Tapaushan se on, kun wanhat metallijumalat (nuoremmilla soittajakavereilla tuettuina) julkaisevat uutta materiaalia. Ensi vuonna ilmestyvältä albumilta kuullaan ensimmäisenä lohkaisuna tuttuja maneereita sisältävä räiskyvä metallijyrä.
Judas Priestin ikämiehille on tullut kaikenlaista vaivaa ja sairauksia matkan varrella, mutta pari vuotta sitten viikatemies oli tehdä heittiyttä yhtyeen ”nuorukaiselle”. Nelikymppinen kitaristi Richie Faulkner olisi kuollut aortan äkilliseen repeämiseen yhtyeen keikan jälkeen, jollei kaikki mahdolliset suojelusenkelit olisi olleet miehen matkassa. Jos ei olisi ollut esiintymisen aikaista adrenaliinia veressä, jos ei olisi ollut sattumalta maailman paras sydänsairaala muutaman minuutin päässä esiintymispaikasta, jos ei olisi ollut sattumalta maailman parhaat sydänlääkärit päivystämässä jne. Metallisaranat avatussa rintakehässä muistuttavat äärimmäisen vaikeasta operaatiosta, mutta pääasia, että mies selvisi, ja metallin ilosanoman levittäminen jatkuu.
Panic Attackin intro harhauttaa kuulijan hetkeksi 1980-lukulaisiin tunnelmiin. Jännältä luissa ja ytimissä tuntuvan alun jälkeen unohdetaan menneet ja siirrytään lähemmäksi nykyaikaa. Itselle Panic Attackista tulee mieleen Halfordin paluulevyn Hellrider, mutta on sillä Painkilleria, Firepoweria ja muitakin aiemman tuotannon juttuja kuultavissa. Vaikka bändi on sitkeästi haastatteluissa toitottanut, että se ei kahta samanlaista albumia tee, niin kyllä sillekin on uran ehtoopuolella ”eisiidiisit” käymässä.
Steriilien ja tasapäistävien tuotantojen erikoismies (Priestin kiertuekokoonpanossa jo useamman vuoden kitaraa soittanut) Andy Sneap on tällä kertaa saanut syvyyttä ja topakkuutta tuotantopuolelle. Hienosti framille nostettujen kitrarasoolojen lisäksi myös rummuille on annettu extratilaa ja potkua miksauksessa. Hienoa, että rumpali Scott Travisia on nostettu muutenkin taustaläpsyttelijän roolistaan. Mies kiittää lisävastuusta komeita tuplabasarijuoksutuksia ja komppivariaatioita vyöryttämällä.
Vaikka Judas Priest on edelleen vankassa iskussa ja Halfordkin ottaa koneestaan kaiken irti, niin sävellyksenä Panic Attack jää osastoon OK. Mielelläänhän tuota kuuntelee, mutta joku maaginen silaus siitä uupuu. Uskotaan ja toivotaan kuitenkin, että ensi maaliskuussa ilmestyvä Invincible Shield albumi on Firepowerin veroinen laadukas kokonaisuus.
Kommentointi suljettu.