Queen-musikaali SMGO on saanut paljon ylistävää kritiikkiä valtakunnan medioita myöten. Esityksen alku osoitti kritiikin oikeutetuksi. Kimmo Blom todellakin loistaa Freddie Mercuryn roolissa. Taustabändikin osoittautuu tarpeeksi taitavaksi, jotta kappaleisiin tulee tarvittavaa groovea ja poljentoa, soundienkin toimiessa mallikkaasti.
Ensimmäisen Queen-kappaleen jälkeen tunnelma kuitenkin latistui melkoisesti. Kehystarina ei kanna. Ajatus keravalaisen, menestyksestä haaveilevan rokkibändin muuntautumisesta Queen-coverbändiksi ja sitä kautta suosituksi yhtyeeksi oli melko iso pala purtavaksi.
Lavan molemmilla puolilla olleilla screeneillä oli ajoittain valokuvia ja videoita bändin uran varrelta. Pysäytyskuvien aikana ylälaidassa loimotti ”pause”-symboli ja videotkaan eivät oikein menneet synkronisoidusti esityksen kanssa, liekö ollut tarkoituskaan. Myös minimalistinen lavarekvisiitta; divaani ja nojatuoli ihmetyttivät. Saatan sortua hieman ylikriittisyyteen, mutta pienellä hiomisella esityksestä olisi saanut paljon professionaalisemman oloisen.
Toisaalta, rajuna kontrastina, silloin aina helpotti kun Kimmo Blom ja ”Queen” päästettiin irti. Blomin käsittelyssä eri-ikäkausien Mercury marssitettiin lavalle erittäin uskottavasti, esiintymisasuja ja elekieltä myöten. Jokaisen kappaleen jälkeen kuultiin spontaanit ja reilut aplodit täydeltä Koiton salilta. Blom selvisi puheosuuksistakin letkeän rennosti, muun porukan epätasaisuuteen nähden. Myös bändin suuhun oli kirjoitettu naiveja lausahduksia, joilla alleviivattiin mistä ajanjaksosta kulloinkin Queen-yhtyeen historiassa oli kyse.
”Aina helpotti kun
Kimmo Blom ja
”Queen” päästettiin irti”
Esityksen koskettavin osuus nähtiin, kun Queen kokoontui pitkän tauon jälkeen miettimään uusia kuvioita. Pitkälle edennyt AIDS oli murentanut Mercuryn ja koko olemus oli tuskainen. Blom heittäytyi sairaan mieheen rooliin niin hyvin, että parvelta reaktioita katsellessani huomasin useamman katsojan kaivelevan nenäliinojaan. Hauraan Mercuryn viimeiset laulutkin saivat yleisön hiljentymään ja miettimään syntyjä ja kuolemia syviä.
Kaikkinensa yleisö viihtyi varmasti, niin minäkin. Lievän kotikutoisuuden, uskottavuusongelmat ja päälle liimatun kehystarinankin antaa anteeksi Kimmo Blomin upeiden lauluosuuksien vuoksi. Menkäähän katsomaan!
Teatteriravintola Koitto 8.2.2012. Pääosassa Kimmo Blom. Muissa rooleissa Marika Krook, Tatu Siivonen, Jukka Mänty-Sorvari, Jussi Ojanen, Tero Tanhuanpää, Mika Räinä. Ohjaus Petri Lairikko, ja kapellimestari Mikko Kangasjärvi.
Haastateltavana: Kimmo Blom
Sinulla on erittäin tunnistettava lauluääni. Varsinkin korkeissa nuoteissa on jotain mielen herkistävää taikaa. Tarkkakorvaisimmat ovat bongailleet sinua useiden isojen artistien levyiltä taustalaulajana. Millä Stratovariuksen levyillä olet vieraillut, ja ketä muita on matkan varrelle mahtunut?
KB: Juu, taustoja oon vedelly mm. Stratoille, Thunderstonelle, Leveragelle ja parille ruotsalaiselle aor-projektille (Street Talk ja Jim Jidhed). Homma alkoi oikeastaan siitä kun Kotipellon Timo liittyi Stratoihin joskus 90-luvun puolessavälissä. Oltiin opiskelukavereita ja muutenkin paljo tekemisissä ja kasattiin sitten kööri Stratojen levytys-sessioon. Hommasta muodostui perinne ja meidän ryhmä (Hangover Brothers) lauloi aina Timo Tolkin viimeiseksi jääneelle levylle saakka stemmat. En jaksa muistaa enää sen levyn nimeä! Sittemmin porukan aikataulujen yhteensovittaminen on muodostunut turhan haasteelliseksi ja homma on hiipunut.
Miten noin hoikasta varresta lähtee noin iso ääni? Esimerkiksi raskaan rockin pienellä suurella miehellä Ronnie James Diolla oli puhallinsoitintausta, millä sinä saat äänesi pysymään ”edustuskelpoisena”?
KB: Mä luulen että koolla ei tässä asiassa ole niin suurta merkitystä, ainakaan kun puhutaan rock-laulusta. Dio on loistava esimerkki aiheesta! Kyse onkin enemmän äänen kontrollista ja sen oppii vaan treenaamalla ja töitä tekemällä. Kaikki äänet ei taivu luontaisesti kaikkeen, mutta tekniikalla voi vähän auttaa. Tässäkään ei ole mitään ”viisasten kiveä”. Mä yritän ite stressata mahdollisimman vähän ja pitää fysiikan siinä kunnossa ettei tarvitsisi käyttää liikaa ns.pääomaa laulaessa. Tosin jatkuvasti säästelemällä ei kyllä pääse puusta pitkälle ilmaisullisesti.
Sinulla on muutenkin hard rock- ja heavy-taustaa. Viimeisimmistä kokoonpanoistasi ainakin ristiinalaisen Dyecrest-yhtyeen olisi toivonut ottavan enemmän tuulta alleen. Toisaalta perinteisen rockin ja raskaan rockin yhtyeiden on hirvittävän vaikea päästä pinnalle. Nykyaikana pitäisi olla jotain niin kovin erikoista. Nouseeko rehellinen ja hyvä raskaampi rock enää valtavirtaan?
”Taivasosuuksia on
vain harvoille ja valituille.”
KB: Uskon vakaasti että hyvä musiikki löytää aina keinot päästä esille, tavalla tahi toisella. Nykyään on vaan niin paljon tarjontaa ja vauhti niin kova, ettei monikaan uusi levy tai artisti ehdi saada ääntään kuuluville, ennenkuin jo seuraavat kolkuttelee ovia ja taistelee samoista keikoista, lehtijutuista ja sieluista. Isot taustabudjetit ei välttämättä edelleenkään takaa laatua, mutta varmasti näkyvyyttä, ja sitä kautta ns. suuren ostavan yleisön (joka seuraa trendejä, ei niinkään sisältöä) huomion. Näitä ”taivasosuuksia” on vain harvoille ja valituille. Loistava kappale juuri oikeaan aikaan oikeassa paikassa varmasti huomataan edelleenkin, genrestä huolimatta! En usko että kunnon heavy tai hard rock menee koskaan pois muodista tietyn yleisön mielissä, mutta se, että tuleeko siitä 1980-luvun tyylistä valtavirta-uskontoa on vaikeata ennustaa. Kaikki tyylit kiertää, joten miksipäs ei! Toisaalta, näin 1980-luvun nuorena, mua ärsytti kaikki sen ajan muotibändit, joilla oli meikit ja isot tukat ja ne oli olevinaan heavyä. Siksi piti fanina kaivaa alalokeroista silloisia uusia aaltoja, esim. Metallica ja Slayer.
Olen löytänyt muutaman yhtyeen tässä hieman varttuneemmalla iällä, kuten esim. Rush. Samoin on Queenin laita. Totta kai olen pikkupojasta asti ollut yhtyeestä tietoinen, ja jollain tasolla sitä seurannutkin, mutta vasta nyt nelikymppisenä kappaleiden simppeli nerokkuus ja Mercuryn järjettömän upea ääni ja lavakarisma ovat kolisseet toden teolla. Miksi Queen on enemmän aikuisten musiikkia, vai onko se?
KB: Tottakai Queen vuonna 2012 on paljolti nostalgiaa. Bändi on niin oleellinen osa rock-historiaa jo pelkästään levymyynnillä mitattuna. Freddien tragedia nosti bändin ja tietysti hänet itsensä lopullisesti legendojen joukkoon. Queenin paras katalogi on kuitenkin niin vahvaa ja tietyllä tavalla ajatonta että uskon nuorempienkin löytävän bändin ja biisit kaiken tämän nykyisen tulvan seastakin. On siellä niin mahtavia hetkiä! Queen jos joku täyttää Classic Rock -kriteerit mennen tullen. Mullekin bändi on auennut vasta varttuneemmalla iällä ja nimenomaan Freddien äänen kautta.
Pystytkö elättämään itsesi musiikilla? Taitaa olla Suomen kokoisessa maassa leipä aika pieninä palasina maailmalla. Jaksaisitko vielä lähteä kyytiin, jos joku iso bändi pyytäisi sinut laulajakseen?
KB: Työtilanne on nyt parempi kuin koskaan, kiitos näiden musiikkiteatteritöiden. Mutta kyllä mä kaikkea olen tehnyt urani varrella, että olis leipä tullu laulamalla. Hääkeikkoja, firman bileitä, laivakeikkoja, yökerhoja, klubeja, dubbauksia etc. Paras duuni ikinä mutta äärimmäisen epävakaa! Mulla on niin paljon nälkää kehittyä laulajana että varmasti ainakin harkitsisin vakavasti jos joku pyytäisi tien päälle. Mikä ettei! Kunhan ei tarviis hirveesti ottaa lainaa että pääsee keikoille.
Peruskysymys, oletko haaveillut ulkomailla esiintymisestä? Oletko käynyt esim. lomakohteissa esiintymässä?
KB: Mulla on ollut etuoikeus esiintyä ulkomailla muutamaan otteeseen; Nokia-bändissä ja oman, Urban Tale -bändin, kanssa. Toivottavasti vielä joskus pääsisi uudestaan!
Millaista musiikkia kuuntelet itse? Vai täyttyvätkö päivät ammattimaisista jutuista, niin ettei vapaa-ajalla halua kuunnella kuin hiljaisuutta?
KB: Aika vähiin tuo kuuntelu puoli jää. Joskus junamatkalla tulee fiilisteltyä, mutta lukeminen ja hiljaisuus on kyllä ihan parasta vapaa-ajalla! Mulla on iPhone ja siinä kulkee musat mukana jos tarve iskee. Mä tykkään kuunnella instrumentaalimusaa, esimerkiksi Pat Methenyä ja sitten vaikka vanhaa progea; Genesistä ja Yesiä.
Olet tullut suuremmalle yleisölle pikkuhiljaa tutummaksi, mm. Euroviisukarsintojen ja Tartu Mikkiin ohjelman kautta. Olen oppinut tuntemaan sinut nöyränä ja vaatimattomana artistina, joka ei hirveästi tyrkytä itseään joka paikkaan. Onko siinä mielestäsi ristiriitaa, että on melkein pakkokin osalla esillä markkinointimielessä, jotta leipää riittää? Vai pystyykö pelkästään puurtamalla saamaan ovia avatuksi?
”Pitäs olla suuna päänä
joka paikassa
tyrkyttämässä itseään.”
KB: Toi on ihan oikea paradoksi. Pitäs olla suuna päänä joka paikassa tyrkyttämässä itseään, mutta se ei sovi mun luonteelle. Mä haluan että työ puhuu puolestaan ja sitten katsotaan mihin se riittää ja ketä kiinnostaa. Täytyy olla kuitenkin rehellinen itselleen. Muuten tästä ei tuu mitään. Mua ei oo koskaan haitannu olla taustalla, jos vaan saan tehdä juttua mistä saan itse kiksejä.
Laivoillakin olet tainnut esiintyä vuosia. Joel Hallikainen kertoo laivavuosien olleen eräänlainen esiintymisen korkeakoulu. Jos se on sitä, niin miksi?
KB: Laivakeikat on raskaita ja monasti pitkä pätkä putkeen. Se on monessa mielessä haasteellista niin laulajille kuin soittajillekin. Virikkeet on vähissä, joten siitä saattaa seurata ns. huonoon elämään ryhtymistä, eli kaljoittelua ja valvomista. Siihen vielä kuusi kertaa 45 minuuttia lavalla joka päivä viikon ajan niin morjens! Nuorempana sitä jaksoi, mutta nyt on lähinnä kiitollinen ettei tullut pysyviä vammoja ääneen tai muualle. Mä en osaa sanoa vaikuttiko laivavuodet ääneen. Ainakin silloin se oli jatkuvaa taistelua että pystyi edes jotain kähisemään. Ei oo ikävä!
Tiesitkö etukäteen, että Queen musikaali tulee olemaan niin suuri menestys, ja valtamedian huomion kaappaaja?
KB: Mun pää-huolenaihe oli ja on edelleen se, että miten pystyy vastaamaan ihmisten ennakko-odotuksiin. Kaikilla on niitä, ymmärrettävästi. Mä oon tullu ”takavasemmalta” teatteriin ja täytyy vaan toivoa että tehdessä oppii vanhakin lisää! Media-asiat kuuluu pelin henkeen, mutta koska mä oon onneks tuntematon ni mä saan olla rauhassa ja keskittyä oleelliseen. Sitä paitsi, on ollut ilo huomata että lehdetkin on tullu katsoo esitystä ja sitten kirjoitelleet, eikä oo dumattu jo etukäteen prokkista, joka varmasti herättää tunteita puolesta ja vastaan jo lähtötilanteessa.
Mitkä ovat sinun seuraavat suunnitelmasi laulajaurallasi, vai elätkö enemmän päivä kerrallaan?
”Kalenteri esityksiä
täynnä kesäkuun
puoleenväliin.”
KB: Päivä kerrallaan, mutta nyt on kalenteri esityksiä täynnä kesäkuun puoleenväliin. Keväällä on tarkoitus myös alkaa väsäämään soolomateriaalia pitkäaikaisen aseveljeni Tuomas Heikkisen (Leverage) kanssa. Tehdään demoja ja yritetään saada joku taho innostumaan! Perus hommaa. SMGO:ta esitetään koko kevät sekä Helsingissä että Tampereella, ja 16.2. saa ensi-iltansa Simply the Best -musikaali, jossa esitän Mick Jaggeria. Sitä esitetään nyt alkuun Palatsiteatterissa Tampereella.
Kaverimme ja sukulaisemme muistelevat edelleen kaiholla esiintymistäsi häissämme. Oletko jo niin iso stara, että et lähde kaikenmaailman pikkukinkereihin, jos kutsu käy?
KB: Mä en oo mikään stara ja mähän lähden ihan minne vaan mihin pyydetään! Meillä on jo esim. hääkeikkoja kalenterissa Mr C -bändini kanssa tulevalle kesälle. Kaikki tehdään mitä ehtii ja jaksaa! Tietysti kohtuu-kompensaatiota vastaan…
Kommentointi suljettu.