Onneksi ihmisillä on vapaa tahto ja saamme muuttaa mieltämme aina kun siltä tuntuu, muuten jo kertaalleen eläkkeelle jättäytynyt, jo 80 vuoden rajapyykin ohittanut Hayao Miyazaki ei olisi tehnyt vielä yhtä Studio Ghibli -elokuvaa. Nyt perjantaina ilmestyvä Poika ja haikara on kaunis käsin piirretty animaatielokuva, joka ottaa kainaloonsa jokusen aiemmankin Studio Ghiblin tarinan ja punoo niiden teemoista ja Hayao Miyazakin omista kokemuksista omanlaisensa maiseman.
Nuori Mahito menettää äitinsä sodan liekkeihin ja kulkeutuu Tokiosta isänsä mukana maaseudulle, jossa heitä odottaa Mahiton kuolleen äidin nuorempi sisko – mutta ei vain lähisukulaisena vaan isän uutena, raskaana olevana vaimona. Kouluun on hankala sopeutua eikä isä tee siitä yhtään helpompaa. Tuossa kaikessa on pojalla paljon käsiteltävää, ja lisää prosessointitehoja vaatii tiluksilla oleileva erikoisesti käyttäytyvä haikara ja kummallinen torni, joka kutsuu Mahitoa luokseen. Pian Mahito onkin aivan toisessa todellisuudessa etsimässä äitiään, mutta monet siellä tavatuista hahmoista muistuttavat pojan omassa maailmassa olevia tuttavia.
Studio Ghibli -elokuvat Henkien kätkemä, Prinsessa Mononoke, Naapurini Totoro ja Tuuli nousee antavat juoneen makujaan. Hassut otukset, erikoinen fantasiamaailma oman maailman rinnalla, sodassa oleva Japani ja tuhon partaalla oleva maailma yhtyvät pohtimaan elämää ja kuolemaa, omia vaikuttimia ja sitä, mikä on tärkeää. Piirrosjälki on kaunista ja väkevää. Sodan runtelema Tokio tarjoaa kohtauksen, joka läikkyy tunnetta ja hätää. Maaseutu on kaunista, kodin yksityiskohdat kiehtovia ja rinnakkaismaailma erikoinen ja kuitenkin niin tuttu.
Poika ja haikara on tarinaltaan riittävän polveileva ja tilaa jättävä että jokainen voi tulkita sen sanoman juuri siten kuin itsestä hyvältä tuntuu. Elokuvan näkyvin teema on aivan liian ajankohtainen: Miyazaki käsittelee taas kerran sodan mielettömyyttä ja sitä, miten ihmiset jäävät sodan jalkoihin, miten se voi viedä aivan keneltä tahansa kaiken ja miten se jättää tuskan, jota käsitelläänkin sitten loppuikä.
Poika ja haikara tutkaili sekä fantasiamaailmojen että tosielämän kautta sitä, miten rumasti olentojen pyrkimys suojella vain itseään ja omiaan voi tulla esiin, miten silloin kulkee sokeana haluamatta nähdä että oikeasti kaikki on yhtä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja ilman tasapainoa ja inhimillisyyttä koko maailma on värähdyksen päässä tuhosta.
Elokuvan reunamilla pohdittiin myös vallanpitäjien vaikuttimia, uskoa omaan oikeutukseen ja sitä, kenellä on oikeus määrätä toisten elämistä. Ja entäpä kuka on täysin hyvä ja puhdas? Onko hyvyyttä ja puhtautta se, että on tahraton vaiko se, että ymmärtää olevansa epätäydellinen? Voimmeko me tuntea myötätuntoa aivan jokaista kohtaan ja elää yhdessä täällä? Entäpä miten tuo kaikki skaalautuu nuoren pojan omaan elämään ja pojan tekemiin päätöksiin?
Poika ja haikara ei ehkä ole aivan nuorimpien lasten elokuva, mutta ei tämä vain aikuisillekaan ole tarkoitettu, Mahiton ikäiset pystyvät kyllä pohtimaan näitä aiheita. Hayao Miyazakin uusin elokuva jättää miettimään, tekee surulliseksi ja sytyttää sisimmässä toivon paremmasta huomisesta.
Elokuvan tiedot:
Ensi-ilta: 17.11.2023
Ikäraja: 12
Pituus: 124 min.
Ohjaus: Hayao Miyazaki
Käsikirjoitus: Hayao Miyazaki
Näyttelijät: Soma Santoki, Masaki Suda, Takuya Kimura
Genre: Animaatio, Fantasia, Seikkailu
Kommentointi suljettu.