fbpx
Julkaisut

Kirja-arvio – 12 Tuumaa – Tarinoita suomalaisista levykaupoista

Levykaupat ovat aina olleet tärkeitä paikkoja kaupunkikulttuurille ja eritoten musiikkia paljon kuluttavalle kansanosalle, usein nuorisolle. Toki nykyajan hektinen maailma ja digitalisaatio ovat asettaneet levykaupat uuteen asemaan, mutta siitä huolimatta niillä on vankka kannattaja- ja asiakaskuntansa. Moni näistä asiakkaista piti, ja pitää edelleen, tärkeänä konkreettista kokemusta valikoimista ja niiden tutkimisesta eritoten vinyylilevyjä hankkiessa. Kirjana 12” paneutuu tähän antaumuksella, kuin kuuma veitsi voihin. Se tarjoaa lukijalleen tarinoita levykauppojen syntyhetkistä vuosikymmenien takaa, takahuoneiden tuntoja, merkkejä kaupan hiipumisesta ja noususta, sekä tietty tarinoita levykauppiaista itsestään.

12", kuva Markus Helaniemi

Idea tälläisen kirjan julkaisusta saavutti Mesenaatti-joukkorahoituspalvelussa nopeasti suuren suosion ja tarvittavan taloudellisen tuen. Lopputulos, 12″, on rakennettu kokonaan 42 artikkelin varaan, joista jokainen kertoo aktiivisesta tai toimintansa lopettaneesta levykaupasta. Lisäksi kirjassa on esipuheen ja kiitosten bonuksena neljä erikoisartikkelia. Ne eivät keskity yksittäisiin levykauppoihin, vaan laajempiin ilmiöihin ja merkittäviin myyntiketjuihin, kuten suhteellisen uuteen ja menestyvään tulokkaaseen Levykauppa Äx:ään.

12", kuva Anna Matikainen

Kaikki artikkelit ovat todella yksityiskohtaisia ja tarjoavat mielenkiintoisen ikkunan helposti kaukaisiksi jääneisiin hahmoihin tiskin takana. Tai niihin tuttuihin liiketiloihin, joissa on tullut vietettyä asiakkaana paljon aikaa pläräten levyjä. Miettien, mikä olisi se kokoelmasta uupuva ja tällä kertaa mukaan jäävä kultakimpale. Lisäksi artikkeleissa on todella paljon mielenkiintoista faktatietoa ja suurelle yleisölle tuntemattomia juonenkäänteitä levykauppojen ja samalla itse musiikin eri vaiheista Suomessa. Tarinat ovat kiinnostavia ja ne tekee mieli lukea tarkasti useampaan kertaan. Toimitus onkin tehnyt todella hienoa työtä etsien tietoa ja haastatellen alan konkareita sekä tunnetuimmista että joistain pienemmälle huomiolle jääneistä levykaupoista. Tämän työn ansiosta pelkästä nostalgiatripistä on turha puhua, vaikka kirjaa elävöittävät hienot kuvat nostattavatkin vahvoja fiiliksiä.

Ymmärrettävistä rajoitteista huolimatta kirjan suurimmaksi miinukseksi voi laskea käsiteltävien levykauppojen maantieteellisen rajoittuneisuuden. Toiminta keskittyy vahvasti pääkaupunkiseudun ympäristöön. Sen ohella valokeilaan ovat onneksi päässeet isoimmat levykaupat mm. Turun, Tampereen, Kotkan ja Kuopion suunnalta. Keski- ja Pohjois-Suomi loistavat silti vankasti poissaolollaan ja tämä on minun oululaisten lasieni takaa katsottuna pieni puute. Näin siitäkin huolimatta, että silloin tällöin on tullut mm. Helsingissä tai Tampereella levylaareja koluttua. Paikoitellen myös kirja tuntuu kauppiaiden haastatteluissa keskittyvän hieman liikaa bisnespuoleen ja toiminnan taloudelliseen kannattavuuteen. Toki tämä on alasta elantonsa tienaaville yrittäjille olennainen osa, kertoen samalla karua kieltään levykauppojen vaiheista. Kenties heillä olisi kuitenkin ollut sopivasti johdatellen vieläkin mielenkiintoisempia tarinoita kerrottavanaan.

12", kuva Anna Matikainen

Kuka haluaa 12 tuumaa?

12” on kirja kaikille levyjä kerääville, levykauppoja kiertäneille ja ennenkaikkea niissä enemmän aikaansa viettäneille. Kirjan huomio on nimensä mukaisesti pääosin levykaupoissa ja vinyyleissä, mutta sillä on silti paljon tarjottavaa muillekin musadiggareille. Sen luoma mielikuva levykaupoista on poikkeuksellisen realistinen ja vahva. Tälläisen kirjan aiemmin puuttuessa, voidaan sen julkaisun yhteydessä puhua hyvin kulttuuriteosta. Paatuneelle hifiharrastajalle kirja ei paljoa tarjoa, ellei haastateltujen alan konkarien sivulauseissa esille tuleva formaattien välinen äänenlaadullinen vertailu sellaiseksi nouse.

12", kuva Krista Kierikka

Huolimatta jatkuvasti käynnissä olevasta musiikkialan murroksesta, kirjan luettuaan voi myös päästää helpotuksen huokaisun. Ala ei ole jyrkässä syöksykierteessä, vaan levykaupoilla ja fyysisillä tallenteilla on edelleen vankka kannattajakuntansa. Moni kirjassa esitelty levykauppa jatkaa edelleen toimintaansa ja uusia perustetaan. Niiden oman maahantuonnin, erikoistumisen, käytettyjen kaupan ja vahvan palveluasenteen myötä kivijalkojen usko fyysisiin tallenteisiin ja alan tulevaisuuteen on vahva. Juuri kuten minullakin on.

Lopuksi vielä pieni ihmetyksen aihe. Ympyrän sijaan valitun neliömäisen muodon kyllä kirjalle ymmärrän. Mutta miksi mustan ja 12”-nimisen kirjan fyysinen koko on vain 24 x 21 senttiä?

Kirjoittaja: Anssi Mononen (toim.)
Julkaisija: Musiikkiyhdistys Summer of Struggle ry
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 271
Kuvat: Anna Matikainen, Krista Kierikka ja Markus Helaniemi

12", kuva Anna Matikainen

Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap