Kuinkas tässä näin kävi? Viriiliys ja hormonien kohina veressä on vaiennut ja tilalle ovat tulleet vanhuuden vaivat. Heavy rockin kulta-ajat eläneenä minun on hankala hyväksyä idoleideni surkeaksi käyvää elämän lopputaivalta.
Viimeisin oman epikriisinsä faneilleen kerrannut muusikko oli itse metallijumala Rob Halford. Helvetillinen selkäkipu kaatoi miehen sairasvuoteelle ja halvaantuminen oli enää milleistä kiinni. Pissin pidättäminenkin oli kuulemma hankalaa. Kirurgit onnistuivat leikkauksessa ja taival jatkuu. Nyt miehellä on erittäin suureksi paisunut tyrä, joka näkyy vaatteiden alta isona mollukkana alavatsalla. Ei millään pahalla, mutta tällaisten asioiden höpöttely tuntuu fanin korviin aika surulliselta ja turhauttavalta.
”Kyllä, rokkimiehetkin
vanhenevat.”
Kyllä, rokkimiehetkin vanhenevat, mutta kannattaisiko soihtu siirtää nuoremmille, jos nahan ja niittien alla tenat muistuttavat elämän rajallisuudesta. Laula siinä sitten I`m your Turbo Lover uskottavasti. Onnea kuitenkin, kesän lopussa 63 vuotta täyttäneelle Robille!
Että pitikin ”valita” omaksi musiikilliseksi suuntaukseksi aikoinaan raskas rock. Jokaisen, viime aikoina edesmenneen mestarin poismeno on kirpaissut aika kovaa. Esimerkiksi Ronnie James Dion kuolema kosketti melkoisesti. Raskaan rockin lehdistö ainakin hyötyy näistä kuolemantapauksista. Hiipuvasta genrestä on vaikeaa saada tuoretta materiaalia puristettua, mutta legendaarisen bändin hajoaminen tai artistin kuolema täyttää lehteä taas usean sivun verran. Näen sieluni silmin Motörhead, Ozzy, Judas Priest, AC/DC ja muita erikoispainoksia ja spesiaaleja muutaman vuoden sisällä.
Hittolainen, on varmaan alettava kuuntelemaan Robinia ja Isac Elliot:ia.
Kommentointi suljettu.