Viime vuosisadan alussa Richard Strauss johti newyorkilaisessa tavaratalossa tuoreen sävellyksensä Symphonia domestica (Kotisinfonia). Esitystä varten kokonainen kerros oli raivattu konserttisaliksi. Säveltäjän kotimaassa Saksassa moista taiteen ja kaupan sekoittamista kauhisteltiin taiteen prostituutioksi. Strauss vastasi, ettei ole häpeä ansaita rahaa vaimolleen ja lapselleen.
Kotisinfonia todellakin kertoo tavallisesta – siis Straussin – kotielämästä. Teosta kuunnellessa ei silti tarvitse tietää siitä mitään. Ilman tarinaakin musiikki kiitää vastustamattomasti rönsyillen eteenpäin. Siitä ei sellaisenaan arvaa, kertooko se perheestä tai ylipäätään mistään.
Mutta kun juonen tietää, saa äimistellä Straussin estotonta hinkua syytää ilmoille perhe-elämänsä sattumuksia aina makuukamaripuuhia myöten. Moni säveltäjä on kirjoittanut yksityiskohtaisen ohjelman sävellyksiinsä, mutta vetänyt sitten sen pois pelätessään, että kuulija juuttuu liian orjallisesti sen herättämiin mielikuviin. Myös Strauss pyyhki partituurista yli tarkan selostuksen, mutta siihen jäi vahingossa muutama hupaisan pikkutarkka kuvaus. Sukulaisten ihastellessa lasta huudahtavat tädit ”aivan kuin isänsä” (trumpettien sävelkuvio) ja sedät ”aivan kuin äitinsä” (pasuuna kääntää saman sävelkuvion ylösalaisin).
”Straussin estoton hinku
syytää ilmoille perhe-elämänsä
sattumuksia aina
makuukamaripuuhia myöten.”
Vaikka ohjelmaa ei nuotteihin painettukaan, se on kuitenkin tiedossa. Aluksi Strauss esittelee omia mielentilojaan: rauhallinen, uneksiva, ärtyisä, tulinen, hauska, reipas. Sitten tulevat vaimon teemat eri mielialoineen, muun muassa tunteellinen ja äkäinen. Lopuksi esittelyn saa lapsi. Näillä teemoilla Strauss pallottelee kuin paraskin jonglööri seuraavat 40 minuuttia. On lapsen itkua ja kylvetystä. Kun pienokainen on saatu unten maille, siirtyy aviopari itse makuuhuoneeseen. Sitä, mitä sitten seuraa, nimitetään Kotisinfonian teoskuvauksissa yleensä häveliäästi lemmenkohtaukseksi. Tosiasiassa Strauss kuvaa kliinisen yksityiskohtaisesti huippuunsa kasvavaa (miehen) orgasmia, ja sen jälkeen alkaa unikin maittaa.
Reippaasti käynnistyvä aamu kääntyy aviopuolisoiden riidaksi mahtavan kaksoisfuugan muodossa. Massiivisista äänivaroistaan huolimatta kinastelussa on humoristinen vivahde, eikä vähiten sen vuoksi, että Strauss käyttää banaaliin tapahtumaan vakavamielistä sävellystekniikkaa ja ylimitoitettua orkesterikoneistoa. Seuraa suloinen sovinto hellien melodioiden kietoutuessa toisiinsa.
Erikoisuutena orkesterissa on neljä saksofonia, joita Strauss käyttää lähinnä mahdikkaissa kohdissa vaskia ja puupuhaltimia yhdistävänä sointiaineksena. Moneen kertaan luulee teoksen jo loppuvan, mutta eivätkös vain perheen teemat virkisty taas uuteen iloiseen kieputukseen. Jotkut pitävät sitä tyhjänpäiväisenä melskauksena, toiset kuulevat siinä mestarillisesti hallittua päivänpaisteista hupailua.
Kapellimestari Marek Janowski on suoraviivainen ja raikas tulkitsija. Taitavasti toteutettuna Kotisinfonia kestäisi yliampuvan mässäilyn, mutta sujuvuudella ja vauhdikkuudella on omat ansionsa soinnillisen runsauden ohjailussa. Linjat hahmottuvat, ja musiikilla on suunta. Eikä ylellistä loistoa puutu. Siitä vastaavat Berliinin radion sinfoniaorkesteri ja hollantilainen Pentatone, jonka monikanavaäänitteet ovat kaikkein parasta. Lämmön, täyteläisyyden, briljanssin ja samettisuuden tasapaino hivelee korvaa kaikissa voimakkuusasteissa. Ylitiheä sävelverkosto jäsentyy ihanteellisesti, sopivan erottelevasti ja silti kiinteästi.
Levyn iso bonus on harvinaisuus, mieskuorolle ja orkesterille sävelletty Tageszeiten (Vuorokaudenajat). Aamu on reipas, mutta keskipäivän valtaakin rauha. Illan hämärtyessä ihmismielen levottomuus herää, kunnes yöllä aatokset alkavat kellua leppeän etäisinä uneen sammuen. Berliinin radiokuoron miehillä on erinomaisen yhtenäinen sointi.
Kommentointi suljettu.