Yhdysvaltalaisen John Luther Adamsin orkesteriteos Become Ocean on kaunis ja pelottava. ”Valtamereksi muuttumisen” ajatus on poimittu John Cagen runosta, mutta Adams on lisännyt siihen maapallon tulevaisuudenkuvan, kun napajäätiköt sulavat ja peittävät maan alleen. Orkesteri on jaettu kolmeen ryhmään, joiden hyvin hitaasti nousevat ja vaimentuvat ääniaallot etenevät 42 minuutin ajan omaa tahtiaan niin, että huiput osuvat kolme kertaa samaan kohtaan.
Musiikki on minimalistista ja riitasointisuutta vältellessään hellii korvaa. Kolmisointuja sisältävät asteikkokulut rullaavat tauotta ylös alas. Puhaltimet muodostavat hyvin pitkistä äänistä sointuja, jotka vuoroin voimistuvat ja hiljenevät. Piano, kaksi harppua ja melodiset lyömäsoittimet ovat toisteisella mikroliikehdinnällään kuin merten planktonia tai kimallusta, joka aika ajoin vaipuu raskaasti pimeään syvyyteen tai tyyntyy liikkumattomuuden rajalle. Teoksen muoto on palindrominen eli se on sama lopusta alkuun.
John Luther Adams on saanut moniin sävellyksiinsä innoitusta luonnosta, etenkin Alaskan seudulta, jossa hän on aikaisemmin asunut. Häntä ei pidä sekoittaa toiseen yhdysvaltalaissäveltäjään, John Adamsiin. Become Oceanin koti on Tyynessä valtameressä Alaskasta etelään Pohjois-Amerikan länsirannikolla, jossa myös Seattlen sinfoniaorkesteri majailee. Become Ocean on tosin sävelletty Meksikossa. Se sai 2014 musiikin Pulitzer-palkinnon, ja vuotta myöhemmin levytys nappasi Grammyn klassisen nykymusiikin sarjassa.
Yksissä kansissa on sama musiikki kahdessa formaatissa, cd:llä stereona ja dvd:llä myös monikanavaisena. Dvd:n kuva koostuu muutamasta liikkumattomasta, kauniin värisestä merielementistä, jotka liukuvat ristiin tyynen majesteettisesti musiikin tapaan, kuitenkin siitä riippumatta.
”Surround-äänessä on lisäarvonsa
juuri tällaisessa meditatiivisessa,
sisäänsä sulkevassa musiikissa.”
Surround-äänessä on lisäarvonsa juuri tällaisessa meditatiivisessa, sisäänsä sulkevassa musiikissa, joka on painavaa ja järkähtämättä ylitse vyöryessäänkin lempeää ja ylellistä. Mistään löysästä ambient-efektistä ei kuitenkaan ole kyse, vaan ihan oikeasta sinfoniaorkesterista, joka kuuluu edestä akustisesti elävään tilaan levittäytyneenä. Dvd:n surround-ääni paljastaa selvemmin orkesterin sisäisiä liikkeitä kuin äskettäin kuultu Suomen ensiesitys Helsingin Musiikkitalossa.
Levollisesti virtaava musiikki kuulostaa yksinkertaiselta soittaa, mutta Ludovic Morlotin johtaman esityksen vaikeus piileekin juuri tasaisuudessa, tauottomuudessa ja tasapainotuksessa. Seattlen sinfoniaorkesteri osoittaa erinomaista kestävyyttä ja soinnin hallintaa pitkien jännevälien kannattelussa. Muusikoita asteikkojen kelailu saattaa puuduttaa, mutta kuulija voi tuntea antautuvansa jonkin suuren vietäväksi – kunhan ei ahdistu mereen hukkuvan maapallon tulevaisuudesta.
Kommentointi suljettu.