Paha ja hyvä, tässä järjestyksessä, esittäytyvät heti Prinsessa Ruususen johdannossa. Mahtava jyskytys ja uhkaavasti raikaavat vasket kuvaavat pahaa haltijatarta, joka ristiäisissä langettaa kuninkaan tyttärelle unikirouksen. Hyvä haltijatar vastaa ujon kauniilla melodialla, joka paisuu voitonriemuiseksi antaen aavistaa, että koko tarina loppuu onnellisesti.
Kahden ja puolen tunnin mittainen balettimusiikki on kuin jättikokoinen konvehtirasia. Siitä voi napsia kuuloelimiinsä namupaloja, joita on kaikkia muotoja ja makuja. Ähkyhän siitä tulee, mutta kaikkea ei tarvitse rohmuta kerralla. Haltijat, satavuotiseen uneen myöhemmin vaipuva Aurora-prinsessa (Prinsessa Ruusunen), kuninkaan hovi- ja palvelusväki sekä huvittelunumerot saavat omat tanssinsa, joiden kesto vaihtelee veikeistä pyrähdyksistä monipolvisiin muunnelmiin. Juhlavien valssien poljennossa on venäläistä raskassoutuisuutta. Poloneeseissa tunnekylläinen loistokkuus kasvaa entisestään.
”Ei pelkkä tunnelmakuvien
helminauha, vaan draaman
kaareksi nivottu kokonaisuus.”
Musiikkina Prinsessa Ruusunen ei ole pelkkä tunnelmakuvien helminauha, vaan draaman kaareksi nivottu kokonaisuus. Keskeiset teemat palaavat, kokevat muodonmuutoksia ja sitovat herkkupaloja yhteen. Paha maailma on kaukana, satumainen keveys vallitsee, mutta välillä Carabossen, pahan haltijattaren, läsnäolo heittää synkän varjon, ja hätäännys valtaa hoviväen. Ja kun prinssi herättää Auroran unestaan, suudelmaa kuvaa valtava tam-tamin rysähdys, mistä alkaa sulokkaiden, hellien ja riemullisten lopputanssien pitkä kavalkadi.
Tšaikovski on nauttinut sydämensä kyllyydestä keksiessään karakteritansseille säihkyviä orkesterivärejä ja vuodattaessaan korvaan tarttuvia melodioita.
Musiikki sisältää laajoja harppu-, viulu- ja sellosooloja. Ne ovat monen levytyksen kompastuskivi. Joskus melkein kuulee hikipisaroiden tippuvan, kun orkesterin konserttimestari painii korkealle kiipeävien viulusoolojen kanssa. Tälle levylle on pestattu tähtiluokan viulusolisti James Ehnes, joka laskettelee taiturikuvioita kuin täysimittaisessa viulukonsertossa konsanaan.
Bergenin filharmoninen orkesteri on viime vuosien menestystarina. Ylistystä saaneet levyt on tehty viimeisen päälle tavalla, josta perinteikkäät huippuorkesterit voisivat ottaa oppia. Kapellimestari Neeme Järvi kieputtaa tansseja vauhdikkaassa karusellissa tuoreella ja spontaanilla otteella. Vinkeä yksityiskohta on kissojen sähinä, sylkeminen ja naukuminen, jolle oboet antavat ekstratehoa epävireisillä vonkaisuilla.
Bergenin filharmoninen orkesteri levyttää Hyperionille stereona sekä BIS:lle ja Chandosille monikanavaisena. BIS:n neulanterävästi jäsentäviin äänitteisiin verrattuna Chandosin surround-äänessä on enemmän mehua, jousisointi on pyöreämpi, bassossa painavampaa auktoriteettia ja kokonaissointi sulautuneempi. Chandos on lähempänä elävää elämää, mutta demonstraatiotasoa ovat kumpikin.
Kommentointi suljettu.