Kaiutin, joka on pysynyt samanlaisena kaksikymmentä vuotta, on todella outo ilmestys. Uusia tyyppimerkintöjähän sataa kaikilta isoilta valmistajilta vuoden välein. Ja itse asiassa minä olen myöhässä, koska Gradient Revolutionin 20 vuotta tulivat täyteen jo viime vuonna. Miten suomalainen kaiutin tekee tämän, ja kerää samalla koko ajan lisää arvostusta ympäri maailmaa kaikissa testeissä, joihin se osallistuu?
Pääsyynä on rakenne, jossa on erittäin monessa kohtaa tehty akustisesti erittäin hyvin perusteltuja ratkaisuja. Jujuna on vähentää huoneen sotkevaa vaikutusta riittävästi ja hallitusti.
Tyypillisen ongelman kiertäminen
Se kaikkein tavallisin kaiutin on laatikko, joka sulkee ääntä tuottavien kaiutinelementtien takapuolet sisäänsä. Tästä seuraa se ongelma, että kaiutinkotelon sisälle voi syntyä hyvinkin paljon resonansseja sisällä soivasta äänestä. Resonanssit voivat saada kotelon seinämät soimaan ja etenkin osuessaan uudelleen kaiutinelementin kartioon, ne sotkevat siitä lähtevän äänen.
”Akustisesti erittäin hyvin
perusteltuja ratkaisuja.”
Kotelon sisäosien vaimennus on siis oleellista ja refleksikotelossa hyvinkin kriittistä. Liian paljon vaimennusta syö refleksitoiminnolla saatavan lisän bassoille ja liian vähän vaimennusta jättää kotelon sisäisä resonansseja sotkemaan toistoa.
Gradientin isä, ja Gradientin nykyisen omistajan Atte Salmenkin isä, Jorma Salmi pitää konstailemattomista ratkaisuista. Jos kerran kotelo on paha niin hyvä kaiutin sellainen, jossa ei ole koteloa. Hyvin yksinkertaista.
Paljon säteilevää pinta-alaa
Gradient Revolutionin basso-osa on avoin. Ylhäältä katsottuna kolmiomallisen rungon yhdellä sivulla on kaksi 12-tuumaista bassoelementtiä. Kunnollista bassotoistoa varten avoimessa rakenteessa pitää olla paljon enemmän säteilevää pinta-alaa kuin koteloidussa. PA-henkiseltä kuulostava määrä, 2 x 12″, ei siis ole ollenkaan liioiteltua.
Basson kolmiomuodossa on useampikin juju. Yksi ihan selvä on se, että kolmella jalalla seisova esine ei koskaan keiku. Toinen on mahdollisuus pyörittää bassoa ja hattuosaa toisistaan riippumatta eri asentoihin. Jotta kahden osan vaihe pysyisi aina kuuntelupaikan suhteen samana, voi kytkentäkaapelin laittaa kahdella eri tavalla riippuen siitä, ovatko bassojen kartiot vai magneettipuoli kohti kuuntelupaikkaa.
Jakotaajuus bassoille on 200 hertsiä. Siitä ylöspäin riittää siis huomattavan paljon toistettavaa. Revolutionissa jatketaan bassoilta ylöspäinkin tyypillisimpiä kompastuskiviä välttäen.
Yhdestä pisteestä
Keskialueen ja diskantin toistoon käytettävä kaiutinelementti on koaksiaalinen eli diskanttisäteilijä on keskiäänikartion keskellä. Yksi oleellinen asia on se, että lähes koko äänialue lähtee näin yhdestä pisteestä – hyvin terve lähtökohta.
Toinen oleellinen asia on se, että hyvässä koaksiaalissa, kuten Gradientin käyttämässä Seasin elementissä, kartio muodostaa juuri sopivan loivan torven diskantin eteen. Torvella on monta etua.
Ensinnäkin se nostaa diskantin herkkyyttä parhaimmillaan yli kuusi desibeliä. Kuusi desibeliä lisäherkkyyttä tarkoittaa, että haluttu äänenpaine saadaankin neljäsosateholla verrattuna torvettomaan ratkaisuun. Oleellisesti vähemmän säröä ja kompressiota siis.
Toinen vähintään yhtä tärkeä asia on se, että torvi kaventaa diskantin suuntakuviota. Pelkkä diskanttinappi etulevyssä säteilee toiminta-alueensa alapäässä eli jakotaajuuden lähellä hyvin leveälle. Leveästä säteilykuviosta olisi tuloksena diffraktiota eli suoraa ääntä sotkevia heijastuksia kotelon särmistä. Lisäksi leveälle säteilevä diskantti olisi jakotaajuusalueella vaikea sovittaa täydellisesti kapealle säteilevään keskialue-elementtiin.
”Huoneheijastuksia tulee paljon
peruskotelokaiutinta vähemmän.”
Hattuosa on tietysti bassojen lailla kolmiomuotoinen ja kaikki sivut ovat runsaasti kallistettuja. Kahden samansuuntaisen seinän välille syntyviä seisovia aaltoja ei sinne voi juurikaan tulla. Lisäksi kotelo vuotaa hallitusti niiltä kahdelta sivulta, joissa ei ole elementtiä. Näin rakennetulla resistanssikotelolla saadaan myös keskiäänielementin suuntakuviota kavennettua sen toiminta-alueen alapäässä.
Tuloksena Gradient Revolutionin hattuosa on käytännössä vakiosuuntaava koko 200 – 20 000 hertsin toiminta-alueellaan. Äänensävy pysyy samanlaisena sivulle, vaimenee vain tasaisesti. Taaksepäin rakenne ei säteile käytännössä ollenkaan.
Kun ympärisäteilevä kotelobasso ja dipolibasso soivat kuuntelupaikan suuntaan yhtä suurella äänenvoimakkuudella, puskee dipoli suuntaavuutensa ansiosta 4,8 desibeliä vähemmän kokonaisäänenpainetta huoneeseen. Tämä yhdessä kuuntelupaikalle ääntä suuntaavan hattuosan kanssa tarkoittaa, että huoneheijastuksia tulee paljon peruskotelokaiutinta vähemmän ja lisäksi naapurisopu on oleellisesti vähemmän koetuksella.
Totuttelua bassoon
Bassopäässä on voimaa ja ulottuvuutta, mutta se ei kuitenkaan ole yhtään päällekäyvä tai itseensä huomiota kiinnittävä. Huonetta kumisututtavaa paineistusta ei ole, vain nopealiikkeistä ja sävykästä alkuperäisen informaation toistoa.
Luonne on selvästi erilainen kuin monessa kotelokaiuttimessa. Niiden slämmiin ja muhkeaan lävähdykseen tottuneelle Revolutionin bassossa on hieman totuttelemista. Sitten kun on päässyt näin hyvin toimivan dipolibasson makuun, vielä paljon vaikeampaa on palata siitä koteloidun kaiuttimen soundiin.
Ei Revolutioninkaan basso pienessä kivihuoneessa ole täydellinen sellaisenaan, mutta huomattavan paljon tarkempi ja neutraalimpi kuin tavallisen ympärisäteilevän kotelokaiuttimen. Anti-Mode 2.0 Dual Corella tehdyn huonekorjauksen jäljiltä kappale toisensa jälkeen paljastaa sellaisen määrän matalataajuisia nyansseja, kikkailuja ja sävyjä, etten ole sisätiloissa juuri koskaan samaa kuullut. Suuri säteilevä pinta-ala yhdessä vähäisen huonesotkemisen kanssa on hurja efekti.
Nopea, tarkka ja kolmiulotteinen
Gradientin suunnittelija Jorma Salmi on itse hyvin vahvasti klassisen musiikin harrastaja. Suotakoon minua yhden sukupolven kokeneemmalle ihmiselle, ettei Analog Pussyn tekno häneen pure. Vaan kyllä vain Vinyl Traxin Hanging Myself Comfortably yllyttää avaamaan hanaa enemmän ja enemmän. Biisin edetessä alkumurinoista eteenpäin, höyryjunan väistämättömyydellä jyskyttävä biitti vie täysin mukanaan ja saa kuuntelijan sykkimään yhtenä musiikin kanssa.
Pitääkö minun kuunnella jotain muutakin kuin Analog Pussyä? Mutta kun sen ääressä viihtyi niin erinomaisen hyvin. Hyvä on, hyvä on, edetään aakkosissa Billie Holidayn Lady In Satin -albumiin.
”Stereokuvan poikkeuksellinen
tarkkuus, luonnollisuus ja
selkeys nousevat
ensimmäisenä esille.”
Stereokuvan poikkeuksellinen tarkkuus, luonnollisuus ja selkeys nousevat ensimmäisenä esille. Billie on ilmavana ja elävänä keskellä edessäni ja taustaorkesteri levittäytyy paikoilleen aivan kuin vajaan metrin päässä kaiuttimien takana ei mitään paksua kiviseinää olisikaan.
Keskialue on eleettömän puhdas ja diskantti juuri sopivan kirkas. Ihan suorasuuntauksella diskantti on aivan aavistuksen räväkkä joillain äänitteillä – se on käytettävän koaksiaalielementin ominaisuus – mutta se taittuu hyvin lievälläkin ohisuuntauksella.
Kääntämällä kaiuttimien keilat risteämään jo selvästi kuuntelupaikan edessä saadaan tulokseksi stereokuva, jonka tarkkuus on aivan mieletön. Sitä on todella vaikea kuvailla sanoilla, mutta koittakaa uskoa kun sanon, että tuskin olette missään muussa laitteistossa kuulleet edes valjua haamua siitä, mihin Revolution parhaimmillaan pystyy.
George Bensonin So What (Beyond the Blue Horizon -levy) on upeasti yhteen kutoutunut kokonaisuus muusikoiden taidokasta soittoa. Rumpalin tahtileikittelyt kuuluvat hyvin selkeinä, mutta eivät änkeä huomionkipeinä päälimmäiseksi. Bensonin kitara elää aitona, selkeänä ja nautinnollisena.
”Sykettä, huumaa, viettelevyyttä
ja mukaan tempaavaa
rullaavuutta on aivan
hämmentävän hyvin.”
Vauhtia on niin hyvin, että on pakko nykäistä heti seuraavaksi Herbie Hancockin Secrets-levyn aloitusraita Doin’ It. Ja kyllä, nyt tehdään juuri sitä. Sykettä, huumaa, viettelevyyttä ja mukaan tempaavaa rullaavuutta on aivan hämmentävän hyvin.
Hans Zimmerin Black Hawk Down -soundtrackin aloitusraita Hunger luo painostavan tunnelman, joka muuttuu sujuvasti ahdistavasta hektiseen vaikka kuva on parin kilometrin päässä kotona. Ei tämän kanssa voi kuin kiitellä bassopään voimaa ja kurinalaista tarkkuutta.
On olemassa kookkaita kotelokaiuttimia, joiden bassopään resurssit ovat selvästi kohtuukokoista Gradient Revolutionia vallattomampia, mutta sävyjen tarkkuus saattaa kuitenkin jäädä järkihintaisesta suomalaisesta jälkeen.
Muutakin kuin rytmitykitystä
Rytmillinen puoli jää usein Revolution-arvosteluissa vähälle koska kaiuttimen värittymättömyys, stereokuvan häkellyttävä tarkkuus ja yleinen epäkaiutinmaisuus vievät kuuntelijat helposti akustisen musiikin äärelle ja etenkin klassiseen musiikkiin. On, tottakai klassisessakin musiikissa on rytmi, oleellisena osana. Se vain kuuluu erilaisena kuin funkin ja teknon kuuntelijaa nytkyttävä syke.
Kun huone ei pääse sotkemaan ääntä ovat artikulaatio ja yleinen selkeys erinomaisia siitäkin huolimatta, että niitä ei äänensävyllä korosteta yhtään. Ihmisääni kuulostaa huomattavan aidolta ja vaikuttavalta äänite toisensa jälkeen. James Hetfield, Billie Holiday, joku arabiaa painokkaasti ääntävä mies, Madonna tai vaikka Remu Aaltonen.
Remu palautti taas siihen kulkevuuteen. Ei nimittäin ole Revolla ongelmia rockinkaan kanssa, ”Täällä hässi Lassie” ja ”Ketoon beibe” vetävät kylmät väreet selkäpiihin ja Albertin kitara määrää suonissa kiertävän veren paineen ja nopeuden äärimmäisellä tarkkuudella ja taidolla. Viimeistään Roadrunnerin alussa kuuluva syöksykierteessä ulvova kitara ja Remun hektinen rumpalointi alleviivaavat sen, miten hyvin Revolution pystyy upottamaan kuuntelijan todella todella syvälle teoksen tunnelmaan. Täysin teoksen luonteesta riippumatta.
Hurriganesia seuraa aakkosissa Igor Stravinsky. Napin painalluksella vonkuvan sähkökitaran stage vaihtuu suureksi saliksi, jossa orkesteri alkaa piirtää Tulilinnun balettitanssijoille nyansseja täynnä olevaa taustaa. Infernal Dance of King Kastchein räjähtäessä käyntiin Revolution osoittaa kykenevänsä huomattavaan dynamiikkaan kunhan äänenpaineet pidetään edes jotenkin holtillisina.
2-5-7?
Gradient Revolution mielletään selkeästi puristisen kaksikanavaisen järjestelmän kaiuttimeksi. Sellainenhan se on ollut aikojen alusta ja sellaisena se on rankattu maailman lehdistössä kerta toisensa jälkeen maailman kovimpien kaiuttimien joukkoon.
Joten miksei sen vahvuuksia hyödyntäisi elokuvakäytössäkin, ja monikanavaisen musiikin toistossa? Koska markkinoilla on erinomaisia akustisesti läpinäkyviä valkokankaita voi kaikki kolme etukanavaa sijoittaa kankaan taakse ilman äänellisiä ongelmia. Tilan koon ja budjetin mukaan sitten kahteen tai neljään surroundkanavaan myös Revolutionit tai ainakin Gradient 5.0:t.
Keskikanava? Ei, en laittaisi 5.0:aa keskelle vaan nimenomaan kolmannen Revolutionin. Sen edistyksellinen rakenne vähentää niin paljon huoneheijastuksia, että ääni on kertaluokkaa tai kahta värittymättömämpi ja läpikuultavampi kuin laadukkaassa kotelokaiuttimessa.
Jos olet mennyt hankkimaan projektorin sijaan television niin se ei ole minun syyni. Ennemmin kuin laittaisin hyvääkään kotelokaiutinta keskelle, koittaisin pelkkää Revolutionin hattuosaa ja määrittelisin sille AV-vahvistimen bassonohjauksesta jakotaajuudeksi 200Hz.
Moni omistaja lirissä
Hifiharrastajissa on pahoja ongelmatapauksia. He ovat ostaneet Gradient Revolutionit ja keränneet niiden eteen hyvän elektroniikan. Ja sitten he ovat jumissa. Mieli tekisi kokeilla jotain muuta, mutta sopivaa askelta ylöspäin ei tahdo löytyä ilman järjetöntä rahallista lisäpanostusta. Ainoa selkeä askel eteenpäin ilman mitään sivuoireita on siirtyminen aktiivi-Revolutioniin, mutta sen jälkeen tie onkin hukassa.
Yksinkertaisen ovelan rakenteensa ansiosta Gradient Revolution vähentää huoneen musiikkia sössivän vaikutuksen minimiin. Se suuntaa ääntä selvästi kuuntelupaikalle, mutta ei kuitenkaan niin voimakkaasti, että kaksikanavaisen äänen kaipaamat huoneheijastukset häviäisivät kokonaan.
Onko Revolutionissa muita heikkouksia kuin se, että siitä on vaikea millään järjellisellä summalla siirtyä äänenlaadussa kokonaisvaltaisesti eteenpäin? Ehkä ainoa asia on se, että jos haluat paineistaa suuren tilan ja paukuttaa todella lujaa, Revolutionin kapasiteetti voi loppua kesken.
Kyse ei siis ole sinfoniaorkesterin soittamisesta luonnollisella voimakkuudella vaan tekno-raven pitämisestä isossa hallissa. On hifikaiuttimia, joista irtoaa äänenpainetta vielä selvästi enemmän. Muilla osa-alueilla ne tyypillisesti jäävät selvästi jälkeen.
Gradient Revolution ei ole turhaan elänyt näin pitkään. Sen akustinen perusrakenne on edelleen niin paljon edellä peruslaatikkoa, että lähinnä hämmästyttää. Miten mitään tälläistä ei ole kenelläkään muulla tarjolla? Mukava puoli on tietysti se, että tämä huippukaiutin on kotimaisena tuotteena paljon halvempi meille kuin muissa maissa asuville.
Lyhyesti: Absoluuttisella asteikolla erittäin kovatasoinen kaiutin järjellisestä hintalapustaan huolimatta.
Hinta: 4 890 euroa pari
Valmistaja: Gradient
Gradient kauppiaasi:
15 Comments
Jos ei ole varaa siihen
Jos ei ole varaa siihen kokonaan kustomina tehtyyn huoneeseen (+ omaan audiokiinteistöön), niin tämä on kyllä vahvasti Se Kaiutin, millä lähteä kaiutinäänentoistoa yrittämään.
Olen viimeiset 10 vuotta tutkinut asiaa, ja vastaavalla tavalla joustavaa kaiutinta ei todellakaan ole olemassa koko maailmassa. Joskus oli vallalla käsitys, että bassonkin pitäisi olla kardioidi. Mutta eihän se ole niin joustava ja taktisesti sopeutuva operaattori kuin tämmöinen KÄÄNNELTÄVÄ dipolibasso, avainsanat nimenomaan käänneltävä ja basso. Mitä olen Revo-settejä nähnyt, 95% Revon käyttäjistä ei käytä/ymmärrä(?) tätä taktista special -ominaisuutta. Revot horottavat paneelisijoutuksessa 1 – 3 metriä seinästä melkein jokaisessa julkisuuteen saatetussa kuvassa. Tunteettomalla EQ:n käyttäjä-kuuntelijalla ja Revolutionin pyöriteltävällä dipoli-alaosastolla olisi taktisia tinkerointimahdollisuuksia aika paljon enemmän kuin yleisesti tiedetään.
Ehdotan Gradient Revolutionille Emeritus Kunniakaiuttimen plakaattia. Tämä kaiutin on oikeasti neron työtä ja tittelinsä ansainnut.
P.S. Erilliskiinteistön äänieristettyyn kuulolaitereiviin Revo on ehkä vähän vääräntyyppinen kaiutin. Ei kuitenkaan hätää. Siitä on olemassa tämäntyyppisiin(kin) kovennetun SPL:n viittomakielisiin special-tehtäviin soveltuva high SPL -velipuoli, Aktiivi-Revo. Kaksinkertaisilla dual decker -lisäreivausyksiköillä + väh. 300 wattia päätetehoa per bassokanava = kuulolaite on luvattu valomerkkiin asti reivanneille. Kuurokin DJ nyökkää hyväksyvästi.
Tulipahan vaan mieleen että
Tulipahan vaan mieleen että kun olet Samu myös noita toisia Suomalaisia G-vehkeitä eli Geneleccejä paljonkin testaillut (ja omistanut), niin kuinkas vertaisit saman hintaluokan aktiivi-Revoja ja Genejä samassa hintaluokassa? Onko lähinnä omenat vs. appelsiinit, vai voiko jompaa kumpaa sanoa jollain tapaa ”paremmaksi” kun puhutaan äänenlaadusta?
Kaksi kovaa Geetä lähestyvät
Kaksi kovaa Geetä lähestyvät äänentoisto hieman eri suunnista. Gradient Revolutionissa pyritään minimoimaan huoneen tuomat haittavaikutukset eli suuntaamaan riittävä määrä ääntä suoraan kohti kuuntelupaikkaa. Geneleceissä taas pakataan ihan kaikki, mitä kuunteluun ja äänen tasapainoiseksi saattamiseen tarvitaan niin kompaktiin pakettiin kuin mahdollista.
Voihan sitä mennö johonkin huoneeseen ja laittaa vuoron perään G:t ja G:t soimaan ja sitten verrata. Mutta jo kääntö toiselle seinälle saattaisi tuoda eri tuloksen, saati roudaus eri huoneeseen. Ei sillä, Genet ovat helppoja roudata, 8050:n saakka niille on ihan kantokassejakin ja 8260:ssa on hyvä kahva takana.
Oisko tässä sopiva kaiutin
Oisko tässä sopiva kaiutin Niilon PONO-systeemiin? Vai miten PONON ääni on tarkoitus saatttaa ilmoille?
PS: edelleen vaikuttunut ensikuuntelusta erään helsinkiläisen hotellin huoneessa…
Pono on ohjelmalähde siinä,
Pono on ohjelmalähde siinä, missä mikä vain muukin. Ja hyvälle ohjelmalähteelle on aina järkevää laittaa hyvä vahvistin ja kaiuttimet seuraksi.
PS. Olikohan ensikuuntelussa pari kullanhohtoista Accuphasea ja mustapukuinen mies soittamassa mitä sattuu?
Koaksiaalissa ja yli 200hz ei
Koaksiaalissa ja yli 200hz ei ilmeisesti isoja eroja Revolutionin ja Evidencen välillä..? Johtuuko muuten Evidencen (sama varmaankin Revoissa myös) bassoelementin asettelusta se, että esim. Audyssey ilmoittaa niiden olevan out of phase?
Koaksiaalielementin toistama
Koaksiaalielementin toistama alue eli 200 hertsistä ylöspäin on hyvin samankaltainen Revolutionissa ja Evidencessä. Revolution bassopää vain poikkeaa todella paljon edukseen. Se on poikkeuksellisen iskevä, aineeton ja sävykäs.
En tiedä, miksi Audyssey ilmoittaa basson olevan out of phase. Oleellistahan on, että basson ja keskialueen jakotaajuudella vaihe integroituu hyvin. Joskus se vaatii bassoelementin vaiheen kääntämisen.
Kiitos näkemyksestä! Arvioin
Kiitos näkemyksestä! Arvioin mahdollisia hyötyjä Evidencestä (passiivi) Revolutioniin vaihdettaessa. Kompromisseja joutuu nykyisessä avoimessa tilassa tekemään – sama tila on olohuone ja kotiteatteri, seiniin ei paljoa matkaa saa ainakaan vasen etukaiutin, toinen taas saa ainakin sivuseinään paljon tilaa. Mietin kumpi tuollaisista sijoittamisista kärsisi vähiten.Evit toimii kuitenkin hyvin ja uloitteekkaasti. Out of phase -asiasta – tämä ei siis vielä koettuna revoilla, se ilmeni kahdellakin eri parilla evidencejä (joten viallisista jakosuotimista tms. tuskin on kyse). Jos nuo suuntasi häiriintyneesti siten, että kuuntelupaikalle osoitti ja näkyi kompromissina sekä koaksiaalielementti, että kyljessä oleva bassoelementti, Audysseyn ilmoitusta ei saanut. Ja tuon ilmoituksenhan voi ohittaa, ajattelin vain tiedustella asiantuntijoidenkin kommentteja 🙂
Revo muuten toimii
Revo muuten toimii erinomaisesti huonekorjattuna. Sen bassopää on tyypillistä laatikkokaiutinta parempi usein sellaisenaan, mutta yhtä iso lisähyppäys eteenpäin saadaan sillä, että paikataan alle 200Hz rosot keinoälyllä pois. Toki Evikin paranee huonekorjauksella.
Edit: Pointtina siis se, että Revo voi toimia hyvinkin lähellä seinää huonekorjauksen kanssa.
”Basson kolmiomuodossa on
”Basson kolmiomuodossa on useampikin juju. Yksi ihan selvä on se, että kolmella jalalla seisova esine ei koskaan keiku. Toinen on mahdollisuus pyörittää bassoa ja hattuosaa toisistaan riippumatta eri asentoihin. Jotta kahden osan vaihe pysyisi aina kuuntelupaikan suhteen samana, voi kytkentäkaapelin laittaa kahdella eri tavalla riippuen siitä, ovatko bassojen kartiot vai magneettipuoli kohti kuuntelupaikkaa.”
Jos vain toisen kaiuttimen basso-osaa kääntää (koksut risteävät kuuntelupaikan edessä, vasen basso-osa eteenpäin, oikea suoraan etuseinän mukaisesti oikealle), niin kuinka tällöin kaapelointi tulisi tehdä?
Pääosin niin, että jos
Pääosin niin, että jos bassoelementistä ”näkyy” kuuntelupaikalle magneettipuoli eikä kartiota niin yhdysjohto käännetään toisinpäin. Nyt on vain se juttu, että oletan tämän kääntävän hattuosan vaiheen, ei basson vaihetta. Asialla ei ole merkitystä, jos molemmissa kaiuttimissa tehdään sama temppu.
Sinulla olisi tarkoitus kääntää vain toisen kaiuttimen basso-osa niin, että magneetti näkyy kuuntelupaikalle. Toinen pysyy kartio kohti kuuntelupaikkaa. Tällöin se oikeanpuoleinen (eli magneetti näkyvillä) tarvitsee kaksi kääntöä: sekä yhdysjohto toisinpäin että kaiutinkaapelit basson pohjassa plus miinukseen ja miinus plussaan. Tuo kaiutinkaapelien kääntö kääntää basson vaiheen tarkoitukseen sopivaksi ja hatun yhdysjohdon kääntö taas hatun vaiheen samaksi kuin vasemmassa kaiuttimessa. Ilman jälkimmäistä et saa stereokuvaa toimimaan – jos siis hatut ovat keskenään eri vaiheessa.
Anti-Modekin kiinnostaa.
Anti-Modekin kiinnostaa. Mietin, mikä olisi oikea tapa kytkeä se (ne), jos haluaisi sekä 1) puhtaassa stereossa nauttia anti-moden korjauksista (aktiivi-)revoissa ja mahdollisesti subbarissa sekä toisaalta 2) monikanavassa pääkaiuttimissa sekä LFE-kanavassa olevassa subbarissa? Vai onnistuuko tämä lainkaan ilman piuhojen siirtelyä käytön vaihtuessa? AV-vahvarin avut tapauksessani rajalliset, Audyssey XT32 tuo ikäviä muutoksia keski- ja ylä-ääniin eikä antane muokata vain bassopäätä.
Aseta Anti-Mode 2.0 Dual
Aseta Anti-Mode 2.0 Dual Coren juuri ennen aktiivisuodinta ja säädä kalibroinnin yhteydessä ylärajataajuudeksi haluamasi. Turvallinen maksimi on varmaan siellä 300Hz kohdalla, mutta mahdollisesti alempikin riittää.
Toinen vaihtoehto on sijoittaa peli aktiivisuotimen jälkeen pelkkään bassokanavaan, mutta se tietysti aiheuttaa prosessoinnillaan hieman viivettä. Isompi ongelma on kuitenkin se, että tulkitseeko se aktiivisuotimen jakosuodon jollain tavalla korjattavaksi eli yrittää paikata sitä bassojen alipäästöä.
Audysseyn pakkokorjauksista liian ylös on kommentoinut useampi. Yamahan YPAO:ssa saa käsittääkseni käsin muokattua tehtyjä korjauksia jälkikäteen eli liian ylös ulottuvat voi nollata. Anthemin ARC:n kanssa kalibrointivaiheessa määritellään, miten ylös korjaus tehdään. Pioneerin omasta korjaimesta ei ole tarkkaa tuntumaa, ja muitakin voi olla.
Moi soiko hyvin pienelläkin
Moi soiko hyvin pienelläkin äänen voimakkuudella
Tuleva vahvistin Marantz hd-amp-1 sopivatko yhteen
Kysymykseesi ei ole
Kysymykseesi ei ole yksioikoista vastausta. Osa ”hiljaakin hyvin soivaa” kaiutinta etsivistä, hakee selvää loudness-äänensävyä, joka kompensoi korvan pientä herkkyyttä bassoille ja diskanteille pienillä äänenvoimakkuuksilla. Sellainen Revolution ei ole.
Vaan kyllä Revolution piirtää stereokuvaa ja avaa äänitettä hienosti rauhallisellakin kuunteluvoimakkuudella. Eli jos sitä mietit niin hyvin toimii.
Moni Revolutionin omistaja sanoo, että etenkin bassopää kaipaa vahvistimelta mahdollisimman paljon ruutia toimiakseen optimaalisesti. HD-AMP 1 ei ole tehohirviö, mutta en keksi, miksei sillä silti voisi ihan hyvin kuunnella musiikkia Revojen kanssa. Sitten jos (kun…) nälkä kasvaa syödessä niin kokeilee jotain järeämpää.