Nuoren Rommelin sotataidot huomattiin jo ensimmäisessä maailmansodassa, josta hänelle myönnettiin Preussin armeijan korkein ansiomitali Pour le Mérite. Ennen toista maailmansotaa hän työskenteli kouluttajana ja rykmentinkomentajana. Valtaan noussut Hitler huomasi saksalaisten nuorten miesten pitävän Rommelia suurena sankarinaan ja otti hänet sisäpiiriinsä ja uuden sotilassukupolven kasvattajaksi 1930-luvun jälkipuoliskolla.
Kun Blitzkrieg vyöryi valtavalla nopeudella Ranskan maaperälle 1940, Rommel johti itseoikeutetusti hyökkäystä ja hänen komennossaan pelätty 7. panssaridivisioona sai lähes yliluonnollisen maineen. Sitä alettiin liittoutuneiden toimesta kutsua aavedivisioonaksi, ghost division, (saks. Gespensterdivision).
Der Wüstenfuchs
Afrikan rintamalla teot jatkuivat yhtä hurjina ja Saksan armeijan ylimmän mahdollisen sotilasarvon Hitleriltä saanut kenttämarsalkka herätti kauhua vihollisten keskuudessa. Hän pystyi pienilläkin osastoilla saamaan suuret vihollisryhmittymät uskomaan, että he ovat saarroksissa, eikä taistelun jatkamiselle ole edellytyksiä. Suunnaton oveluus ja välillä käsittämätön tuurikin tuntuivat suojelevan erämaan kettua taistelusta toiseen.
Vaikka Afrikan taistelut päättyivät katastrofiin, oli Rommel kohonnut omien ja vihollisten keskuudessa eläväksi legendaksi, joten Hitler otti hänet mielihyvin suunnittelemaan valtavaa puolustuslinjaa Englannin kanaalin suunnalta uhannutta hyökkäystä vastaan. Massiivinen Normandian maihinnousu toteutuikin kesäkuussa 1944.
Eri puolilta kolmatta valtakuntaa saartaneiden liittoutuneiden joukkojen kiristäessä vääjäämättä silmukkaa Saksan ympärillä, oli Rommel ainoana upseerina uskaltanut ehdottaa Hitlerille rauhanneuvotteluja amerikkalaisten ja englantilaisten kanssa. Hänen mielestään edellä mainittujen armeijojen avulla olisi Neuvostoliiton joukot ajettu pois Puolasta. Hitler ei tietenkään ollut valmis moisiin ratkaisuihin, vaan oli päättänyt taistella ankaraan loppuun saakka.
Sotilaan kunnia
Rommelin kuolema lokakuussa 1944 oli äärisekavissa olosuhteissa tapahtunut murhenäytelmä, joka sai alkunsa, kun hänet oli pelkurimaisesti sotkettu Hitlerin salamurhayritykseen. Koska Rommel oli avoimesti natsien sotarikoksia vastaan, oli häntä yritetty useampaankin otteeseen saada mukaan Hitlerin vallasta syöksemiseen. Salaliittolaiset suunnittelivat jopa tekevänsä Rommelista valtakunnan presidentin Hitlerin kuoleman jälkeen.
Sotarasituksista jo siinä vaiheessa loppuun palaneen Hitlerin uskottua valheellista tietoa Rommelin osallistumisesta salamurhansa suunnitteluun, oli kenttämarsalkan kohtalo sinetöity. Gestapo haki miehen kotoaan, jossa hän oli toipumassa melkein hengen vaatineesta auto-onnettomuudesta.
Rommel hyvästeli vaimonsa ja poikansa ja läksi Gestapon miesten matkaan. Pienen ajomatkan jälkeen hän nielaisi syanidikapselin, välttyäkseen Hitlerin uhkaamalta kunnianpoistolta ja perheensä lähettämiseltä keskitysleirille. Koska Rommel oli saksalaisten juhlittu sankari, joutui Hitler hiipuvan luottamuksen pönkittämiseksi järjestämään hänelle sotilaalliset hautajaiset.
Death metal
Pitkän linjan metalliammattilaisten hurmoksella nuijittuun kuolometalliin ei musiikin puolesta ole paljon lisättävää. Bändi luottaa minimalistisuuteen ja pienet nyanssit siellä täällä saavat metallifanin kropan kiehumaan onnesta. ”Laulaja” Martin van Drunenin (Pestilence, Asphyx, Bolt Thrower) kurkun riekaleiksi repivä ääni on (hyvällä tavalla) aivan karmeaa kuunneltavaa. Sekasortoisen historianjakson mieliin palauttaminen saa ainakin uskottavan kertojaäänen.
”Metalliammattilaisten hurmoksella
nuijittuun kuolometalliin ei musiikin
puolesta ole paljon lisättävää.”
DG-7 (Durchgangstrasse-7, Rommelin Ranskan retken yltiöpäinen hyökkäyssuunnitelma) toimikoon referenssinä tälle albumille. Hitaasti ja pahaenteisesti käynnistyvä kappale tempoilee moneen suuntaan ja kulminoituu massiiviseen junttariffiin kolmen ja puolen minuutin kohdalla. Levyn aloittava Swoop of the Falcon yltää samaan murskaavuuteen. Koska levyn jokaisessa biisissä on ruutia valtavasti, voidaan puhua mestarillisesta death metal-albumista.
Sympaattisen oloisen rumpali Ed Warbyn Audiovideolle antama haastattelu
Jari Kuusisto: Ensiksi haluaisin kiittää teitä. Edellinen albuminne, On Divine Winds on soinut tiuhaan autosoittimessani. Saan valtavasti energiaa siitä, kun haen itseäni oikeaan moodiin töihin ajellessa. Musiikkinne myös rentouttaa ja vie pahoja viboja mennessään. Aika hiton monta vuotta on pitänyt siedättää, että voi näin sanoa. Mitä fiiliksiä death metallista saat ja minkälaista musiikkia sinä kuuntelet rentoutuaksesi ja saadaksesi energiaa? Onko sinulla musiikillisia luurankoja kaapissa, joita ei kova metallimies uskalla ääneen kertoa?
Ed: ”Hyvin tehty death metal saa minut todella hyvälle tuulelle, mutta pidän myös monenlaisesta muusta musiikista, kuten countrysta, soulista, bluesista, 70`s rockista, progesta jne. Minulla on hitosti luurankoja kaapissa ja voihan niitäkin tässä mainita. Viime aikoina olen kuunnellut paljon ruotsalaista First Aid Kitiä ja norjalaista Susanne Sundføria. Kuuntelen myös ihan poppia, kuten Lana del Rey, Lady Gaga ja Sia. Minusta kaikki on vaan musiikkia ja elämä kävisi kovin tylsäksi, jos aina kuuntelisi vaan yhdenlaista musaa.”
Uuden levyn soundimaailma on upea. Se on kirkas ja selkeä, mutta ääriraskas, hyökäten rajusti kuuntelijan päälle. Esimerkiksi Bolt Thrower on tehnyt hyviä albumeja, mutta hieman ohut tuotanto on tukehduttanut parhaimman iskun niistä pois. Pitää vielä antaa erityismaininta uuden levyn riffeistä. DG-7 kappaleen puolivälin riffi ei raskaammaksi ja metallisemmaksi enää muutu. Eikö niin, että tuollaiset riffit vaan temmotaan lähes automaatiolla kitarasta ja brutaalisuus ja rehellisyys luovat niiden originaliteetin?
”Jees, olen samaa mieltä. Kun ensimmäisen kerran sain CD masterin kuultavaksi ja vertasin sitä muihin death metal-levyihin, niin albumimme kuulosti paljon voimakkaammalta, varsinkin kunnon kuulokkeilla nenäverenvuoto on taattua! Me kirjoitamme biisejä fiilispohjalta ja hitot välitämme onko musiikkimme omaperäisen kuuloista vai ei. Tällaista musiikkia me haluamme soittaa ja sillä siisti. Kyseinen riffi tosiaan on yksi niistä, jotka tuntuvat soljuvan, kuin itsestään sormista, kun fiilistelemme oikein massiivisilla kitarasoundeilla.”
Sitten sotajuttuja. Olen lueskellut vuosia toisen maailmansodan historiaa, osin myös siksi, että ymmärtäisin, miten sekaisin maailma ja ihmiset olivat silloin. Mielestäni te teette arvokasta työtä, kun pidätte nuo sekasortoiset ajat nuorempienkin sukupolvien tiedossa. Täytyy vaan toivoa, että edes me eurooppalaiset olisimme oppineet jotain. Maailmanpoliittinen tilanne oli pahasti vituillaan silloin ja olen ymmärtänyt, että tilanne oli Hollannissakin erittäin sekava sodan aikana. Onko vanhempasi tai isovanhempasi kertoneet sinulle asioita sota-ajoilta? Onko Hollannissakin niin, että historia yrittää kiillottaa itseään ja inhottavat asiat työnnetään maton alle? Suomenkin on niin hirveän vaikea tunnustaa kuuluneensa akselivaltoihin.
”En ole kovinkaan montaa juttua vanhemmiltani kuullut, vaikka he ovatkin sodan aikana jo eläneet. Sota on kuitenkin tärkeä teema Hollannissa edelleen. Täällä on ollut sellaista kiillotustyötä myös ja ärsyttää, kun islaminuskoisten maahanmuuttajien takia Holokausti on poistettu historian oppikirjoista. Vaikeneminen ei tee asioita tekemättömäksi.”
Kun lähtee kirjoittamaan albumia natsi-upseerista, niin eikö se ole vähän kuin laittaisi päänsä karhun kitaan? Teillä on täytynyt olla bändin sisäisiä keskusteluja siitä, voiko aiheeseen sotkeentua. Sabatonillakin on ollut pöyristyttäviä ongelmia sanoitustensa takia esimerkiksi Venäjällä. Mutta ainahan näitä riittää, piruja raamattua lukemaan. Mielestäni te olette tehneet levynne tyylillä ja kerrotte asiallisesti tarinan toisen maailmansodan kovimmasta sotilaasta.
”Albumi natsi-upseerista,
eikö se ole vähän kuin
laittaisi päänsä karhun
kitaan?”
”Mukavaa, kun ajattelet levystä noin. Onneksi suurin osa ihmisistä on kanssasi samoilla linjoilla. Mutta, totta, meillä oli palavereita ennen levyn tekoa ja varsinkin kansitaiteen kanssa piti olla ääritarkka, että emme olisi joutuneet boikottiin muutaman ison levynjakelufirman kanssa Saksassa. Voit uskoa, että joudumme jokaisessa haastattelussa kertomaan ihmisille, miksi me teimme teemalevyn Rommelista ja että emmekö pelkää joutua leimatuksi natseiksi. Martin näki valtavasti vaivaa sanoituksia kirjoittaessaan, että ne pysyivät täysin neutraaleina ja historiallisesti paikkansapitävinä ja kun niitä ajatuksella lueskelee, niin en usko, että kenellekään tulee mieleen syyttää meitä natsien sympatisoinnista.”
Olen lukenut, että Rommelilla olisi ollut ”pahat” kasvot. Hänestähän teetettiin kuolinmaskikin. Oliko hän paha mies vai mikä oli luodun imagon osuus?
”Laulajamme Martin on meidän sotahistoriaspesialistimme, hänen mukaansa mies ei ollut mitenkään erityisen paha. Rommel noudatti tarkasti Geneven sopimuksia ja uskoi sotaan ”ilman vihaa”. Hän välitti myös sotilaistaan ja teki kaikkensa, että kaatuneita tulisi mahdollisimman vähän.”
Oletteko muuten käyneet levyjenne teksteissä olleilla historiallisilla taistelupaikoilla? Käyttekö eri kaupungeissa sotamuseoissa?
”Niin kuin muillakin bändeillä, meilläkään ei hirveästi luppoaikaa keikkakaupungeissa ole. Syömässä ehditään käymään ja keikka vetämään, sitten taas eteenpäin. Oli meillä vast’ikään valokuvasessio Overloonin sotamuseossa, se oli aika mieleenpainuva kokemus, hei ja kävinhän minä pienenä poikana El Alameinissa, lasketaankos se?”
”Me vaan rymistellään sitkeästi
brutaalia old school death metallia.”
Heavy on menettänyt tosi paljon ”pelottavuuttaan” viime vuosina. Onneksi te pysytte brutaalina ja ei ole pelkoa, että Hail of Bulletsia voisi laittaa soimaan ei-metallin ystävien läsnä ollessa. Oletteko ajatellet koskaan pehmentävänne soundianne, suurempien massojen saavuttamiseksi?
”Me teemme musiikkia metallista tykkääville nyt ja aina. Ei todellakaan ole mitään aikomuksia lähteä muokkaamaan soundiamme pehmeämpään suuntaan ja sitä paitsi siitä seuraisi vaan älyttömästi sanomista ja lopulta jäisimme kokonaan ilman kuulijakuntaa. Metallihistoriaan mahtuu sellaisiakin esimerkkejä. Eli me vaan rymistellään sitkeästi brutaalia old school death metallia, niin kauan, kuin se meille itsellemme maistuu.”
Olen vankkumaton fyysisen äänitteen kannattaja, vinyylejä ja CD:levyjä ostan sitkeästi. En ole vieläkään downloadannut yhtään kappaletta netistä. Te tunnutte näkevän vaivaa digipackkien suunnittelussa. Eli ajattelette varmasti samalla tavalla kuin minäkin, että ihmisten pitäisi ostaa albumeita, eikä ostella yksittäisiä biisejä verkkokaupoista. Onko sinulla mitään hajua, miten HoB:n tapauksessa myynti jakaantuu, fyysisten levyjen ja nettilatausten suhteen?
”Sama juttu, ostan edelleen kaikki levyt CD:nä tai vinyylinä, DVD:tä/Blu-raytakin tulee osteltua. En ole muuten minäkään ladannut netistä musiikkia. Totta myös se, että me todella näemme vaivaa levyjemme kansien suhteen. Olen itsekin tyytyväinen uuden levymme Digibook-versioon. Siksikin fanimme ostavat levyjämme fyysisinä versioina. Aika paljon me ollaan tätä uuttakin myyty, kun nousimme Saksan listalle sijalle 47! Huikea temppu death metal-yhtyeeltä.”
Jos olette kiinnostuneet joskus tekemään konseptialbumin Suomen tapahtumista vuosina 1939–1945, niin voisin olla oppaanne täällä. Asun päämajakaupunki Mikkelissä ja toimin usean vuoden sotaveteraanien kuntoutusprojektin vetäjänä. Kaikki strategisesti tärkeät paikat tuli kierrettyä useaan kertaan ja samalla Suomen sotahistoria tuli erittäin tutuksi. Myös veteraanien juttuja oli mahtava kuunnella.
”Martin varmasti ottaa yhteyttä, jos niille kulmille joskus satutaan. Kuulostaa mielenkiintoiselta.”
Kiitos haastattelusta ja kaikkea hyvää jatkossa. PS. Hollanti ja jalkapallo. Etunimeni Jari on annettu Litmasen mukaan aika monelle hollantilaisellekin. Hollannin ”Orange team” on vuodesta toiseen maailman huipulla, kiinnostaako jalkapallo?
”Heh. Olen bändin ainoa tyyppi, joka inhoaa jalkapalloa, eli aivan sama.”
Cheers Ed!
Kommentointi suljettu.