Sain ensituntuman Sonyn VPL-HW50ES-projektoriin jo viime syksynä, mutta testiprojektori ehti rauhassa katsottavaksi vasta nyt. Ja vieläpä valkoisena. Riippumatta siis siitä, oletko asentamassa tykkiä vaaleaan olohuoneeseen tai tummapintaiseen leffaluolaan, saa projektorinkin sisustukseen sopivana valkoisena tai mustana.
”HW50:stä ei kuulu
yhtään mitään vaikka
sitä käytäisi tyynynä.”
Heti ensiruudusta, Pleikkarin aloitusvalikosta, alkaen näkee LCoS-tekniikan (Liquid Crystal on Silicon eli heijastava nestekidepaneeli) vahvuuden. Kuvasta puuttuvat ne kaksi LCD- ja DLP-projektoreissa joskus ärsyttävää ominaisuutta. DLP:n lievä levottomuus on poissa, kuva on täysin rauhallinen ja levollinen. Samoin LCD:llä katselupaikalle näkyvä pikseliverkko on poissa. Vasta kun nenä alkaa olla kiinni kankaassa, erottuu pikselien välinen äärimmäisen hento verkko.
Kuvanlaadun lisäksi toinen oleellinen asia on erittäin hyvin hoidettu, meluttomuus. Toisella puolella huonetta olevan Pleikkarin tuulettimen kevyt humina kuuluu huomattavasti kovempaa kuin puoli metriä korvasta olevan projektorin “meteli”. Tämä siis äänieristetyssä ja akustoidussa tilassa. Käytännössä HW50:stä ei kuulu lampun kirkkaus himmeäksi asetettuna yhtään mitään vaikka sitä käytäisi tyynynä.
Suoraan käyttöön
HW50:n optiikan säädöt ovat riittävän monipuoliset monenlaiseen sijoitukseen. Kattoon, pöydälle, katselupaikan etupuolelle tai taakse – todennäköisesti saat järkevän kokoisen kuvan sopivalle korkeudelle mistä vain.
Cinema 1 -valinnalla saat hyvin neutraalin ja luonnollisen värimaailman nostamalla tykki vain suoraan laatikostaan käyttöpaikalle. Ultrakriittisille sävytoistoa on vielä mahdollista parantaa kalibroinnilla, johon on hyvät säädöt. HCFR-rukkaaja saa siis väritoiston tasan D65:n huomioden myös oman valkokankaan ominaisuudet.
Yksi nurinan aihe projektorista löytyy, linssinsiirtojen tuntuma. Tosin HW50 ei ole yksin, kaikissa alle uuden auton hintaisissa projektoreissa on sama tilanne. Käsisäädöt linssin liikuttelulle pysty- ja vaakasuunnassa ovat kumimaiset. Linssistö myös notkuu kun ottaa tarkennuskehästä kiinni. Tämä mekanismin epätäsmällisyys ei toki tee kuvansäädöistä mahdotonta, ei edes vaikeaa. Mutta kyllä minusta kolmella tonnilla olisi silti aiheellista saada täydellisyys. Ai, eikö?
No, kohti oleellista eli leffaa katsomaan. Siihen pääsemiseen ei tosiaan vaadita monimutkaisia toimenpiteitä.
Sävyjä ja luonnollisuutta
Casino Royal -Bondin alussa filmirae näkyy selkeänä, ja tunnelmallisena. Ja mustavalkoinen kuva on oikeasti mustavalkoinen, ei värivirheitä. Tumman pää detaljitkin ovat hienosti esillä. Huomio kiinnittyy myös moneen hienoon kuvauksessa mietittyyn pieneen yksityiskohtaan. Kun tekniikassa mikään ei töki, se alkuperäinen näkemys on ainoa, mitä esitetään.
Pikseliverkottomuus on ihanaa. Se on erittäin iso pykälä kun siirrytään kohti kotiteatteria, jossa mikään tekniikan puute ei vie huomiota oleellisesta – itse elokuvasta. Kuvanlaatu on parempi kuin mihin tyypillinen elokuvateatterin projektori pystyy. Niiden nykytykithän ovat digipelejä, jotka piirtävät valkokankaalle heikompaa kontrastia kuin parhaat kotikoneet – ja lisäksi selvästi näkyvän pikseliverkon.
Casino Royalen kohtauksessa, jossa juna mutkittelee öisessä Montenegron metsässä, näkyy myös loistavasti tumman pään erottelu. Öinen maisema on täynnä sävyjä ja detaljeja, joka tekee kuvasta jälleen kerran itse kohtaukseen huomiota kiinnittävän. Eikä tummassakaan kohtauksessa ole mitään värivääristymää.
Väripuoli on miellyttävä. Ei liiallista karkkia silloin kun kuvassa sitä ei ole. VPL-HW50ES on luonnollinen ja rauhallinen väritoistonkin suhteen. Iho näyttää iholta, eikä teinin meikkivoidekokeilulta. Luonto on täynnä monia vihreän sävyjä, ei vain yhtä karkkivihreää. Ja tietysti, Aston Martin DB5:n muotojen ja materiaalien upeus näyttää juuri niin upealta kuin kuuluukin.
”Luonto on täynnä monia
vihreän sävyjä,
ei vain yhtä karkkivihreää.”
Ohjelmalähde rajoitteena
Mustan taso on erittäin hyvä. Huoneessa, jossa seinät ja katto ovat mustaa ja tummanharmaata, tila edelleen rajoittaa enemmän kuin kuin projektorin kyvyt. Vasta pelkällä mustalla sametilla verhoillussa huoneessa (koskee myös sekä lattiaa että katsojan vaatetusta ja katseluhuppua) on mahdollista saada eroa tämän ja mahdollisesti vielä parempien välillä.
Hyvin tehdyllä piirretyllä näkee, että animaatiosta puuttuvat kaikki ne viimeisetkin kuvanlaadulliset puutteet. Eli toisin sanoen mikään kankaalla näkyvä ei ole projektorista johtuvaa vaan kaikki on itse asiassa materiaalissa. Kuva on juuri niin häiriötön, kohinainen, terävä, pehmeä, yksityiskohtainen tai muju kuin materiaali antaa periksi.
Siitä pikseliverkosta näkee tosiaan hennon aavistuksen vasta kun marssii aivan kankaan viereen. Mahdollinen valkokankaan struktuuri ja kaikki elokuvan kuvanlaadulliset puutteet ovat esillä selkeästi, projektorin rajoitukset eivät. Materiaalin erot tulevat omassa tilassani korostettuina esille koska kaksi metriä leveää kangasta katsotaan vain noin 2,5 metrin päästä. Projektorista sen sijaan ei pysty löytämään ensimmäistäkään puutetta.
”Projektorista sen sijaan
ei pysty löytämään
ensimmäistäkään puutetta.”
Originaalin parannusta
4K-kuvan näkeminen oli tosiaan huono tilaisuus. Tuplaamalla resoluutio sekä vaaka- että pystysuunnassa saadaan isolla kuvalla (iso kuvahan on se, jonka takia projektori hankitaan) selvästi selkeämmät yksityiskohdat ja nykyinen Full HD muuttuu kertalaakista kummallisen utuiseksi. Koko ruudun täyttävä naama näyttää toki skarpilta, mutta kun kuvassa onkin sata ihmistä, ovat kaikkien kasvot yhtäkkiä kovin epämääräisiä.
Aitoa 4K-kuvaa ei toki saada muulla kuin siirtymällä korkeampiresoluutioisiin näyttöpaneeleihin. Sopivalla prosessoinnilla sen sijaan isoa kuvaa voi tehdä skarpimmaksi ja pieniä yksityiskohtia selkeämmin erottuviksi. Tyypillisen valitettavan karkeasti toimivan Sharpness-säädön lisäksi Sony tarjoaakin Reality Creation -prosessoinnin, joka toimii varsin hyvin.
Reality Creation tuo lisää skarppiutta pieniin yksityiskohtiin, poiskytkentä tekee kuvasta selkeästi pehmeän. Kuvanparannusalgoritmin harvat virhearvioinnit aiheuttavat niin minimaalisen pieniä sivuoireita, että niihin ei kiinnitä huomiota. Ajatuksena tälläinen alkuperäisen signaalin ropaaminen voi kuulostaa puristista kamalalta. Osaaminen on vain parantunut hurjasti niistä vanhoista kuvan”parannus”piireistä ja nykyiset prosessorit pystyvät lennossa tekemään hyvinkin monimutkaisia korjauksia signaaliin.
Ok, kun oma kuvani on kaksi metriä leveä ja katseluetäisyys on vain tipan yli kaksi metriä, kuvan terävyys alkoi välillä näyttää jopa hieman hassulta. Mutta jos katseluetäisyys on yhtään normaalimpi, 1,5 kertaa kuvan leveys tai enemmän, Reality Creation on ehdottomasti toimiva. Oikealla tavalla tehty terävöitys luo elävämmän ja kolmiulotteisemman kuvan kuin ilman sitä saadaan.
Paha paikka
Sony VPL-HW50ES vastaa kiitettävin arvosanoin kaikkeen, mitä vaativa elokuvaharrastaja ja kotiteatteristi voi projektoriltaan toivoa. Se on käytännössä täysin äänetön. Kuvakin on jotakuinkin täydellinen (lue: oleellisesti paremman saa vain sijoittamalla kymmeniä tuhansia 4K-tekniikkaan). Levollisuus ja rauhallisuus ovat tulosta hyvästä liiketoistosta, käytännössä kokonaan poistuneesta pikseliverkosta ja yleisestä vakaudesta. Erinomainen kontrasti ja tummien sävyjen toisto tekevät kaikista kohtauksista hyvin luonnollisia.
”Kuvassa ei ole mitään,
mikä veisi huomion
pois itse elokuvasta.”
Lyhyesti sanottuna kuvassa ei ole mitään, mikä veisi huomion pois itse elokuvasta.
Kaikille säädöille on pikavalinta kaukosäätimessä. Säädin on yleisesti ottaen kiitettävän selkeä ja hyvin valaistu. Kunhan muistaa, että vasemman yläkulman nappi on valaistuksen kytkentä, voi säkkipimeässäkin hoitaa kaiken takkuilematta.
Huomasitte ehkä, etten sanonut mitään 3D-kuvasta. Johtuu siitä, että pikaisesti käyneessä demokoneessa ei ollut laseja mukana. Eikä sillä, olisin vain valittanut, että 3D-leffat ovat niin tökerösti tehtyjä, ettei niitä tee mieli katsoa.
Jos jotain voisi toivoa lisukkeeksi niin anamorfisen linssin parempi tuki olisi hyödyllinen. Nyt Sony tukee V-Stretch-tilallaan linssiä, joka voidaan siirtää normaalin 16:9 ja 4:3-materiaalin katsomiseksi pois tykin edestä. Sitten kun koko 2:40:1-valkokangas halutaan täyttää reunasta reunaan niin anamorfinen linssi siirretään projektorin optiikan eteen. Ei sillä, moottoroidulla anamorfisella linssillä asia hoituu hyvin vaivattomasti.
3 500 euroa, se on toki paljon rahaa. Mutta toisaalta sillä saa projektorin, jossa kaikki hoituu kiitettävästi. Ymmärrätte varmaan, minkä laatuisesta projektorista VPL-HW50ES:ssä on kyse kun sanon, että kuvanlaatu ja yleinen käytettävyys huomioden hintalaatusuhde on erinomainen.
Kommentointi suljettu.