Mielestäni Prometheuksessa on paljon yhteistä elokuvien 2001: A Space Odyssey ja Armageddon kanssa. Luulenpa, että ikämies Scott (päälle 70 v) on halunnut luoda taiteellisen ja viipyilevän maailman luomiskertomukselleen ja nuoret mättö-sukupolven edustajat käsikirjoittajina ovat vesittäneet kuningasajatuksen. Kunhan vaan spekuloin. Ei auta, täytyy lähteä liikkeelle negatiivisista ja hupsuista jutuista, joita tämä ”jumalainen näytelmä” tarjoilee.
”Huippuluokan 3D:tä
ja roolihahmot
puupökkelömäisen
yksiulotteisia.”
Valituksen aihe 1: Ennalta-arvattavuus.
Kuvittele sileäpintainen, piikkisuora moottoritie. Tiedät, että liikut sulavasti ja nopeasti paikasta A paikkaan B. Voit myös olettaa olevasi perillä suunnilleen tiettyyn aikaan. Sinulla on myös tieto, millaista siellä määränpäässä on. Aivan noin oikoinen ei Prometheus tietenkään ole, mutta paikoitellen sarjakuvamainen, ”ruutu kerrallaan” -meininki häiritsee. Ensin mennään sinne, sitten tehdään sitä, sitten juostaan, sitten tapellaan, sitten, sitten, sitten, kunnes lopussa tuomion pasuunat törähtävät.
Valituksen aihe 2: Käsikirjoitus, hahmot ja monet muut seikat ovat melkoista tuubaa.
Vaikka elokuva onkin huippuluokan 3D:tä, niin roolihahmot ovat puupökkelömäisen yksiulotteisia. Yksioikoisuus korostaa hetkittäin kovastikin hapuilevan juonen ennalta-arvattavuutta. Käsikirjoittajat ovat joutuneet rustaamaan epäuskottavia kohtauksia ontuvaan tarinaan, jotta se edes jollain tavalla etenisi seuraavaan vaiheeseen. Onneksi niin monista nykyleffoista tuttua puujalkamaista pakkohuumoria ei tällä kerralla ole mukaan laitettu kuin ripaus.
Valituksen aihe 3: Katsojista tehdään ääliöitä.
Myös lapsellista juonen selittämistäkin valitettavasti esiintyy muutamaan otteeseen; ”Hei pirpanat siellä valkokankaan edessä, nythän on niin, että ihmettelen tässä kohtaa elokuvaa tätä härveliä ja kerron lapsekkaan innostuneesti toiselle hahmolle siitä. Teen sen siksi, että te arvoisat katsojat tietäisitte, että laitetta tullaan käyttämään elokuvan loppupuolella, eikä silloin ole enää aikaa selitellä sen toimintoja”. Karrikoiden noin, mutta vastaavat jutut ovat tökkineet elokuvissa meikäläistä jo vuosien ajan.
Onneksi kyseessä on vain fantasia ja juonen älyttömyydet ja muut selkeät virheet eivät maata kaada. Luvassa on kaikesta huolimatta viihdyttävä kaksituntinen meille, kauhuelementtejä sisältävästä sci-fistä pitäville. Useassa kohtauksessa Scott on tavoittanut kauhuhermon ytimeen osuvaa, klaustrofobisen painajaismaista hallitsemattomuutta, josta haluaisi luikerrella hereille, tai ei ehkä sittenkään. Katsotaan vielä, mitä seuraavan kulman takana on. Myös monet visuaaliset jutut kamera-ajoineen on toteutettu ennen kokemattoman upeasti. 3D:täkin on osattu hyödyntää onnistuneesti.
Post Scriptum: Saattoi muuten olla viimeinen kerta, kun käyn katsomassa 3D-leffaa. Nukkumaan käydessä tuntui silmien takana tuttua jomotusta, ja kenkkumainen migreenihän se aamutuimaan odotti. Sama homma oli Avatar-leffankin kanssa. Yksi hyvä vinkki vielä: ottakaa pieni pala pumpulia lasien ja nenän väliin, niin vältytte pahimmalta tuskalta, lasien painaessa nenärustoa. Oma, italialaistyyppinen nokkani kieltäytyy pumpulista huolimatta jatkossa asettamasta painavia 3D-häkkyröitä päähän. Kehittämistyötä laseille toivotaan!
Näyttelijät: Charlize Theron, Michael Fassbender, Noomi Rapace
Genre: Sci-fi/kauhu
Ohjaus: Ridley Scott
Käsikirjoitus: Damon Lindelof, Jon Spaihts
2 Comments
Olen täysin samaa mieltä 3d
Olen täysin samaa mieltä 3d-laseista mulla ei sentään tuu migreeniä mutta nenärusto on helvetin arka pitkään…
Minäkin kuulun
Minäkin kuulun leffateattereiden 3D-lasien vastustajistoon. Omien silmälasien kanssa 3D-lasit ovat hankaila käyttää ja ilmankin (jolloin katsellaan ei-niin-teräväpiirtoa) ne ovat raskaat ja ergonomialtaan huonot. Töllöissä alkaa olla parempia, mutta nekin ovat omien lasien kanssa hankalia.