III avataan ”perinteisellä” Lasten Hautausmaan soundilla. Kraatterijärvi kuljettaa verkkaisesti uskomusten ja luonnon äärelle. Omasta musiikista ja soittamisesta nauttiminen kuuluu kaikessa, on kuin yhtye ei haluaisi kappaleen loppuvan ollenkaan. Seuraavaksi räimitään levyn yllättävin kappale Tove. Vastustamaton kierto ja tamppaus tuovat mieleen Uriah Heepin ja muut 1970-luvun jytäbändit. Sitä seuraavalla rauhallisesti fiilistelevällä Kanervalla tarjoillaan levyn hienointa kitarointia.
”Välillä tuntuu ahdistavalta
ja toisella kuuntelukerralla
on kuin kunnianosoitus
aiemmille sukupolville.”
Levyn hämärin tuotos, Mäntymetsä, on lievällä folk-poljennolla varustettu outolintu. Riippuu paljon omista sen hetkisistä tunnelmista, miten sen tulkitsee. Välillä se tuntuu ahdistavalta Hannu ja Kerttu -sadulta ja toisella kuuntelukerralla se on kuin kunnianosoitus aiemmille sukupolville. Sen jälkeen tuleva Karhupuisto jää levyn muiden biisien jalkoihin, vaikka ehtaa Lasten Hautausmaata onkin. Varsinkin kertosäe olisi kaivannut hieman jatkojalostamista.
Albumin toinen pieni yllätys on Stephen Kingin hengessä rullaava Langolieerit. Tämähän on punkia! Groovaava yhteen soitto on Lasten Hautausmaan tunnusmerkkejä, mutta tässä biisissä soitto todellakin kulkee. Kouvolan rock-perinteitä nostetaan esiin kulttibändi Barefoot Brothersin Markus Tukian, osin yhdessä Kristiinan kanssa laulamalla Maan Äiti -kappaleella. Jotenkin sekään ei istu levyn muuhun tunnelmaan saumattomasti, mutta väkevää tulkintaa silläkin kuullaan. Levyn lopettava Onnellinen hullu on puhdasveristä Suomi-rockia. En taida olla ainoa, jolla alitajunnan dj laittaa Eppujen Tahroja Paperilla samanaikaisesti soimaan.
III on jämäkämpi ja aikuismaisempi kokonaisuus kuin aiemmat albumit. Onneksi se ei sisällä liian hiottuja ja sävellyksellisesti alleviivattuja kappaleita, enemmänkin niiden henki saa kulkea vapaasti. Olisipa hienoa, jos Lasten Hautausmaa jatkossa hätyyttelisi vielä lisää musiikillisia ääripäitä, luoden entistä vahvempia kontrasteja kauniin ja rujon välille. Nyt ansaitusti saatu kouluarvosana 9+ muuttuisi kympiksi.
Haastattelu Kristiina Vaara, Tuomas Mannonen ja kitaristi Touko Arhosalo
Jari: Tervehdys! Nopea kertaus Audiovideon lukijoille, mikä on Lasten Hautausmaa?
”Bändin jäsenet vaikuttavat
yhtyeissä Kivesveto Go Go,
Vaarallista, Gretel´s Moonlight
Motel ja The Mutants.”
Tuomo: Lasten Hautausmaa on vuonna 2013 perustettu kuusihenkinen kouvolalaisyhtye, joka soittaa tummanpuhuvaa rockia pop-vivahteilla. Yhtye on tehnyt kolme albumia, sinkun ja ep:n, jotka on julkaissut Svart Records. Nimi ollaan napattu Aapeli Kissala ja Antipatia -yhtyeen kappaleesta. Bändin jäsenet vaikuttavat yhtyeissä Kivesveto Go Go, Vaarallista, Gretel´s Moonlight Motel ja The Mutants.
Jari: Kuulun siihen porukkaan, jonka mielestä tavallisia juttuja ei kannata taiteen nimissä tehdä. Taide on ääripäiden ja epäsovinnaisuuksien yhteensovittamista ja ennalta-arvaamattomuutta. Oletteko samaa mieltä?
Tuomo: Me tehdään taidetta vähän samalla tavalla kuin apinat maalaa tauluja. Se on rokkenrollia twist and shout ja having a good time! Toki musiikissa ollaan suurien voimien kanssa tekemisissä. Jos laulut koskettavat kuuntelijaa, se on parasta mitä voi tapahtua. Meillä on tässä joku tekemisen pakko taustalla, jota ei osata selittää.
Kristiina: Taide voi olla niin paljon erilaisia juttuja, etten tiedä mitä tähän uskaltaa sanoa. Kai taide on aina jonkinlainen maailmantulkinta? Itseilmaisua. Sitä, mitä sisimmästä kumpuaa.
Jari: Mielestäni Lasten Hautausmaa on edelliseen viitaten taiderokkia. Näennäisen kauniit kappaleet saavat usein rankemman tekstityksen. Paitsi, uudella levyllä ovat sanat hieman kepeämmät, vai ovatko?
Tuomo: Uuden levyn kappaleet aiheet ovat erilaisia ja samoin niiden sanallinen kuvasto. Tällä kertaa synkin sana on ”hautajaiset” ja yhdessä kappaleessa mainitaan sana ”pimeys”. Iloisin sana levyllä on kaiketi ”maailmanpyörä.” Meno kevenee.
Kristiina: Ehkä ruumiita ei ole tällä levyllä niin paljon. Kaiho jonnekin saavuttamattomaan ja siitä johtuva melankolia ja ajoittainen ahdistus ovat aina läsnä.
Jari: Tietänette, että toisella nimellä varustettuna ja ”kiltimmillä” sanoituksilla (Ihanaa, kun ei ole!) voisitte olla yksi Suomen suurimmista bändeistä?
Kristiina: Eikö se olisi sitten jo jokin toinen bändi? 😉
Jari: Tuottelias yhtyehän te olette. Muutamaan vuoteen jo kolmas albumi. Onko IV jo suunnitteilla?
Tuomo: Neloslevystä on puhuttu. Sen työstäminen alkaa varmaan levynjulkkarikiertueella. Meillä on tapana autossa ja keikoilla pohtia uusia biisejä. Ollaan myös puhuttu juhannuslevystä, jossa äänitetään lempi-iskelmiämme. Katsotaan miten käy.
Kristiina: Tuomo varsinkin on tosi tuottelias biisintekijä, ja meillä on ollut hyvä putki päällä. Levyjä tekee mieli tehdä koska se on kivaa hommaa. Jos joskus ei tee mieli tehdä, niin sitten ei tehdä.
Jari: Mikä muuten on suurempi päämääränne yhtyeenä?
Tuomo: Se että ihmiset ymmärtäisivät, että kaikki on ihan hyvin.
Kristiina: Toiminta itsessään on sekä väline että päämäärä. Tehdään levy koska halutaan tehdä levy. Mennään keikoille koska halutaan mennä keikoille (ja jos joku ottaa meidät). Suurin toive ja päämäärä on saada jatkaa tätä hommaa. Tällä hetkellä en osaisi kuvitella elämää ilman tätä.
Jari: Onnellinen Hullu. Häiritseekö, jos Eppu Normaali mainitaan haastattelussanne? Entä Uriah Heep Tove-kipaleessa tai äskettäin edesmennyt Tom Petty?
Kristiina: Ei tietenkään. Miksi häiritsisi? Hassua – kun olin pieni, iskä soitti aina Eppuja ja Uriah Heepiä! Tom Pettyyn sen sijaan en ole tullut niin hyvin tutustuneeksi.
Tuomo: Eppu Normaalilla on mahtavia biisejä. Hieno bändi. Hauskaa että Tovesta tuli tuon tyylinen kappale. Nikon Hammondit saavat hyvin tilaa ja ne on miksattu kivasti pintaan. Vertailukohdat ovat aina mielenkiintoisia. Biisejämme on verrattu laajalla skaalalla Mana Manasta Noitalinna huraasta Black Sabbathiin ja vanhaan suomi-iskelmään.
Jari: Sitä punkiakin kuuluu Langolieerit kappaleessa. Voisikohan se olla seuraavan levyn irtiotto,
”surinarockin” ja kauniin yhteensovittaminen?
Tuomo: Meillä on monella punkbänditaustaa, joten biiseihin voi eksyä viitteitä siitäkin genrestä. Lasten Hautausmaa on myös siinä onnellisessa asemassa että voimme pomppia tyylilajista toiseen. Varmasti tehdään lisää surinarokkia.
Kristiina: Punkissa meillä on juuret, joten kivaa jos sitäkin tihkuu jollain tasolla läpi. Saas nähdä, mitä seuraavaksi syntyy, sitä ei ennalta tiedetä eikä suunnitella. Mutta täytyy sanoa että itse tykkään Langolieereistä kovasti. Meillä on uusi basisti, ja sen biisin bassosoundi on erityisesti mun mieleen.
Jari: Vaikka en aivan pysty samaistumaan kaikkiin sanoituksiin, niin Kristiinan laulussa on jotain, joka menee tunteisiin. Itsellä tuli aidosti vähän outo olo. Tavallaan voimaantunut, mutta johonkin jännityksen ja kaihon tunnekeskukseen uusinkin tuotoksenne porautui. Tietysti soitto tukee tunnelma luomisessa upeasti. Tuleeko keikoilta yhteisöllisiä ”putoamisia” yhtyeen ja yleisön kanssa? Onko ihan soitto pitänyt lopettaa, jos on mennyt liikaa tunteisiin?
Kristiina: Kiitos, kiva kuulla tuollainen kommentti! Mä jännitän keikkoja vieläkin sen verran, että itse en pääse rentoutumaan tilanteessa niin paljon että uskaltaisin ”pudota”. Mutta usein keikoilla on aika vakavannäköistä jengiä, ja aluksi se oli vähän kuumottavaa kun ei osattu päätellä että tykkääkö kukaan yhtään vai ei ja mitä ne kelaa ja tuleeko kohta tomaatista. Mutta sitten tajuttiin ettei ihmiset lähde kuitenkaan pois, vaan ne kai vain keskittyy ja fiilistelee. Siitä tulee todella hyvä mieli. Parempaa ”responssia” ei ole kuin se että jokin tunneyhteys avautuu musiikin myötä.
Tuomo: Saattaa joku kyyneleen vuodattaa useinkin, mutta hurmoksellista kielillä puhumista ole vielä tapahtunut. Kristiinan ääni saa kyllä herkistymään. Pidän siitä kun hän laulaa soundcheckissä yksinään joskus Neil Youngin Out on a weekend -biisiä.
Jari: Pakko kysyä, kun ei meinaa hahmottua millään. Mistä Mäntymetsässä oikein lauletaan? Ainakin sen voi tulkita jotenkin kipeäksi, tai iloiseksikin. Millä päällä sattuu olemaan.
”Mäntymetsä kertoo kauniista
Valkealan Hiekkasärkistä,
matkasta sinne ja
venematkasta saareen.”
Kristiina: En tiedä mistä siinä ”oikeasti” lauletaan. Tiedän toki, miten sen itse tulkitsen mutta en halua häiritä muiden tulkintoja omillani.
Tuomo: Mäntymetsä kertoo kauniista Valkealan Hiekkasärkistä, matkasta sinne ja venematkasta saareen.
Jari: Minkälaista porukkaa keikoillanne käy? Ei kai pelkästään taiteellista opiskelijajengiä? Onko viime aikoina ollut ikäjakaumassa muutoksia?
Tuomo: Aivan laidasta laitaan käy erilaista jengiä nuoresta vanhaan, mikä on todella hienoa.
Kristiina: Tosi vaikea sanoa. Kivaa ja kannustavaa porukkaa, ihania tyyppejä, joita on alkanut jo vähän tunnistaa ja tunteakin yleisön joukosta. Sellaista aika keskittyneen oloista porukkaa jotka ei varmaankaan tule pelkästään bailaamaan?
Jari: Kitaramelodioista myös erityismaininta. Ketkä ovat esikuvia sillä puolella? Mites, onko taas liian kaukaa haettua, kun jotenkin Ile Kallion vähäeleistä ja tyylitajuista tulkintaa olen aistivinani?
Tuomo: Touko Arhosalo, kitaristi vastailee tähän. Hän on soittanut oikeastaan melkein kaikki kitararaidat levylle.
Touko: En osaa kyllä ”esikuvia” nimetä, on tullut kuunneltua aika laajasti kaikenmoisia kitaristeja monesta genrestä. Ile Kallion Hurriganes-levyt oon kuunnellut mutta en ollenkaan tarkkaan analysoiden. Vaikutteita ei ehkä ime tietoisesti, ne vaan tulevat matkan varrelta. Moottoritie on kuuma oli muistaakseni ensimmäinen oppimani kitarakuvio. Paljon myöhemmin kuulin että se on napattu Genesiksen biisistä. Molemmat toimivat.
Jari: Myös kulttimaineessa olevan Barefoot Brothersin kappale on m
ukana. Onko se kunnianosoitus Kouvola-rockille?
Tuomo: Maan äiti on BB-laulaja Markus Tukian kappale vuosien takaa, joka tuli esille eräissä jameissa pari vuotta sitten. Sovittiin siltä istumalta, että tehdään se Markuksen ja Kristiinan duettona Hautausmaa-levylle.
Jari: Kouvolan kollegalta tiedustelin, mitä teiltä voisi kysyä kaupungista. Itse olen täältä
Mikkelistä ja sellainen pieni ug-muhina täällä vuodesta toiseen on päällä. Nyt taitaa isoiten olla nousussa Bloodred Hourglass. Millainen Kouvola on mielestänne rock-kaupunkina?
Tuomo: Kouvolassa rock elää hyvin. Kaupungissa on keikkapaikkoja varmaan enemmän kuin Turussa ja jopa ylitarjontaa keikoista viikonloppuisin. Paikallisia bändejä syntyy jatkuvasti uusia, jotka äänittävät levyjä saman tien. Täällä ei paljon mietitä vaan laitetaan biisit purkkiin.
Kristiina: Aktiivinenhan se on, ja siellä on helppo tehdä juttuja koska kaikki asiasta kiinnostuneet tuntee toisensa ja tekee yhdessä. Pieni, tiivis ja aikaansaava porukka. Muutin Kouvolasta pois 20 vuotta sitten, ja meni kauan etten siellä niin paljon hengannut, mutta Hautuumaan myötä olen taas saanut kotikaupungista kiinni kun käyn treeneissä ja äänityshommissa siellä.
Jari: Mitäs mieltä olitte vastikään ilmestyneestä Kouvola Rock City -dokumentista. Valaiseeko se kattavasti Kouvolan rokkitouhuja?
Tuomo: Dokkari oli hyvällä maulla tehty kattava kokonaisuus Kvl-rock historiasta. Arkistomateriaalia tekijöiltä jäi useampi tunti jossa varmaan kaikenlaista mielenkiintoisia lisätarinoita, joita joskus tulevaisuudessa varmaan vielä kuullaan.
Jari: Kaikkea hyvää teille ja elämyksellistä vuotta 2018!
Lasten Hautausmaa: Kiitos samoin teille!
Kommentointi suljettu.