fbpx
Testit

Bang Olufsen Beovision Avant -55-tuumainen 4K-televisio testissä

Jos olet ostamassa maailman parasta televisiota ja olet etsinyt sopivaa ominaisuuslitanioiden ja numeroarvojen perusteella niin en ole varma, onko tämä uusi Bang & Olufsen -televisio sinulle. Niitä isoja numeroita ja ominaisuuslistoja saa halvemmalla muilta merkeiltä. Sen sijaan, jos haluat yksinkertaisesti sekä makeimman että hienostuneimman television niin aasialaisvalmistajat putoavat heti lähtöviivalla.

Totta, jonkun aasialaisvalmistajan 4K-paneelihan siellä on sisällä ja ihan varmasti saman paneelin saa joltain toiselta merkiltä halvemmalla. Toisaalta, tuoreen C-luokan Mercedeksen konehuoneessa hurisee Renaultin diesel-moottori. Tästä huolimatta en usko Mercedeksen ostajakunnan tämän perusteella päätyvän sankoin joukoin Rellukauppojen asiakkaiksi.

Laitteissa on muitakin arvoja kuin se numero- ja kirjainlyhenteiden litania esitteen takasivulla.

Sinun säätösi

Tanskalaiset tuumivat, että hyvin usein me haluamme television avatessamme sen saman asian. Avaamme saman kanavan samaan aikaan päivästä, joka tarkoittaa, että äänenvoimakkuuskin on mukava olla sama. Ja itse asiassa katselupaikkammekin on yleensä yksi ja sama.

Ratkaisu on My Button eli Oma Valinta. Kaukosäätimen, aivan uuden ja modernin ja silti hyvin klassisen Beo-säätimen, yläreunassa on kolme Oma Valinta -nappia. Kuhunkin niistä voi tallentaa kaikki kulloinkin käytössä olevat asetukset kuten katsottavan kanavan ja äänenvoimakkuuden.

Kun kyseessä on Bang & Olufsen, se luonnollisesti myös huomioi katselupaikkasi ja tallentaa moottoroidun jalustan asennon. Muutenhan joutuisit katselemaan ruutua, joka osoittaa jonnekin ihan muualle. Aivan yhtä epäkohteliaan tuntuista kuin se, että keskustelukumppanisi katselisi koko ajan jonnekin muualle.

Niin, se tuore versio kaukosäätimestä – BeoRemote One. Se on tyylillisesti tuttu ja turvallinen, ja silti rajusti modernimpi kuin edellinen Beo4-malli. Kevympi, solakampi, käteen muodoiltaan pehmeämpi ja miellyttävämpi. Karkean epäkohtelias kommentti olisi, että jo oli aikakin. Vaan Bang & Olufsenin tuotteissa on aina ollut vahvasti mukana se, että ne kestävät aikaa. Asioita ei uudisteta joka vuosi vain siksi, että saataisiin uusi numerosarja etulevyn nurkkaan ja kaksi kirjainlyhennettä lisää sinne esitteen takasivulle.

Varmasti osa pitkään Beo-asiakkaina olleista ihmisistä jää kaipaamaan vanhemman Beo4:n valurautaharkkoa muistuttavaa olemusta, mutta maailma muuttuu. Oma Valinta -näppäimien lisäksi uuden säätimen yläreunaa koristaa OLED-näyttö. Näytöllä voi valita esimerkiksi ohjelmalähteen ja ohjelmallisen valinnan mukava puoli on se, että se on omalla kielelläsi eikä sillä, mitä perinteisen kaukosäätimen nappulaan olisi kirjoitettu.

Kuten aina Bang & Olufsenin kaukosäätimien kanssa, BeoRemote One ei ohjaa vain televisiotasi vaan kaikkea kotisi valaistuksesta alkaen.

Monipuolinen mediakeskus

Beovision Avant toimii hyvin kodin mediakeskuksena, se toistaa joka paikasta ja kaikenlaista kuvaa ja ääntä. Koska television rakenteessa ei ole pyritty mahdollisimman pitkälle vietyyn litteyteen on sisällä tilaa kaikenlaiselle oleelliselle. Osa oleellisesta on yhdysrakenteista ja toisaalta takana auki liukuvan alumiinipaneelin alle saa vaikka USB-kovalevyn tai Apple TV:n. Apple TV tuo Netflixin ja monet muut nettitelevisiopalvelut vaivattomalla, aina viimeisten päivitysten mukaisella ja hyvin toimivalla tavalla tarjolle. Mahtuvatko molemmat yhtä aikaa? Kannattaa kokeilla ensin fyysisesti mahdollisimman pienikokoisella kovalevyllä.

Avantin valikoista löytyvät myös suoraan Spotify ja Deezer -musiikkipalvelut eli kuunneltavan materiaalin määrä ei ainakaan lopu kesken. Kuunneltavan materiaalin, mutta tämähän oli televisio? Siitä kohta lisää. Youtube ja nettiradiot ovat luonnollisesti myös mukana. Näiden käyttö on sujuvaa BeoRemote app -sovelluksella, joka on sekä Androidille että Applen iOS:lle, mutta mahdollista tietysti omalla BeoRemote One -säätimelläkin.

Se äärimmäisen litteyden välttäminen on tehnyt myös Bang & Olufsenille aina tärkeän asian mahdolliseksi, hyvän äänentoiston televisiossakin. Rakenteeseen on piilotettu kolme etukanavaa, kaikki kaksituumaisen keskiäänielementin ja 19-millisen diskantin kaksitierakenteita.

Television takana on pääkaiuttimien 6,5-tuumainen subwoofer sekä tilaa esimerkiksi Apple TV:lle tai USB-kovalevylle.

Lisäksi on kaksi subwooferia. Toinen on 6,5-tuumainen, se toimii vasemman ja oikean kanavan tukena kun kuunnellaan musiikkia. Pienempi nelituumainen on pelkästään keskikanavalle ja aivan keskikanavan keskiääni- ja diskanttielementtien vieressä. Tämä mahdollistaa sen, että järeämpienkin pääkaiuttimien kanssa television oma keskimmäinen kaiutin hoitaa keskikanavan tehtävät kunnialla silloinkin kun pääkanavat toistuvat erillisten järeämpien kaiuttimien kautta.

Jos sinulla sattuu olemaan televisio yhdellä seinällä ja viereisellä valkokangas, osaa Avant kääntää kaiutinjärjestelmän halutessasi niin, että samat kaiuttimet vaihtavatkin paikkaa monikanavatoistossa ja muuttuvat valkokankaan kaiutinjärjestelmäksi. Huulisynkka ja langallisten sekä langattomien kaiuttimien viiveiden säätö sujuvat automaattisesti. Toisin sanoen langattomat surroundit, langalliset pääkaiuttimet ja langaton subwoofer ei yhdistelmänä ole mikään ongelma.

Bang & Olufsenilla on kolme langatonta WISA-standardin mukaista kaiutinmallia ja yksi subwoofer. BeoVision Avant tukee yhteensä 21 lisäkaiutinta, langallisena tai langattomana. Avant toimii siis koko kodin mediakeskuksena.

Koska Avant tukee langatonta WISA-standardia, johon kuuluu Bang & Olufsenilla jo kolme kaiutinmallia ja subbari, on niin järeämpien pääkanavien kuin surroundkaiuttimienkin ”kytkeminen” erittäin helppoa. Ainoa vaadittava asia on television valikossa käyminen.

Itse asiassa Avantiin voi kytkeä langallisesti tai langattomasti yhteensä 21 kaiutinta. Voit esimerkiksi kuunnella langattomilla kaiuttimilla terassillasi Spotifyä ilman, että muiden tarvitsee sisällä kuunnella epäilyttävän musiikkimakusi helmiä.

Hifilaatuinen tv-ääni

Lyhyesti sanottuna Avantin äänipuoli toimii hiton hyvin. Tottakai bassopää muuttuu vielä jykevämmäksi erillisellä subbarilla tai kookkailla pääkaiuttimilla, mutta silloinkin Avant toimii keskikaiuttimena ja hoitaa sen puolen kiitettävästi. Dialogin laatu on hyvin puhdas, artikulaatio on selkeä ja puheesta saa aina hyvin selvää nyansseja myöten. Samoin akustiset instrumentit toistuvat luonnollisina ja sävykkäinä. Erityinen ilonaihe on se, että keskikanavalla ei koiteta kasvattaa keinotekoisesti toistettavien asioiden kokoa – eli tehdä niistä paksun kuuloisia.

”Dialogin laatu on hyvin puhdas,
artikulaatio on selkeä ja puheesta
saa aina hyvin selvää
nyansseja myöten.”

Pelkillä television kaiuttimilla äänikuva on ilmavan laaja vaikka kaiuttimet ovatkin vain metrin päässä toisistaan. Ja jos mielipaikkasi huoneessa ei olekaan tasan keskellä perinteistä stereo-sweetspottia niin sen kuin käännät ruudun osoittamaan sinne, missä itse olet ja teet siitä yhden muistipaikan – musiikinkuuntelu mielituolissa.

Bassopää on hyvin toimiva, ei pullisteleva, mutta mukavasti potkaiseva. Se 6,5-tuumainen television takaseinään piilotettu subwoofer ei yritäkään venyttää bassotoistoa kuuloalueen alarajalle, mutta tuo ääneen hyvin täyteläisyyttä ja potkua.

Jos pääkaiuttiksi haluaa erillisen järeän vasemman ja oikean kanavan, kuten 20 hertsiin saakka toistavat ja silti kompaktit BeoLab 20:t, televisio hoitaa keskikanavan tehtävät kiitettävän hyvin.

4K kuva mahdollisimman lähelle

Kytkettäessä Avantiin virrat kaiuttimet laskeutuvat alas ja levenevät tippaa vaille näytön levyisiksi. Ja jotta 4K-kuvasta saisi kaiken irti tv pyörähtää jalustallaan nelisenkymmentä senttiä lähemmäs katselijaa. Ainakin jos sen haluat niin tekevän. Vastaavasti sammutettaessa tai kuunnellessasi vain musiikkia jalusta kiepauttaa ruudun takaisin seinän viereen viemästä tilaa.

Lattiajalustan toiminta:

Lyhyeltäkin järkevältä katseluetäisyydeltä 55-tuumaisen kuvan leveys on tietysti suhteessa pienempi kuin projektorikuvalla ja sen takia 4K:n 3840 x 2160 pikselin nelinkertainen resoluutio verrattuna FullHD-kuvaan ei välttämättä tuo suoraan entistä tarkempia detaljeja. Se kuitenkin pystyy parantamaan kuvan luonnollista kolmiulotteisuuden vaikutelmaa, ilman mitään 3D-laseja tai sivuoireita.

4K-materiaalia on tarjolla hyvin vähän, mutta se vähäkin näyttää lähinnä mielettömältä. Syvyysvaikutelma, materiaalintuntu sekä yleinen terävyys ja yksityiskohtien tarkkuus ovat todella hurjia. Normaalimpi Blu-rayn FullHD-materiaali näyttää onneksi sekin kontrastikkaalta, puhdasvärisen värikylläiseltä ja juuri niin hienolta, miksi tekijät ovat sen luoneet.

Seinätelineen toiminta:

Avant taikoo järeällä videoprosessorillaan aamupäivän huuhaa-tv-sarjasta kuvanlaadullisesti yllättävän hyvän, mutta valitettavasti ei pysty puuttumaan puisevaan näyttelemiseen tai juonen täydelliseen unohtumiseen. Parempi kuvanlaatu toki saadaan kun lähteenä on Blu-ray tai vastaavan laatuinen mediapalvelin. Silloin liiallinen pakkaus ei aiheuta sen enempää pehmeyttä kuin palikoitumistakaan.

Se kaikkein paras kuvanlaatu saadaan Avantista irti vasta kun 4K-materiaali yleistyy. Siihen saakka Avant näyttää Blu-ray-kuvan poikkeuksellisen aidolla kolmiulotteisella syvyysvaikutelmalla.

Avantin yläreunassa oleva anturi tutkii television etu- ja takapuolella olevaa valaistusta ja sovittaa ruudun kulloiseenkin tilanteeseen.

Taipuu tilaan ja tarpeeseen

Bang & Olufsenin ehkä suurin hienous on sen kyky olla aina tahdikas ja kohtelias palvelija, joka mukautuu tarpeeseen. Piirteenä yllättäväkin saattaa olla pelitila, joka jättää kuvaprosessoinnin mahdollisimman vähäiseksi. Tämä tarkoittaa, että elegantti BeoVision Avant taipuu tiukkatahtisimpaankin actionpeliin.

Rauhallisemman käyttäjän iloksi ruudun yläkulman anturit mittaavat ympäröivän alueen kirkkautta ja värilämpötilaa erikseen edestä ja takaa ja sovittavan kuvan ympäröiviin olosuhteisiin. Ikkunankaan edessä Avant ei näytä päivällä himmeältä tai illalla räikeän kirkkaalta.

”Ikkunankaan edessä Avant
ei näytä päivällä himmeältä
tai illalla räikeän kirkkaalta.”

Äänettömän sulavasti ruutua liikuttavat jalustat tuntuvat rationaalisesti ajateltuna tarpeettomilta ja kalliilta, mutta kerrankin sellaisen aitona edessään nähtyään on myyty kerrasta. Onhan se aika miellyttävää ja kohteliasta tulla vähän lähemmäs katselijaa ja kääntyä oikeaan suuntaan.

Tekniikkaa murehtiville tiedoksi, että Avantin viisi HDMI-tuloa ovat nyt 1.4-versiota ja päivittyvät ohjelmallisesti 2.0-versioiksi kesän aikana. Voit siis kytkeä 4K-ohjelmalähteen vaikka jokaiseen, jos niin haluat. HDMI-liitännöistä yksi tukee myös HDCP 2.2 -kopiosuojausta.

Minä olen katsonut tykkikuvaa valkokankaalta parikymmentä vuotta enkä ole sinä aikana juuri jaksanut televisioista innostua. Paitsi näistä muutamista Bang & Olufsenin ruuduista, jotka ovat muotoilultaan upeita, toiminnoiltaan kohteliaan ystävällisiä ja esineinä aivan mahdottoman hienoja.

Kaiutinpalkki tulee esille vasta kun käynnistät ruudun. Kullekin kolmelle etukanavalle on 19-millinen diskantti ja kaksituumainen keskiäänielementti. Keskikanavalle on lisäksi oma nelituumainen subwoofer.

PS. 55-tuumainen ruutu on monelle kotikäyttäjälle riittävän iso, jopa suuri. 4K muuttaa tilannetta jonkin verran ja osa meistä haluaa upota vielä syvemmälle supertarkan kuvan maailmaan. Tätä varten kesällä tulee vaihtoehdoksi 85-tuumainen Avant ja syksymmällä 75-tuumainen versio. Nykyinen 55-tuumainen on reunaledeillä valaistu, mutta 75- ja 85-tuumaiset taustaledeillä eli kuvan kontrasti paranee niillä vielä entisestään.

Lyhyesti: Äänettömästi liikkuva, erittäin hyvä-äänisesti soiva televisio, joka erottuu kohteliaalla asenteellaan massasta.
Hinnat
Bang & Olufsen BeoVision Avant 55-tuumainen: 6 900 euroa
Moottoroitu lattiajalusta: 1 490 euroa
Moottoroitu pöytäjalusta: 1 490 euroa
Moottoroitu seinäteline: 1 490 euroa
Kiinteä seinäteline: 890 euroa
Valmistaja: Bang & Olufsen
Kirjoittaja

5 Comments

  1. AV-tiikeri

    ”Lyhyeltäkin järkevältä
    ”Lyhyeltäkin järkevältä katseluetäisyydeltä 55-tuumaisen kuvan leveys on tietysti suhteessa pienempi kuin projektorikuvalla…”

    Tarkoittaa siis olohuonemaisesti asennettuna, ”sisustuksellisesti järkevältä” katseluetäisyydeltä, tavallisessa oleskelusalonkihäröpalloasennuksessa. Keskiluokkaisen pönötys-edustavuuden tms. ulko-AV:llisen takia hajurakoa töllöttimeen ei ilkeä pienentää kovin paljon. Katseluetäisyys/näytön leveys -jakolaskussa katseluetäisyys on siis ns. lukittu.
    Miesluolan tyyliin asennettuna telkkarikuva on saatavissa suhteellisesti ihan yhtä isoksi kuin projektorikuvakin, koska katseluetäisyyden alamittaa ei ole. Voi siis lähentyä katsomaan niin läheltä kuin mahtuu kokonaisena katseluasemiin. Tätä sinun Samu pitäisi korostaa videonäytön kokoluokista tiedottaessasi nykyistä n. 500 %:ta enemmän: yleinen olosalonki vs. Miesluola, oh vs. ml. Se kaksi metriä leveä tykkikuva ei ole ainut mahdollinen mittakaava immersiiviseen videokateluun, jos katseluetäisyys ei ole parametrina lukossa.
    Itse katselen miesnurkkauksessani 42″:sta 130 senttimetrin päästä. Lähemmäs ei pääse, muuten koivet osuvat laitetasoon. Katseluetäisyys/näytön leveys -suhde on n. 1,4 l. ns. Ison Kuvan ja hyvä immersion alueella jo ollaan.

    Jatkuvasti tyyliin ”et ole mitään jos sinulla ei ole VIDEOTYKKIÄ” -hehkuttamasi videotykki olisi näyttövehkeenä kyllä hieno, myönnän. Mutta harvempi sen kokoluokan asennusta oikeasti mahtuu asentamaan muualle kuin olohuoneeseen. Ja olohuoneeseen todellinen AV-luolamies ei alistu. Ellei ole ns. single -AV-luolamies. Eikä nyt lähdetä tälläkertaa näihin massipäällikkö-asennuksiin yms. kokonaan tarkoitusta varten tehtyihin 5000 kg lattiavalu-kotiteatterihuoneisiin nyt ollenkaan, jookosta kookosta. On todellisuutta hyvin, hyvin harvalle.

    P.S. Tämän artikkelin kokoluokan telkkarista (55″) saisi oikein käytettynä jo todella mukavan kokoisen kompaktimiesluolan näytön.

    P.S.S. Ritarilinnan ala-aulassa 14 metrin päästä kirjasto-/baarinurkkauksesta katsottuna Samun 100″ videotykkikuvakin on enää säälittävä rähmä näkökentässä. Kuvakoko on aina SUHTEELLINEN asia! 😀 Siitä on turha kirjoittaa oikeastaan mitään jos ei samalla mainita tarkkaa KATSELUETÄISYYTTÄ. Tarkka katseluetäisyys on 10 senttimetrin tarkkuudella ilmoitettu kokonaisluku okulaarista näytön etulevikkeeseen.

  2. Artikkeli oli hyvin
    Artikkeli oli hyvin kirjoitettu, kuten kommentointikin. Tosin olen kommentoijan kanssa eri mieltä. Meillä on olohuoneessa vedettävä 106″ kangas ja pimennysverhot sekä valitettavasti vain enää 4.1 setti perhesovun ja käytännön ongelmien vuoksi. Huoneen saa pimennettyä riittävästi enkä vaihtaisi kokoonpanoa televisioon (paitsi minimissään tuleviin 80″ + 4k). Syynä on käytännön kokemukset. Minulla on ollut erikokoisia televisioita sekä tykki samanaikaisesti ja vaikka kuinka läheltä katson pienempää kuvaa ei immersio ole yhtä hyvä kuin tykissä.
    Ensimmäinen asia mitä et huomionut kommentissa on psykologinen vaikutus. Vaikka kuinka läheltä katsot, aivoit kertovat kuvan olevan pienempi ja tämä vaikuttaa myös kokemuksiin eikä se näy teoreettisessä etäisyysmittauksessa. Toinen asia on valo, joka televisiossa tulee suoraan edestäpäin, kun tykissä valo heijastuu. Tämä ominaisuus rasittaa silmiä vähemmän ja vaikuttaa myös katselumukavuuteen ja silmien rasittumiseen joka on myös yksilöllistä.
    En perusta mielipidettäni tieteeseen vaan vuosien kokemukseen ja vertailuun. Perheolkkarista saa batmanluolan helpoilla muutoksilla ja erittäin pienellä remontilla jos ei lähdetä ihan äänieristyslinjalle. Lisäksi suuri televisio on sisutuksellisesti haastavampi ratkaisu (ellei se ole kokoajan päällä), kuin helposti piilotettava tykki ja kangas. Näissä asioissa suurin vaikutus on kuitenkin subjektiivista ellei ole täysin alaan paneutuva ”ammattihifisti” tahi muusikko. Kiitoksia Samulle hyvästä sivustosta. Toivon, että kirjoitat tulevaisuudessa myös oculus vr:stä sen ilmaantuessa. Virtuaalitetterihan voisi ratkaista tämänkin ongelman 😉

    • AV-tiikeri

      Minkäkokoista telkkaria
      Minkäkokoista telkkaria tarkalleen olet katsonut ja tarkalleen kuinka kaukaa?

      No ei sitä katselun mittakaavaa voi nyt ihan kännykkä-/tablettitasolle pienentää. Immersio romahtaa l. aivot keksivät kusetuksen, kun näytön koko alkaa lähestyä liikaa ihmisen silmien väliä (n. 10 senttiä). Mutta ison telkkarin tasolle sen voi kyllä pienentää ilman kummoistakaan penalti shottia. Ihan hyvinkin.

      Samun viesti on ollut tähän asti se, että näytön leveyden minimi on 2 metriä. Alle sen kaikki on pelleilyä.
      Toivoisin tähän kohtaan jatkossa pienen tarkennuksen: minkä etäisyyden päästä tämä kaksimetrinen kuva Samulle kelpaa. Yli kymmenen metrin päästä tuskin enää, olen melko varma. Katseluetäisyys pitäisi siis tietää. Tästä saamme k.et/n.lev. -suhdeluvun. Sen pohjalta voimmekin ryhtyä sitten neuvottelemaan, olisiko tämä sama suhde skaalattavissa pienemmillä mitoilla pienempään mittakaavaan. Jos, niin kuinka paljon pienempään.

  3. Kiitos vastauksesta, mulla
    Kiitos vastauksesta, mulla on ollut 26, 32, 40, 42 ja 50″. Katseluetäisyys on ollut suurimmallakin suurinpiirtein tuo mainitsemasi 1,3m yksin katsellessa ja tietokoneen 26″ näytössä 50cm. Näillä etäisyyksillä ainakin minulla on tuo edestä tuleva valo vaikuttaa negatiivisesti kokemukseen. Mieluummin tingin optimaalisesta väritoistosta hintalaatutykillä (optoma hd20) vaikkakin mustan taso tulee ongelmaksi, mutta niin varmaan kaikissa näissä olohuoneen olosuhteissa. Eri ihmiset pitävät eri ominaisuuksia toisia tärkeämpinä. Olet kyllä oikeassa katseluetäisyydestä, mutta tarkoitus oli herättää keskustelua myös muista (ainakin minulle vaikuttavista tekijöistä). Samu on varmaan myöskin tottunut tiettyyn saavutettuun tasoon teknologiassa, joka toimii pohjana hänen mielipiteeseen vertailuissa. Meillä kaikilla on yksityisiä ominaisuuksia, mieltymyksiä ja tottumuksia jotka täytyy suhteuttaa aina vertailua tehdessä. Sinulla on asiassa kyllä hyvä ja olennainen pointti, jotka on hyvä myös huomioda. Harrastuksenahan tämä on ristiriitaine näön ja kuulon tottuessa ja oppiessa eteenpåin, jolloin näkökulma saattaa asiaan olla hyvinkin erilainen riippuen yksilöstä.

  4. Beovisio televisiot on aina
    Beovisio televisiot on aina olleet hienoja tekniikaltaan ja muotoilultaan huippuluokkaa. Itselläni oli Beovision MX6000 käytössä yli 10 vuotta. Vieläkin sitä on ikävä.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap