Harva yhtye pääsee 30 vuoden ikään. Niistä, jotka pääsevät, moni tyytyy julkaisemaan lähinnä uusia levynkansia. Mesmeria on äkkiväärä poikkeus: lämmin ja kertosäepitoinen levy on parasta CMX:ää kymmeneen vuoteen.
Suomi-rockin kummallisuus CMX täyttää kolmekymmentä vuotta ja julkaisi viidennentoista levynsä. Levytystaukoja yhtye ei ole pitänyt koskaan. Saavutus on kunnioitettava. Nykyajan kertakäyttömusiikin hallitsemassa maailmassa tällaisia yhtyeitä tuskin enää syntyy. Pinnalle pääsee vain television kilpailun kautta ja sekin ura loppuu nopeimmillaan ennen ensimmäistäkään levyä heti kuvausvalojen sammuessa. Moni arvostelija kutsuu CMX:ää vitsikkäästi dinosaurukseksi, mikä on yksinkertaisesti väärin, jos dinosauruksella tarkoitetaan jotain, jonka aika on ohi.
Edellinen levy Seitsentahokas oli yhtyeen haluama ”helvetin kylmä ja kolkko” rock-levy, jonka sanoitukset olivat täynnä mystiikkaa. Ensisinglenä julkaistiin kahdeksanminuuttinen tavarajunan lailla jyskyttävä Kusimyrsky. Radiosoiton määrän voi arvata. Ei levy ollut heikko millään mittapuulla, muttei myöskään helppo lähestyä. Mesmerialla yhtye on lähestyttävämpi kuin koskaan ja levy on parasta CMX:ää sitten 2003 julkaistun Aion.
Miehistönvaihdoksia muukalaislegioonassa
Viiteentoista levyyn mahtuu paljon. Alkuaikojen HC:sta on pitkä matka vaikka Dinosaurus Stereophonicuksen 70-lukulaiseen progeen tai Iäti-albumin kuulaan kevyeen rockiin. Riippumatta viitekehyksestä, jokainen levy on aina kuulostanut CMX:ltä. Rumpuja vuodesta 1997 yhtyeessä soittanut Tuomas Peippo sai väistyä jo ennen edellistä levyä, ja Seitsentahokkaan rummut soittanut Olli-Matti Wahlström on liittynyt yhtyeeseen pysyvästi. Myös tuottaja on vaihtunut; koko kaksituhattaluvun CMX:n levyt tuottanut Rauli ”Rake” Eskolin – jota yhtye kutsui viidenneksi jäsenekseen – on vaihtunut Pariisin Kevät -yhtyeestä tunnettuun Arto Tuunelaan.
Wahlströmin raskaskourainen groove on loksahtanut paikalleen yhtyeessä kuin jyskyttävä tavarajunan vaunu, Peipon taiturointia väheksymättä. Tuunelan panos kuuluu ainakin ilmavuutena ja rosoisuutena äänessä. Ja siinä, että Yrjänän basso on miksattu kiitettävän kuuluvaksi. Ehkä Tuunela on kuullut Rasion kutsuvan Yrjänää bändin komppikitaristiksi. Muutoksista huolimatta Mesmeria kuulostaa… CMX:ltä.
Teiltä kysyn loitsujanne
Mesmerialla on kaikkea. Laavaa on CMX:ää suoraviivaisimmillaan ja vahva ehdokas keikkasetin yhteislaulukappaleeksi. Tuleen kirjoitettu ja ensisinglenä julkaistu levyn monessakin mielessä avaava Rakkaudessa ja Sodassa tekevät sille seuraa rock-osastolla. Jälkimmäinen toimii muuten huomattavasti paremmin omalla paikallaan albumin avauksena, kuin irrallaan singlenä. Hyperborea varoittaa raskaammasta ilmaisusta heti levyn toisena kappaleena, Mestarirakentaja olisi kotonaan yhtä hyvin toisella tai kolmannella levyllä. Meteliä, huutolaulua ja rähinää; kuulemma Tuunelan pyynnöstä.
Kappale ei silti ole itsetarkoituksellinen, vaikka tällainen lähteekin CMX:llä jo lihasmuistista. Päinvastoin, energiaa ja uhmaa riittää isommankin kylän mitalta ja sydän on mukana. Ei ole syytä pelätä herrojen rauhoittuvan vanhainkodissakaan.
Yrjänän jo yli kaksi vuosikymmentä sitten säveltämä Ojai on mielestäni parhaita CMX-balladeja koskaan ja siinä on kaikki ainekset Ruosteen kaltaiseksi käsitteeksi. Suurimman vaikutuksen ensikuuntelulla teki kuitenkin Teräs, Rasion demosessioissa soittaman flyygelin päälle sellaisenaan rakennettu kappale. Nuoruutta ja pohjoista sielunmaisemaa, kaikki ainekset epäonnistua ja sortua latteuksiin. Tuloksena on yksi suorimmista ja henkilökohtaisimmista teksteistä CMX:n historiassa. Ja yksinkertaisuudessaan yksi yhtyeen jylhimmistä kappaleista. Yrjänä kommentoi, että ääni oli pettämässä studiossa laulaessa. Kuunnellessa ei vastaavia oireita tullut. Ainoastaan siksi, että kuunnellessa pitääkin olla hiljaa.
”Yrjänän tekstien tulkinnan
jätän kuulijalle itselleen, jos
tulkinnan näkee tarpeelliseksi.”
Omat suosikkini löytyvät levyn loppupäästä nimillä Mystiikan ontologinen sydän ja Eksopaleoklimatologi. Sanoinko jo, että CMX todella hauska yhtye? Ensimmäinen käynnistyy vimmalla laulun kuulostaessa transsissa luetulta loitsulta – joku muistelisi Alangon varhaisempaa tuotantoa, minä CMX:n ensimmäisiä levyjä – taikka rukoukselta kiihdyttäen kohti kertosäettä. Laulun lähestyessä huutoa kertosäe kääntää kappaleen jo niin lähelle pop-musiikkia, kun CMX juuri koskaan on. Jälkimmäinen on lähes kahdeksanminuuttinen polveileva järkäle, joka nauraa perinteisen rock-kappaleen muodolle. Tämä on sitä CMX:ää jota minä toivon kuulevani; mystistä, äkkiväärää ja koukeroista. Vastalausetta kaikelle kertakäyttöiselle tylsyydelle.
Yrjänän tekstien tulkinnan jätän kuulijalle itselleen, jos tulkinnan näkee tarpeelliseksi. Se, miten minä ne koen ja käsitän, ei kuulu muille. Yhtä selkeää teemaa ei tällä kertaa ole. Osa sanoituksista voisi olla osa Talvikuninkaan scifiä, osa Seitsentahokkaan metafysiikkaa. Valtaosa on kuitenkin suorempaa, lähellä Auraa. Ei kuulija tälläkään kertaa helpolla pääse. Epäilemättä joku tekee tämänkin levyn sanoituksista opinnäytetyön. Minä tyydyin selvittämään mihin ”kissa nimeltä Shrödinger” viittaa ja upposin kvanttimekaniikkaan.
Kaksitoista kappaletta, minuutteja alle tunnin mittainen albumi ja vain yksi, joka ei ihan osu keskelle maalia, levyn puolivälin Kauneuden pitkä varjo. Se ei ole missään nimessä irrallinen muusta levystä eikä välttämättä huono; minä en vain saa kappaleesta mitään otetta.
Avaa ovi, viito suunta, loput jätä minulle
CMX ei ole helppo yhtye tutustua. Kokoelmalevy Kaikki Hedelmät (2008) oli yhtyeen kädenojennus heille, joille CMX on tuttu, mutta levyt ovat jääneet hankkimatta. Yhtyeen käsityksen mukaan yhtään uutta kuulijaa sillä ei myyntimenestyksestä huolimatta saatu. Mesmerialla lähes kaikki, mitä CMX on, löytyy puristettuna alle tuntiin. Turpaanvetoa ja läsnäoloa. Siitä on hyvä aloittaa.
Tätä kirjoitettaessa CMX on Suomen virallisen listan piikkipaikalla. Toivottavasti se on löytänyt muutaman uudenkin kuulijan. Minulle albumi kolahti kovempaa, kuin minkään artistin levy on kolahtanut todella pitkään aikaan. Ensimmäiset kuuntelukerrat menivät tajuamatta edes etsiä leukaa lattialta. Kiitos ja keikoilla nähdään.
Kuvat: AJ Savolainen ja CMX
Kommentointi suljettu.