Jos oli Jurassicin pääesiintyjä megaluokkaa, niin oli se päälavakin kolossaalinen ilmestys. Neljäkymmentä metriä leveänä ja lähes kolmeenkymmeneen metriin kohonneena rakennelma näytti lähes absurdilta Visulahden nurmikolla. Pienempi lava ympäristöineen tuntui paljon kotikutoisemmalta, mikä lienee ollut tarkoituskin. Ei esimerkiksi puliukkopunkin lähettiläs Pää Kii isommalle lavalle olisi ”mahtunutkaan”.
”Ei puliukkopunkin lähettiläs
Pää Kii isommalle
lavalle olisi ”mahtunutkaan”.”
Siinäpä muuten on lievästi sanottuna huolettoman oloinen poppoo. Pojilla ei tuntunut mikään olleen niin justiinsa. Lavalta ladeltiin tarinaa, joka parhaimmillaan oli yläastetasoa, mutta silti hymyilytti ja pari kertaa naurattikin. ”Hei, hei, öö, öö, kuinka moni on täällä lomalla jostain laitoksesta, öö”. Pää Kii on ihme venkula bändiksi. Siinä yhdistyy viekkaasti rappiokulttuuri suomirockin ja suomipunkin kanssa, muodostaen erittäin vaikeasti määriteltävän ja varmasti bändiläisille itselleenkin hämärän kokonaisuuden. Rob Halfordiksi pukeutunut kitaristi ei asiaa ainakaan selkiyttänyt. Minun korviini yhtye kuulostaa Tehosekoittimen häirikköveljeltä, ryyditettynä isolla kiljukulauksella vanhan liiton punkkia.
Monenmoista nähtävää ja koettavaa
Kolmepäiväinen Jurassic Rock tarjoili hurjan kirjon täysin erityyppisiä esiintyjiä. Joku maaginen nivoutuminen oli kuitenkin saatu aikaan. Esimerkiksi De La Soul, vanhan liiton räppeineen, ei missään nimessä ole minun juttu levyltä kuunneltuna, mutta huomasin nytkyväni massiivinen bassojytinä kroppaani kiemurrelleena. Oli ne muuten kovia poikia, kun oikein kuvaaminen piti kieltää ja biisi piti lopettaa, kun sedät suuttuivat meille kameran kanssa heiluneille. Nyt bailataan, eikä tehdä töitä, kuului komento. Osittain taisi huumoria ja show’ta olla, mutta hetken aikaan minäkin olin käsiäni viuhtovinani, kun alkoi jänskättämään.
Raskaan rockin puolella Jurassic Rock tarjoili niin ikään erikoisen kattauksen. Devin Townsedin eksentrinen metallishow osui ja upposi, samoin Killswitch Engagen kategoriavapaa amerikan metalli. Ruotsalaisen Amaranthen kolmen vokalistin pop-metallirytke menetti vääjäämättä nyanssirikkauttaan festarioloissa, mutta faneille riitti tutut biisit. Miespuolisille katsojille, miksei naisillekin, lisävärinät toi laulajatar Elize Rydin habitus. Suomiosastolta pitää tietysti mainita PMMP:n toiseksi viimeinen festarikeikka ja melkoisesti huomiota saanut Kotiteollisuuden keikalla suoritettu vihkiseremonia.
S.O.A.D. otti omansa
Mutta on bändejä ja sitten on BÄNDEJÄ. System Of A Downin keikka oli aivan omalla tasollaan. Lavan taakse laskeutuva suuri valopallo lähetti viimeisiä säteitään ja pilasi upean valoshow’n upeine robottivaloineen melko totaalisesti. Perhana, kun ei aikataulullisesti voinut myöhemmin soitella. Soundipolitiikka oli onneksi kunnossa keikan alusta saakka. Pienellä säätämisellä laulukin alkoi keikan kuluessa kuulua paremmin. Melko reippaalla paineellakin taisi musa PA:sta jyristä, sillä kuvien oton yhteydessä minulla alkoi hattu pyöriä päässä.
Jostain syystä minun syvimpään rockkellariini iskivät kappaleet Sugar ja Holy Mountains todella rajusti. Groove oli niin uljasta kuin olla ja voi. En edes muistanut, miten paljon upeita ralleja yhtye on säveltänyt. Muuten S.O.A.D. oli lähtenyt töihin puhtaasti festarimeiningillä. Kappaleet soitettiin kovalla osaamisella ja tahdolla, mutta odotin ehkä enemmän näiltä taitureilta improvisaatiota ja jamiluonteista sytkyttelyä tilanteen mukaan.
Tottahan yhtye tiesi, että porukka on ja pysyy messissä alusta loppuun, vaikka mitään sen erikoisempaa ei tarjoiltukaan. Vaikka metallipuritanistit soittavat armottomasti poskeaan, että ”pthyi vaihtoehtometallia”, niin onhan S.O.A.D. moneen ”oikeaankin” heavybändiin verrattuna paikoitellen erittäin raskasta ja ei ne blastbeatitkään ihan jokaisen bändin biiseissä noin upeasti rätise. Uusi levykin on tekeillä!
Guns and Roses -kosketinsoittaja Chris Pitman oli festareiden vieraana ja innostui peijaisista siinä määrin, että vilautti Guns and Rosesin vierailun mahdollisuutta ensi kesän Jurassicissa. Onhan siinä pikkuisen USA-torimyyjäpaskanjauhantalisää, mutta olisihan se hirmuinen juttu, jos konsertti tapahtuisi ja vaikka alkuperäiskokoonpanossa.
Jurassic Rock on puskenut itsensä isojen joukkoon ja alkuvuosien pienet kangertelut on korjattu ja virheistä on opittu. Ei taida Holmstedtin Jukalla olla muuta suuntaa, kuin ylöspäin. 2022 sitten Jurassicissa soittaa eksklusiivisen comeback-keikkansa tekevä ABBA?!
Kommentointi suljettu.