CMX:n julkaisi kolmannen Cloaca Maxima -kokoelman. Tarjolla on taas läpileikkaus yhtyeen historiaan sekä kiitettävä tukku harvinaisuuksia sekä aiemmin julkaisemattomia kappaleita. Viime vuoden kiitelty harvinaisuuksiin keskittynyt kiertue jatkuu tänä vuonna. CMX esittää kappaleita, joita ei ole soitettu livenä vuosikymmeneen – jos koskaan.
Aikana, jolloin cd-formaatin julistetaan kuolleen, CMX julkaisee kylmästi kolmen levyn kokoelman. Cloaca Maxima III:lla uusia ennen julkaisemattomia kappaleita on mukana seitsemän, mikä on kiitettävän paljon ja perustelee albumin olemassa olon. Päälle lyödään kymmenen yhtyeen varsinaisilla albumeilla julkaisematonta kappaletta, joka helpottanee useamman täydellisyyteen pyrkijän oloa. Samaan aikaan Kuljettuja teitä, harvoin kuultuja lauluja 2016 -kiertueella lavalla nähdään CMX soittamassa nimenomaan sitä tuotantoa, jota yhtyeen ikifanit laulavat mukana nyrkit ilmassa ja satunnaiset kuulijat eivät tunnista lainkaan.
Kokoontukaa lakeuden jumalat, pohjolan pirut
Cloaca Maxima III jakaantuu kolmeen osaan samassa järjestyksessä, kuin sarjat edellisetkin osat. Ensimmäinen osio Ilmari keskittyy yhtyeen rokkipuoleen, toisen osion, Väinämön, sisältäessä yhtyeen mittapuulla kevyempää ja eteerisempää materiaalia. Kolmas osio, Lemminki, sisältää valtaosan aiemmin julkaisemattomista kappaleista, singlejen b-puolet ja muut harvinaisuudet.
Nuoremmille lukijoille kerrottakoon, että singlejulkaisut olivat aikanaan yhden kappaleen julkaisuja, joita tarjottiin radiosoittoon ja myyntiin. Niiden b-puolet sisälsivät usein kappaleita, joita ei syystä tai toisesta julkaistu albumeilla. Radioiden siirryttyä soittamaan musiikkinsa kovalevyltä cd-single kuoli, ja samalla yhtyeet menettivät yhden mahdollisuuden irroitella, julkaista vaihtoehtoisia versiota ja ylipäätään sellaista materiaalia, joka ei sopinut tai ehtinyt albumille, mutta ansaitsi tulla julkaistuksi.
Nykyisin single julkaistaan kertomalla radiokanaville ja Spotifylle, mitä biisiä tyrkyttää kuulijoille, eikä b-puolia enää valitettavasti käytännössä ole. Ilmaisu b-puoli viittaa muuten vinyylilevyyn. Ne on niitä mustia muovikiekkoja, mistä päätoimittajamme intoilee. Takaisin aiheeseen.
Aivosähköä
Ilmari avaa uudella kappaleella Tuulet ja myrskyt, joka julkaistiin soittoon ennakkoon. Rakkauslaulu on CMX:ää lähestyttävimmillään. Kappaletta kantava pianomelodia tuo jostain syystä mieleeni Coldplayn muinaisen hitin Clocksin, vaikka kappale on silkkaa CMX:ää. Todennäköisesti se löytää paikkansa tulevissa keikkaseteissä. Muu levy esittelee CMX:n rock-osastoa siistillä läpileikkauksella.
Myös Talvikuninkaasta (2007) kuullaan osioita, vaikka ne eivät mielestäni toimikaan koko teoksesta irrotettuna. Pedot-albumin (2005) ensisinglestä Uusi ihmiskunta on vihdoin julkaistu monien toivoma versio, jossa yhden säkeistön laulaa itse Tuomari Nurmio. Ilmeisesti kateissa olleet nauhat ovat löytyneet arkistoista. Aiemmin tämä versio kuultiin vain kappaleen videolla. Tietoa Dumarin esiintymisestä ei muuten ole kappaleluettelossa, mikä johti melkoisen tunneskaalan läpikiertoon ensimmäistä kertaa kuunnellessa.
Kokonaisuutena Ilmari kenties päästää kuulijan aavistuksen helpolla pysyessään suoraviivaisemmassa materiaalissa. Toisaalta levyn loppupää täräyttää Pedot ja Pretoriaanikyborgit -kappaleilla karstat korvista. Se siitä helpolla pääsemisestä.
Pirunmaitoa
Väinämö on rauhallisempaa CMX:ää. Tätä ei pidä tulkita niin, että materiaali olisi välttämättä kevyttä. Osion avaava uusi kappale Niin me kaikki mennään on yhtyeen kunnianosoitus REM:lle. Kappale on kaunis ja jopa toiveikas. Kuulijan kannattaa seurata, onko teksti välttämättä samaa paria musiikin kanssa – tai tarkoituksella sen vastinpari. Muutoin mennään ensimmäisen osion viitoittamalla tiellä yhtyeen viiden edellisen albumin halki.
Kun Kain, Iäti, Teräs ja Eteläisen tähtitaivaan kartoitus soivat samalla levyllä, muistan viiltävän konkreettisesti, miksi CMX on minulle henkilökohtaisesti niin tärkeä yhtye. Harvinaisuuksista Kuolemaantuomitut on löytänyt paikkansa tällä osiolla. Melankolisen kauniilla kappaleella kaiken katoavaisuudesta bassoa soittaa poikkeuksellisesti yhtyeen toinen kitaristi Timo Rasio. Väinämö on kokonaisuus, jota tulen varmasti kuuntelemaan useamminkin. Todennäköisesti lasi kädessä ja lähes pimeässä.
Tämä on uni ja houre
Kolmas osio Lemminki on minulle se pääruoka. Ei albumikappaleita eikä albumikokonaisuuksien rajoitteita. Harvinaisuuksia, jotka omasta kokoelmasta puuttuvat. Outoja prototyyppejä, liian kummallisia levylle, liian harvinaisia tuhottavaksi. Osio alkaa cover-versiolla Antti Tuiskun kappaleesta Hyökyaalto. Tämä ei ollut vitsi. Yhtye itse perustelee tämän lyhyesti sillä, että kappale on erinomainen, soinnutus silkkaa CMX:ää alun perinkin ja Tuisku on versioinut heidän musiikkiaan (mielikuvituksettomasti Pelasta maailma). En ole alkuperäistä kuullut – ja sen kuunteleminen vain vertailuna tuntuisi kovin ammattimaiselta – joten en tiedä, miten kaukana versiot toisistaan ovat, mutta CMX:ää tämä on. Jos ilmaisuja ”mä – sä” ei laulussa olisi, luulisin Yrjänän tehneen puolivahingossa puhtaan radiosoittoon kelpaavan pop-kappaleen.
Magnetogorsk on CMX:n käsitys blues-rockista. Maailmanlopun jälkeistä aikaa, ahdistavaa sävelkulkua ja kertosäe päättyy ”ou-jee”. Itsestään selvästi yksi kokoelman parhaita kappaleita. Seuraava Suuri pyramidi oli tarkoitus avata Mesmeria (2015), mutta yhtye ei saanut sitä valmiiksi. Yrjänä on kertonut, että lepäisi rauhassa, vaikka kappale olisi ainoa, mitä yhtye on koskaan julkaissut.
Ymmärrän mielipiteen. Jos CMX lopettaisi, huonomminkin voisi lähteä, kuin tällaisella umpikierolla järkäleellä. Onneksi huhujen mukaan uusi levy näkemässä julkaisun ensi vuonna. Niinikään Myrskynkosija olisi kotonaan Mesmerialla, eikä Yrjänäkään muista, miksi se jäi albumilta pois. Sinne se olisi ehdottomasti kuulunut. CMX-rokkia parhaimmillaan.
Supersäie ei päässyt Seitsentahokkaalle (2013). Poisjättäminen on muistutus siitä, että CMX tekee albumikokonaisuuksia, ei kappaleita. Seitsentahokas on levynä kylmä ja kolkko. Supersäie on kohtuuttoman raskas, sysimusta ja ahdistava. Seitsentahokas olisi todennäköisesti musertunut sen painon alle. Vaikka CMX on aina ollut melankoliaan kallellaan, tällaista nihilismiä en muistini mukaan heiltäkään ole kuullut. Muutamalla mukarankalla metalliorkesterilla on ihmettelemistä, jos sattuvat kuuntelemaan. Erinomainen kappale.
Loppuosa Lemminkistä on julkaistu aiemmin mikä missäkin yhteydessä. Kappaleiden saattaminen helposti saataville on palvelus kannattajille ja kulttuuriteko sellaisenaan.
Epätodennäköisyyslaskelma on loistava kappale, jonka tekstistä pidän kohtuuttoman paljon. Kirottujen kertosäe on silkkaa timanttia. Tuuliajolla -kiertueen (CMX, Kotiteollisuus, 51 Koodia) satoa oleva Vapaus johtaa kansaa on vähintäänkin hauskaa kuultavaa, kun ”kaikki soittavat ja laulavat”. Kokoelman toisen cover-version Hullut Koirat -julkaisu pelasti minut ostamasta alkuperäistä julkaisua eli Popeda-tribuuttia, mistä nöyrimmät kiitokseni.
Seitsenminuuttinen Mekaanisten lintujen puisto on nimenomaan niitä outoja prototyyppejä (”Kotkahybridi 2.0”), joihin alussa viittasin. Ja tavallaan se kadonnut pala Talvikuningasta. Samaa voisi sanoa Requiem 2012:sta. Vanhan liiton arkkiveisu on CMX jammailemassa, mitä ei tapahdu juuri koskaan. Hyvä, että se on levyllä, ja vielä parempi, ettei tapahdu useammin. Lemminki on kokoelman osioista eniten tilkkutäkkimäinen, mutta myös ylivoimaisesti mielenkiintoisin.
”Yhtye määrittyy elävän yleisön edessä, ei äänityspöydän ääressä”
Tavastia on pakattu äärimmilleen. Ilmoitettuun showtimeen on minuutti ja olan yli vilkaistessa narikka näyttää tyhjältä. Eli kohta pitäisi jyrähtää. CMX nousee lavalle ja rokki soi. Nyrkkimeri nousee ilmaan ja rituaali alkaa. Energianvaihtoa yhtyeen ja yleisön välillä. Keikkasetti on koottu kuten viime vuonna. Muutamaa sinänsä perusteltua poikkeusta lukuun ottamatta hittejä ei soiteta. Osaa kappaleista ei ole soitettu koskaan studion ulkopuolella. Tänä vuonna yleisö sentään osaa odottaa, mitä on tulossa. Jokainen tuntuu osaavan kaikki kappaleet ulkoa, mikä on melkoinen suoritus. Minä unohdan tilan ja paikan.
Tavastialla mentiin rokki edellä. Klassikoita putoili tasaiseen tahtiin: Veljeskunta, Pyhiinvaeltaja, Tanssin jumala sekä muuta iäkkäämpää materiaalia. Välillä rauhoituttiin vetämään Helvetin hyvä paimen ja sitten taas särö päälle. Yrjänän omistaessa hieman pahoitelleen kappaleen Jatkuu niin kuin sade äskettäin edesmenneelle isälleen, tunnelma oli jopa harras. ”Kai siitä voi osia soittaa ystävilleen aina silloin tällöin”, Yrjänä kommentoi jokaisen elämään kuuluvaa pakollista scifi-eepoksen säveltämistä ja aloitti Talvikuninkaan osion Parvatin tietäjä. Olisi ollut muka liikaa soittaa koko lähes tunnin mittainen teos. Rohkenen väittää yleisön olleen eri mieltä.
Erityiset kiitokset Mustat siivet yli taivaan soittamisesta, kappale oli minulle aikanaan avain Pedot-albumiin. Mesmerialla jotenkin yksin jäänyt Mestarirakentaja upposi alkuaikojen tiukemman väännön sekaan kuin se olisi aina siellä ollutkin. Keikan lopulla ilmenee Yrjänän käsityksen iskelmämusiikista olevan erikoinen. CMX:n iskelmämusiikissa on nimittäin tuplabasari. Kappale on kuultu lavalla viimeksi levynjulkaisukiertueella 2005. Encoressa versioitiin viime vuoden malliin alun perin kevyempää materiaalia. Tällä kertaa Aamutähti sai tuekseen reilusti kitaraa, säröä ja kitarasoolon. Levytättehän tämän aikanaan Cloaca Maxima IV:lle? Jätän kertomatta koko settilistan, koska kiertue on vielä kesken. Menkää itse katsomaan, osalle keikoista on vielä lippuja.
Kosi, kutsu myrskyä!
Tuntuu oikeastaan hölmöltä kommentoida CMX:n keikkakuntoa. Yhtyeellä on ikää melkein kolme vuosikymmentä ja satoja levytettyjä kappaleita. Minkäänlaisia väsymisen merkkejä ei ole näkynyt. Kyseessä on kiertue, jonka bändi halusi tehdä, ei festarikeikka taikka levynjulkaisukiertue, jossa pitäisi miettiä yleisöä ja vastaanottoa. Settilista on laadittu sen mukaan, mitä halutaan soittaa. Yleisö koostuu ikifaneista ja muista vankkumattomista kannattajista, joten meitä ei tarvitse miellyttää hiteillä. Tavastia on yhtyeen kotilava. Jos yhtye ei ole näissä olosuhteissa timantinkovassa kunnossa, se ei ole sitä missään.
Yrjänä tervehtii yleisöä todeten, miten mukava meitä on nähdä. Nimittää meitä ystävikseen. Eturivin ja lavan välillä käydään keskustelua siitä, mitä seuraavaksi pitäisi soittaa. Yksikään toivottu kappale ei ole tältä vuosikymmeneltä. Timo Rasio käy toteamassa ”Heräshän ne!” kappaleiden välissä ja palaa lavan takareunaan soittamaan lähinnä vahvistimelleen. Joka epäilemättä edelleen soi vaarallisen kovaa. Yksi kappale nimetään uudelleen ja tunnetaan jatkossa nimellä Matkalla Alabamaan. Yleisön pyynnöstä. Aika kauas on tultu yhtyeen alkuajoista, jolloin keikat olivat enintään puoli tuntia pitkiä, kappaleiden väliset tauot mahdollisimman lyhyitä ja lavaspiikkejä ei esitetty (spiikit ovat yleisön kosiskelua).
”Ilkeämpi sanoisi, että unohti
sanat hetkeksi, mutta hän
saa laulaa omia tekstejään
miten haluaa.”
Toki Yrjänä taisi muutaman kerran laulaa kappaleen eri sanoilla, kuin levytysversio (joku ilkeämpi sanoisi, että unohti sanat hetkeksi, mutta hän saa laulaa omia tekstejään miten haluaa) ja Kauneus Pettää piti aloittaa minulle epäselväksi jääneestä syystä alusta. Niin, lavalla oli yhtye, johon kuuluu neljä ihmistä, ei robotteja. Soitettava ei ole sieltä helpoimmasta päästä. Virheitä sattuu. Jos haluaa kuunnella viimeiseen asti kliinistä ja siloiteltua teknistä suorittamista, suosittelen jotain ihan muuta.
Harva yhtye jatkaa CMX:n ikään. Kolme vuosikymmentä ja viisitoista albumia, EP:t ja kokoelmat päälle. Niistä yhtyeistä, jotka jatkavat, monille levyjen julkaisu ainakin näyttää olevan pakollinen tekosyy lähteä kiertueelle. Levy ulos, pari uutta kappaletta keikkasettiin ja siitä soittamaan yhteislaulumusiikkia lihasmuistista. Hittiparaatia anteeksipyyntöjen kera. CMX:n Kuljettuja teitä, harvoin kuultuja lauluja -kiertue on vastavirtaan vetämistä. Juuri julkaistun kokoelman uusista kappaleista ei laskujeni mukaan kuultu Tavastialla kuin yksi. Hittejä tai edes tunnettuja kappaleita ei soitettu lainkaan. Yhteislaulua kuultiin kyllä, mutta se johtui siitä, että yleisö osasi kappaleiden sanat yhtä hyvin kuin Yrjänä itse, ei kappalevalinnoista.
Ensi vuonna levynjulkaisukiertue ja 2018 taas Harvoin kuultuja laulua, kiitos.
Tänne ei monikaan löydä tai tohdi saapua
Cloaca Maxima III ei ole Suurimmat Hitit -kokoelma. Vuoden 2008 Kaikki Hedelmät oli (CMX-mittapuulla) hittikokoelma heille, jotka eivät omista ensimmäistäkään CMX-julkaisua. Yhtään uutta kuulijaa albumi ei tavoittanut. Vanhoille faneille tarjolla oli vain kaksi uutta kappaletta Kivinen kirja ja Rautalankaa, jotka on nyt kiitettävästi sisällytetty Ilmarille ja Väinämölle. Niillä on paikkansa CMX:n historiassa. Sen sijaan niin ikään 2008 julkaistu HC EP pysyy harvinaisuutena, eikä siltä ole tällä kokoelmalla yhtään kappaletta.
Moni on väittänyt, että CMX:llä on kaksi puolta. Toinen on se radiosoittoonkin ajoittain pääsevä suomalainen rock-yhtye. Toinen on se mystinen kokoonpano, joka tekee outoa koukeroista progerockia, muistuttaa ajoittain omista hc-juuristaan ja jonka kannattajat ovat vähintäänkin outoja sekä oudon fanaattisia. Olen aina kummeksunut väitettä. Ei kyse ole kahdesta eri yhtyeestä, vaan CMX:stä. Cloaca Maxima III:n kolme osiota ja 39 kappaletta esittelevät CMX:n omana itsenään. Nähtäväksi jää, onko kukaan valmis kuuntelemaan.
Paitsi tietty me, joilla on hyllyssä CMX:n koko tuotanto, kaulassa yhtyeen psi-koru ja vaatekaapissa tusina yhtyeen t-paitaa ja hupparia.
Kotisivu ja kiertueaikataulu: www.cmx.fi
Cloaca Maxima III saatavilla kiertueelta paitakaupasta ja Levykauppa Äx:stä www.levykauppax.fi/artist/cmx/cloaca_maxima_iii
Kuvat: Juha Poutiainen
Kommentointi suljettu.