Indiana Jones palaa tänä kesänä valkokankaalle sekä elämänsä voimissa olevana nuorena seikkailijana että vanhana miehenä, joka imeytyy takaisin seikkailujen melskeeseen vielä yhden kerran. Odotin elokuvalta enemmän, mutta kyllä tässä kaikki kuitenkin ihan hyvin kohdillaan oli, ja Indy oli mukava nähdä vielä kerran vanhoihin ja uusiin ystäviin sekä vihamiehiin törmäilemässä. Tulipa seikkailua seuratessa hörähdeltyä ääneenkin parisen kertaa.
Lähdin katsomaan elokuvaa sillä ajatuksella että voisin udella leffan jälkeen eri sukupolvea olevan miespuolisen kokemuksia elokuvasta. Mielenkiintoista – tai toisaalta ei mitenkään yllättävää, ihmisiähän me kaikki olemme – oli se, että ajatuksemme olivat hyvinkin yhteneväisiä kaikista tärkeistä asioista, joten siltä suunnalta ei syvempää analyysiä syntynyt.
Haaveissani oli päästä kokemaan samanlainen nostalgiatrippi kuin viime kesänä Top Gunin jatko-osan kanssa, ovathan Indiana Jonesit olleet erinomaisen viihdyttäviä ja itse Harrison Ford hyvin sopiva rooliinsa. Elokuva oli ihan käypä jatkumo Indiana Jonesin saagaan, mutta ei se lopulta saanut aikaan sen ihmeempiä endorfiini- ja adrenaliiniryöppyjä tahi jäänyt alitajuntaan pyörimään jälkikäteen. Teatterissa viihdyin koko elokuvan ajan, mutta syvempää analysointia ja mietintää se ei kauheammin kestä ilman pientä haikeutta ja harmittelua. Oli tämäkin mukava kokemus jossa oli paikoin hilpeitä hetkiä.
Nuorennuseliksiiri
Elokuvan alussa pääsimme katselemaan nuoremman Indiana Jonesin touhuja maagisella tietokoneavusteisella nuorennustempulla avitettuna. Harrison Ford nuorentui ruudulla vallan mallikkaasti, mutta pelkkä ulkonäön muutos ei tee ihmisestä nuorempaa, sen verran tarkkoja meidän aistimme ovat. Harrison Fordin ääni oli nimittäin jätetty käpäilemättömäksi, joten mies kuulosti omalta itseltään ja ikäiseltään – eihän siinä mitään vikaa ole, ääni sopii hänelle kuin nakutettu, mutta se aiheutti aikamoista ristiriitaa kun puhuja oli vuosikymmeniä nuorempi hahmo. Tuohon ei flashback-osuuden aikana tottunut yhtään, vaan koko ajan oli häiritsevä olo että kaikki ei ole kohdallaan.
Itse elokuvan alku oli takuuvarmaa Indiana Jonesia natsien keskellä: oli seikkailua, jännitystä, sanailua sekä kiperistä paikoista onnekkaasti ja nokkeluudella selviämistä. Jossain kohtaa erikoisefektit jäivät pikkuisen jälkeen siitä mitä elokuvalta olisin odottanut, mutta pääosin elokuva oli visuaalisesti sujuvaa ja miellyttävää katsottavaa. Aikahyppy elokuvan nykyaikaan oli toteutettu hilpeästi ja viihdyttävän arkirealistisesti. Edellisessä osiossa Indy loikkii nuoruuden innolla, seuraavassa hetkessä tohtori Jones on kärttyinen vanha mies helisemässä hippinuorison touhuille. Ihanan piristävästi.
Indiana Jonesiin oli tuotu mukaan myös vähän enemmän nykyaikaan sopivia ajatusmalleja, eivätkä naiset olleet aivan niin avuttomia objekteja, uhreja ja apureita kuin ennen vanhaan. Tulipa sieltä maaliin osuvaa kommenttia myös Indiana Jonesin menneistä touhuista niihin haudanryöstäjä-termillä viitaten. Mitään moraalisesti täydellistä ei nytkään meno ollut, vaan toinen pääosan esittäjä, Indiana Jonesin kummityttö Helena Shaw (Phoebe Waller-Bridge) oli kaikkea muuta kuin enkeli. Nuo päivitykset perusideaan oli tehty hyvin ja ne sopivat elokuvan ideaan.
Takuuvarmaa Indiana Jonesia
Elokuvan pääpahiksena pyöri Mads Mikkelsenin esittämä Jürgen Voller. Voller oli inhottava tyyppi, joka teki elokuvassa merkittävän persoonallisuusmuutoksen entisaikain nössöstä nykyhetken julmaksi ja vallanhimoiseksi natsitiedemieheksi. Tuossa, kuten monissa muissakin juonen yksityiskohdissa, oli joitain kömpelöitä ja ei-niin-loogisia juttuja, joten siltä suunnalta ei kannata odottaa mitään vedenpitävää meininkiä. Juoni muutenkin rönsyili Indiana Jones -tyypillisistä tapahtumista toisiin ja oli melkoisen levoton kokonaisuus. Edellisten elokuvien juonikäänteitä ei apinoitu, mutta kaikki Indiana Jones -klassikkoteemat olivat löytäneet paikalle.
Perinteisiin kuuluva takaa-ajokohtaus tuk-tukilla Marokon maisemissa oli hauskan pöhkö, ja yksi elokuvan virkistävimmistä hetkistä. Tällä kertaa Indiana Jones päätyi tutkailemaan ajan rakennetta, ja siihen liittyen elokuva antoikin parhaat naurut. Nykyajassa elettiin hippiaikoja ja tapahtumien lähtiessä käyntiin juhlivat yhdysvaltalaiset onnistunutta Apollo-kuulentoa. Vaikka tuo hetki oli tietenkin Indiana Jonesille juuri silloin tapahtuva, ei menneisyydessä eikä tulevaisuudessa, näin elokuvaa vuonna 2023 katsoessa tuli vinkeä olo siitä, että siinä käpäiltiin aika-avaruusjatkumoa melkoisen viihdyttävällä tavalla ja laitettiin tapahtumia reteästi uusiksi. Elokuvan loppupuolen tapahtumat taas saivat hetkellisesti minut nielaisemaan kieleni kaikesta siitä hilpeydestä, jota koitui kun aikajanaa vähän rutisteltiin ja käpisteltiin. Täysin absurdia, hillitöntä, käsittämätöntä – ja juuri sopivasti Indiana Jones -universumiin uppoavaa hönttiä fiilistä pullollaan. Elokuvan loppuhuipennus oli myös virkistävä päivitys genren touhuihin.
Viihteenä uusi Indiana Jones oli toimiva setti eikä tuntunut mitenkään liian pitkältä. Salaa toivoisin että Indy saisi vielä pienen loppunäytöksen joka nostaisi kokemuksen tätä korkeammalle tasolle, sinne seikkailujen hengästyttävään ilotulitukseen, josta Indiana Jones kaiken aikanaan aloittikin.
Ensi-ilta: 28.06.2023
Ikäraja: K12
Pituus: 155 min.
Ohjaus: James Mangold
Näyttelijät: Harrison Ford, Phoebe Waller-Bridge, Antonio Banderas, John Rhys-Davies, Shaunette Renee Wilson, Thomas Kretschmann, Toby Jones, Boyd Holbrook, Oliver Richters, Ethann Isidore ja Mads Mikkelsen
Kommentointi suljettu.