Oletko koskaan miettinyt, kuinka pieni jännite on viisi millivolttia? Oskilloskoopissani se on pienin herkkyyssäädön asetus. Niin pieni se on.
Vielä tuotakin mitättömämpi jännite on viisisataa mikrovolttia. Silti vinyylilaitteiston tärkein elektroninen kapistus, levysoitinetuvahvistin eli RIAA-korjain, joutuu käsittelemään noita mitättömiä jännitteitä, ja vielä pienempiäkin. Eikä se siltikään saisi kohista kuin vesiputous. Haastavaa.
Laite reagoi roskaisiin levyihin kohtuullisen hienotunteisesti.
Tästäkin huolimatta jokainen vinylisti laitteiston hintaluokkaan katsomatta kaipaa moista kapistusta jossakin muodossa. Joissain integroiduissa vahvistimissa moinen vielä tänäkin päivänä löytyy sisäänrakennettuna, mutta valitettavan harvinainen ominaisuus on kyseessä.
Passiivisuutta A-luokassa
Koska allekirjoittaneen omalehmäosasto oli sitä mieltä, että talouteen tarvitaan yksi enemmän tai vähemmän ylimääräinen RIAA-korjain, venkoilin kokeiltavakseni Cambridge Audion tuoreehkon Azur-sarjan tuotteen 651P:n. Kyseessä on sekä MM- että MC-rasioita kelpuuttava varsin kohtuuhintainen purkki, jonka myyntipuheet vakuuttivat minut antamaan tuotteelle mahdollisuuden.
Valmistajan meriselityksen mukaan laitteen tuloasteet nimittäin toimivat A-luokassa, ja RIAA-suoto on passiivinen. Joillekin teknistä jargonia, mutta tarinamme uhrille tämä kertoi, että ainakin laitteen suunnitteluosasto on suonut laitteeseen ajatuksiaan enemmän, kuin mitä vaatimaton hintalappu antaisi ymmärtää. Näin suunniteltu äänirasiatulo on nimittäin – ainakin teoriassa – vähemmän rapseherkkä, kuin aktiiviset serkkunsa.
Niille, joilta äsken mainitut teknisluonteiset höpötykset menevät ohi core competenssin, voin ilokseni kertoa, että teoria ja todellisuus vaikuttaisivat tällä kertaa löytäneen toisensa; laite reagoi roskaisiin levyihin kohtuullisen hienotunteisesti.
Valmistajalle tyypillisesti 651P ei ole rakenteeltaan mikään varsinainen panssarivaunu, mutta kuitenkin hyvin asiallisesti tehty. Peltikotelo tuntuu käteen mukavan jämptiltä, ja muutaman millin paksuinen harjattu alumiininen etulevy viimeistelee olemuksen. Lajityypilleen hieman poikkeuksellisesti laitteesta löytyy myös virtakytkin, jota Cambridge Audio perustelee virrankulutuksen minimoinnin mahdollisuudella. Tämäntyyppisillä vekottimilla on virrankulutus kuitenkin niin pienessä luokassa, etten juurikaan menettäisi yöuniani pohtiessa tuon nappulan asentoa.
Tuloja Azur 651P:ssä on kaksi kappaletta: yksi MM-rasioille ja yksi MC-rasioille. Ottokapasitanssin tai -resistanssin säätöjä ei ole, tulokapasitanssiksi ilmoitetaan 220 pikofaradia. Tämä saattaa rajoittaa optimaalista sovitusta joidenkin rasioiden kanssa. Lisäksi laitteessa on kytkettävä subsonic-suodatus, jonka tarkoitus on vähentää levyn käyryydestä syntyviä matalataajuisia signaaleja.
Ei mikään Niagaran putous
Syötin aluksi CA:n magneettiankkurituloa Sumikon Blue Point no.2 -rasialla, joka oli juntattu Dual 505-3 -soittimen varren nokkaan killumaan. Tämä soitin majailee työhuoneeni kakkossetissä, ja kuuntelu tapahtui vanhan Pioneerin integroidun kuulokeannon kautta Sennheiser HD600 -kuulokkeilla. Ensimmäisenä kävi ilmi, että tämä Britannian lahja maailmalle on kovin, kovin vähäkohinainen. Vanhan japanialaisvahvistimen oma kohina peitti Cambridge Audion oman pohjakohinan alleen.
Eikä äänikään tuntunut varsinaisesti kehnolta. Tässä yhdistelmässä laite nimittäin tuotti varsin jykevää musiikkia, muttei kuitenkaan kompuroinut, kun tuli aika vaihtaa runttauksesta kevyempään rullaukseen. CMX, Metallica ja Mokoma toistuivat kaikki lajeilleen sopivin tavoin, eikä ote herpaantunut edes vaihtaessa Tenhin tummempaan ja tunnelmallisempaan sävelmaalailuun; jykevästä tykityksestä pianon herkkään väikyntään musiikki vain toistui otteella, joka sai kuulijan unohtamaan kuuntelevansa “jotain formaattia”.
Vaihto olohuoneen pääsettiin, jossa vastassa olivat Michell Tecnodec, Tecnoarm ja Benz Micro ACE L vahvistivat kuvaa laitteen soinnista, vaikka tällä kertaa kyseessä olikin pieniantoinen MC-rasia. Edelleenkin kohinat pysyivät kurissa, jopa paremmin kuin joillakin merkittävästi kalliimmilla laitteilla. Äänikin oli varsin samansuuntainen; bassotoisto pysyi tymäkkänä ja erottelua tuntui riittävän. Jopa Sigur Rósin Ára báturilla herkästä henkäilystä forte fortissimoon nouseva London Sinfonietta pysyi ihailtavalla tavalla kasassa; Cambridge Audion luomus vain yksinkertaisesti kieltäytyi menemästä tukkoon.
Ei vehjes silti aivan moitteitta selviä; vaikka bassopää onkin varsin hyvin kasassa, siinä on kuitenkin lievää keinotekoisuuden tuntua. Eikä erottelukaan kaikkein parasta luokkaa ole. Cambridge Audio Azur 651P kaivaa kyllä periaatteessa kaiken oleellisen esille levyltä kuin levyltä, mutta jättää piiloon monia sellaisia pikkujuttuja, jotka tuovat ääneen jotain vaikeasti määriteltävää aitoutta. Rock-painotteisella tuotannolla tämä ei juuri häiritse, mutta akustisten instrumenttien ja ihmisäänten nyansseista jotain jää unholaan. Noh, eihän tässä hintaluokassa vielä kaikkea voi odottaakaan.
Perusteltu kokonaisuus
Hintaluokassaan Cambridge Audio Azur 651P puolustaa paikkaansa hyvällä suunnittelulla ja toteutuksella, jotka kuuluvat myös äänessä. Siitäkin huolimatta, että laite ei ole kaikista läpikuultavin, mitä olen kuullut, se perustelee hintansa. Työhuonesettini vanha integroitu japanilainen vahvistin sisältää jo varsin mainion MM-rasioille sopivan levysoitintulon, mutta Cambridge Audio onnistui kuitenkin kuulostamaan tässäkin kombossa hieman lihallisemmalta ja oikealta.
Niille, joilla ei minkäänlaista levysoitintuloa vahvistimessaan ole, on CA varsin varteenotettava vaihtoehto äänensä ja sekä MM- että MC-rasioille sopivien tulojensa ansiosta. Jos haluaa merkittävästi parempaa levysoitinetuvahvistinta, kuin tämä, kannattaa suunnata katseensa nelinumeroisia hintalappuja kannatteleviin laitteisiin.
Lyhyesti: Hintaisekseen erinomainen levysoitinesivahvistin, äänenlaatu riittää raskaammassakin seurassa.
Hinta: 179 euroa
Maahantuoja: Highend Studio Finland Oy
Kuvat: Valmistaja
Kommentointi suljettu.