon pienelle kaiuttimelle kiitettävän tiukkana. Koska basso ei koskaan nouse erillisenä jyrisevänä elementtinä esille vaan pysyttelee osana esitystä niillä bassopään testiraidoillakin huomio kiinnittyy kaikkeen muuhun hienoon, mitä äänitteelle on taltioitu.
Funk Unit Live in Stockholm -levyn Soundcheck jyskii aivan riittävän täyteläisenä ja murahtelee kiitettävän alas. Samoin Donald Fagenin Snowbound -kappaleen bassopää on jäntevä ja ulottuu huomattavan alas. Minkäänlaista paksuutta tai löysyyttä ei ole, toisaalta ei myöskään joidenkin toivomaa hurjaa korostunutta jyminää.
Rohkea askel
Gradient 6.0 astuu rohkeasti alueelle, johon kovinkaan moni kaiutinvalmistaja ei uskalla mennä. Se tarjoaa tasapainoista ääntä heille, jotka kaipaavat sitä pienehköissä tiloissa ja siten, että kaiuttimien pitää olla seinien vieressä. Suomalaisista todella suuri osa asuu kerrostaloissa ja sinne 6.0-pari, tai useampi kappale, on erinomainen ratkaisu.
Kutonen ei välttämättä toimi kovinkaan hyvin hifikauppiaasi isossa esittelyhuoneessa, jossa seinärakenteet ovat lähinnä visuaalisia eivätkä konkreettisia ja kaiuttimet mahdollisesti vielä selvästi irti niistä. 6.0 ei pullistele rintalihaksiaan eikä paukuta henkseleitä myyvällä ja tuhdilla soundilla. Tämän takia se voi jäädä syrjään vaisun olemuksensa takia. Vaikka se toimisikin sitten siellä todellisessa käyttöympäristössä paremmin kuin moni tuhdimpi vaihtoehto.
Gradient 6.0 ei kärsi pienen huoneen ominaisuuksista vaan hyödyntää ne alas ulottuvan ja tasapainoisen bassotoiston saavuttamiseksi. Sille on helppoa keksiä monenlaisia käyttäjiä niin normaaleista musiikin ja elokuvien nauttijoista kuin hifiharrastukseen syvälle hurahtaneistakin. Esimerkiksi flat-earth-henkinen elektroniikka ja G 6.0:t seinien suuntaisesti voisi toimia erinomaisesti vaikka Gradientia ei kovin usein esimerkiksi Exposuren, Linnin, Naimin tai Regan seurassa näekään.
Kerrostaloasuja ja rivitaloihminen, tämä on erinomainen laatukaiutin sinulle. Eikä vie tilaa keskilattialla normaalielämältä.
Kommentointi suljettu.