Minulle tuli arviointivirhe erään suomalaisen untuvikkoyhtyeen tulevaisuuden suhteen kuuluisalla Z7-klubilla vuonna 1999. Pikkupoikamainen (ja tyttömäinen) olemus, sekä kenkiin tuijottelu eivät herättäneet visiota myöhempien aikojen menestystarinan suhteen. Kyseessä oli lämmittelybändin virkaa hoitanut ja ensimmäistä Euroopan rundiaan kahlannut Nightwish. Illan pääesiintyjänä toimi kovassa tikissä silloin ollut Rage. Varsinkin monessa bändissä rumpaloineen Mike Terranan show-miehen elkein ryyditetty mesominen oli hienoa katsottavaa. Liekö Terrana jäänyt silloisen Nightwish-solistin mieleen (tai toisin päin), sillä Terrana ja Tarja Turunen ovat viime vuodet tehneet tiivistä yhteistyötä.
Niin se tässä maailmassa menee, että oppi-isät jäävät joskus oppilaidensa jalkoihin. Nightwishin saaga on vertaansa vailla, eikä suosion kulminaatiopistettä ole vieläkään saavutettu. Kolmekymmentä vuotta paahtanut Rage sitä vastoin on ja pysyy heavybändien keskikastissa. Vaikka yhtyeellä on ollut pienoisia hittejä matkan varrella ja osa Lingua Mortis Orchestran kanssa tehdyistä albumeista on tututustumisen arvoisia, ei mestaruussarjaan ole noustu. Peavy Wagnerin hassu korostus ja muutenkin erikoinen lauluääni eivät ainakaan ole asioita paremmaksi tehneet.
Rage liittyy useiden muiden internet-aikakauden uhrien kanssa porukkaan, joka julkaisee Best of -kokoelman sijaan sekalaisen nipun demo-kappaleita, ennen julkaisemattomia ”aarteita” ja alternative-otoksia. Kolmantena levynä mukana on DVD, jolla yhtye esiintyy Lingua Mortis Orchestran ja vierailevien vokalistien kanssa. Ragen tapauksessa suosittelen kokoelmaa vain yhtyeen kovimmille faneille. Jos bändi on jäänyt täysin vaille kuuntelua, niin ottakaa lähempään tarkasteluun esim. albumit XIII ja teemalevy Ghosts.
Kokoelman 30 biisiä luovat mielenkiintoisen läpileikkauksen yhtyeen uraan. Valitettavasti ykköslevylle on kellarin hyllyiltä kaivettu pölyttyneimmät ja vaisuimmat kappaleet. Kakkoslevyllä energiataso nousee ja esimerkiksi The Speed of Sound, From Cradle to the Grave, Heads Off ovat tanakan tarttuvaa metallia. Häkellyttävin huomio Ragen musiikillisessa linjassa on se, kuinka samanlaisena se on alun perin Avenger-nimellä aloittaneen yhtyeen vuosikymmeniä kestäneen uran pysynyt. Rage ja sen johtohahmo Peavy Wagner ansaitsevat kuitenkin heavy-väen kunnioituksen sillä 30 vuotta epämuodikasta heavyrockia tauotta on hämmentävä suoritus.
Ragen musiikissa on paljon yhtymäkohtia Tolkin aikaiseen Stratovariukseen, mutta siinä missä Timo Tolkki osasi tehdä suht simppeleitä ja tarttuvia heavyralleja, on Ragen Wagnerilla paikoitellen tylsempi sävelkynä. Knoppitietona mainittakoon, että Stratovariuksen terveyssyistä jättänyt Jörg Michael soitti myös Ragessa yhtyeen alkupäivinä.
Vaikka homma polkee Ragella paikallaan ja isompaa läpilyöntiä ei koskaan tullutkaan, ei yhtye ole onneksi lähtenyt surkuhupaisille linjoille, suosionsa maksimoimiseksi toisin, kuin yhtä pitkään jauhanut kanadalainen Anvil, jonka tragikoominen tihrustelu nosti yhtyeen hetkeksi kaikkien huulille, säälistä. Erittäin hieno ja tunteisiin vetoava elokuva se Anvil-leffa kuitenkin oli.
Kommentointi suljettu.