Gregorio Allegri sävelsi Misereren ennen vuotta 1638. Paavin kuoron taitava esitys kasvatti teoksen mainetta siinä määrin, että paavi julisti monopolin kieltämällä esittämisen muualla kuin Sikstuksen kappelissa. Seuraava tarina syntyi runsaat 130 vuotta myöhemmin, kun 14-vuotias Mozart Rooman-matkallaan kuuli Misereren ja kirjoitti sen jälkikäteen ulkomuistista nuoteiksi. Painettuina nuotit lähtivät leviämään. Kirkonkirouksen sijasta paavi ylisti Mozartin neroutta ja purki esityskiellon.
Kolmas tarina kehkeytyi vähitellen, kun Miserere koki muodonmuutoksia uusien esitysten myötä. Alkuperäisenä teos etenee varsin yksinkertaisina, anovina sointuina, mutta laulajat alkoivat kehitellä ylimpään ääneen lisäkiemuroita ja koristeita. Nykyään teos tunnetaan juuri korkeaan c-säveleen kohoavasta kuvioinnistaan, joka tekee aineettomuudellaan ylimaallisen säväyksen.
Heti perustamisensa jälkeen yli 30 vuotta sitten englantilainen Tallis Scholars levytti Misereren, josta tuli hitti. Neljäs tarina kertoo satojen esitysten kestosuosiosta. Vaikuttavimpana elämyksenään kuoron johtaja Peter Phillips muistelee esitystä itsessään Sikstuksen kappelissa Michelangelon huikaisevien freskojen ympäröimänä.
Vuonna 2007 Tallis Scholars julkaisi cd-levynä uuden esityksen, jonka monikanavaversio ilmestyy nyt Pure Audio Blu-Ray -formaatissa (5.1 DTS HD MA 24/96 kHz). Levyltä voi valita myös stereoversion (24/96 kHz), ja pakettiin sisältyy tavallinen cd-levykin.
Misereressä kymmenhenkisen pääkuoron lisäksi etäällä on neljän laulajan ryhmä, josta ylimaallinen sopraanoääni kantautuu kierrellen pitkää, kepeahkoa kirkkotilaa (Chapel of Merton College). Sadoissa esityksissä sopraano Deborah Roberts on kehitellyt osuuttaan säkeistö säkeistöltä koristeellisemmaksi, ja tällaisena versiona Miserere kuullaan levyn lopuksi toisen kerran.
Myös Giovanni Pierluigi da Palestrinan Paavi Marcelluksen messulla (Missa Papae Marcelli) on tarina. Trenton kirkolliskokouksessa 1500-luvun puolessavälissä arvosteltiin katolisen kirkkomusiikin monimutkaisuutta siitä, ettei sanoista saanut selvää. Polyfonia eli usean samanaikaisen melodian käyttö uhattiin kieltää jumalanpalveluksissa. Normiksi tulisi yksiäänisyys. Kerrotaan, että paavi Marcellus II olisi pyytänyt Palestrinaa todistamaan, että polyfoniassakin sanat ovat ymmärrettäviä. Näin syntyi Missa Papae Marcelli, jonka Gloria- ja Credo-osassa on yksi tavu yhtä nuottia kohden. Silti muissa osissa on enemmän tai vähemmän vanhantyylistä monimutkaista polyfoniaa. Levyllä tuota uudenlaista selkeyttä edustavat myös Palestrinan Stabat Mater ja Tu es Petrus.
Pelkän äänen sisältäviä Pure Audio blu-ray-levyjä on julkaistu niukasti eikä tahti ole vielä suuremmin kiihtynyt. Parhaimmillaan saa nauttia loisteliaasta äänenlaadusta. Ikivanhaa vertausta käyttääkseni: kuin verho olisi vedetty syrjään äänen edestä. Onko muuten kukaan laskenut, kuinka monta kertaa verho on vedetty syrjään äänentoiston alkuajoista asti? Siinä taitaisi lukusuora loppua kesken.
Vanha totuus on kuitenkin, että itse äänitys vaikuttaa lopputulokseen ylivoimaisesti eniten. Tallennusformaatti on toissijainen. Kyllä äänitys osataan sössiä, ja reippaasti, Pure Audio blu-ray-levyilläkin. Joka tapauksessa tällä levyllä on kirkas, avoin ja konstailematon ääni. Pääkuoro ja esilaulaja sijaitsevat käsinkosketeltavasti edessä, mutta ”enkelikuoro” on niin etäällä, että kaiunta lähes voittaa suuntainformaation. Osuvasti se lisää aineettomuuden tuntua.
Kommentointi suljettu.