fbpx
Artikkelit

Radio – historia ja nykypäivä

Suomen ensimmäinen yleisradioasema aloitti toimintansa Tampereella vuonna 1923 ja Ylen lähetyksiä pystyi kuuntelemaan koko maassa vuodesta 1928 alkaen . Radio vakiinnutti nopeasti paikkansa yhteiskunnassa tärkeänä tiedon välittäjänä, sekä yleistyi myös viihdekäytössä. Se oli kiinteä osa jokaisen kodin arkielämää, mikä myös näkyi vastaanottimien tarjonnassa ja laadussa.

”Radio mielletään yhä
vanhanaikaiseksi formaatiksi.”

Parhaimmat virittimet olivatkin todella hienoja ja kalliita laitteita kuten esimerkiksi Marantzin legendaarinen 10B-malli. Muita laadukkaiden virittimien valmistajia olivat McIntosh, Fisher, Sansui ja Onkyo vain muutamia mainitakseni. Kattavaa tietoa eri valmistajista ja malleista tarjoaa Tuner Information Center www.fmtunerinfo.com.

Murroksen aika

Radio mielletään yhä vanhanaikaiseksi formaatiksi, mutta jo 80-luvulla aloitettiin uuden DAB-tekniikan (Digital Audio Broadcasting) kehittäminen. Suomessa Ylellä vuodesta 1997 koekäytössä ollut DAB-verkko lopetettiin vuonna 2005 kuluttajien heikon kiinnostuksen vuoksi. Vaikka teknologian paremmuudesta ollaan monta mieltä, Britanniassa on jo siirrytty DAB-lähetyksiin ja Norjassa FM-jakeluverkko on suunniteltu korvattavan kokonaan digitaalisella DAB-jakeluverkolla vuoteen 2014 mennessä.

Allekirjoittaneen käytössä oleva järeä Sansui TU-9500 viritin vuodelta 1973. Kuva: Audio-database.com

Myös mediamarkkinoiden myllerrys vaikutti radioalaan 90–luvulla. Tästä aiheutuneella rakennemuutoksella ja isojen ketjuradioiden synnyllä on ollut suuri merkitys. Ohjelmatarjonta muutti muotoaan kohti mainosten sävyttämiä kevyitä viihdeohjelmia ja ikäviä, vain hittimusiikkia sisältäviä soittolistoja.

Tästä huolimatta nykyisten radiolähetysten laadulliseksi kompastuskiveksi muodostuu kustannusten vuoksi tapahtuva kompressointi. Puheäänen kohdalla sen käytössä on etunsa, mutta musiikin dynamiikkaa kompressoitaessa latistuu samalla itse musiikki elävyyden ja aidon esityksen tunteen luovien nyanssien hävitessä.

Helppokäyttöiset nettiradiot laajentavat kanavien tarjotaa eksponentiaalisesti.
Nettiradioiden aikakausi

Kompressio-ongelma on radiolähetysten lisäksi havaittavissa myös suuressa osassa kaupallisia tallenteita, niinpä se vaikuttaa myös nopeasti yleistyviin ja helppokäyttöisiin nettiradioihin. Tästä huolimatta siirrettäessä striimi hyvälaatuisena kaiuttimille tai kuulokkeille, ohjelmatarjonta kasvaa eksponentiaalisesti erilaisista ajankohtaisohjelmista lähes millaiseen musiikkigenreen tahansa. Oikeastaan se mitä ei nykyaikana nettiradioista löydy, sitä ei tarvita.

Monipuolinen ohjelmatarjonta

Edellämainituista seikoista huolimatta kriittisellekin musadiggarille tai hifiharrastajalle FM-radiolla on mielestäni edelleen laadukkaan virittimen kera paljon tarjottavaa. Kotimaan radiokanavista parhaimpaan äänenlaatuun pääsee selkeästi Ylen Ykkönen. Sen ohjelmistossa on lähes viikottain mm. uuden Musiikkitalon suoria lähetyksiä, joista lisätietoa on saatavilla osoitteessa yle.fi/musiikki/klassinen.

Koko kansan uuden Musiikkitalon konserttitarjontaan voi tutustua lähes viikottain suorien lähetysten kautta. Kuva: Musiikkitalo/Arno Chapelle.

Niinikään Ylen ohjelmat Karmiininpunaisen kuninkaan hovi ja Bluesministerin viikottainen annos kuuluvat suosikkeihini. Laadukasta ja monipuolista klassista musiikkia voi kuunnella Rondo FM:n taajuudelta ja raskaamman musiikin ystäville Klaus Flamingin hyvin pureskellut valitut palat taas löytyvät Radio Rockilta. Laadukkaasta virittimestä hyötyvät luonnollisesti myös muut musiikki-, ajankohtais- ja puheohjelmat, eri radiokanavien lähetyslaadun puitteissa tietty.

Parhaimmillaan niin perinteinen FM-radio kuin modernimmat nettiradiotkin tarjoavatkin lähes rajattomat mahdollisuudet musiikillisten löytöretkien tekemiseen. Allekirjoittaneella viritin ja monet laadukkaat radio-ohjelmat ovat virkistävä osa harrastusta ja suosittelenkin ennakkoluulottomasti kaikkia kokeilemaan radiota niiden tuttujen levyjen pyörittämisen lomassa.

Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap