Osa teistä muistanee vielä ensimmäisen C-kasettinne, vinyylilevynne tai CD-levynne. Elettiin vuotta 1982, kun minä sain ensimmäiseksi alkuperäiseksi kasetiksi DIO:n Holy Diverin. Mansikanpoimintarahoilla ostetuista stereoista soi vinyylinä Gary Mooren Live. CD-aikakauden aloitti 80-luvun loppupuolella Judas Priestin Ram It Down. Nyt alkaa näyttää siltä, että CD:kin on saamassa vuodepaikan formaattien vanhainkodista, kasetti, vinyyli ja pari muuta unohduksiin jäänyttä formaattia petikavereinaan.
Grammarien rätinää ja mankkojen hurinaa
Savikiekot olivat ensimmäinen standardiksi muodostunut äänentallennusmuoto. Ne olivat käytössä varsin pitkään, sitä seuranneisiin formaatteihin verrattuna. Savikiekkojen aikakausi ulottui 1880-luvulta aina 1960-luvulle saakka. Toki 1940-luvun lopun innovaatio, vinyylilevy syrjäytti savikiekot marginaaliasemaan pikavauhtia. Vinyylien kultakausi kesti jälkeenpäin ajateltuna todella vähän aikaa, noin nelisenkymmentä vuotta, sillä 1990-luvulle tultaessa homma oli jo selvä.
Meille 1970- ja 1980-lukujen lapsille tärkeä juttu, C-kasetti, on hautautunut nostalgian ja kirppareiden pölyn peittoon. Ensimmäinen kosketukseni C-kasetteihin tapahtui 1970-luvun alkuhämärissä, kun vanhempamme äänittivät meidän ”laulujamme” monomankalla jälkipolvien ihmeteltäväksi. Kasetit jäivät itselläni pois käytöstä vasta 1990-luvun puoliväliin tultaessa. Samoihin aikoihin ajoittui koko formaatin lopullinen alasajo. C-kasetti jaksoi sinnitellä pinnalla kuitenkin vain 30 vuotta.
Digitaalista ylivoimaa
Dire Straitsin Brothers In Arms-singlen julkaisu 1985 oli mullistava hetki, sillä se oli ensimmäinen, kaupalliseen käyttöön tarkoitettu CD-levy. Siitä alkoi murskaava voittokulku, joka jyräsi lopullisesti niin C-kasetin kuin vinyylinkin. Nyt näyttää siltä, että 27 vuotta ensimmäisestä julkaisusta, on pikku hiljaa CD:n joutsenlaulun vuoro. Kolme maailman suurinta levy-yhtiötä ovat ilmoittaneet, etteivät ne enää julkaise perinteisiä CD-levyjä vuoden 2012 jälkeen.
Vain erikoispainoksia ja bokseja tullaan yhtiöiden ilmoituksen mukaan jatkossa painamaan levymuotoon. Voi hitto, mitä ihmettä me kansitaiteen ihasteluun ja fyysisen julkaisun hiplaamiseen tottuneet leegiot sitten hipelöitsemme? Vanhat vinyylit on kuunneltu hiirenkorville ja puhki, eivätkä CD-levytkään kestä ikuisesti. Musiikkia pitäisi saada kokea kaikilla aisteilla, myös tuntoaistilla!
Kuninkaat ovat kuolleet, kauanko elää uusi kuningas?
Yllättäen savikiekot ovat olleet tallennetun musiikin tähän mennessä pitkäikäisin formaatti, koko maailman suosion mittakaavassa mitattuna. CD-levyn alasajo alle 30 vuoden ikäisenä osuisi mukavasti eri formaattien eliniän keskiarvoon. Aika näyttää, miten kauan musiikin aineeton lataaminen pitää pintansa.
En ole koskaan ostanut yhtään levyä netistä, en edes ensimmäistä kappaletta, enkä tule ostamaankaan. Levy-yhtiöt saavat kyllä painaa uudet levyt edes CD:nä, vaikka minua varten. Toisaalta, suurin osa seuraamistani yhtyeistä ei tule tekemään enää montaakaan levyä. Sittenhän kaikki tulee olemaan helppoa. Ei bändejä, ei levyjä = uusi harrastus.
Mustan puvun voi ottaa jo suoristumaan, sillä seuraavan tekstin nakuttelu hautakiveen näyttäisi lähestyvän kaistan nopeudella: ”Tässä lepää fyysinen tallennettu musiikkiformaatti, syntyi 1860 – kuoli 2013”.
4 Comments
Ostan edelleen levyjä
Ostan edelleen levyjä tasaiseen tahtiin, ja lähes jokaisen verkosta. Fyysinen tuote kolahtaa postiluukusta noin viikon päästä ostoksesta, ja se kääntyy tämän jälkeen häviöttömäksi tiedostoksi koneella. En enää muista, milloin olisin soittanut kappaleita levyltä, viimeksi muistaakseni testaillessa levy- ja verkkosoittimien äänellisiä eroja keväällä 2011.
Itseäni pelottaa cd-levyjen poismeno äänenlaadullisista syistä. Aniharva tiedostoja tarjoava verkkokauppa myy häviöttömiä muotoja (ALAC, FLAC) cd-tasoisina ilman kompressiota. En kaipaa hypistelyä, mutta en haluaisi ottaa takapakkia äänen laadussa vain siksi, että suuri yleisö äänesti 320kb-pakatun MP3:n tai AAC:n olevan riittävän hyvä.
Samaa keskustelua käydään e-kirjojen ja elokuvien kanssa, ja kaikilla näillä asioilla on omat argumenttinsa ja heikot kohtansa. Meillä musiikisteilla niitä on useita (vaikkapa hypistely, äänen laatu), mutta tottumukset muuttuvat ajan myötä.
Itselleni suurin synti olisi ajatella, että lakkaan kuuntelemasta musiikkia koska laatu kärsii. Se osoittaisi, että loppujen lopuksi olen kuunnelut musiikkia vain laadullisista syistä enkä siksi, miltä se tuntuu. Ehkä se on asia, joka ei kiinnostanut meitä sen ensimmäisen C-kasetin tuoman elämyksen äärellä juuri lainkaan.
Ei ne sitä kuitenkaan lopeta.
Ei ne sitä kuitenkaan lopeta, suunnitelmat ovat muuttamista varten. Maailman miljoonat cd-soittimet eivät häviä kertarytkäisyllä. Kyllä joku aina jotakin ostaa vaikka kukaan ei kaikkea. Itse olen valmis siirtymään heti johonkin ns. digitaaliajan formaattiin, kun se on riittävän laadukas ja etenkin jos se tuo jotakin ENEMMÄN kuin cd sukulaisformaatteineen. Suuret levy-yhtiöt pähkäilevät laskevien myyntien kanssa ja katteita yritetään nyt kohentaa ulkoistamalla jakelu ja mahdollinen fyysinen tallennus asiakkaille. Olisikohan laskevien myyntien kanssa mitään tekemistä sillä, että hyvin harva haluaa enää erikseen ostaa kertakäyttöistä renkutusta, jos on kuullut sen jo radiossa seitsemän kertaa saman päivän aikana…Ennen soittolistoja äänimaailma oli monimuotoisempi, haastavampi. Jos cd loppuu, pitäisköhän palata vinyyliin…
Samaa mieltä. Ei katoa
Samaa mieltä. Ei katoa soittimet ei. Mutta jonnekin ne VHS, Beta, kasettidekki jne. röykkiöt ovat päätyneet.
Vinyyliin olen itsekin pikkuhiljaa taittumassa. Mutta sitten tullaan siihen ongelmaan, että kuuntelen autossa CD:tä. Ääh taas probleema.
”Maailman miljoonat cd
”Maailman miljoonat cd-soittimet eivät häviä kertarytkäisyllä. Kyllä joku aina jotakin ostaa vaikka kukaan ei kaikkea.”
– Ei tarvitse kadota, mutta jos tällä hetkellä tilanne on se, että – riippumatta siitä, onko jokaisella maailman asukkaalla soitin – fyysisten cd-levyjen myynti luistaa kovaa alamäkeä ja alkaa olla koko ajan huonommin kannattavaa bisnestä pl. ”suurimpien” artistien kohdalla, kun taas verkkomyynti kasvaa (ja jos fyysinen levy kustantaa Anttilassa 6kk julkaisusta 10e ja iTunesissa julkaisupäivänään 10e, niin kummastakohan jää enemmän rahaa levy-yhtiöön ja ennenkaikkea artistille?), niin se nyt on loppupeleissä ihan sama, kuinka paljon niitä soittimia on.
Levy-yhtiöt eivät ole mitään hyväntekeväisyysjärjestöjä, joskaan eivät myöskään mitään verenimijöitä sanokoon piraattipuolue mitä hyvänsä, eivätkä ne valmista levyjä, jos se ei kannata (tai kannattaa vain marginaalisesti verrattuna tiedostomyyntiin).
Itse rykäisin syksyllä 1000+ cd-nimekkeen kokoelman ALACiksi RipNASille ja soittelen Slim Devicesin Transporterin kautta. Kaukona on iPad ja vaikka se fyysisen kuoren käpistelyn puute hieman ahdistaakin, niin koko kirjaston ollessa koko ajan saatavilla ja viedessä olohuoneesta tilaa noin neljän Aku Ankan taskukirjan verran.. Eipä ole cd:tä ikävä.
Olisin ihan valmis ostamaan levyni fyysisinä kopioina pelkästään rippausta ja arkistointia varten, mutta jos markkinoille alkaa ilmestyä häviöttömästi pakattuja (FLAC, ALAC tms.) levyjä edullisemmin, kuin cd-levyjä, niin totta ihmeessä ostan levyni kaupasta, joka on aina auki ympäri vuorokauden, tuote ei koskaan loppuunmyyty, levyt löytyvät napin painalluksella verrattuna huonosti organisoidun hyllyn penkomiseen ja ostosten saaminen kotiin kestää minuutteja eikä päiviä/viikkoja (verrattuna nettikauppaan) tai edes tunteja (kivijalkamyymälä)… Mihin niitä muovikiekkoja enää siinä vaiheessa tarvitaan?
Kaikkien maailman cd-soittimien omistajien pitäisi niiden soittimien aktiivisen käytön lisäksi tai oikeammin sijasta (koska myyjää ei kiinnosta, kuunnellaanko niitä levyjä vai ei, ainoastaan, että niitä ostetaan) ostaa niitä levyjä tarpeeksi, että se business kannattaisi tai muuten sillä ei itseasiassa ole mitään väliä, kuka soittimen omistaa ja kuka ei.
Osansa tässä murroksessa voi tietysti olla nykyisen musiikkibisneksen kertakäyttöisyydellä, kun pitkän 5-15 levyä kestävän katalogin omaavat artistit/bändit/mitkään ovat koko ajan harvinaisempia ja siten faneille ei päästä enää myymään ’uusin levy + nämä kolme klassikkoa’.
Puhtaasti harrastajan näkökulmasta vinyyli + latauslipuke, jolla sisällön saisi häviöttömässä digitaaliformaatissa, olisi miellyttävin. Businesspuolella vinyyli tuo omat logistiset ongelmansa, eikä idea varmaan kannata.