fbpx
Testit

Fiil Diva eli Canviis -Bluetooth-vastamelukuulokkeet testissä

Menevää ja mehevää langattomasti

Oli aika kun minäkin suostuin pitämään vain johdollisia isoja kuulokkeita. Pakko vain myöntää, että näissä langattomissa korvalehden päälle asettuvissa Fiileissä on monta hyvää puolta. Eikä äänenlaatu ole niistä vähäisin.

Fiil. Fiilis siis. Kunhan pääsee yli siitä, että Diva ja Canviis ovat yksi ja sama asia – nimi vain muuttui matkan varrella – Fiil-kuulokkeet vetoavat ostajan fiilikseen heti ensituntumasta alkaen. Edes mahtava Apple ei pysty luomaan tuotteilleen (jotka maksavat näihin kuulokkeisiin verrattuna moninkertaisesti) suurempaa tyydytystä tuottavaa avaustapahtumaa. Tukevasta satiinivalkoisesta pakkauksesta paljastuu tukeva musta kotelo, johon Canviis (Diva) -kuulokkeet on pakattu. Tuossa kotelossa ne liikkuvat tarvittaessa myös matkalaukussasi ilman, että tarvitsee murehtia arvokkaiden luurien ruttautumisesta. Jos nyt jostain syystä haluaisit laittaa ne matkatavaroiden joukkoon sen sijaan, että käyttäisit niitä. Kummallinen ajatus itse asiassa.

Kotelon alta paljastuvat käyttöohje sekä USB-latauskaapeli ja 3,5-millinen kuulokekaapeli. Vaikka nämä ovatkin langattomat aptX Bluetooth -luurit, sopii niitä käyttää myös kaapelilla, jos se on tarpeen – joka äänilähteessä kun ei Bluetoothia kuitenkaan ole. Toiminta-ajaksi luvataan 32 tuntia (ja viiden minuutin latauksella luvataan 3,6 tunnin käyttöaika). Toki akun riittävyyteen vaikuttaa se, millaisella äänenvoimakkuudella luureja käytät. Vaan harvassa ovat ne tilanteet kun et pysty lataamaan kuulokkeita ja tarve soittaa musiikkia on lähes puolitoista vuorokautta. Ei nimittäin mikään akun varassa elävä soittopeli pysy niin pitkään hengissä ilman lisälatausta.

Itse kuulokkeet huokuvat laatua. Hyvin pehmeää nahkaa oleva panta ja korvatyynyt yhdessä metallisen rakenteen ja erinomaisten saranoiden kanssa tuovat tunteen, jota ei halpatavaroiden kanssa synny. Premium, luksus, millä nimellä sitä sitten haluaakin kutsua. Halvempi ratkaisu olisi ajanut asian, mutta nyt se tehdään varmuuskertoimella ja tyylillä. Ulkopinnassa oleva hillitty Fiil-logo näyttää metalliselta, mutta siihen syttyykin valo kun kytket virran päälle. Paitsi, jos haluat pitää valon poiskytkettynä.

Appi myös, luonnollisesti

Minä muistan kun kuulokkeet olivat puolen kilometrin kierrejohdolla varustettuja ja näyttivät sopivan parhaiten helikopterilentäjän päähän. Nykyään luurit kytkeytyvät ohjelmalähteeseen langattomasti ja moninaisia ominaisuuksia äänensävy mukaanlukien ohjataan omalla puhelinsovelluksella. Kaikenlaista… Voit kytkeä sen Fiil-valonkin päälle ja pois sovelluksella.

Etenkin nuorempia kansalaisia kiinnostaa varmasti eniten MAF eli My Audio Fiilter (luonnollisesti kaksi i-kirjainta kirjoitusasussa). Päävaihtoehdot ovat Open, Monitor ja Active Noise Canceling, sekä tietysti se fiiltterit pois päältä. Lisäksi on vielä tuuliseen ympäristöön suunniteltu vaihtoehto.

Ulkona paistaa aurinko ja on tyyntä eikä toimistossakaan tuule mainittavasti. Kun lisäksi näiden muokkausten tyyli on paljolti makuasia, totean vain pitäväni itse selvästi eniten siitä off-asennosta, jossa kaikki ylimääräinen äänen viäntely on kytketty pois ja voin keskittyä siihen alkuperäiseen esitykseen. Se kun välittyy varsin hienosti. Heikommissa olosuhteissa on sitten tyydyttävä siihen, että olosuhteet heikentävät toiston laatua. Lisämuokkausta äänelle voi tehdä bassoa tai diskanttia korostavilla vaihtoehdoilla sekä tilavaikutelmaa kasvattavalla valinnalla.

Elllet halua käyttää appia, voit säätää kuulokkeiden ominaisuuksia pyyhkäisemällä oikean kuulokekupin pintaa tai käyttää sen painikkeita. Vaan on säätöjen teko puhelimesta kyllä selvästi helpompaa ja selkeämpää.

Sopivasti mehevät

Eli asiaan. Kuulokkeiden tehtävä on toistaa musiikkia joten luurit korville ja, ja… Pakko vain tässä kohtaa sanoa, että minulle kuulokkeet, joita ei tungeta korvakäytäviin ovat vain niiiin mukavat. Monet näistä korvalehden päälle tulevistakin painavat korvia, mutta Canviis / Diva ei. Puristus päähän on juuri sopiva, luurit eivät putoa päästä, mutta eivät rutista kalloa ja korvatyynyjen nahka tuntuu mukavalta.

Bassopää mätkii voimalla, ei pullistelevasti, mutta uskottavuudella..

Miltä se Fiil Canviis / Diva nyt sitten kuulostaa? No, siihen ei ole vain yhtä vastausta koska kuulokkeita ohjaavalla puhelinsovelluksella niiden ääntä voi tosiaan räätälöidä maun ja käyttötarkoituksen mukaan. Kaikki ylimääräinen äänen prosessointi poiskytkettynä ne ovat minun makuuni varsin loistavat.

Bassopää mätkii voimalla, ei pullistelevasti ja muuta äänialuetta peittävästi, mutta sellaisella uskottavuudella, että Billy Gibbons And The BFG’s saa hymyn nopeasti huulille. Iso osa hymyä on kulkevuus, musiikki etenee hyvää tahtia, rytmiikka nyansseineen toistuu mainiosti – vartalo lähtee kerta toisensa jälkeen biisin lempikohdissa liikkeelle. Keskialue ei ole samalla tavalla superavoin kuin joissain studiokäyttöön tehdyissä kuulokkeissa, mutta niissä taas bassopuoli tapaa sitten olla paljon kevyempi. Diskantti on selkeä ja puhdas, missään vaiheessa se ei ala ylikirkkaaksi tai riipiväksi.

Voi sitä johdollakin. Minun puhelimeni kanssa Bluetooth vain kuulosti paremmalta.
Voi sitä johdollakin. Minun puhelimeni kanssa Bluetooth vain kuulosti paremmalta.

Rasittamattoman helppo ja mehevän menevä on se, mihin Fiil Canviis / Diva -kuulokkeiden soundin voi tiivistää. Bluetooth-yhteys myös varmistaa, että äänenlaatu ei riipu puhelimesi tai muun äänilähteesi kuulokeliitännän laadusta. Omalla OnePlus 5 -puhelimellani vaihto Bluetoothista kuulokejohtoon vie bassoilta mehut ja tekee kulkevuudesta laiskempaa. Bluetooth-yhteydellä musiikki soi paljon innostavammin, johdollisella vartaloni ei enää liiku biisin tahdissa.

Tämä ei siis ole kuulokkeiden vika vaan vain sitä, että vaikka puhelimeni maksaa noin 500 euroa, sen DA-muunnin ja kuulokevahvistin eivätole mitenkään loistavat. Kuulokkeiden laatu kyllä riittää vaikka siihen, että hankit niille OTL-putkivahvistimen ja useamman tuhannen euron erillisen DA-muuntimen. Ero kyllä kuuluu Fiil Canviisin (Divan) kautta

Joten vaihdan takaisin Bluetooth-yhteydelle ja soundi avautuu taas paljon innostavammaksi. Tähän Fiilikseen sopii hyvin vaikka The Fabulous Thunderbirdsin Scratch My Back, Canviisin (Divan) tyylinen rennon sulavasti liikahtava syke.

Kova haastaja

Fiil on markkinoilla haastajan asemassa. Valtamerkit ovat haalineet markkinoita ja uudella tulokkaalla on todella tiukka näytön paikka. Fiil ei iske nyrkkiä pöytään vaan sujahtaa ystävällisen mukavana mukaan keskusteluun ja osoittautuu hyvin miellyttäväksi uudeksi tuttavuudeksi, jonka kanssa tekee mieli viettää enemmänkin aikaa. Musiikkimakummekin vaikuttaa hyvin yhtenevältä, Fiil Canviis / Diva istuu hyvin rytmiin perustuvalle musiikille vaikka sujuvasti Stravinskyn baletitkin niistä soljuivat.

Maailmalla tehdyt arvostelut kuulokkeista ovat hyvin yhteneviä. Täyteläisen miellyttävästä äänenlaadusta pidetään ja yleinen laadukas vaikutelma miellyttää. Thenextweb.com sanoo, että nämä ”Kiinan Beats-kuulokkeet” ovat paremmat kuin aidot Beatsit. Äänenlaatua kehutaan oikein hyväksi ja hauskaksi vaan ei yliampuvaksi.

Engadget puolestaan aloittaa kommentoimalla laatua super premiumiksi. Äänessä hämmästytti kuulokkeiden kyky nostaa esille yksityiskohtia, joita ei ole aiemmin huomannut.

Fiil on kiitettävän mukava tulokas kuulokemarkkinoille. Canviis eli Diva osuu malliston keskelle, sekä hintansa että kokonsa puolesta. Premium-tuntuma on vahva niin materiaalien kuin yksityiskohtienkin kohdalla ja äänelliset avut saavat varmasti paljon ystäviä. Ei liian kuivaa, ei liian steriiliä, mutta ei myöskään ihan teinibassoa, siitä on mehevä soundi tehty.

Lyhyesti: Hyvin mukavat, todella pitkään akulla toimivat ja soundiltaan mainion mehevät ja menevät kuulokkeet.
Hinta: 279 euroa
Maahantuoja: Concept Hifi

Fiil-kauppiaasi:

Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap