Kolmen vuoden takainen Lego Movie oli millä tahansa asteikolla erinomainen elokuva. Henkeäsalpaavalla tahdilla vitsejään vyöryttänyt elokuva onnistui lähes mahdottomassa: se oli samaan aikaan toimiva lasten elokuva ja vetosi lapsensa elokuvateattereihin tuoneisiin aikuisiin pitäen koko paketin kasassa. Enkä tarkoita helppoa silmäniskua siellä täällä – kuten vaikkapa Pixarin viittauksia Hohtoon taikka Tappajahaihin – vaan ihan oikeaa sisältöä. The Lego Movien parhaita hetkiä oli elokuvaan mukaan koukannut Batman. Oma elokuva oli selviö, mutta pärjääkö lepakkomies omillaan?
Oletko valmis lähtemään Batmanin mukaan ja oppimaan jotain elämästä?
Edellinen kysymys on Lego Batmanin juoni. Batman toimii ja elää yksin ja on asiantilaan näennäisen tyytyväinen. Komisario Gordonin jäädessä eläkkeelle ohjat ottaa Barbara Gordon, joka kysyy ensi töikseen, onko Batman todella auttanut vähentämään rikollisuutta yhtään. Raskas teema lastenelokuvaan. Alfredin painostuksesta ja saadessaan vasten tahtoaan Robinin avukseen Batmanin on opeteltava toimimaan muiden kanssa.
Toisella puolen Jokeri suree sitä, ettei Batman pidä häntä mitenkään erityisen tärkeänä, vaikka hänelle Batman on arkkivihollinen. ”Haluan välillä taistella muidenkin kanssa”, Batman kuittaa. Asetelma virnistelee romanttisten komedioiden peruskaavalle pariskunnasta, joista toinen haluaa sitoutua ja toinen ei. Saatuaan kaikki vihollisensa – ja tarkoitan todella kaikki, monen nimeä pitäisi etsiä googlesta – suljettua Arkhamiin Batmanilla ei ole tekemistä. Tietenkin hän tekee oman päänsä mukaan ja lähettää Jokerin Nollavyöhykkeelle, jonne Teräsmies vangitsee vaarallisimmat vihollisensa.
Lapsikatsojatkin arvannevat, että Jokerin lähettäminen jonnekin, minne on vangittu muiden ohella King Kong, Godzilla, Sauron ja Voldemort ei ole paras mahdollinen idea. Ja pian Gotham on (taas) vaarassa ja Batmanin on vihdoin myönnettävä, että hänkään ei pärjää yksin. Lastenelokuvissa on oltava aina sanoma ja se on maalattava isolla pensselillä ainakin, jos kohderyhmä on seitsemänvuotiaat.
Molemmista ääripäistä
Batmanin valkokangasversioiden toisessa ääripäässä on Ben Affleckin synkkä ja brutaali Batman (Batman v. Superman). Toisessa päässä on George Clooneyn täysin naurettava versio Batman & Robinissa, josta on parempi olla puhumatta enempää. Yleinen mielipide taitaa olla, että synkempi on parempi ja huumori on huono idea. Tätä taustaa vasten Lego Batman on todellinen outolintu. Suurin osa elokuvan huumorista irrotellaan siitä, miten teennäisen synkkä hahmo Batman on. Ja nimenomaan Batman, sillä Bruce Waynelle ei tässä elokuvassa ole tarjolla kuin minuutteja. Onneksi. Batman on se todellinen hahmo, ja Bruce Wayne on rooli, jota Batman esittää.
The Lego Batman Movie kääntää Batmanin hahmon osalta synkkyysruuvin tappiin ja jatkaa kiertämistä. Samalla elokuvan yleisfiilis on luonnollisesti juuri niin kevyt, kuin lapsille tehdyssä Lego-elokuvassa täytyykin. Synkkyys ei vaivaa muita elokuvan hahmoja joten kontrasti on viiltävä. Batman ei riisu naamiotaan edes kotonaan, viettää aikansa yksin ja korostaa koko ajan sitä, miten mahtava hän on.
Elokuva onnistuu samalla osoittamaan valonheittimen siihen, miten koominen hahmo Batmanista tulee, jos erikoisen muodikas synkkyys kiskotaan äärimmilleen. Että vetämään siitä aivan käsittämättömän hyvät naurut. Tiukassa sarjassa, vitsi per minuutti – koko elokuvan ajan. Olisi helppoa sanoa, että tässä elokuvassa parodioidaan Batmania, mutta siitäkään ei ole kyse. Kerrankin hahmo on toteutettu täysin tinkimättä, synkkyys asennossa yksitoista, ja annettu palaa. Katsokaa tämän jutun yhteydessä oleva traileri tai mikä tahansa niistä lukuisista muista, jotka julkaistiin osana elokuvan markkinointia, niin ymmärrätte, mitä tarkoitan. En tiedä, onko Will Arnettin Batman paras, mitä valkokankaalla on nähty, mutta tämä Batman on se, minkä me tarvitsimme.
Lapsille vai aikuisille?
Teknisesti elokuva on moitteeton ja 3D-versio on hieno. Ääninäyttelijät pistävät kaikki parastaan ja kaarti on nimekäs, kuten animaatiossa nykyisin säännönmukaisesti on. Vitsit putoavat hengästyttävää tahtia ja ne ovat oikeasti hyviä. Elokuva on ensiluokkainen komedia. No, ohjaajilla on meriittilistallaan 22 Jump Street (2014). Ihan The Lego Movien tasolle ei päästä, kun vitsit nojaavat lähinnä Batmanin hahmoon, mutta kyllä tämä pesee lattiaa suurimmalla osalla viime vuosien komedioita.
Sisältö huomoiden on kuitenkin vaikea ymmärtää, ketkä ovat elokuvan kohderyhmä. Seitsemänvuotiailla, mikä on elokuvan ikäraja, viittaukset Sormusten Herraan ja Draculaan menevät todennäköisesti sujuvasti ohi samoin kuin vitsit siitä, miten Bruce Wayne on ollut Gothamin tavoitelluin poikamies jo 75 vuotta (”ikäännyn mahtavasti”). Harry Potterista en ole varma. Gremlinsin mukana olo ei ole Pixarille ominainen silmänisku lastensa mukana elokuvateatteriin tulleille aikuisille – kuten Hohto Toy Storyssa ja lukuisat vastaavat – vaan olennainen osa elokuvan tarinaa. Samoin lukuisat (kiitettävän itseironiset) viittaukset Batmanin pitkään historiaan sekä sarjakuvissa, että valkokankaalla, menevät kaiketi viheltämällä ohi. Monessa kohdin Batmanin (ja elokuvaviihteen) historian tunteminen on suotavaa, joskaan ei täysin pakollista. Lapsikatsojat tuskin tietävät, mikä elokuva on Jerry Maguire, jota Batman katsoo iltaisin yksin. Ja niin edelleen. Aivan liian suuri osa elokuvan vitseistä menee todennäköisesti (Tappajahain osalta toivottavasti) ekaluokkalaisilla ohi.
Toisaalta The Lego Batman Movie on viime kädessä lastenelokuva. Hyvän ja pahan asetelma on selkeä, eikä hienovaraisuus kuulu elokuvan hyveisiin. Juonen arvaa etukäteen joka käänteessä. Suuremmat teemat, kuten onko Batmanista todella apua rikollisuuden torjumisessa ja tarvitseeko hän Jokeria vastinparikseen ollakseen olemassa jäävät alaviitteiksi. Suurempi teema siitä, uskaltaako vanhempiensa kuoleman lapsena nähnyt Batman päästää ketään lähelleen vaikka se tarkoittaa väistämättä heidän asettamistaan vaaraan, on sekin kenties liikaa lastenelokuvassa käsiteltäväksi syvällisemmin. Hyvässä ja pahassa viittauksia paljon lastenelokuvan lainalaisuuksia suurempiin teemoihin on, mutta ne on jätettävä viittauksiksi. Oma kolmetoistavuotias, joka piti The Lego Moviesta, ei ollut tästä ihan niin vakuuttunut. Koki olevansa liian vanha tällaiseen. Kumarrus lukijalle, joka huomasi viittauksen – erinomainen elokuvamaku siellä takana. Ylä-asteikäisille tämä ei todennäköisesti siis uppoa. Tarpeettoman vakavasti suhtautuvilla aikuisillakin voi olla elokuvassa kestämistä.
Mutta jos teknisesti moitteeton animaatio kiinnostaa, tunnet Batman historian vähintään kaikkien elokuvien osalta ja mielellään joltain osin sarjakuvistakin, ymmärrät mitä vitsiä on haukkua Gremlinejä animatronic-hirviöiksi ja olet tarpeeksi vanha, että kehtaat katsoa ”lastenelokuvaa”… The Lego Batman Movie on juuri sinulle. Sitten meitä on ainakin kaksi.
Kommentointi suljettu.