Stadionkonsertit ovat vuosikymmeniä olleet oma lukunsa massat kokoavina jättiläismessuina. Vaikka itsekin olen normaalisti sangen pidättäytyväinen, niin olen hullaantunut joukkosuggestion voimasta useilla konserttiareena-ja stadionkeikoilla. Esimerkiksi useat Iron Maidenin keikat Suomessa ja ulkomailla ovat lähestyneet fiilikseltään uskonnollisia mittoja. Edellisellä Helsingin Stadion-keikalla moni näki jättiscreenin välityksellä laulaja Bruce Dickinsonin kyynelehtivän kymmenien tuhansien suomalaisfanien osoitettua minuuttitolkulla suosiotaan yhtyeelle. Taisi siinä silmäkulma kostua vähän itsellänikin.
Wanhuus ei tule yksin
Bon Jovi, Metallica, Iron Maiden, Rolling Stones, U2, AC/DC, Green Day, Red Hot Chili Peppers, Foo Fighters + muutama muu. Siinäpä listaa tämän hetken ”stadionin kokoisista”-rockbändeistä. Raskaan kiertue-elämän jättämät jäljet ja yksinkertaisesti ukkoutuminen tuovat vääjäämättä eteen näidenkin suurbändien estradeilta vetäytymisen, osalla nopeammin, osalla hitaammin. Tuossa joukossa on nyt jo yhtyeitä, jotka eivät millään tajua lopettaa, vaikka mehut on puristettu mestareista vuosia sitten.
Uutta stadionyhtye-sukupolvea ei taida syntyä. Esimerkiksi Rammstein voisi olla yksi kandidaatti, mutta tuntuu, että yhtye kamppailee jatkuvasti sisäisten ristiriitojensa kanssa, eikä levyjen tasokaan ole edellisillä julkaisulla vakuuttanut. Voisikohan Nightwish nousta niin isoksi? Spekulaatioita riittää, mutta näyttää uhkaavasti siltä, että legendaksi ei nouse rockin saralla enää mikään yhtye.
Halpaa, kuin makkara?
Yksi viime vuosien ilmiö ovat olleet kiertävät usean esiintyjän festivaalit, kuten Sonisphere. Niissä on yleensä pari isoa bändiä, loput sitten pienempiä ja pahnanpohjimmaisina paikalliset suuruudet. Toimiihan se noinkin, mutta, kustannukset nousevat kaikilla tahoilla korkeiksi. Taloudelliset riskit ja kohonneet kustannukset tulevat jatkossa karsimaan useita kiertueita yksittäisiltä yhtyeiltä ja festaritkin joutuvat pohtimaan, onko ”plus-miinus”-tasolla pyörivien kesätapahtumien järjestäminen pelkästään festarikansa iloksi järkevää.
Suomeenkin saapuvan Edguy-yhtyeen laulaja Tobias Sammet kommentoi kohonneita kustannuksia antamalla vastikkeen faneilleen, heidän raivostuttua kiertue t-paitojen kovista hinnoista (jopa 35€). Mies tuumasi, että paidat on pitänyt ensin ostaa itselle 5-7 euron hinnalla ja niiden kuskaamisen kiertueella tarvitaan koko ajan yksi rekka ja sille täysipäiväinen kuljettaja, jolle pitää maksaa hotelli ja syömiset. Kuulemma 1000 euroa/päivä maksaa se lysti. Eli ei ihme, että paidat eivät ihan kympillä irtoa. Yhden konsertin kokonaishintakin kohoaa kaikkinensa useisiin tuhansiin euroihin.
Inhottava ongelma tulee monilla yhtyeillä olemaan levymyynnin takeltelun lisäksi nimenomaan kiertueet. Kun legendaariset bändit jättävät lavat, ei uusien ja nuorempien bändien vetovoima riitä isojen konserttisalien täyttämiseen. Tätä tulevaa skenaariota pohtii yhä useampi keskisuurikin yhtye musiikkilehtien haastatteluissa. Edellisen laman seurauksena moni yhtye hajosi, nyt vauhti tuntuu taas kiihtyvän. Yksi ongelma muiden lisäksi on, varsinkin raskaan rockin markkina-alueen pienentyminen radikaalisti viime vuosina. Tämä aiheuttaa runsaudenpulaa, kun melkein joka viikko on joku huippubändi esiintymässä. Kaikille ei millään riitä tästäkään syystä katsojia.
Kellä valta on, se vallan käyttäköön
Suomalaistenkin yhtyeiden on loppujen lopuksi melko turha lähteä esim. Eurooppaan pyörimään, jos ne eivät nauti isomman bändin tuomasta varmoista yleisömääristä. Lähes kaikki isommat yhtyeet ovat tietenkin osanneet tuotteistaa kiertueidensa lämmittelybändien paikat. Täysimittainen Euroopan kiertue saattaa maksaa support bändille jopa kymmeniä tuhansia euroja. Omat tai perheenjäsenten rahat kerätään kolehdiksi, sillä todella harvoin maksajana on yhtyeen levy-yhtiö. Kiertuetuen saaminenkin on pinnalle vielä pääsemättömille yhtyeille erinomaisen vaikeaa.
Tosi-TV formaattien väkisin tähtien vääntäminen on vetänyt vatsaa nurin jo pitkään. Sama homma tässäkin, rehelliset ja kovaa työtä tekevät artistit ja bändit jäävät auttamattomasti massiivista valtaa edelleen nauttivan television ja mediarummutuksen jalkoihin.
Levyjä ei kannata enää julkaista, kun ne eivät mene kaupaksi, keikkoja ei kannata enää soittaa, kun niistä ei makseta. Eikä porukkaa tule paikalle, kun baarit eivät mainosta ja kaikki kallistuu koko ajan. En ole aiemmin maalaillutkaan näitä madonlukuja, mutta nyt merkkejä on niin paljon ilmassa, ettei niitä voi olla huomaamatta. Jotenkin sitä vaan haluaisi olla optimistinen, Michael Schenker Groupin vanhan kappaleen sanoin: ”Rock Will Never Die”. Toisaalta, voihan sitä aina alkaa kuuntelemaan Madonnaa. Se on varmasti 80-vuotiaanakin simpsakassa kuosissa.
Edit. Lisätty katkennut lopputeksti.
Kommentointi suljettu.