Giacomo Puccinin Turandot-ooppera kertoo kiinalaisesta, jääkylmällä kauneudellaan häikäisevästä prinsessasta. Kosijoilta katkaistaan kaula, jos eivät ratkaise kolmea arvoitusta. Prinssi Calaf, jonka roolin Luciano Pavarotti laulaa, selviytyy arvoituksista, mutta kylmäsydäminen Turandot ei suostu puolisoksi. Tuntemattomana pysytellyt Calaf arvuuttelee vastavuoroisesti omaa nimeään ja antaa aikaa aamuun. Yön pimeydessä voitonriemuinen prinssi laulaa aarian Nessun dorma! (Kukaan ei saa nukkua!).
Vuonna 1972 tehdyn Turandot-levytyksen tähtikaarti on kirkkainta laatua. Turandotina laulaa uransa huipulla oleva Joan Sutherland, jonka duetto Pavarottin kanssa on loistokkaiden äänten komeaa taistelua. Calafiin rakastunut, henkensä uhraava Liù-neito on Montserrat Caballé. Vanhoja aikoja tulee ikävä, kun kuulee suomalaisen Tom Krausen vaivattoman ilmeikästä baritonia kiinalaisena suurkanslerina. Vallasta syöstyn Timur-kuninkaan pienehköön rooliinkin on pestattu parasta, bulgarialainen basso Nicolai Ghiaurov.
”Kapellimestari Zubin Mehta
on huippukunnossa.”
Myös kapellimestari Zubin Mehta on huippukunnossa. Orkesteri leimuaa eksoottisissa ja dramaattisissa väreissä. Vaikka Mehta on edelleen kysytty kapellimestari, rutiini on paistanut hänen tulkinnoistaan läpi jo pitkän aikaa. Siksi on hyvä saada muistutus, että Mehtan maineella on alun perin ollut vankka pohja. Hän saa orkesterin seuraamaan laulajia notkeasti kuin valuva vesi maaston muotoja. Suuret kuorokohtaukset vavahduttavat.
Jos Turandotissa itäinen eksotiikka on mahtavaa, kylmää ja vaarantäyteistä, Madama Butterflyssä japanilaisten kansansävelmien mukaelmat virittävät kyynelehtivän, traagisen tarinan itsemurhaan päätyvästä 15-vuotiaasta geišasta, joka synnyttää lapsen USA:n laivaston luutnantille ja vuosikaudet riutuen odottaa tätä palaavaksi.
Vuonna 1974 äänitetyn Madama Butterflyn päätähti on kapellimestari Herbert von Karajan. Vapauden illuusiosta huolimatta kaikki on hänen kontrollissaan, niin laulajat kuin ylivertaisesti soittava Wienin filharmonikot. Sopraano Mirella Freni Cio-Cio-San-geišana ja loistonsa päiviä elävä mezzosopraano Christa Ludwig Suzuki-palvelijana ovat äänensävyltään hieman liian samanlaisia draamallisen erottelun kannalta. Japanilaistyttöä leikkikalunaan pitävä, amerikkalaisuutta ylistävä Pinkerton ei ole Puccinin sympaattisimpia tenorirooleja, mutta Pavarotti tekee siitä kuitenkin juhlaa. Lastaan sylissään rutistavan Cio-Cio-Sanin eli Butterflyn loppukohtaus ennen tikariin tarttumista on oopperamusiikin itkettävimpiä hetkiä.
Alkuperäisten Decca-vinyylien sointi teki aikoinaan vaikutuksen. Dynamiikkaa ei ollut kovin paljon kavennettu, ja Turandotin joukkokohtauksissa annettiin häijysti leikkaavien trumpettien kohota säröytymisen rajalle. Uudelleen masteroidut stereotallenteet ovat blu-ray-audiolla kahdessa muodossa, Dolby True HD (24-bit/96kHz) ja PCM (24-bit/96kHz). Kummassakin oopperapaketissa on myös kahden levyn CD-versio.
”Erot eri formaattien
äänenlaadun välillä
ovat pieniä, tuskin
havaittavia.”
Erot eri formaattien äänenlaadun välillä ovat pieniä, tuskin havaittavia. Annoin itselleni luvan kuvitella, että Dolby True HD antoi kiinteimmän ja levollisimman tuntuman, mutta sen vahvistamiseksi en ryhtynyt väsyttäviin vertailusessioihin. Formaatista riippumatta suurin arvo on joka tapauksessa uudelleen masteroinnilla. Varsinkin lauluäänet ovat luontevia ja avoimia. Pari vuotta varhaisempana tallenteena Turandot soi rahtusen ohuemmin. Sofiensaalissa, tuolloisen Wienin kuuluisassa levytyspaikassa, tehty Madama Butterfly on saanut sointiinsa enemmän puhtautta ja säröttömyyttä. Laulajat ja soittimet ovat napakasti paikannettavissa, ajan hengen mukaisesti hiukan liian siististi omissa lokeroissaan. Akustisen elävyyden ja sulautuneisuuden sijasta kokonaisvaikutelma on kontrolloitu ja tiukka.
Kommentointi suljettu.